Hedelmällisyyshoitoa

Pidin opiskelijoille luentoja joitakin vuosia sitten yliopistolla vierailevana luennoitsijana. Yhtenä syyskuisena maanantaina pidin kaksituntisen luennon aika täydelle salille normaaliin tapaan. Huomasin, että joukossa oli muutamia uusia kasvoja, joita en muistanut aikaisemmilta luennoilta.

Luennon päättymisen jälkeen kävelin kahville tiedekunnan kahvioon, kuten yleensä. Muutamia muitakin kahvittelijoita oli paikalla. Istuin suuren kahvikuppini ja sämpyläni kanssa pöytään ikkunan ääreen, valoisalle maisemapaikalle. Aloin selailla kännykästä Hesarin päivän uutisia.

Hetken kuluttua kahvihetkeni katkesi. Pöytääni kohti käveli punatukkainen ja hoikka, noin kolmekymppinen nainen. Tyyli oli huoliteltu, mutta samalla opiskelijamaisen rento. Hän otti minuun katsekontaktia, johon vastasin kohottaen hieman silmänkulmiani. Pöydän luo päästyään hän tiedusteli hymyillen, olisiko pöydässä vapaata. Totta kai, sanoin. Hän esitteli itsensä Lauraksi ja kiitteli hyvästä luennosta. No todellakin, hänhän oli juuri luennollani salin edessä istuen.

Juteltiin opiskelusta, hän oli pitänyt opinnoista taukoa jo joitakin vuosia ja oli nyt palannut päättämään maisteritutkintoaan. Kiittelin ja kannustin häntä paluussa ja kerroin, että tiedän monta taukoa pitänyttä opiskelijaa, jotka ovat saaneet motivaationsa takaisin ja suorittaneet opintonsa loppuun vauhdilla.

Kysyin, että oliko hän pitänyt taukoa työn takia, johon hän vastasi, että ei, hän oli asunut kolmisen vuotta Kanadassa miehensä kanssa ja ollut siellä kotirouvana, vaikka lapsia ei ollut. Miehen tuloilla oli hyvin pärjätty siellä hyvin tähän asti. Vastasin, että olin itsekin ollut aikoinaan koti-isänä, koska olimme vuorotelleet vaimoni lasten kanssa kotona, kun lapsia oli siunaantunut neljä kappaletta.

Laura ja miehensä olisivat kuulemma lähdössä takaisin melko pian. Hän käyttäytyi hyvin ystävällisesti, mutta myös asiallisesti, turhaksi höpöttäjäksi häntä ei voinut kutsua. Hän vaikutti päämäärätietoiselta naiselta. Kahvittelu ja keskustelu päättyivät ja lähdimme omille tahoillemme.

Viikon päästä olin taas tiedekunnan kahviossa samoihin aikoihin. Lauraksi viikko sitten itsensä esitellyt punatukkainen opiskelija ilmaantui yllättäen uudestaan paikalle. Hän kyseli syksyn muista kursseista, mutta sitten hän piti pienen tauon, ja kysyi, että saisiko hän kysyä minulta yhtä hyvin kummallista asiaa. Itse asiassa, voisimme tehdä pienen kävelylenkin ulkona rauhallisemmassa paikassa. Suostuin uteliaisuudesta.

Ulkona Laura kertoi, että hän oli heti ensimmäisellä luennolla pannut merkille, että muistutin hänen aviomiestään suuresti. Vaalea, pitkä, sinisilmäinen, hoikkarakenteinen, samanlainen suora nenä ja leveä hymy. Jopa ääni oli yhtä matala. Sitten kertoi, että hän oli toivonut lasta jo monta vuotta. Laura sanoi, että asiasta on tullut hänelle melkoinen henkilökohtainen ongelma.

Pysähdyin. Ymmärsin jo, mistä ehkä oli kyse. Hän jatkoi, että hänen oman miehensä siittiöt ovat huonolaatuisia eikä omaa biologista lasta todennäköisesti saataisi. Myöskään keskustelut adoptiosta eivät olleet johtaneet miehen kanssa mihinkään. Hän kysyi, olenko minä koskaan luovuttanut spermaa. Hän pyysi heti anteeksi, että kyselee tällaista aivan tahditonta asiaa.

Kerroin hänelle, että olin jäänyt leskeksi pari vuotta sitten, ja että minulla ei olisi eettisesti mitään tällaista toimintaa vastaan, mutta lapsen biologisella isällä on varmaan jokin vastuu lapsesta.

Hän kysyi myös veriryhmääni, jota en tietenkään muistanut, paitsi että se on kaikkein yleisin. Laura näytti pitävän kuulemastaan.

Laura sanoi, että hän aikoisi tulla raskaaksi kertomatta miehelleen, miten se on oikeasti tapahtunut. Hänen miehensä saisi kuvitella, että lapsi on hänen omansa. Siksi oikean isän pitää olla mahdollisimman saman näköinen. Ja minä sattumalta olin. Jos joku saisi kuitenkin joskus tietää, asia olisi hänen vastuullaan enkä minä joutuisi tunnustamaan lasta, saatikka joutumaan lapsen elättäjäksi. He muuttaisivat miehensä kanssa pois Suomesta Kanadaan mahdollisesti pysyvästi lähiaikoina.

Oma lapsi on hänelle maailman tärkein asia. Kaikkea muuta hänellä on jo elämässään, hyvä mies ja toimentulo, mutta lapsi puuttuu. Kyse olisi ainoastaan hedelmöityksestä. Eikä minun tietenkään tarvitse vastata heti. Jos ylipäänsä haluaisin vielä jatkaa keskustelua.

Katsoin Lauraa nyt uusin silmin, en enää opiskelijana. Hän oli puoleensavetävä nainen, haluttavakin. Ryhdikäs ja treenatun näköinen vartalo. Varsinkin ottaen huomioon, että olin jo täyttänyt viisikymmentä, ehdotus oli minulle hyvin yllättävä ja imarteleva. Näin nuoria naisia ei minulla ollut intiimillä elämänalueella jonoksi asti.