Olen yksinelävä ihminen. Asun kaukana sukulaisista. Olen nähnyt juttuja siitä, että omia hautajaisia voi suunnitella etukäteen. Mutta yleensä jossain vaiheessa sitten täytyy jotakin näistä asioista sopia sukulaisten tai muiden läheisten kanssa - ellei äkkikuolema kohtaa. Entä jos ei ole tällaisia luottoihmisiä?
Itse olen ajatellut, että tuhkaus ja tuhkien sirottelu jollekin uurnalehdon kyseiseen käyttöön tarkoitetulle alueelle riittää. En halua hautapaikkaa, enkä toivo että aletaan kuljettaa ruumistani sinne satojen kilometrien päähän, missä on sukulaisten hautoja.
En ole tällä hetkellä kuolemansairas, enkä osaa ennustaa elämäni pituutta. Elämää on jo takana enemmän kuin mitä normaalisti voisi odottaa olevan edessäpäin. Hautajaissuunnitelmia voinee tehdä hautaustoimistoihin. Mutta jos elänkin todella kauan, niin onko kyseinen hautaustoimisto sitten vielä toiminnassa? Ja jos tekee hautajaismenettelyään koskevan suunnitelman, niin missä se kannattaisi säilyttää niin että se löydetään tarvittaessa?
Onko joku samanlaisessa tilanteessa oleva tehnyt hautajaissuunnitelmaa?
Sitten on muitakin valmistautumisasioita, kuten kuolinsiivous ja yleensäkin asioiden järjestäminen sitä silmällä pitäen, ettei ole aina itse enää niitä hoitamassa. Yritän pikkuhiljaa vähentää tavaroita ja järjestellä asuntoani. Se käy aika hitaasti, kun täytyy joka roju osata oikeaan roskikseen heittää.
En tietenkään jatkuvasti mieti omaa kuolemistani ja miten siihen pitäisi valmistautua. Mutta mielelläni teen oman osuuteni kun olen vielä elossa.
Omien hautajaisten suunnittelu
18
597
Vastaukset
- Anonyymi
Hyvä juttu! Näin toivoisin jokaisen toimivan.
- Anonyymi
Tee omakantaan hoitotahto ja ilmoita siitä lääkärille jolle menet seuraavan kerran.
Kirjoita hoitotahtoosi että sulla on kotonasi hautaustestamentti. Kannattaa laatia myös hoivatahto.
Pidä näitä tärkeitä papereita esim.jääkaapin viereisessä kaapissa (tee jonkinlainen haluamasi merkki kaapin oveen, jotta ihmiset näkevät sen ja avaavat pikimmiten), koska sinne ihmiset kuitenkin melko nopeasti menee kurkkimaan ja suunnittelemaan jääkaapin tyhjennystä. Voit myös sujauttaa kansion sinne kaappiin jossa kerrot tärkeitä asioita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tee omakantaan hoitotahto ja ilmoita siitä lääkärille jolle menet seuraavan kerran.
Kirjoita hoitotahtoosi että sulla on kotonasi hautaustestamentti. Kannattaa laatia myös hoivatahto.
Pidä näitä tärkeitä papereita esim.jääkaapin viereisessä kaapissa (tee jonkinlainen haluamasi merkki kaapin oveen, jotta ihmiset näkevät sen ja avaavat pikimmiten), koska sinne ihmiset kuitenkin melko nopeasti menee kurkkimaan ja suunnittelemaan jääkaapin tyhjennystä. Voit myös sujauttaa kansion sinne kaappiin jossa kerrot tärkeitä asioita.Kannattaa miettiä mitä kaikkea pirullista voi pistää porukan tekemään.
Yksin laulua, tanssia, runoja, puhe, pukeutumiskoodi, tarjoilut,..
Paikka kannattaa miettiä tarkkaan.
- Anonyymi
Itse en edes halua ajatella ,kun in ollut niin paljon hautajaisia viimeiset kaksi vuotta monta mennyt ystävistä eikä kaikki mitenkään vanhoja edes kaksi viikkoa sitten paras ystävä nukkui ikuiseen uneen . Että luulen että jätän omien hautajaisten suunnittelut toisille kuten juuri nyt tuntuu. Taas on koronaakin nostanut päätään, joten saa vaan toivoa että on lievempi muoto .
- Anonyymi
Oli niitä korona hautajaisia tarpeeksi, joten en halua ajatella edes asiaa , kieltämättä silti tulee mieleen aina välillä oman existensiinsä pituus
- Anonyymi
Itse tulen toiminaan niin että asia jää yhteiskunnan hoidettavaksi kokonaan niin se on kaikille helpoin, kun ei ole omaisuutta niin kaikki kulut jää viranomaisten tehtäväksi: niin ruumiin hävitys, asunnon tyhjäys, kuin selvitys " varoista ja veloista" siitä viranomais tahot saa palkan kun etsivät omaiset ja ilmoittavat heille,
Itsellä on kroonin tauti akuuttina ja aurelius piilevänä nykyisin. - Anonyymi
Ihan omilani ole .Helsingin lähiössä vuokralla asun. Kukan ei myöskään minun hautajaisia ymm järjestä, Asuvat mualla ihmiset ja kaukana. Joten kontaktit jäänet 1-2 kertaa vuodessa. Kukaan maan pälle ei jää. Sosiali virasto hoitaa kaiken kun yksinäinen ihminen kuolee. Pyrin sitä kuolin sivous tehdä juuri siksi. Velkaa ei ole ei ylimärästä rahaa. Kuolessa otan sitten ne sossun piikin .
- Anonyymi
Erittäin hyvä että on väkeä joka ymmärtää kuolla sossun piikkiin.
- Anonyymi
Kun on monenlaisia tahoja, jotka haluavat ihmisten testamentteja ja niitä sitten täytyy vuosittain päivittää. Niin onkohan sellaista hautauspalvelua, josta voisi etukäteen tilata palvelun jota vuosittain päivitettäisiin? Kun ei tiedä milloin se noutaja tulee...
- Anonyymi
Sen voi itse laatia ilmaiseksi.
- Anonyymi
Jotain ohjeistusta asiaan liittyen löytyy täältä: https://hautajaiset.fi/ohjeita-hautajaisiin/hautajaisten-suunnittelu/
- Anonyymi
Moni suunnittelee hautajaisensa yksityiskohtaisesti Mitä lauletaan ja mitä tarjoillaan ja ketkä haluaisi olisivat läsnä.
En usko että itse jaksaisin sellaista suunnitella edes. Kaippa sitä tiukaksi pääsee tässä ilman suunnitteluitakin .
Joten nämä ovat vaikeita asioita, mutta yleensä mitä iäkkäimmäksi tukee sitä useammin ajatus poismenoaan tulla tupsahtaa mieleen.
Kun sit
Sentään rakastaa elämää niin ne ajatukset häiritsee, samalla kun tietää että niinhän me kuollaan kaikki jonain päivänä. - Anonyymi
Kylläpä onkin paljon tekemistä sillä omaisella joka joutuu kuolleen ihmisen asioita hoitamaan:
https://www.suomi.fi/oppaat/laheisen-kuolema/kuolemantapauksen-sattuessa/kaytannon-asiat-kuolemantapauksessa
Entä sitten, jos omainen asuu hyvin kaukana tai ei muuten ole valmis alkamaan toimimaan asian hyväksi? Kuka sitten tekee kaiken tuon?- Anonyymi
Tuossa olisi jollekin taholle hyvä idea lähteä kehittämään jokin sellainen palvelu, jolla tuota asiainhoitorumbaa kuoleman jälkeen yksinkertaistetaan. Että olisi yksi paikka, mihin voi ottaa yhteyttä ja sieltä voi saada kaikki tarvittavat palvelut. Ja sinne voisi jo ennen omaa kuolemaannsa tehdä suunnitelman, jonka mukaan edettäisiin.
Jostakin Pelastusarmeijan mainoksesta olen kuullut, että heillä on tämänkaltaista toimintaa - mikäli tekee testamentin heille. Mutta siitä huolimatta, tekeekö jonnekin testamenttia tai ei - niin jokin kokonaisvaltaista palvelua antava toimintamalli olisi hyvä olla. Onko tietoa tai ehdotuksia asian suhteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa olisi jollekin taholle hyvä idea lähteä kehittämään jokin sellainen palvelu, jolla tuota asiainhoitorumbaa kuoleman jälkeen yksinkertaistetaan. Että olisi yksi paikka, mihin voi ottaa yhteyttä ja sieltä voi saada kaikki tarvittavat palvelut. Ja sinne voisi jo ennen omaa kuolemaannsa tehdä suunnitelman, jonka mukaan edettäisiin.
Jostakin Pelastusarmeijan mainoksesta olen kuullut, että heillä on tämänkaltaista toimintaa - mikäli tekee testamentin heille. Mutta siitä huolimatta, tekeekö jonnekin testamenttia tai ei - niin jokin kokonaisvaltaista palvelua antava toimintamalli olisi hyvä olla. Onko tietoa tai ehdotuksia asian suhteen?Mistä esim pelastusarmeija ihmisen kuolemasta tietäisi? Omaiselle poliisi tulee ilmoittamaan henkilökohtaisesti. Jos ei löydy omaisia ja muita sukulaisia niin sitten sostyöntekijät jne hoitaa asiat.
- Anonyymi
Minulla ei ole ketään ja ikäännyn. Olen suunnitellut tilata ja maksaa netin
kautta arkun ja krematorion jälkeiset palvelut, tuhkat mereen,
koska ei ole ketään, joka haudallani kävisi. Pienen perukirjani annan
HOK-Elannon oikeusaputoimiston hoidettavaksi ja maksan senkin etukäteen,
jos on mahdollista. Se on edullisin ja täsmällisen hinnan saa etukäteen.
Vähäiset varani testamenttaan etäiselle sukulaislapselle hänen
opintietään hiukan helpottaakseni. - Anonyymi
Bileet kannattaa järjestää ennen kuin on kuollu.
Muuten mitään järkeä - Anonyymi
IltalehtiPlus löytyi 19.3.2023 kirjoitettu Viimeinen matka netistä.
Siinä esitellään netistä löydettäviä hautauspalveluita:
Ehautaus hintahaitari 700-3000€.
Edullinenhautaus.fi hintahaitari 340-1200€.
HOK-Elannon Hautauspalvelu - edullisin paketti on hieman alle 1000€.
E-hautaustaivaanranta hintahaitari 340-1199€.
Hautausnet.fi hintahaitari 559-1069€.
Lisää tietoa löytyy tuosta IltalehtiPlus -jutusta tai sitten menemällä noiden palvelujen sivuille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2994830Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353085Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k543012Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn321575Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471209
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.121042Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781021Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu581001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52999