Venäjän luhistuminen on alkanut ja jatkuu hyvää vauhtia

Kremlin propaganda on alkanut vaivata tavallisiakin venäläisiä.

Jotkut olivat raivoissaan sen jälkeen, kun Solovjovin vieras Rossija-1:n keskusteluohjelmassa, kansanedustaja Andrei Gurulev, sanoi, että sota Ukrainaa vastaan olisi "valtava sysäys maan kehitykselle".
Hän myönsi, että venäläisiä kuolee Ukrainan hyökkäyksen aikana, mutta samalla Venäjä on "kehittymässä".
"Kaikki on siellä, sota on käynnissä, maa elää, se kehittyy. Tämä on valtava sysäys maan kehitykselle, vaikka kansamme kuolisikin siellä. Mutta tänään ei ole muuta vaihtoehtoa", hän sanoi. sanoi.

Venäläiset arvostelivat venäläistä kansanedustajaa sosiaalisessa mediassa. Heidän mukaansa tuhansia venäläisiä kuolee sodassa, ja Venäjän johdossa olevat hyötyvät suurista sopimuksista ja valtavista sotilasbudjeteista.n"Kaikki sotapropaganda, kaikki huutaminen, valheet ja viha tulevat aina ihmisiltä, jotka eivät mene tähän sotaan. Eivätkä he lähetä lapsiaan sinne."

"Tämä byrokraatti ei ole poistunut keskusteluohjelmasta puoleentoista vuoteen. Hän istuu siellä ja suihkuttaa myrkkyä kansalaisille, jotka maksavat veroja, jotta tällaiset epäpätevät ihmiset voisivat elää huoletonta elämää", kirjoitti venäläinen kommentaattori.
1261174
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Olisi korka aika herätä venäläiset.

1Äänestä
  • Tuhatvuotisesta unesta ei kansa niin vain herää. Niin syvällä ja perinteistä on venäläisten rappio. Ei tämä ole putinin ja yhden menetetyn sukupolven asia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuhatvuotisesta unesta ei kansa niin vain herää. Niin syvällä ja perinteistä on venäläisten rappio. Ei tämä ole putinin ja yhden menetetyn sukupolven asia.

    Stalin tapatti kaikki vähänkin edistyneet NKVD niskalaukauksilla ja se näkyy väestössä edelleen

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuhatvuotisesta unesta ei kansa niin vain herää. Niin syvällä ja perinteistä on venäläisten rappio. Ei tämä ole putinin ja yhden menetetyn sukupolven asia.

    Menee useampi sukupolvi saada demokratia saada oikeat vaalit , monipuolueet, sivistys, kehitys jne

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Stalin tapatti kaikki vähänkin edistyneet NKVD niskalaukauksilla ja se näkyy väestössä edelleen

    Stalin on gruusialainen. Vihaammeko Gruusiaa sen takia, koska Suomi joutui Saksan ja NLn sopimuksen mukaan NLn kanssa sotaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Menee useampi sukupolvi saada demokratia saada oikeat vaalit , monipuolueet, sivistys, kehitys jne

    Kirjoitatko Suomesta , jossa päätös tehdään kulissien takana?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Stalin on gruusialainen. Vihaammeko Gruusiaa sen takia, koska Suomi joutui Saksan ja NLn sopimuksen mukaan NLn kanssa sotaan?

    Et sitten huomannut Gruusian halunneen lähteä demokraattiselle linjalle haluten liittyä myös Natoon?

    Gruusia halusi kehittyä sivistysvaltioksi mutta se ei putinille sopinut. Siksi putin hyökkäsi Gruusiaan ja pakotti korruotiolla johtajiksi venäjämieliset.

    Nyt putin koettaa sama Ukrainassa.

    Venjä on se sama p kasa kuin ennenkin.

    1Äänestä

  • Tiltu valehtelee.

    Äänestä

  • Pysykää unessa suomalaiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Stalin tapatti kaikki vähänkin edistyneet NKVD niskalaukauksilla ja se näkyy väestössä edelleen

    "näkyy väestössä edelleen"

    Näkyy siinä, että natsismi ei ole saanut jalansijaa Venäjällä, kuten Ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Tiltu valehtelee.

    Ns. "rauhanturvaajat" ryssien desantteja

    1Äänestä

  • Venäläiset heräsivät jo 2014, kun lännen sponsoroimassa vallankaappauksessa fasistit syrjäyttivät maan laillisesti valitun presidentin.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Et sitten huomannut Gruusian halunneen lähteä demokraattiselle linjalle haluten liittyä myös Natoon?

    Gruusia halusi kehittyä sivistysvaltioksi mutta se ei putinille sopinut. Siksi putin hyökkäsi Gruusiaan ja pakotti korruotiolla johtajiksi venäjämieliset.

    Nyt putin koettaa sama Ukrainassa.

    Venjä on se sama p kasa kuin ennenkin.

    Kyllähän se on EUn, USAn ja ETYJin mukaan niin, että Saakasvili aloitti sodan ja siitä hän tiedotti kansalleen radioidussa ja televisioidussa puheessa 080808. Tuolloin maailman huomio oli kiinnittynyt Pekingin olympiakisojen avajaisiin.

    Ainoastaan Suomen maksettu media vääristelee tätä tapahtumaan ja eräs suomalainen idiootti lensi Tbilisiin sanovan maailman muistavan tämän. Tuo ääliö ei uskonut edes suomalaista ETYJin sotilastarkkailijan raporttia kun Venäjä piti saada näyttämään hyökkääjältä. Tuosta idiootista tehtiin sittemmin nykyinen restentti meille.

    USAn mielestä Saakasviliä oli varoitettu aloittamasta sotaa ja hän pääsi karkaamaan hetkiseksi kontrollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Venäläiset heräsivät jo 2014, kun lännen sponsoroimassa vallankaappauksessa fasistit syrjäyttivät maan laillisesti valitun presidentin.

    Samaan tapaan kuin vuonna 1917 vallankaappauksessa syrjäytettiin Venäjän tsaari. Ehkä sekin oli ”laiton”, mutta kun kansa haluaa niin tehdä niin siitä tulee laillinen teko!

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Venäläiset heräsivät jo 2014, kun lännen sponsoroimassa vallankaappauksessa fasistit syrjäyttivät maan laillisesti valitun presidentin.

    Kukas Venäjällä oli presidentti sitä ennen?

    Äänestä

Kun venäläiset heräävät niin Putin alkaa nukkumaan.

- Vanha Moskovalainen sanonta

1Äänestä

Venäjä näivettyy. Hitaasti, mutta sitäkin varmemmin. Ja propagandisti oli oikeassa. Venäjä kehittyy Ukrainan sodan takia. Tosin negatiivisesti.

1Äänestä

Samaan aikaan Ankkalinnassa:

Ukrainalaistunut Pelle Peloton on kehittänyt Ukrainalle maailman tehokkaimman atomipommin!

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Venäjä tarvitsisi ulkomaisen väliaikaishallinnon.

1Äänestä
  • Sellainen voisi pelastaa venäjän kansan Putinin aiheuttamilta tuhoilta

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sellainen voisi pelastaa venäjän kansan Putinin aiheuttamilta tuhoilta

    👍👍👍

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    👍👍👍

    Duuma voidaan purkaa ja tilalle uusi hieno Disneyländ

    Äänestä

  • Ei vaan Ukraina tarvitsee uuden hallinnon, että rauhanneuvottelut saadaan käyntiin ja tappaminen loppumaan.

    Äänestä

Ei se Venäjä minnekään luhistu, toiveajattelua vain

Äänestä

👍👍👍

Äänestä

Da, Da 👏👏👏

Äänestä
  • DA👍DA👍DA👍.

    Äänestä

Diktatuurit luhistuu aina!

1Äänestä

Kumpikohan se on naivinpi, aloittajan näkemys, vai todellinen tilannne, jossa Venäjä on ottanut aktiivisemman taktisen toiminnan?

Äänestä
  • DA..paras ryzzä on kuollut ryzzä

    1Äänestä

Kunhan tuon diktatuurin saisivat edes alas ajettua. Taitaa olla ylivoimainen tehtävä...

Äänestä

Loppu tulee, mutta se ei tapahdu kertarysäyksellä, vaan pikkuhiljaa.

1Äänestä

Kukapa olisi uskonut, että Venäjän on vielä käytävä läpi 1930-luvun vainojen tapainen elämä henkilökohtaisesti läpi, ennen kuin Putinin kleptokratiasta päästään eroon.
Historioitsijat eivät Stalinin vainoja päässeet tutkimaan, ja venäläiset kansana puhdistautumaan menneisyydestä, joten se täytyy kokea aina uudestaan ja uudestaan.
Toivottavasti tulevat sukupolvet pystyvät katsomaan menneiden vuosikymmenien virheisiin, ja ottamaan oppia mihin yksinvaltius johtaa.

1Äänestä
  • Puhutaan venäläisistä. En usko.

    Äänestä

Molemmat Putinin äidit ovat kehoittaneet Vladimiria lopettamaan leikkinsä.

1Äänestä

Fasistien likvidointihan oli se tärkein tehtävä sodassa jonka jälkeen ukrainalaiset liittyvät riemurinnoin Venäjään kuten putin kertoi.

Kaikki menee siis edelleen hienosti suunnitelmien mukaan, kuis muuten.....no jaa... päin lehmää....ensi vuonna...sit lähtee...

1Äänestä
  • Käytännössä samaa puhetta oli kun neuvostovenäjä Suomeen hyökkäsi.

    Vaan miten sitten kävikään🤣

    1Äänestä

Nainen vaihtoi kaupan hintalaput Pietarissa, seitsemän vuotta vankeutta

Taiteilija kritisoi Venäjän käymää laajaa hyökkäyssotaa Ukrainassa.
Venäläinen taiteilija Sasha Skochilenko, 33, tuomittiin torstaina seitsemäksi vuodeksi vankilaan, koska hän korvasi pietarilaisen supermarketin hintalaput sodanvastaisilla iskulauseilla kritisoidakseen Venäjän käymää laajaa hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Hänet pidätettiin viime vuoden huhtikuussa. Hän sai torstaina tuomion Venäjän asevoimien mustamaalaamisesta, kertoo uutissivusto Sky News.

Rangaistus lyhenee kahdella vuodella, koska hän on ollut tutkintavankeudessa 19 kuukautta.

Syyttäjän mukaan Skochilenkon toiminta perustui poliittiseen vihaan.

Skochilenko on itse todennut, että hän ei ole poliittinen aktivisti eikä ääriajattelija, vaan toimii pasifistisen vakaumuksen perusteella.

Julkiset mielenilmaukset ovat muuttuneet vaarallisiksi Venäjällä.

...Suunnitelmien mukaan ....

1Äänestä

Paljonko samasta "rikoksesta" saisi Suomessa?

Äänestä
  • Nuhtelun. :-)

    Äänestä

Putin vain johdattaa venäläiset luvattuun maahan jonka hän lupasi kaikille tullessaan presidentiksi.

Äänestä

Tuhotulle kaatopaikalle. Niin venäläistä.

1Äänestä

Luvattu maa. Ukrainalainen lällikkö täynnä räjähtämättömiä miinoja ja mätäneviä venäläisten raatoja. Kyllä kannattaa havitella?

Äänestä

Toivotaan että saisivat pyriteltyä itsensä irti fasistisesta diktatuurista nyt alkuun.

Äänestä

Varmaan ihan samalla tavalla on Venäjä romahtamassa, kuin USA:kin Irakin valtauksen aikana, tai UK Libyan vallan vaihdon eli tappamisen aikana. Eli ei todellakaan ole. Herätkää ihmiset jo vihdoin siihen, että Ukrainan sota ei ole maailman ensimmäinen hyökkäys. Eihän siitä hyvänen aika ole montaa vuotta kun USA hyökkäsi Irakiin tekaistuin perustein, kidutteli maailmalta kaappaamiaan arabeja itä-euroopan uusien Nato maiden tukikohdissaan (hakusana "CIA black sites"). Siitä suorana seurauksena alkoi Syyrian sisällissota, jota CIA oli sytyttämässä ja ylläpitämässä kouluttamalla ja aseistamalla 10000 kapinallista. Eikä siitä ole montaa vuotta kun UK päätti vaihtaa Libyan johdon parempaan, ja maa suistui vuosikymmenien sekasortoon. JNE JNE.

Äänestä
  • Trolli! Jälleen kerran kääntää kedkustelun pois aloituksesta. Länsi sitä länsi tätä bla.bla...

    1Äänestä

  • LENINGRADIN trolli kirjoittelee taas KILJUPÄISSÄÄN iloisena ja KEKSII koko ajan uusia juttuja. YK sitä ja USA tätä ja NATSITKIN vielä.

    LENINGRADISSA lauletaan nyt iloisena, täysinäisen KILJUPOTUN vierellä näin:
    KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI
    KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI
    KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI

    Ja sitten syödään!

    1Äänestä

  • Erona on se ettei USA hyökännyt naapurimaihin ja opettanut niitä vihaamaan USAa.

    USA ei myöskään hyökännyt demokraattiseen maahan jota kansa johtaaa. USA hyökkäsi maihin joissa toimi samanlainen itsevaltias kuin putin joka murhaa, tappaa, pahoinpitelee, raiskaa, ryöstää ja tuomitsee toisinajattelijat vankilaan jottei kukaan veisi heidän valtaansa.

    Saddam Hussein oli julma diktaattori jokapahoinoiteli kansaansa ja varsinkin vähemmistöjä, hyökkäsi Kuwaitiin, pieneen naapurimaahan ilman ainoatakaan syytä. USA lähti puolustamaan Kuwaitia ja koska Saddam soti vastaan, sota laajeni.

    Muammar Gaddaf oli myös julma diktaattori joka nujersi ja kidutti kansalaisiaan, uhkasi länsimaita terrorilla ja onnistuikin Englannin Lokkerbien yllä tiputtamaan matkustajakoneen.

    USA ei myöskäön ole jäänyt painostamaan ja korruotiolla määräämään mitä maassa jatkossa tapahtuu. Putinin venäjä.taas nimenomaan jää määräämään mitä valloittamillaan alueilla ja maassa tehdään ja mitä politiikkaa siellä toteutetaan.

    Putin on nyt tehnyt kaiken tuon saman ja monasti sekä halveksinut länttä.

    Putinin tavoite on säilyttää oma valtansa ja varmistaa ettei demokratia vain saa jalansijaa ainakaan naapurimaissa ja entisissä neuvostoliiton maissa koska sieltä se väistämättä leviäisi venäjälle. Tuo olisi putinin ja hänen omaisuutensa loppu sekä linnatuomio tekemistään kansallisrikoksista. Putin ei aja venäjän etua vaan omaa etuaan. Jokainen realisti ymmärtää tämän kun katsoo mitä putin on tehnyt.

    Joten putinin tiltun väitteet USAn holtittomasta ja valloittavasta toiminnasta eivät pidä paikkaansa.

    Se etteivät USAn vapauttamat maat saa itsenäisesti maataan toimimaan demokraattisesti niin että kansa päättäisi vaalein maan johdosta ja suunnasta, on näiden maiden kansalaisten ja eri ryhmittymien hölmöyttä. Ei saisi olla tyhmä mutta kun on koko elämänsä asunut diktatuurissa, ei sitö vain ymmärrä mikä itselle olisi parasta

    1Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Trolli! Jälleen kerran kääntää kedkustelun pois aloituksesta. Länsi sitä länsi tätä bla.bla...

    Koska Venäjä sitä venäjä jätä bla bla jaaritusta on kuultu jo tarpeeksi.

    Äänestä

Vähän nopeammin saisi tapahtua.

Äänestä

Venäjä näivettyy.

1Äänestä
  • Ja sulkeutuu.

    1Äänestä

"Venäjän luhistuminen on alkanut ja jatkuu hyvää vauhtia"

Joo eihän siitä ollu ku pieni pala enää tänä aamuna jäljellä.

Äänestä
  • Muisteleppa neuvostovenäjää ja sen kokoa.

    Ja kun nyt seuraat uutisointia niin ymmärtät venäjänkin hajoavan omaan mahdottomuuteensa.

    Ihminen on perusluonteeltaan vapaa ja tämä on tsaarin venäjällä, neuvostoliitossa ja venäjällä tukahdutettu kuten venäjä on vapautta tukahduttanut myös naapurimaissa.

    Tuollainen venäläinen ihmisten hallinta ei ole mahdollista, jossakin vaiheessa hajoaminen tulee, ja mitä voimakkaammin venäjä pakkohallinnastaan pitää, sen nopeammin tyytymättömyys leviää kansan keskuuteen.

    Demokraattinen Suomi voi vahvasti. Neuvostoliitto on hajonnut, venäjä 30 vuotias ja jo tuskissaan.

    Eikö venäläiset viimein ymmärrä muuttaa maataan demokratiaksi?

    Ainakin monet venäläiset etsivät tulevaisuutta lännestä ja sinne putin ja hänen oligarkkinsa omaisuuttaan siirsivät ja myös lapsensa lännessä kouluttivat. Ja samaan aikaan haukkuvat kansalle miten surkea länsi on.

    Eikö venäjän kansa jo ymmärrä miten heitä vedätetään hyväuskoisina putinin propagandaan uskovina hölmöinä?

    1Äänestä

Minä toivon Ukrainan sodan kestävän mahdollisimman kauan. Se heikentää Venäjää koko ajan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Venäjän arvovalta on viimeistään nyt kaikki kadonnut. Putin, tämä SOTAKÄÄPIÖ ja JALANVATKAAJA noteerataan pelkäksi klovniksi kaikkialla. Myös Kiinassa ja Pohjois-Koreassa, jotka eivät oman etunsa vuoksi kuitenkaan lausu sitä ääneen

LENINGRADISSAKIN on samppanja vaihtunut KILJUPOTTUUN jo kauan sitten, ja kaviaarit KAALISOPPAAN.

KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI
KAALISOPPAA KAALISOPPAA KAALISOPPAA HEI

Äänestä

Kreml sortuu...valheisiin...

1Äänestä

Joo....mellakat alkaa...siirtolaiset käy venäjän kimppuun...hyvä hyvä..meinaatko ne laittaa kaikki vankilaan....nyt tietoa ulkomaille et venäjä kohtelee huonosti maahantulijoita...ei kannata tulla turvapaikan hakijaksi...

1Äänestä

Joo yhtenäinen rosvo kansa näkyy olevan, yksin jalkapallotkin varastavat vaikka sota riehuu.

Äänestä
  • Palloon tietenkin asennettiin räjähde ja heitettiin venäläisille.

    Tuollainen toiminta johtuu venäjän tykistöstä ja ampumista raketeista. Kun kaikki alkaa tuhoutumaan, ei silloin enää mietitä kaupan seuraavaa aukioloa, se on elämässä selviytymistä.

    Kaikki tuo on venäjän aikaansaamaa pahaa eikä siitä johtuvista ongelmista voi ukrainalaisia syyttää.

    Jos oikein revitellään niin mitenkä tiltu selittää sen kun Leningradin piirityksen aikana siellä syötiin ihmislihaa?

    1Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Palloon tietenkin asennettiin räjähde ja heitettiin venäläisille.

    Tuollainen toiminta johtuu venäjän tykistöstä ja ampumista raketeista. Kun kaikki alkaa tuhoutumaan, ei silloin enää mietitä kaupan seuraavaa aukioloa, se on elämässä selviytymistä.

    Kaikki tuo on venäjän aikaansaamaa pahaa eikä siitä johtuvista ongelmista voi ukrainalaisia syyttää.

    Jos oikein revitellään niin mitenkä tiltu selittää sen kun Leningradin piirityksen aikana siellä syötiin ihmislihaa?

    Mariupol venäjäkielinen kaupunki jossa näitä venäjäkielisiä Putinin joukot tappoivat pommituksillaan valtavat määrät ja kun saivat kaupungin haltuunsa ovat sen jälkeen eri järjestöjen mukaan tappaneet kaikkiaan noin 100 000 siviiliä sekä kaapannut asukkaiden lapsia lukemattoman määrän venäjälle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mariupol venäjäkielinen kaupunki jossa näitä venäjäkielisiä Putinin joukot tappoivat pommituksillaan valtavat määrät ja kun saivat kaupungin haltuunsa ovat sen jälkeen eri järjestöjen mukaan tappaneet kaikkiaan noin 100 000 siviiliä sekä kaapannut asukkaiden lapsia lukemattoman määrän venäjälle.

    Ja venäläinen on huolissaan ryöstetystä jalkapallosta.

    Miten irvokas venäjän tiltu voi olla?

    1Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ja venäläinen on huolissaan ryöstetystä jalkapallosta.

    Miten irvokas venäjän tiltu voi olla?

    Eihän sitä muuten Tiltu olisikaan

    1Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Ja venäläinen on huolissaan ryöstetystä jalkapallosta.

    Miten irvokas venäjän tiltu voi olla?

    Tiltua ei kiinnosta edes venäläisten varastamat WC pöntöt jalkapallo on se ykkönen johtuuko siitä että on ollut Tiltun unelma lapsesta asti saada oma jalkapallo

    1Äänestä

Ei kai, vastahan Peskov ilmoitti, että rauhaa ei saada vielä 2024, silloin on kyllä Ukraina jo romahtanut

Äänestä

Toivotaan, että diktatuurinen hallinto romahtaa pian.

Äänestä
  • Niin tehdään.

    Äänestä

näin

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Jep.

    Yes.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Yes.

    Yeah.

    Äänestä

  • 🥚🥚🥚

    1Äänestä

Niin siinä käy, kun eivät tajua syrjäyttää sota hullua putleria.

1Äänestä

Voidaan vain toivoa, että ihmisillä on edes jonkinlainen muisti ajasta Neuvostoliiton ja Putinin sotatalousvaltion välissä. Onko unohdettu, että edes jonkin aikaa ehdittiin nauttia ajattelun ja liikkumisen vapaudesta ennen "Uutta Neuvostoliittoa"? Hyväksyykö kansa sen, että Stalin oli poissa vain väliaikaisesti?

1Äänestä
  • Siltä näyttää.

    1Äänestä

Stalinin ja Putinin vertaileminen on samanlaista kuin Napoleonin ja Napoleon lll:n vertailu. Edellinen oli poliittisesti järkevä, jälkimmäinen farssi.

2Äänestä

Ihmettelen miten köyhät tai pienituloiset ihmiset selviävät eri maissa, on jo aika paha tilanne.

1Äänestä

Venäjä näivettyy.

1Äänestä

Baškortostan tai Baškiria on Venäjän federaatioon kuuluva, runsaan neljän miljoonan asukkaan tasavalta Euroopan itäisimmässä osassa Uralvuoriston eteläpäässä.Somessa liikkuvat tiedot ovat sensuurin takia vähän vaillinaisia mutta siellä tapahtuu jotakin. Venäjän somessa ja tiedotusvälineissä on nimittäin käyty sensuroimaan aluetta koskevia uutisia.

2Äänestä
  • Tuhannet osoittivat mieltään pakkasessa Venäjän Baškiriassa

    OVD-INFO kertoi, että lainvalvojat käyttivät kaasua hajottaakseen mielenosoitukset oikeustalon ulkopuolella Baimakin kaupungissa. Paikalle oli kerääntynyt OVD-infon mukaan jopa 6 000 aktivistia hyytävästä -20 asteen pakkasesta huolimatta.

    Aluksi jopa kymmeniä ihmisiä otettiin kiinni, mutta iltapäivällä kiinni otettuja oli enää neljä, OVD-info kertoi. Kymmeniä ihmisiä loukkaantui, ja yhden mielenosoittajan pään kerrottiin ”murskautuneen”.

    ”Kehotan teitä tulemaan järkiinne ja olemaan pilaamatta elämäänne”, Baškirian sisäministeri Rafail Divajevin sanoi mielenosoittajille valtion uutistoimisto Ria Novostin mukaan.

    Divajevin mukaan mellakoinnista voi saada Venäjällä enintään 15 vuotta vankeutta.

    2Äänestä

VENÄJÄ HAJOAA!

Se on muuten suurimmaksi osaksi aivan hemmetin köyhä maa.

2Äänestä
  • Kyllä venäläisillä valtavat omaisuudet on ulkomailla kiinteistöjä pilvin pimein maa-alueita omistuksessaan ympäri maailman vaikka kuinka paljon ja sijoituksia lukemattomilla miljardeilla .
    Ongelma on että nämä valtavat omaisuudet eivät ole venäjän valtion vaan oligarkkki ryhmän ja bulvaanien kautta putinin omistuksessa joten ei venäjä ja venäjän kansa omista niistä mitään .

    Itse venäjänmaa on katastrofin partaalla vanhentuneen huoltamattoman rapistuneen infransa kanssa mikään ei toimi ja kaikki olisi uusittava kun huoltoa ei ole ja kaikki mennyt siten paskaksi.

    2Äänestä

  • Hajotkoon silti.

    1Äänestä

Kunhan nyt ensin tajuaisivat purkaa diktatuurin, ja palata sivistyneiden valtioiden joukkoon.

2Äänestä

Jos Neuvostoliitto ei päässyt kuuhun niin turha odottaa että pieni Venäjä pääsisi sinne kääpiön johdolla.

Jopa mikroaaltouunit ja pesukoneet on varastettava muilta.

Kremlin propagandaan uskoo vain bätmänin pikku robinit.

2Äänestä
  • Noloa hommaa...

    1Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Noloa hommaa...

    Erittäin.

    1Äänestä

  • Neukkula pääsi kyllä teknisesti Kuuhun, mutta ei saanut toimitettua sinne vakaumuksellista kommunistia.

    1Äänestä

Vaikuttaa siltä, että on putlerin tavoite.

Äänestä

Vaikka Ukrainan sota päättyisi Venäjän haluammalla tavalla, se ei pelasta Venäjää. Venäjän rappeutuminen kiihtyy kaiken aikaa ja suunnan kääntämiseen tarvittaisiin lukuisia rauhan vuosia ja päättäväisyyttä. Kumpaakaan ei ole luvassa. Venäjällä ei ole tulevaisuutta.

2Äänestä
  • 👍👍👍

    1Äänestä

  • Heh,luulempa että läntiset bisnesmiehet ovat nopeasti sodan päätyttyä nuoleskelemassa puten palleista hunajaa , pitäisi toimia tehokkaammin sodassa eikä vaan puhumalla kuvitteellisia mukamas voitosta .

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Heh,luulempa että läntiset bisnesmiehet ovat nopeasti sodan päätyttyä nuoleskelemassa puten palleista hunajaa , pitäisi toimia tehokkaammin sodassa eikä vaan puhumalla kuvitteellisia mukamas voitosta .

    Taitaa noitten pallejen nuoleminen olla salainen fantasiasi...

    1Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Heh,luulempa että läntiset bisnesmiehet ovat nopeasti sodan päätyttyä nuoleskelemassa puten palleista hunajaa , pitäisi toimia tehokkaammin sodassa eikä vaan puhumalla kuvitteellisia mukamas voitosta .

    Latrokraattisen Venäjän kanssa tullaan sodan jälkeen tekemään pisnestä vain mahtavin ja pitävin vakuuksin, jos niilläkään.

    Venäjän suhde Kiinaan rakoilee jo nyt. Peking näkee Moskovan yhä kiusallisempana kumppanina, josta nykyisellään ei sille ole oikeastaan mitään konkreettista hyötyä. Keski-Aasian entisistä neuvostotasavalloista saa melkein kaiken saman kuin Venäjältäkin ja ilman pelkoa lännen vastatoimista.

    Jos Venäjälle pystytetään oikeasti demokraattinen ja rauhantahtoinen hallinto, se tietenkin muuttaa näkymiä suuresti.

    1Äänestä

  • Riippumatta lopputuloksesta Venäjä on menettänyt lopullisesti suurvaltatittelinsä, neuvottelurehellisyytensä ja sanansapitämisensä ja kunniansa.

    1Äänestä

Venäläisen riippumattoman mielipidejärjestön The Levada Centerin 6. helmikuuta julkaisema kysely osoitti, että 77% venäläisistä kannattaa Venäjän sotilasoperaatiota Ukrainassa. Vastustajia oli 16 % ja lopuilla ei ollut kantaa asiaan.

Äänestä
  • Riippumaton😂😂😂🤣🤣🤣😂😂😂

    1Äänestä

  • Kummakos tuo, fsb ovella, jos vastustat.

    1Äänestä

  • Parempi olla samaa mieltä, kun ei tiedä keitä haastattelijat todella ovat. Katumielipide on eri kuin keittiömielipide turvallisuussyistä. Vastustajamäärä on vain siksi, että vaikuttaisi rehelliseltä kyselyltä.

    1Äänestä

Diktatuuri, suunta on aina alas päin.

1Äänestä

Aloittaja yrittää tehdä unelmastaan totuuden. Asia on nyt kuitenkin toisin päin ja Nato ja natomaat ovat saamassa köniin ja samanaikaisesti EUn talous kuten myös suomen on taloudellisessa lisääntyvässä lamassa. Tämän näkee suomessakin päivittäin lehdistä kun rakennusfirmat menevät, joka päivä konkkaan, ja tämä on vasta "jäävuoren" huippu.

Äänestä
  • Voishan se sullekin tehdä hyvää mennä itä rajan taakse. Siellä on arvojesi mukaista diktatuuri unelmaa tarjolla.

    1Äänestä

Diktatuurin luonnollinen kehitys...

1Äänestä
  • Natural.

    1Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Natural.

    👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    👍👍👍

    👍👍👍

    Äänestä

  • Jep. Korjailee joitain tankkien hautausmailta kaivamiaan romuja WW2:n ajoilta.

    1Äänestä

Venäjä luhistuu. Pitää vain malttaa odottaa, niin mätä omena tipahtaa puusta.

1Äänestä
  • Surkeuden ja romun leviäminen ei ole sen kehittymistä.

    Äänestä

Maltti on valttia.

Äänestä

Venäjä huilii nyt.
Huilo päivät nääs.

Äänestä

Venäläiset tappaa toisiaan kunnes on jäljellä yksi venäläinen.
Matkaa kutsutaan demokratian kehittymiseksi maassa.😎

Äänestä

Venäjällä on sentään Suomessa uskollinen kannattajakunta eli pikkuryssät.
He tekevät kaikkensa heikentääkseen Suomen puolustuskykyä valehtelemalla Suomen Nato-velvoitteista.
Niihin EI kuulu joukkojen lähettäminen ulkopuolisiin sotiin.

Äänestä

Nassikoista ei kannata ihmeemmin piitata.

Äänestä

Toivotaan ainakin, että pääsevät eroon fasistisesta diktatuurista.

Äänestä

🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Solovjovista ja hänen propagandakumppaneistaan tuli mieleen.. mitäs niille hänen saksalaisille kollegoilleen, siis tyyllin Göbbells tehtiinkään toisen maailmansodan jälkeen kun Saksa oli hävinnyt sodan? Tuntevatkohan Solovjov, Margareta ja muut historiaa tältä osalta?

Äänestä

Venäjän rappio on vanhoillisten turvallisuus elinten ja haukkojen syytä.

Äänestä

Putler johdattaa kadotukseen.

Äänestä

Putin, venäläinen rauhanenkeli.

Äänestä

Venäjä luhistuu Putinin alle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kremlin propaganda on alkanut vaivata tavallisiakin venäläisiä.

Jotkut olivat raivoissaan sen jälkeen, kun Solovjovin vieras Rossija-1:n keskusteluohjelmassa, kansanedustaja Andrei Gurulev, sanoi, että sota Ukrainaa vastaan olisi "valtava sysäys maan kehitykselle".
Hän myönsi, että venäläisiä kuolee Ukrainan hyökkäyksen aikana, mutta samalla Venäjä on "kehittymässä".
"Kaikki on siellä, sota on käynnissä, maa elää, se kehittyy. Tämä on valtava sysäys maan kehitykselle, vaikka kansamme kuolisikin siellä. Mutta tänään ei ole muuta vaihtoehtoa", hän sanoi. sanoi.

Venäläiset arvostelivat venäläistä kansanedustajaa sosiaalisessa mediassa. Heidän mukaansa tuhansia venäläisiä kuolee sodassa, ja Venäjän johdossa olevat hyötyvät suurista sopimuksista ja valtavista sotilasbudjeteista.n"Kaikki sotapropaganda, kaikki huutaminen, valheet ja viha tulevat aina ihmisiltä, jotka eivät mene tähän sotaan. Eivätkä he lähetä lapsiaan sinne."

"Tämä byrokraatti ei ole poistunut keskusteluohjelmasta puoleentoista vuoteen. Hän istuu siellä ja suihkuttaa myrkkyä kansalaisille, jotka maksavat veroja, jotta tällaiset epäpätevät ihmiset voisivat elää huoletonta elämää", kirjoitti venäläinen kommentaattori.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu