Terroristien sota Israelia vastaan

Niin sanotut palestiinalaiset ovat kaikki yhteisvastuullisesti syyllisiä nykyiseen tilanteeseen, aikuiset ja lapset, miehet sekä naiset. He ovat valinneet kannattavansa Hamasia ja Israelin tuhoamista. Tämän perusteella voimme todeta, että Israelia vastustava palestiinalaiskansa ovat kokonaisuudessaan terroristeja.
Asetelma on siis niin, että palestiinalaiset ovat hyökänneet Israeliin Hamasin johdolla.
Tätä tosiasiaa pitäisi enemmän uutisoida maailmalla.
8302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tällaista näkemystä en ole kuullut uutisista. Tarkoitatko että palestiinalaiset ovat itse valinneet Hamasin johtamaan heitä?

Äänestä
  • Hamas on äänestetty valtaan, mutta se on osoittautunut vääräksi valinnaksi myöskin palestiinalaisten mielestä (ei tietysti kaikkien, kyse on politiikasta). ongelma on siinä, ettei sitä saada enää pois vallasta. Demokraattinen, länsimainen Israel ei sekään saa Netanyahua pois vallasta!

    Vallanvaihto ei ole helppoa, kun todellista valtaa pitää raha.

    Äänestä

Kaikki palestiinalaiset kuuluvat Hamasiin ja tahtovat tuhota Israelin.

Äänestä
  • Hamas on moSSadin/ISISraelin perustama, rahoittama ja aseistama järjestö, jonka tarkoitus on pelestiinalaisten itsenäisyyspyrkimysten sabotointi.

    Hamasin nimeen moSSad tekee False Flag iskuja ISISraelin alueelle, ja antaa näin ISISraelille tekosyyn pommittaa palestiinalaisia valkoisella fosforilla ja toisen maailmansodan aikaisilla korttelipommeilla.

    Kaikki oli osa suurempaa suunnitelmaa tuhota Gaza ja ajaa palestiinalaiset, nämä ainoat oikeat semiitit, Siinaihin.

    ISISrael varastaa nyt koko Gazan itselleen, ja myöhemmässä vaiheessa päästää alueella vain ns. juutalaisia.

    By way of deception thou shalt do war : motto of Israeli intelligence service MOSSAD.

    Petoksella sinun tulee sotia käymän. ISISrael moSSad.

    Äänestä

Aloittaja ilmiselvä rasisti ja stereotypian luoja.

Äänestä
  • Kansainväliset sionistit eivät ole tyytyneet pyrkimyksissään tavoittelemaan vain yhden kansan tai rodun eliminointia, vaan tämän mafian pyrintönä on ollut koko kristikunnan eliminoiminen.
    Tätä kauheutta on tavoiteltu tehtäväksi milloin henkisessä ja milloin fyysisessä muodossa. Totta kai myös muut ryhmät ovat saaneet kärsiä tuon pahamaineisen liigan toiminnasta. Kasaarimafia jatkaa valtionterrorismiaan planeetallamme.

    Äänestä

Jiddish on khasaarien kieli, joka on ottanut kirjaimiston heprean kielestä ja paljon lainasanoja muista kielistä, etenkin saksasta.

Suuri osa khasaariväestöstä muutti Länsi-Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Nämä ns. ashkenazi-juutalaiset polveutuvat suoraan khasaareista, ja ns. sefardijuutalaiset osittain Espanjaan muuttaneista khasaareista ja osittain Espanjaan muuttaneista Palestiinan juutalaisista.

Historiallinen tosiasia on, että khasaareista polveutuu nykyään yli 90% maailman juutalaisväestöstä. Lisäksi khasaarit ovat sulauttaneet sefardijuutalaiset itseensä, joten luontevaa on puhua khasaareista, kun puhutaan siitä kansasta, joka käyttää itsestään ilmaisua "juutalaiset".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin sanotut palestiinalaiset ovat kaikki yhteisvastuullisesti syyllisiä nykyiseen tilanteeseen, aikuiset ja lapset, miehet sekä naiset. He ovat valinneet kannattavansa Hamasia ja Israelin tuhoamista. Tämän perusteella voimme todeta, että Israelia vastustava palestiinalaiskansa ovat kokonaisuudessaan terroristeja.
Asetelma on siis niin, että palestiinalaiset ovat hyökänneet Israeliin Hamasin johdolla.
Tätä tosiasiaa pitäisi enemmän uutisoida maailmalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu