Oma muisto Ahtisaaresta on laastari otsassa

Ja koripallon pelaaminen kenties vaalityössä
6113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ahtisaari olisi koriksessa ollut taitava takamies

Äänestä

Mulla muistuu mieleen juontaja Simo Rantalaisen "törkykysymys" hyvät,pahat ja rumat ohjelmassa, jota Sarasvuon kanssa juonsivat 90-luvulla.

En ala kenenkään hautajaispäivänä sitä toistamaan, vaikka Ahtisaarta en äänestänytkään presidentiksi.

Rantalainen & Sarasvuo kyselivät myös liukkaiden lakerikenkien perään lähetyksessään.

Nyt kun aikaa on kulunut, niin tuntuu, ettei Ahtisaari ainakaan huonompi ollut verrattaessa esim. Haloskaan ja Koivistoonkin?

Tahtoo kyllä olla, ettei vaaleissa juuri ole ylivoimaisen hyviä tyyppejä, kuten nytkin suurelta osin tulevan presidentin vaalin osalta näyttää?

Äänestä

Kreml pelästyi Ahtisaarta ja masinoi kiireesti tilalle moskovamielisen valtiojohdon. Halosen aikana Suomi etääntyi länsimaista ja lipui Venäjän kainaloon.

Äänestä

Ahtisaari Loistavasti pysäytti RKP läisten rynnistyksen Presidentiksi!

Tietenkin äänestin Ahtisaarta.
Olen itsekkin Lähtöisin Itä Suomesta pakolla muualle jotunut muuttamaan

Ahtisaaren sanaan pystyi luottamaan.

Koivisto ja Niinistö ova Varsinaissuomalaisia kieroilijoita!

Äänestä
  • Samasta syystä äänestin Ahtisaarta, svedupelle jäi kakkoseksi

    Äänestä

  • Ahtisaari vastusti kansanäänestyksiä. Eräässä tapauksessa hän taisi ollakin oikeassa:

    Kansa manipuloitiin valhellisilla lupauksilla EUnukkilan jäsenyyden kannattajiksi 1994.
    Tosin Martti ei tätä tapausta tainnutkaan tuomita!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja koripallon pelaaminen kenties vaalityössä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu