Nykyinen hallitus yrittää pitää suomen päätä pinnalla mutta todennäköisesti uppoaminen tulee tapahtumaan. Suomessa on jopa suomalaista kansaa aika isokin ryhmä jotka haluaa romuttaa suomen historian ja sen mistä on taisteltu. Ennemmin tai myöhemmin ulkomaalaiset väestöt ottaa vallan enemmistönä. Katujengit yleistyy. Ampumiset väkivalta raiskaukset ym yleistyy. Kielletään kristinusko pala palalta kuten on suuntana ja kohta allah johtaa koska jos allahia ei uskota ollaan rasistisia ja sehän on kamala juttu suomalaisen mielestä. Naisen asema menee johtajasta jalkavaimoksi ja lapsenteko koneeksi. Kohta on rättejä päällä. Samat ongelmat saapuvat suomeen mitä on lähdetty karkuun ulkomailta koska maaperässä ei ole ongelmaa vaan ihmisissä ja sinne minne ihmiset siirtyy siirtyy myös ongelmat. Suomalaiset on vähemmistö jolla ei ole sananvaltaa. Lopulta jossain pienissä paikoissa elää muutama suomalainen alkuperäiskansan ihminen joille naureskellaan. Älkää antako valtaa ulkomaalaisille. Maassa maan tavalla on ainoa keino selviytyä.
Ei tarvitse olla mitenkään suuri ennustaja kun näkee suomen tulevaisuuden
Anonyymi-ap
1107
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18094862C
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞