Mieheni salaisuus, avioliiton loppu vai ylireagointia?

Anonyymi-ap

Meillä on kaksi pientä lasta ja ollaan pitkään jo mietitty halutaanko jatkaa yhdessä. Molemmat ollaan tosi väsyneitä, mies töiden takia ja minä lasten sairauksien ja monen vuoden huonosti nukuttujen öiden takia. Mutta asiaan..

Eilen löysin vahingossa mieheni salaisuuden, josta hän ei ole koskaan kertonut. Hänellä on järjettömän iso kassillinen hc-seksileluja mistä ei ole kertonut minulle ja on piilottanut ne useampaan yhteiseen kotiimme. Minulta meni täysin luotto siihen mitä muuta hän on jättänyt kertomatta ja mitä muita salaisuuksia hänellä on.

Tuntuu että olen mennyt naimisiin ihmisen kanssa, jota en tunne näköjään ollenkaan. Mies sanoi että ei ollut kehdannut kertoa niistä ja siksi on piilottanut ne. Mua kuvottaa, oksettaa ja ällöttää ne tavarat mitä kodissani on. Ja mietityttää miksi ihmeessä miehelläni on säilössä kodissani tuollaisia välineitä ja miksi ihmeessä hän on kanssani, koska en todellakaan olisi ikinä valmis tuollaiseen seksiin mitä hän ilmeisesti haluaisi. Olemme olleet yhdessä melkein kymmenen vuotta ja tämä tuli niin puskista että olen aika tolaltani. Mies väittää että muita salaisuuksia ei ole, mutta miten enää voin luottaa mihinkään?

Ja kyllä, seksilelut on ihan fine juttu. Mutta noista en edes tiedä mihin tarkoitukseen ovat ja miten ne edes mihinkään voisi mahtua. Ilmeisesti jotain nyrkkiseksivälineistöä ja oli siellä jokin metallinen juttu minkä ennemmin näkisin gynekologin vastaanotolla, kuin seksissä.. Koko kassista pystyin tutkimaan vain ehkä neljänneksen, kun alkoi lähinnä oksettamaan mitä helvettiä siellä on..

En tiedä miten tälläisestä valheesta pääsisi yli ja miten ihminen joka on tämmöistä seksiä halunnut joskus ja säilyttänyt kaikki tarvikkeet salaa kodissani on minun kanssani.. Tuntuu aikamoiselta valheelta koko suhde ja en tiedä mitä tehdä.. Ylireagoinko järkytykseltäni vai oliko tämä viimeinen niitti muutenkin jo huonosti menevälle avioliitolle?

7

846

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vähän avarakatseisuutta nyt.

      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🔞 ­N­­y­m­­f­­o­m­­­a­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18089969B

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Kysele hänen tarpeistaan, heittäydy ja lopeta nipotus.

    • Anonyymi

      Mikäs siinä onhan se ihan normaalia että lastesi isä tykkää vetää rautanyrkkiä anukseen. Se rentouttaa varmaan.

      • Anonyymi

        No varmaan 🤣🤣🤣🤣


    • Anonyymi

      Jotenkin vaikea ottaa kantaa mutta mietin itse aikanaan samaa pornon katselun suhteen. En siitä koskaan tykännyt mutta ongelmia oli muutenkin niin paljon että ero tuli sitten. Jos uuden miehen joskus elämääni haluan ja saan, niin en katsoisi hyvällä jos pornoa katselee.

    • "Ja mietityttää miksi ihmeessä miehelläni on säilössä kodissani tuollaisia välineitä "

      No siksi varmaan, että hän tykkää sellaisia käyttää

      "miksi ihmeessä hän on kanssani, koska en todellakaan olisi ikinä valmis tuollaiseen seksiin mitä hän ilmeisesti haluaisi. "

      Aika harvalla parilla menee seksihalut 100% yhteen ja silti Suomessa on paljon avio ja avopareja. Esimerkiksi monet miehet haluaisivat peppuseksiä, mutta naiset kokevat sen liian kivuliaaksi ja silti voi olla pariskunta.

      "Mies väittää että muita salaisuuksia ei ole, mutta miten enää voin luottaa mihinkään?"

      Aivan varmasti miehellä on erilaisia fantasioita, joista hän ei kerro, eikä sinun kuulukaan tietää.

      "metallinen juttu minkä ennemmin näkisin gynekologin vastaanotolla, kuin seksissä.. Koko kassista pystyin tutkimaan vain ehkä neljänneksen, kun alkoi lähinnä oksettamaan mitä helvettiä siellä on.."

      Tuossa voi olla salailuun syy. Jos koet erilaiset seksilelut lähinnä oksettaviksi, se on varmaan syy, miksi mies on ne visusti kätkenyt.

      "Tuntuu aikamoiselta valheelta koko suhde ja en tiedä mitä tehdä.. Ylireagoinko järkytykseltäni "

      Sinuna menisin ehkä juttelemaan jonkin ammattiauttajan juttusille. En tiedä olisiko se psykologi vai seksiterapeutti. Sellaisen kanssa varmaan pääsisit selvyyteen asioista.

      Minun mielessäni kysymykseksi jää lähinnä, että onko mies valehdellut vai ei ja jos mielestäsi on, niin olisitko lopettamassa avioliittoa, jos valehtelu olisi jostain muusta asiasta, kuin seksivälineistä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      684
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    16. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe