Olen aina ollut ystäville sellainen luotettava olkapää ja saan helposti ystäviä vaikka enää en jaksa päästää lähelleni kuin harvoja.Mieltäni masentaa erkaantuminen hyvästä ystävästäni joka nyt löysi hiljattain miehen itselleen.Olimme kuin paita ja peppu ja joskus minua häiritsi että hänelle tuntui olevan elämää suurempi asia miehen löytäminen,itse osaan olla yksin vaikka ei tämä herkkua ole ja nyt tuntuu että pari vuotta yksin on jo tarpeeksi.Luonteeltani olen spontaani ja iloinen joskin masentuneisuuten taipuvainen.Olen ollut ystäväni tukena elämän vaikeissa käänteissä ja nyt huomaan että yhteydenotto hänen puoleltaan on vähentynyt, hän kertoilee korostuneesti iloisista tapahtumista joissa en ole ollut mukana.Itse olen tällä hetkellä masentunut ja yksinäinen ja teen jo samaa mitä ystäväni eli pidetään harvemmin yhteyttä.Olen iloinen siitä että ystävälläni menee hyvin,mutta olen pettynyt ja minulla on hyväksikäytetty olo.Symbioosissa miehen kanssa ollaan tietysti tiiviisti mutta virheeni on tainnut olla se, että vaikka seurustelen olen aina ollut tukena ja ottamassa mukaan myös ystäväni.Ystäväni kerran avautui minulle ja pahoitteli että ei ole pitänyt yhteyksiä,silti meno jatkuu samanlaisena,hän ei välitä enää samalla tavalla.Haluan pitää ystäväni ja en haluaisi näyttää pettymystäni ja heikkouttani.Ystävyys on kuitenkin antamista ja enkä aina odota vastavuoroisuutta,silti olen hirveän pettynyt.
Kateudesta ei mielestäni ole kyse,olen vain väsynyt että ympärilläni on pariutuneita tai niitä jotka pursuavat onnea,itse ihastun todella harvoin.En ole ollut rutiseva taakka ystävälleni, itseasiassa olen pinnistellyt ollakseni hauska ja iloinen.Kannattaako ottaa puheeksi tämä ystäväni kanssa vai pitäisikö suunnata ajatukset muualle ja yrittää löytää elämäniloa jostain.Nyt olen totaalisen väsynyt,tuntuu etten kiinnosta enää ketään.
Kateudesta ei mielestäni ole kyse,olen vain väsynyt että ympärilläni on pariutuneita tai niitä jotka pursuavat onnea,itse ihastun todella harvoin.En ole ollut rutiseva taakka ystävälleni, itseasiassa olen pinnistellyt ollakseni hauska ja iloinen.Kannattaako ottaa puheeksi tämä ystäväni kanssa vai pitäisikö suunnata ajatukset muualle ja yrittää löytää elämäniloa jostain.Nyt olen totaalisen väsynyt,tuntuu etten kiinnosta enää ketään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
En tiedä, kovin on vaikeaa sanoa mitään, kun en teitä kahta ystävystä tunne.Voi kenties olla niin, että ystäväsi on vaistonnut masennuksesi, eikä osaa tai uskalla siihen sanoa mitään.Jos et itse ole kyennyt hänelle tilanteestasi puhumaan, tai olet siitä vain vihjaillut, hänen on (koska hän itse mitä ilmeisimminkin elää tällä hetkellä onnellista vaihetta elämässään)ollut helpompi olla ja tavallaan "esittää" sinulle, kuin ei mikään teidän ystävyydessänne olisi muuttunut. Minun mielipiteeni on, että kannattaisi kertoa ystävälle aina rehellisesti, mitä milloinkin omassa elämässä on meneillään.Eihän siinä nyt voi mitään hävitäkään,oikeasti...Tietysti, jos tämä ihminen ei sitten olekaan sinulle sellainen ihminen, jota todelliseksi ystäväksi kutsutaan, niin kerrottuasi fiiliksistäsi hänelle rehellisesti saatat joutua näkemään reaktion, jota et halunnut nähdä.Silti, riski kannattaa ottaa.
Toki, jos tämä ystäväsi on jo pitkään käyttäytynyt voimakkaan välinpitämättämästi sinua kohtaan,niin sitten tietysti hänet todellakin kannattaa yksinkertaisesti vain jättää taakseen, ja hyväksyä olemassa oleva tilanne.Kyllä uusia ystäviä löytyy sinullekin, usko pois.Mutta: jos todellakin tuo tietty ystävä on sinulle oikeasti tärkeä ihminen, niin ensin kannattaa koettaa juttelemista asioista sellaisina,kuin ne ovat oikeasti.
Viestistäsi (alkuperäinen) ei oikein saanut selkoa, että seurusteletko sinä nyt tällä hetkellä vai et, kun toisaalta puhuit parin vuoden yksinäisyydestä, ja toisaalta taas symbioosista miehen kanssa? Jos seurustelet, niin ehkä sinun kannattaisi enemmän jutella asioista seurustelu-kumppanisi kanssa?? Hän kun nyt varmasti kuitenkin o(lisi) lähin ihmisesi.:) In every case ymmärrän, että ystävät on kaikille tärkeitä.:-)
Tekstini taisi olla sekava, puhuin että ystäväni elää symbioosissa poikaystävänsä kanssa ja minä olen ollut pari vuotta yksin.En rohkene oikein ottaa puheeksi asiaa kun en haluaisi näyttää heikkouttani ja pelkään hänen reaktiotaan.
Ennen olin avoimempi ja nykyään en jaksaisi tilittää tuntemuksiani vaan pidän tunteitani ja ajatuksiani enemmän sisälläni.Sinkkukaverit alkavat olla harvassa ja sekin lisää epävarmuuttani tulevaisuuden suhteen,joudunko viettämään juhlapyhätkin yksin.Jokatapauksessa ehkä odotin liikaa ystävyydeltämme ja pitää vain hyväksyä se.Tämä pettymyksen tunne on vain aikamoinen vaikka ystävyyssuhteen alkupuolella oli jo hiukan merkkejä että ystäväni on aika itsekäs välillä.Olen opetellut itsekin itsekkäämmäksi ja itsenäinen osaan olla ilman että ystävän tarvitsisi roikkua minussa koko aikaa.Miten voisi ottaa asian puheeksi ettei vaikuta säälittävältä tai rasittavalta?
Hän pitää onneksi yhteyttä kerran viikossa lähinnä tekstiviestillä ja harvemmin nähdään.Satuttaa vain kun hän tietää että olen yksin ja ei enää soita ja emme keskustele päivästämme,niinkuin (päivittäin)silloin kun hän ei seurustellut.EN ODOTA päivittäistä yhteydenpitoa vain mielenkiintoa elämääni kohtaan.
Olin samantapaisessa valintatilanteessa (ottaako asia esille vai ei), ja valitsin avoimen keskustelun. Valitettavasti siinä kävi niin, etten ollut millään muotoa tärkeä ystävälleni ja hän myös sanoi sen. Jos en olisi jutellut avoimesti tuntemuksistani ystävälleni, en olisi tiennyt, missä mennään. Ystäväni oli lähinnä halunnut olla minulle kohtelias, mutta mielessään hän oli harmitellut kun minusta ei pääse eroon. Täytyy sanoa, että koskee vieläkin, mutta tulipahan asia selväksi. Toivottavasti sinun ystäväsi on todellinen, välittävä ystävä!
Täytyy sanoa että todella loukkaavaa.Mitä tuollaisen käytöksen takana mahtaa olla? koska voisin sanoa noin pahimmalle vihamiehelleni jos sittenkään.Ainakin voi itse todeta ettei tarvitse haaskata omaa aikaa mokomaan.Itse olen sellainen että ystäviä en jätä helpolla, mutta jos niin teen toisen on oltava täydellisen välinpitämätön ja jos toinen lakkaa pitämästä yhteyksiä.Kerran tosin kävi niin että yställäni oli vaikea ajanjakso elämässään ja hän ei jaksanut pitää yhteyksiä,satuttiin näkemään vuoden päästä torilla ja juteltiin kuin mitään ei olisi sattunutkaan ja hän kertoi todellisen syyn joka johtui siitä että hänen elämänsä oli sekaisin,arvostin tuollaista rehellisyyttä ja vieläkin vaikka harvakseltaan tavataan pidämme yhteyksiä.Joihinkin ystäviin suhtautuu melkein kuin poikakaveriin eli kärjistettynä ajatuksella miehiä tulee ja menee, hyvät ystävät jäävät.
en voi muuta kuin olla "kova": miten te puhutte täällä tälläisiä asioita??? SOITA/VIESTITÄ ystävällesi, sovi tapaaminen ja PUHU kaikki asiat mitkä sydämelläsi on. KAUHEAA elämän HAASKAUSTA!
PUHUKAA toisillenne ihmiset: parisuhteessa, ystävyydessä, vanhempi-lapsi suhteessa ym. KERTOKAA TUNTEENNE: mitä häviätte - ette mitään, koska vapaudutte mieltä painavista asioista, tunteista, jotka pyörivät mielessä... ja saatte asiat järjestykseen. Joskus SATTUU vaan silloin on aika jatkaa matkaa eteenpäin ja elää!!!!
TOIMIKAA älkää pyöritäkö asioita mielessä kuukausia!!
Joskus on hyvä jonkun anonyymin kanssa silti vaihtaa ajatuksia mieltä painavista asioista.Ei se puhuminen ole aina niin helppoa kun pitäisi osata sanoakin asioita ns.oikein varsinkin naispuoliselle.Olen onnekas,ystäväni ei hylännytkään minua :)
puhuit silti täysin asiaa,onhan tämä energian tuhlausta.