Päivän Sanna: EU puuttui Suomen taloustilanteeseen

Sannan hallitus oli kuin siat pellossa - kyllä rahaa on....

Euroopan komissio on kiinnittänyt huomiota Suomen taloustilanteeseen. EU suositteli jo kesällä Suomea painamaan ensi vuoden julkisten menojen kasvun enintään 2,2 prosenttiin.

Orpon hallituksen pitäisi siis säästää enemmän, ja jo nyt ay-liike meinaa lakkoilla.

”Ei valitettavasti tullut yllätyksenä. Julkinen talous on tulevinakin vuosina hallituksen toimista huolimatta pahassa jamassa eikä tilanne hevillä muutu. Meidän pitää olla valmiita tekemään lisätoimia, pelkästään jo päästäksemme pois EU:n tarkkikselta”, sanoi Purra.
26202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Marin ei uskaltanut lähteä säästölinjalle, koska pelkäsi kannatuksen laskevan - edesvastuutonta.

Äänestä
  • Valehtelee palstaporvari öyhötyksessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Valehtelee palstaporvari öyhötyksessään.

    Totuus osui yksinäiseen demariin.

    Äänestä

  • Kaikesta huolimatta se myös laski. Juopponarsistin ainoa "saavutus" oli suomalaisten tuhoaminen. Kusipäädemarit ei vieläkään tajua, kuten ei vihreet, vassarit ja ketkut. Saatanan sioille kuulat kalloon, kuten ennenkin maanpettureille tehtiin. Missä muuten läski-Saarikko? Söikö sian jo siat?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Totuus osui yksinäiseen demariin.

    Tarkoitin MARINIA ELÄÄ KUN PORVARI KUN MATKUSTAA LIMUSIINILLÄ

    Äänestä

  • Hehe . Ensi vuonna saan käteen 270 euroa lisää rahaa kuussa .. Kiitos veroalen .

    Äänestä


  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kaikesta huolimatta se myös laski. Juopponarsistin ainoa "saavutus" oli suomalaisten tuhoaminen. Kusipäädemarit ei vieläkään tajua, kuten ei vihreet, vassarit ja ketkut. Saatanan sioille kuulat kalloon, kuten ennenkin maanpettureille tehtiin. Missä muuten läski-Saarikko? Söikö sian jo siat?

    Demareitten kannatus ei laskenut viime eduskuntavaaleissa vaan nousi 2.2 prosenttiyksikköä.

    Aika hyvin päähallituspuolueelta, kun ajattelee että oppositiossa ollut persut ei pystynyt nostamaan kannatustaan 2.6 prosenttiyksikköä enempää.

    Äänestä

  • Sitten lähtikin toisiin hommiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tarkoitin MARINIA ELÄÄ KUN PORVARI KUN MATKUSTAA LIMUSIINILLÄ

    Porvari se onkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Demareitten kannatus ei laskenut viime eduskuntavaaleissa vaan nousi 2.2 prosenttiyksikköä.

    Aika hyvin päähallituspuolueelta, kun ajattelee että oppositiossa ollut persut ei pystynyt nostamaan kannatustaan 2.6 prosenttiyksikköä enempää.

    Silti demarit hävisi.

    Äänestä

  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    😋 ­­­N­y­m­­f­­­o­­m­­­a­­a­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18087974m

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Ketjun aloitus on tavanomaista porvarituubaa. Viime hallituskaudella oppositiossa olleet porvaripuolueet kannattivat valtion lisävelanottoa ja kokoomus vaati jopa enemmän velkaa valtiolle yritystukia varten.

Äänestä
  • Mutta Sanna ei vaan säästänyt.

    Äänestä

  • Kun edellinen hallitus vakuutti, että rahaa riittää.

    Äänestä

  • Mutta Sannan hallitus teki uuden ennätyksen velanotossa. 40 miljardia. Ei se hallitus edes halunnut tehdä mitään valtion taloudelle. On niin tavattoman helppoa rahoittaa valtiota velalla. Se osaa kaikki.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mutta Sannan hallitus teki uuden ennätyksen velanotossa. 40 miljardia. Ei se hallitus edes halunnut tehdä mitään valtion taloudelle. On niin tavattoman helppoa rahoittaa valtiota velalla. Se osaa kaikki.

    Demarit hoitaa kaiken velalla.

    Äänestä

IMF mustapukuiset herrat ja rouvat ovat ihan rajan tuntumassa.

Äänestä
  • ei ihme kun purra on valtiovarainministerinä,kyllä tässä muutkin ovat pelonsekaisin tuntein tietäen ettei persuista vaan ole asioita hoitamaan. Hallitus on istunut noin puoli vuotta ja maan asiat ovat menneet täysin hunningolle jo siinä ajassa.Neljä vuotta tuota hallitusta? konkurssi!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    ei ihme kun purra on valtiovarainministerinä,kyllä tässä muutkin ovat pelonsekaisin tuntein tietäen ettei persuista vaan ole asioita hoitamaan. Hallitus on istunut noin puoli vuotta ja maan asiat ovat menneet täysin hunningolle jo siinä ajassa.Neljä vuotta tuota hallitusta? konkurssi!

    Minulle ei ole vielä tapahtunut mitään. Tulot ja verot samat, kuin ennenkin. Ei edes muut kulut ole heitelleet mitenkään. Ruoan hinta on noussut, kuten muillakin.
    En voi valittaa, vaikka pieneläkeläinen olenkin.
    Ehkä vasemmisto-demareilla on kaikki kurjuus noussut heti, kun demarit lähti hallituksesta ja Marin kiertää maailmaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    ei ihme kun purra on valtiovarainministerinä,kyllä tässä muutkin ovat pelonsekaisin tuntein tietäen ettei persuista vaan ole asioita hoitamaan. Hallitus on istunut noin puoli vuotta ja maan asiat ovat menneet täysin hunningolle jo siinä ajassa.Neljä vuotta tuota hallitusta? konkurssi!

    Sannahan tämän ongelman sai aikaan.

    Äänestä

Eikö SAK joka edustaa samaa punaista aatetta kuin eurostoliitto, tottele nyt omiaan?

Äänestä

Keille nämä Sannan ottamat rahat on jaettu, ei ainakaan pienituloisille ja vähävaraisille, joiden talous on heikentynyt aina, kun uutta velkaa on otettu.

Äänestä

EU komissio ei puuttuunut yhteenkään Marinin budjettiin, mutta kysyy nyt "talouskurista" paasaavien Orpon Purran ensimmäisestä budjetista, miksi he kasvatavat valtion menoja niin paljon.

Tämäkin on yksi osoitus siitä, miten räikeästi vaalipuheet ja todellisuus ovat ristiriidassa.

Äänestä

Euroopan komissio kiinnittää huomiota kaikkien taloustilanteeseen. Kysyminen ei ole puuttumista.

Äänestä

uyit

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sannan hallitus oli kuin siat pellossa - kyllä rahaa on....

Euroopan komissio on kiinnittänyt huomiota Suomen taloustilanteeseen. EU suositteli jo kesällä Suomea painamaan ensi vuoden julkisten menojen kasvun enintään 2,2 prosenttiin.

Orpon hallituksen pitäisi siis säästää enemmän, ja jo nyt ay-liike meinaa lakkoilla.

”Ei valitettavasti tullut yllätyksenä. Julkinen talous on tulevinakin vuosina hallituksen toimista huolimatta pahassa jamassa eikä tilanne hevillä muutu. Meidän pitää olla valmiita tekemään lisätoimia, pelkästään jo päästäksemme pois EU:n tarkkikselta”, sanoi Purra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu