Sen jälkeen alkoi alamäki. Esim 90-luvulla oli hiljaisempaa ja vaisumpaa. Esim vuoden 92 studiolevy liian epätasainen joskin sisältää kaksi helmeä radiosta rokin kuulen ja juureni suomessa. 80-luvulla meni ihan ok, mut 70-luku on mulle se juttu hänen musassa. Esim semmoset levyt kuin wounded knee, väinämöinen ja pilvet &on the rocks. Päng päng levy oli pieni steppi taaksepäin 70-luvun levyistä. Yritti hieman liikaa mut toisaalta toi jotain uutta sillä levyllä eli yritti jousisovituksilla koristaa kappaleita ja kappaleisiin tulikin tiettyä boheemin tyylikästä menoa, mut sävellyksistä osa suoraan sanoen huonoja, mut juhlahetkenä kappale paljon sanomatta jää jota pidän kautta aikain koko maailman historian parhaisiin iskelmäbiiseihin kuuluvana eli kova kehu nyt tuli jukka kuoppis kuoppamäelle. Esim isäni tuppaa laulaan kotona tuota kappaletta aina silloin tällöin. Minäkni laulan sitä välillä, mut ehkä eniten kuoppiksen lauluista laulan kotioloissa sininen ja valkoinen biisiä joka harmi kyllä on ymmärretty väärin sillä kappaleessa ei ole kyse kiihkoisänmaallisuudesta.
Jukka kuoppamäen koko 1970 luku lähinnä loistoa
Anonyymi-ap
2
124
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18101005a
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞 - Anonyymi
Kuoppis kuopataan pian. Ukko värisee ja tärisee jo pahasti.
Herran huomaan vaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372746Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127989Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61977- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos78888EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta102842Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25728Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684