Saako homoista nyt sitten sanoa mitä vain?

Tuonhan tuomiosta voisi päätellä. Eli julkisesti saa sanoa: "Homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö, vaikka lääketiede ei olekaan enää sitä mieltä, mitä 1980-luvulla homoseksuaalisuudesta diagnosoitiin.

Hovioikeus on tuominnut homot psykoseksuaalisesti häiriintyneiksi virallisesti vuonna 2023. Tämä Räsäsen lausuma ei liittynyt millään tavalla hänen kristilliseen vakaumukseensa. Uskonnollisia vääristyneitä käsityksiä Räsäsen kuuluukin saada esittää uskonnovapauden nimissä."

Riippuuko asiayhteydessä missä OMAN mielipiteensä esittää? Päivi esitti käsityksensä julkisesti, julkisella forumilla. Onko taas kyse siitä kuka on esittäjänä? Onko tämäkin vain valkoisen miehen geneettinen erityispiirre?
3482384
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 348

Vanhimmat

Saako läskiä sanoa läskiksi?

Äänestä
  • Räsästä voi sanoa anorektikoksi. Siihen ei tarvita lääkärin lausuntoa.

    1Äänestä

  • Nimenomaan läskiä ei saa sanoa läskiksi. Laiskaa laiskaksi, homoa homoksi, mutta Israelin puolustajaa saa sanoa natsiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nimenomaan läskiä ei saa sanoa läskiksi. Laiskaa laiskaksi, homoa homoksi, mutta Israelin puolustajaa saa sanoa natsiksi.

    Läski on läskipositiivinen, tai rumapainoinen. "psykoseksuaalinen kehityshäiriö" on sanahelinää, kyseessä on kehitysvamma aivoissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Läskit mieltävät itsensä "kehopositiivisiksi" tai "läskiaktivisteiksi". En tosin tiedä mitä positiivista on epäterveellisessä ihrakasassa, se on vielä jäänyt epäselväksi.

    Äänestä

  • Kunhan vetoat Mooseksen kirjaan niin saat.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Läski on läskipositiivinen, tai rumapainoinen. "psykoseksuaalinen kehityshäiriö" on sanahelinää, kyseessä on kehitysvamma aivoissa.

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Räsästä voi sanoa anorektikoksi. Siihen ei tarvita lääkärin lausuntoa.

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Katso nyt vähän kenelle rähiset.🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tuo on herja, ei kuulu sanavapauden piiriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    kyllä kuuluu kun vetooa raamattuun

    Äänestä

  • Tsot tsot, Päivi antaa Niilolle hyvää seksiä, ehkä ottavat jopa suihin, molemmin puolin.

    Päivi ainakin sanoi "Veitola yökylässä" ohjelmassa että heillä on Niilon kanssa niin ihanaaa, että liekö se jo syntiä!!!!

    ps itselläni ateistina on nuorenmaan kreationistinen vaimo ja hän ottaa joka päivä useamman kerran suihin. Ah sitä ihanuutta. En toki laukea kuin harvoin.

    (kuka mies nyt viidesti laukeasi joka päivä)

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Katso nyt vähän kenelle rähiset.🤣

    Repe, sun pää on pipimpi kuin uskoinkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Tsot tsot, Päivi antaa Niilolle hyvää seksiä, ehkä ottavat jopa suihin, molemmin puolin.

    Päivi ainakin sanoi "Veitola yökylässä" ohjelmassa että heillä on Niilon kanssa niin ihanaaa, että liekö se jo syntiä!!!!

    ps itselläni ateistina on nuorenmaan kreationistinen vaimo ja hän ottaa joka päivä useamman kerran suihin. Ah sitä ihanuutta. En toki laukea kuin harvoin.

    (kuka mies nyt viidesti laukeasi joka päivä)

    Onko aina puhuttava seksistisiä juttuja , inhottaa jotenkin m eikö aikuisella ihmisellä ole muuta sanottavaa, ketä kiinnostaa sinun seksielämäsi ! Pidä ne omina tietoinasi

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Tämä on uskonlahkoissa erittäin tärkeä opinkappale, että jokainen lapsi syntyy Jumalan armosta heteroksi, ja homoksi tullaan sitten Saatanan vaikutuksesta lapsuudessa koettujen vaikeiden traumojen kieroon kasvattavan vaikutuksen kautta.

    Useimmat homot eivät tuollaisia traumoja lainkaan muista, mutta jos käyvät vaikka helluntaiseurakunnan herätyskokouksessa virkistämässä muistiaan, ne voivat hyvinkin juolahtaa mieleen, kiitos Jeesuksen.

    Se joka on nähnyt lapsen vauvasta asti tietää sen ilman että pitäisi todistella , yleensä nämä asiat kiinnostavat sitä yhtä ryhmää, jotka ilmeisesti juuri tällä asialla painiskelevat kaikki päivänsä. Se vaikuttaa olevan näille jotenkin suuri asia mistä jauhavat koko ajan. Eise homous yhtä ökkiö iske ihmiseen, se joko on tai ei.

    1Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Emme me heterot ajattele ahtaasti jos valitsemme etureiän eikä takareikää, joka on se aukko, josta paska poistuu kehosta. Toisaalta myös uusi elämä syntyy sieltä etureiästä, paitsi tummaihoisilla takareiästä?(huomaa ruskea väri ja ihme haju koko elämän ajan!) Tunnen monia hyviä lääkäreitä jotka varmasti osaavat auttaa toissukupuolista hädissään.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Jos homon voi eheyttää heteroksi ,se käy sitten myös toisinpäin : heterosta homoksi ?

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Sanotaanko sekin Raamatussa ?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Homohtelu on riivaushenkien temppuja joten manaajille heikäläisten on mentävä.
    Se näkyy siitä, kun vihaavat Raamatun sanomaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Pedarien joukossa homoja on aika runsaasti.

    Siinä yksi kuuluisa homo ja kyllä sen teot häiritsi aika monen normaalin ihmisen elämää. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jeffrey_Dahmer

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Homohtelu on riivaushenkien temppuja joten manaajille heikäläisten on mentävä.
    Se näkyy siitä, kun vihaavat Raamatun sanomaa.

    Valitettavasti "riivaushenki" on sinun omassa kuupassasi.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Useimmiten kai asia on noin?

    Äänestä

  • Anonyymi00221 kirjoitti:

    Useimmiten kai asia on noin?

    Siis miten?

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Nykyään homot kyllä ovat alkaneet häiritä! Ennen olivat niinkuin muutkin ihmiset, nykyään huutelevat "kaivolta kirkolle" seksi mieltymyksiään, vaatien sen varjolla jotain kuninkaallista erikoiskohtelua. Kuka itsensä ylentää, se alennettakoot!

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Manaajille ne on vietävä, kun riivaushenget niihin on pesiny, eikä mikään naurettava geenivika.

    Äänestä

  • Anonyymi00230 kirjoitti:

    Manaajille ne on vietävä, kun riivaushenget niihin on pesiny, eikä mikään naurettava geenivika.

    Mistä löytäisi luotettavan ja osaavan manaajan, siinäpä tuhannen ruplan kysymys!

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    TUPUTA PÄTPÄTTIMEESI. Vai ei häiritse, kun ovat niin röyhkeitä , että oksettaa.
    Mikä pakko niiden on esitellä sitä kuvotustaan yleisillä paikoilla muille ihmisille ja aiheuttaa pahennusta ja retuuttaa Raamatun sanan julkituojia valheellisiin syytteisiin tuomittavaksi???
    Toivottavasti joudutte maksamaan käräjäkulut, ettei syyttömät sivulliset niitä maksa verorahoistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Läski on läskipositiivinen, tai rumapainoinen. "psykoseksuaalinen kehityshäiriö" on sanahelinää, kyseessä on kehitysvamma aivoissa.

    Läski on tuttavallisemmin sanottuna "lounasaddikti" .

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Kyllä ne homot häiritsee toisten elämää sillä jatkuvalla homouden julistamisella.
    Se nimittäin on ärsyttävää ja häiritsevää.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    Uskonnon vapauden nimissä levitetään 5000 vuotta sitten kirjoitettuja tarinoita. Eihän tuota pidäkään järjellä selittää ja eikö moni pappikin sano että pitää uskoa vaan.

    "Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi,"
    ...kunnes tulee tuomio siitä ettei anna persettä sellaiselle, kuten on jo tapauksia ollut ulkomailla. Kaikkihan tänne ajan kanssa rantautuu, että jos seuraisit vähän mitä mailmalla on meneillään voisi mieli olla toinen. Toisena meilläkin on ollut jo kouluissa suoranaista propagandaa millä on koetettu lapsien päitä aivopestä, kuten on ollut ulkomailla vuosia.. että kyllä se nyt vähän häiritsee ja tässä kohtaa kun tiedetään mitä on tulossa on parempi pistää vastaan, muuten menee koko kroppa pikkurillin mukana jos yhtään myötäilee näiden kohjojen kanssa.
    Tunnen parikin homoa, joo olet oikeassa ihan semi asiallisia tapauksia, mutta sitten on näitä hinuja joita ei saa nykyään erotella erikseen, jotka on LGBTQIOSISEIFAHOI shaiban takana juuri tätä korruptiota ajamassa, juurikin oppilaitoksissa ja antavat perus homoille huonon maineen... Niin kauan kun pitävät tekemisensä makuuhuoneessa, toiminta on molempien hyväksymää ja siihen ei sekoteta lapsia ei varsinaisestikkaan kiinnosta kuka panee ja ketä, mutta tule vaatimaan että pitäisi moiselle taputtaa... vastaus tuohon on arvattavissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Räsästä voi sanoa anorektikoksi. Siihen ei tarvita lääkärin lausuntoa.

    ristipää se on , lähettäs sen kunnan toimistolle sihteeriks

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    nii voi sitä panna perseeseenki

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    jos se on ihmisdildo tai maanpäällinen fariseus

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Tuo on herja, ei kuulu sanavapauden piiriin.

    nii kuhmu sille päähän

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Repe, sun pää on pipimpi kuin uskoinkaan.

    nii voi siellä olla muutaki kulumaa

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Sanotaanko sekin Raamatussa ?

    se on hirveetä sukurutsausta koko kirja

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kunhan vetoat Mooseksen kirjaan niin saat.

    Mä vetoan ruma ankanpoikaseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Sanotaanko sekin Raamatussa ?

    Mitä roosanauha tuohon sanoisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Juutalaisille Mooses ohjeisti että jude mies ei saa maata Jude miehen kanssa mut nehän rikkoi ne ohjeet jo siinailla tekivät omat KULTAJUMALAT siellä jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00196 kirjoitti:

    Homohtelu on riivaushenkien temppuja joten manaajille heikäläisten on mentävä.
    Se näkyy siitä, kun vihaavat Raamatun sanomaa.

    Herätyksissä virtaa monen uskonnon henget

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mistä löytäisi luotettavan ja osaavan manaajan, siinäpä tuhannen ruplan kysymys!

    Ruplilla ei pelastu mutta saa niillä leipää.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Räsästä voi sanoa anorektikoksi. Siihen ei tarvita lääkärin lausuntoa.

    Niilo ampuu kauniita peuroja ja ajattelee Raamatun kohtaa tulee vuorilta kuin gaselli / peura.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Riivaajat poistuu Jeesuksella laita risti seinälle ja veisaa pari virttä. Älä veisaa vieraalla maalla mene omaan maahasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Sano yksikin syy miksi joku homo pitäisi käännyttää joksikin muuksi kun miksi hän on syntynyt ?
    Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi, siis älä sinäkään puutu heidän elämäänsä . Sinun tarpeesi käännyttää pakosta ihmisiä ei ole mitenkään mahdollista. Ei sinustakaa saisi homoa käännyttämällä vaikka miten yritettäisiin, siis annetaan homojen olla rauhassa ja he ovat ihan hyviä ihmisiä . Eivät tee pahaa kellekkään. Et sinä voi kellekkään sanoa mikä on normaali tapa elää , sillä sellaista normia ei ole olemassakaan . Ei olis uskonut että Suomessa on aina vaan ahtaasti ajattelevia ihmisiä näistä asioissa

    Huoraaminen on yleinen synti kaikille myös näpistely

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Kyllä toiset syntyy luonnottoman himon kanssa toiset manataan siihen jo koulussa alkaa kiusaaminen ilkeys viinan kaato huumeen piikittely toisiin varastelu huijaaminen alakoulussa. Meillä ei pääse naimisiin alle 18 kun katsotaan että ammatti ja asunto kuuluu olla ensin ja vastuu vauvasta. Mutta todellisuudessa raiskatut jää yksihuoltajiksi siinä 15-16 vuotiaana.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tämä on uskonlahkoissa erittäin tärkeä opinkappale, että jokainen lapsi syntyy Jumalan armosta heteroksi, ja homoksi tullaan sitten Saatanan vaikutuksesta lapsuudessa koettujen vaikeiden traumojen kieroon kasvattavan vaikutuksen kautta.

    Useimmat homot eivät tuollaisia traumoja lainkaan muista, mutta jos käyvät vaikka helluntaiseurakunnan herätyskokouksessa virkistämässä muistiaan, ne voivat hyvinkin juolahtaa mieleen, kiitos Jeesuksen.

    Eniten lapsuus traumoja tulee koulussa kaverit vähemmän perheessä yksinhuoltajan on vaikea olla sekä isänä että äitinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00180 kirjoitti:

    Sanotaanko sekin Raamatussa ?

    Mooseksen kirjassa kuitenkin juutalaisia neuvotaan homoudesta ettei saa. On niitä sitten ollut siellä siinailla. Wikipedia Siinain vuori

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Mistä löytäisi luotettavan ja osaavan manaajan, siinäpä tuhannen ruplan kysymys!

    RUPLA RUPLA RUPLA RUPLA RUPLA RUPLA

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Räsästä voi sanoa anorektikoksi. Siihen ei tarvita lääkärin lausuntoa.

    Ruplaräsä RRRR RUPLA

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Kehitysvammoja voidaan hoitaa oikaista suoristaa lääkitä kuntouttaa huolehtia syöttää juottaa pestä hoivata leikata letkuruokkia näissä hellarit vaparit lestat on hyviä

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    Vanhalla akalla on perhe monta lasta ja ukko ovat isovanhempia jo mut ruplia

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    Tuo on herja, ei kuulu sanavapauden piiriin.

    Mekin on kuultu helluntailaisten herjoja ulkonäöstä

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tämä on uskonlahkoissa erittäin tärkeä opinkappale, että jokainen lapsi syntyy Jumalan armosta heteroksi, ja homoksi tullaan sitten Saatanan vaikutuksesta lapsuudessa koettujen vaikeiden traumojen kieroon kasvattavan vaikutuksen kautta.

    Useimmat homot eivät tuollaisia traumoja lainkaan muista, mutta jos käyvät vaikka helluntaiseurakunnan herätyskokouksessa virkistämässä muistiaan, ne voivat hyvinkin juolahtaa mieleen, kiitos Jeesuksen.

    Mahtaako armosta syntyä jos mies lykkää siittiöitä sisään ( väkisin jos raiskaa).

    Äänestä

  • Anonyymi00218 kirjoitti:

    Pedarien joukossa homoja on aika runsaasti.

    Muslimi homoja on niin paljon tuotu tänne osa turistien mukana osa kiintiö YK osa huijauksiin. Ikävää miten ehtivät raiskaamaan sen miehen mutta jäivät kiinni ottakaa kuvia karvoja talteen aina joku vaate raiskaaja ympärileikatuilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00236 kirjoitti:

    TUPUTA PÄTPÄTTIMEESI. Vai ei häiritse, kun ovat niin röyhkeitä , että oksettaa.
    Mikä pakko niiden on esitellä sitä kuvotustaan yleisillä paikoilla muille ihmisille ja aiheuttaa pahennusta ja retuuttaa Raamatun sanan julkituojia valheellisiin syytteisiin tuomittavaksi???
    Toivottavasti joudutte maksamaan käräjäkulut, ettei syyttömät sivulliset niitä maksa verorahoistaan.

    Tuhat ruplaa hei ! RUPLAA !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    Raamatussa sanotaan, että lisääntykää ja täyttäkää maa!! Se merkitsee, että miehen ja naisen avioliitto on tarkoituksen mukainen ja täyttää tämän käskyn, jos Luoja suo.

    Onhan se luonnotonta, että kaksi miestä solmii avioliiton. Se ei todellakaan täytä tuota raamatun käskyä.

    Jostain syystä tämä homoilu on lisääntynyt aivan valtavasti ja se ei ainakaan kansan lukumäärää lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00245 kirjoitti:

    Uskonnon vapauden nimissä levitetään 5000 vuotta sitten kirjoitettuja tarinoita. Eihän tuota pidäkään järjellä selittää ja eikö moni pappikin sano että pitää uskoa vaan.

    Ai 5000 homoa

    Äänestä

  • Anonyymi00247 kirjoitti:

    "Ei homot häiritse koskaan sinun elämääsi,"
    ...kunnes tulee tuomio siitä ettei anna persettä sellaiselle, kuten on jo tapauksia ollut ulkomailla. Kaikkihan tänne ajan kanssa rantautuu, että jos seuraisit vähän mitä mailmalla on meneillään voisi mieli olla toinen. Toisena meilläkin on ollut jo kouluissa suoranaista propagandaa millä on koetettu lapsien päitä aivopestä, kuten on ollut ulkomailla vuosia.. että kyllä se nyt vähän häiritsee ja tässä kohtaa kun tiedetään mitä on tulossa on parempi pistää vastaan, muuten menee koko kroppa pikkurillin mukana jos yhtään myötäilee näiden kohjojen kanssa.
    Tunnen parikin homoa, joo olet oikeassa ihan semi asiallisia tapauksia, mutta sitten on näitä hinuja joita ei saa nykyään erotella erikseen, jotka on LGBTQIOSISEIFAHOI shaiban takana juuri tätä korruptiota ajamassa, juurikin oppilaitoksissa ja antavat perus homoille huonon maineen... Niin kauan kun pitävät tekemisensä makuuhuoneessa, toiminta on molempien hyväksymää ja siihen ei sekoteta lapsia ei varsinaisestikkaan kiinnosta kuka panee ja ketä, mutta tule vaatimaan että pitäisi moiselle taputtaa... vastaus tuohon on arvattavissa.

    Ilmoittiko stubbi olevansa BI SEKSUAALI RUPLISSA

    Äänestä

  • Anonyymi00260 kirjoitti:

    se on hirveetä sukurutsausta koko kirja

    Adam hukkui VEDENPAISUMUKSESSA Noa synnytti faaraoita

    Äänestä

  • Anonyymi00307 kirjoitti:

    Adam hukkui VEDENPAISUMUKSESSA Noa synnytti faaraoita

    Räsäskähän vain lainasi Raamattua- AVIOLIITTOON liittyen.

    Tosin biologian eli luonnontiedon opettajasi sanoisi ihan samaa kuin Räsäskä.

    Äänestä

  • Anonyymi00227 kirjoitti:

    Nykyään homot kyllä ovat alkaneet häiritä! Ennen olivat niinkuin muutkin ihmiset, nykyään huutelevat "kaivolta kirkolle" seksi mieltymyksiään, vaatien sen varjolla jotain kuninkaallista erikoiskohtelua. Kuka itsensä ylentää, se alennettakoot!

    Sitä juuri minäkin ihmettelen, että tuosta homoudesta on tehty niin julmetun suuri asia, että sen myötä pitää hoilata ja huutaa ja marssia ympäri kaupunkia tehden jutusta suorastaan naurettavan.

    Vastapainoisesti pitäisi heteroidenkin marssia ja kertoa ilosanomaa hyvästä avioliitosta ja mukavasta perheestä. He ovat kuitenkin sen verran viisaita, että pitävät mölyt mahassaan.

    Niin se on, että hiljaa hyvä tulee!!

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    Tsot tsot, Päivi antaa Niilolle hyvää seksiä, ehkä ottavat jopa suihin, molemmin puolin.

    Päivi ainakin sanoi "Veitola yökylässä" ohjelmassa että heillä on Niilon kanssa niin ihanaaa, että liekö se jo syntiä!!!!

    ps itselläni ateistina on nuorenmaan kreationistinen vaimo ja hän ottaa joka päivä useamman kerran suihin. Ah sitä ihanuutta. En toki laukea kuin harvoin.

    (kuka mies nyt viidesti laukeasi joka päivä)

    Tuo menee jo työn puolelle ja pidemmän päälle ei ole enää nautittavaa... varsinkin jos siinä suhteessa kumpikin ikääntyy yhdessä...kyllä elämässä muutakin on, näköjään... yhteistäkin tekemistä... näin yli 70 vuotiaina ainakin... mutta ei kyllä ole kokonaan loppunutkaan...

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kehitysvammalle ei tunnetusti voi tehdä mitään, mutta homon voi kuitenkin "eheyttää" heteroksi, vai?

    Kehitysvammalle voi tehdä paljonkin, esim. lopettaa tiktok videoiden katselun on huomattu nimittäin, että keskimääräinen älyllinen kehitystaso tiktokin katsojilla on josain 15v tietämissä kun taas niillä jotka eivät niitä katso on kehitystaso huomattavasti korkeampi.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Pitkätukkainen vanha akka näyttää yleiseltä naiselta.

    Sun kirjoitus vaikuttaa rämehomon kirjoitukselta oink oink oink...

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Niin sen päättävät vanhemmat tai joku tosi teevee ohjelma kuten sukupuolenkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Emme me heterot ajattele ahtaasti jos valitsemme etureiän eikä takareikää, joka on se aukko, josta paska poistuu kehosta. Toisaalta myös uusi elämä syntyy sieltä etureiästä, paitsi tummaihoisilla takareiästä?(huomaa ruskea väri ja ihme haju koko elämän ajan!) Tunnen monia hyviä lääkäreitä jotka varmasti osaavat auttaa toissukupuolista hädissään.

    Mistä suunnasta sä valitset sen "etureiän" muija nukkuu just tuossa mun edessä perse muhun päin se etummainen reikä on kyllä lähin tällä hetkellä ja sen kyllä huomaa, että syötiin kaalilaatikkoa...

    Äänestä

  • Anonyymi00242 kirjoitti:

    Kyllä ne homot häiritsee toisten elämää sillä jatkuvalla homouden julistamisella.
    Se nimittäin on ärsyttävää ja häiritsevää.

    Ei ne häiritse kun ei katso televisiota ja mihinkään sarjoihinkaan noissa suoratoistopalveluissa ei tarvitse tuhlata aikaa kun ne on sen verran homotisoituja, ettei niitä enää viitsi katsoa... samaa jankutusta. Doctor whokin meni paskaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00282 kirjoitti:

    Juutalaisille Mooses ohjeisti että jude mies ei saa maata Jude miehen kanssa mut nehän rikkoi ne ohjeet jo siinailla tekivät omat KULTAJUMALAT siellä jo.

    Jos osaat kieliä niin exoduksessa kun se suomennos menee jotenkin näin, että näki isänsä alasti teltassa vai missä lie mökissä, joka tarkoittaa alkuperäisellä kielellä, että se nussi sitä ja siitä veljet suuttui ja karkoitti sen, kun tunnet noin hyvin raamatun niin varmasti tiedät mikä kohta ja mitä olivat nimet :) Ai et vai no en kerro...

    Äänestä

  • Anonyymi00304 kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan, että lisääntykää ja täyttäkää maa!! Se merkitsee, että miehen ja naisen avioliitto on tarkoituksen mukainen ja täyttää tämän käskyn, jos Luoja suo.

    Onhan se luonnotonta, että kaksi miestä solmii avioliiton. Se ei todellakaan täytä tuota raamatun käskyä.

    Jostain syystä tämä homoilu on lisääntynyt aivan valtavasti ja se ei ainakaan kansan lukumäärää lisää.

    Avioliitossa on kysymys omaisuudesta ja sen jaosta ja periytymisestä, toisaalta tasa-arvo siihen asiaan lain kantilta tuli jo rekisteröidyssä parisuhteessa..

    Ja voisitte hihhulit lopettaa sen maantäyttämisen kun se määrä nyt ei vaan korvaa laatua...

    Äänestä

  • Anonyymi00131 kirjoitti:

    Syntynyt?? Todista väitteesi. Mitään todistetta ei ole, että homous olisi synnynnäinen ominaisuus.

    Voi hyvä tavaton. Ja esimerkiksi alzheimerin tauti ei ole olemassa kun sen syntymekanismia ei tiedetä? (tai paljon herjattu sukupuolen moninaisuus, pysyköön huomio silti aloittajan aiheessa)

    Äänestä

  • Anonyymi00330 kirjoitti:

    Avioliitossa on kysymys omaisuudesta ja sen jaosta ja periytymisestä, toisaalta tasa-arvo siihen asiaan lain kantilta tuli jo rekisteröidyssä parisuhteessa..

    Ja voisitte hihhulit lopettaa sen maantäyttämisen kun se määrä nyt ei vaan korvaa laatua...

    Kuinka moni hetero lisääntyy käskyn mukaisesti eikä rajoita lasten määrää omiin toiveisiin sopivaksi.. tuli vain mieleen..

    Sivusta

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍒 ­N­­­y­­m­f­­­o­m­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#181063195

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Eikö se muka sitten ole psykoseksuaalinen häiriö? Sitähän se on vaikka kuinka yrittäisi muuta änkyttää.

Äänestä
  • Ei ole mitenkään häiriö että on homoseksuaali . Siis Suomessa alkaa reippaasti näkyä äärioikeiston valta ja mielipiteet. Siis julkinen henkilö nimittelee homoseksuaaleja omilla diagnooseillaan, tietämättä edes millaista on homoseksuaalisen elämä.
    Se joka on nähnyt homoseksuaalisen lapsen kehittyvän tietää vähän muutakin kun mitä tämä
    ” tähti” tietää.
    Olen nähnyt miten tälläisen lapsen kasvavan , ja en voi löytää mitään psykologista vikaa hänestä .
    Onko väärin ja paykoloogisesti sairasta , että tämä lapsi pärjää hyvin koulussa , on asiallinen ja pitää itsensä siistinä, eikä kiroile ja huutele vittua joka kolmantena sanana kun puhuu, hankkii hyvän ammatin ja omaa empatiaa muita ihmisiä kohtaan . Hoitelee taloudelliset asiansa erinomaisesti ja viimein löytää kumppanin vierelleen jonka kanssa on nyt asunut 10 vuotta ja rakastavat toisiaan ihan sillä kunnioituksella kun kaikki muutkin rakastavaiset parit, vaikka ivat homoseksuaalisia . Joten hänen saman ikäiset koulukaverit siis ne ” terveet” heterot ovat jo ehtineet osa istua linnassa ratti juoppudestaan , Joku hakannut vaimonsa niin että tuli ero, tilapäistöitä tekevät eivätkä löydä paikkaa elämässään , viina kuuluu osana elämään ja opiskelu jäänyt peruskouluun . Mutta mitäs siitä vai hehän ovat terveitä heteroita ja silloin saa tehdäkkin mitä haluaa ja nimitellä homoja ihan laillisesti sairaiksi . Niin että alkaa tuntua siltä että tämäkin politiikko saa ammatissaan tehdä diagnooseja myös niistä joita ei ole koskaa;tavannut . Olis pyytänyt anteeksi sanojaan koska ne loukkaavat heitä joita asia koskee . Mutta ei tietenkään ala tunnustamaan että on väärässä . Sitä se usko teettää ja kun siihen vielä sotketaan tieteellisten koulutus niin menee puurot ja vellit sekaisin.
    Entäs kirurgit ja sairaanhoitajat jotka tekevät työtä pelastaakseen ihmisten elämää. Saajista päivin diagnoosilla edes olla niin törkeissä töissä Olis ollut parempi kun olis pitänyt mölyt mahassaan. Moni lääkäri ei jaa hänen käsitystään homoista, ja moni uskovainen taas huutelee hallelujaa äänensä käheäksi kun nyt saavat survoa homoja kuten haluavat sehän ei siis ole rikos , siis se lasketaan sairaudeksi vuonna 2023 , jolloin oikeisto on hallituksessa ja ihmisarvot saa taas suunnan . Siis ei rikollista haukkua homoja vaikka on julkinen ihminen . Entäs tavallinen ihminen sitten saadaanko mekin sanoa että joku lääkäri on sairas mieleltään kun nimittelee muita . Pettynyt oikeus systeemiin kunnolla , vaikka senhän nyt tiesikin ettei he mitenkään ala naista tuomitsemaan , helpompi laittaa homoja haukkujen oikeudeksi asiat. Halleluja niin perhanasti

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei ole mitenkään häiriö että on homoseksuaali . Siis Suomessa alkaa reippaasti näkyä äärioikeiston valta ja mielipiteet. Siis julkinen henkilö nimittelee homoseksuaaleja omilla diagnooseillaan, tietämättä edes millaista on homoseksuaalisen elämä.

    Sanna Marinilla olisi varmasti myös paljon tietoa asiasta. Hän kun on varttunut sateenkaariperheessä ja on lesbojen kasvatti.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tämäkin on "Jeesukseen uskovien" taholta hänelle viaksi luettu.

    Homoseksualisuus on osa Gaussin kellokäyrää ja minä käyttäydyn rikollisesti vieroksumalla homoja - fobiaa sanovat sen olevan kun minua ilettää?

    Minusta se on häiriötila jos otetaan luonnolliseen lisääntymiseen perustuva elämä huomioon.

    Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei käsittääkseni edelleenkään pysty lisääntymään ilman keinotekoista auttamista.

    Niin paljon puhutaan luonnonmukaisuudesta, mutta tässäkohtaa sekin lienee "kuuma peruna" ?

    Tästä on tullut suhteettoman laaja juttu. Kun kirkko lähti noita Pride- kulkueita tukemaan, huomautti Päivi: Mite sopii yhteen Jumala n Sanan kanssa ja kirkon oppeihin perustuen, että kirkko lähtee nostamaan syntiä ja häpeää yleiseksi kerskailun aiheeksi" Siis huomautus oli Luterilaista kirkkoa vastaan, Sitten Päivi teki pyydettynä , lääkärinä, ja kristillisten edustajana oienen teoksen, jota käytettiin jossakin kirkollisissa piireissä oppimateriaalina. sitten oli joku haastattelu radiossa, jossa vääristeltiin Päivin sanomisia.
    Ei missään demokraattisessa , sivistysvaltiossa ole kielletty siteeraamasta Raamattua.tuskin sille linjalle lähdetään, vaikka haastaisivat Päivin mihin hyvänsä oikeusistuimeen. Homot itse etsivät ahdistukseensa apua, etsivät sitä kristillisistä piireistä, ihan itse. Kyllä niiden olisi pitänyt tajuta, että kristillisillä piireillä on evankeliumi. Se oikein julistettuna haastaa puhtaaseen elämään

    Lopeta nyt jo uhriutumisesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Kuka on sanonut että jokaisen ihmisen olisi lisäännyttävä.
    Onhan typeriäkin ihmisiä joille toisten elämän mollaaminen on tärkeää , eikö se jos jokin ole epäluonnollista

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    Lopeta nyt jo uhriutumisesi.

    Hahhaa ei ole mitään uuhriintumista ainostaan se että tötineio,e aina oikeassa , minulle yks ja sama mitä ajattelee mutta että möläyttelee julkisen henkilönä asiattomuuksia ei ole okay

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Minusta se on häiriötila jos otetaan luonnolliseen lisääntymiseen perustuva elämä huomioon.

    Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei käsittääkseni edelleenkään pysty lisääntymään ilman keinotekoista auttamista.

    Niin paljon puhutaan luonnonmukaisuudesta, mutta tässäkohtaa sekin lienee "kuuma peruna" ?

    Eli Räsänen on sinusta häiriötilassa, koska ei voi enää luonnollisesti lisääntyä? Hän on luonnoton.

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei ole mitenkään häiriö että on homoseksuaali . Siis Suomessa alkaa reippaasti näkyä äärioikeiston valta ja mielipiteet. Siis julkinen henkilö nimittelee homoseksuaaleja omilla diagnooseillaan, tietämättä edes millaista on homoseksuaalisen elämä.
    Se joka on nähnyt homoseksuaalisen lapsen kehittyvän tietää vähän muutakin kun mitä tämä
    ” tähti” tietää.
    Olen nähnyt miten tälläisen lapsen kasvavan , ja en voi löytää mitään psykologista vikaa hänestä .
    Onko väärin ja paykoloogisesti sairasta , että tämä lapsi pärjää hyvin koulussa , on asiallinen ja pitää itsensä siistinä, eikä kiroile ja huutele vittua joka kolmantena sanana kun puhuu, hankkii hyvän ammatin ja omaa empatiaa muita ihmisiä kohtaan . Hoitelee taloudelliset asiansa erinomaisesti ja viimein löytää kumppanin vierelleen jonka kanssa on nyt asunut 10 vuotta ja rakastavat toisiaan ihan sillä kunnioituksella kun kaikki muutkin rakastavaiset parit, vaikka ivat homoseksuaalisia . Joten hänen saman ikäiset koulukaverit siis ne ” terveet” heterot ovat jo ehtineet osa istua linnassa ratti juoppudestaan , Joku hakannut vaimonsa niin että tuli ero, tilapäistöitä tekevät eivätkä löydä paikkaa elämässään , viina kuuluu osana elämään ja opiskelu jäänyt peruskouluun . Mutta mitäs siitä vai hehän ovat terveitä heteroita ja silloin saa tehdäkkin mitä haluaa ja nimitellä homoja ihan laillisesti sairaiksi . Niin että alkaa tuntua siltä että tämäkin politiikko saa ammatissaan tehdä diagnooseja myös niistä joita ei ole koskaa;tavannut . Olis pyytänyt anteeksi sanojaan koska ne loukkaavat heitä joita asia koskee . Mutta ei tietenkään ala tunnustamaan että on väärässä . Sitä se usko teettää ja kun siihen vielä sotketaan tieteellisten koulutus niin menee puurot ja vellit sekaisin.
    Entäs kirurgit ja sairaanhoitajat jotka tekevät työtä pelastaakseen ihmisten elämää. Saajista päivin diagnoosilla edes olla niin törkeissä töissä Olis ollut parempi kun olis pitänyt mölyt mahassaan. Moni lääkäri ei jaa hänen käsitystään homoista, ja moni uskovainen taas huutelee hallelujaa äänensä käheäksi kun nyt saavat survoa homoja kuten haluavat sehän ei siis ole rikos , siis se lasketaan sairaudeksi vuonna 2023 , jolloin oikeisto on hallituksessa ja ihmisarvot saa taas suunnan . Siis ei rikollista haukkua homoja vaikka on julkinen ihminen . Entäs tavallinen ihminen sitten saadaanko mekin sanoa että joku lääkäri on sairas mieleltään kun nimittelee muita . Pettynyt oikeus systeemiin kunnolla , vaikka senhän nyt tiesikin ettei he mitenkään ala naista tuomitsemaan , helpompi laittaa homoja haukkujen oikeudeksi asiat. Halleluja niin perhanasti

    Missäs tämän onnellisen parin lapset ovat? Isovanhempaa mahtaa kohta fituttaa kun ei kuulu pikku töppösten tepsuttelua? Olisiko siiskin luonnotonta tuo kahden miehen yhdistäminen, siis LUONNON vastaista???

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tästä on tullut suhteettoman laaja juttu. Kun kirkko lähti noita Pride- kulkueita tukemaan, huomautti Päivi: Mite sopii yhteen Jumala n Sanan kanssa ja kirkon oppeihin perustuen, että kirkko lähtee nostamaan syntiä ja häpeää yleiseksi kerskailun aiheeksi" Siis huomautus oli Luterilaista kirkkoa vastaan, Sitten Päivi teki pyydettynä , lääkärinä, ja kristillisten edustajana oienen teoksen, jota käytettiin jossakin kirkollisissa piireissä oppimateriaalina. sitten oli joku haastattelu radiossa, jossa vääristeltiin Päivin sanomisia.
    Ei missään demokraattisessa , sivistysvaltiossa ole kielletty siteeraamasta Raamattua.tuskin sille linjalle lähdetään, vaikka haastaisivat Päivin mihin hyvänsä oikeusistuimeen. Homot itse etsivät ahdistukseensa apua, etsivät sitä kristillisistä piireistä, ihan itse. Kyllä niiden olisi pitänyt tajuta, että kristillisillä piireillä on evankeliumi. Se oikein julistettuna haastaa puhtaaseen elämään

    Homous on heterolle kuin suuri musta aukko. Musta aukko on homolle tiukka.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sanna Marinilla olisi varmasti myös paljon tietoa asiasta. Hän kun on varttunut sateenkaariperheessä ja on lesbojen kasvatti.

    Lepsojen kas-vatti, kumk-vatti tosiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00084 kirjoitti:

    Minusta se on häiriötila jos otetaan luonnolliseen lisääntymiseen perustuva elämä huomioon.

    Kaksi samaa sukupuolta olevaa ei käsittääkseni edelleenkään pysty lisääntymään ilman keinotekoista auttamista.

    Niin paljon puhutaan luonnonmukaisuudesta, mutta tässäkohtaa sekin lienee "kuuma peruna" ?

    Jos sinulla on se häiriötila, niin pidä se omana tietona

    Äänestä

  • KYLLÄ SE BON LÄÄKETIETEELISESTI TODETTU ETTÄ ON KEHITYSHÄIRIÖ.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei ole mitenkään häiriö että on homoseksuaali . Siis Suomessa alkaa reippaasti näkyä äärioikeiston valta ja mielipiteet. Siis julkinen henkilö nimittelee homoseksuaaleja omilla diagnooseillaan, tietämättä edes millaista on homoseksuaalisen elämä.
    Se joka on nähnyt homoseksuaalisen lapsen kehittyvän tietää vähän muutakin kun mitä tämä
    ” tähti” tietää.
    Olen nähnyt miten tälläisen lapsen kasvavan , ja en voi löytää mitään psykologista vikaa hänestä .
    Onko väärin ja paykoloogisesti sairasta , että tämä lapsi pärjää hyvin koulussa , on asiallinen ja pitää itsensä siistinä, eikä kiroile ja huutele vittua joka kolmantena sanana kun puhuu, hankkii hyvän ammatin ja omaa empatiaa muita ihmisiä kohtaan . Hoitelee taloudelliset asiansa erinomaisesti ja viimein löytää kumppanin vierelleen jonka kanssa on nyt asunut 10 vuotta ja rakastavat toisiaan ihan sillä kunnioituksella kun kaikki muutkin rakastavaiset parit, vaikka ivat homoseksuaalisia . Joten hänen saman ikäiset koulukaverit siis ne ” terveet” heterot ovat jo ehtineet osa istua linnassa ratti juoppudestaan , Joku hakannut vaimonsa niin että tuli ero, tilapäistöitä tekevät eivätkä löydä paikkaa elämässään , viina kuuluu osana elämään ja opiskelu jäänyt peruskouluun . Mutta mitäs siitä vai hehän ovat terveitä heteroita ja silloin saa tehdäkkin mitä haluaa ja nimitellä homoja ihan laillisesti sairaiksi . Niin että alkaa tuntua siltä että tämäkin politiikko saa ammatissaan tehdä diagnooseja myös niistä joita ei ole koskaa;tavannut . Olis pyytänyt anteeksi sanojaan koska ne loukkaavat heitä joita asia koskee . Mutta ei tietenkään ala tunnustamaan että on väärässä . Sitä se usko teettää ja kun siihen vielä sotketaan tieteellisten koulutus niin menee puurot ja vellit sekaisin.
    Entäs kirurgit ja sairaanhoitajat jotka tekevät työtä pelastaakseen ihmisten elämää. Saajista päivin diagnoosilla edes olla niin törkeissä töissä Olis ollut parempi kun olis pitänyt mölyt mahassaan. Moni lääkäri ei jaa hänen käsitystään homoista, ja moni uskovainen taas huutelee hallelujaa äänensä käheäksi kun nyt saavat survoa homoja kuten haluavat sehän ei siis ole rikos , siis se lasketaan sairaudeksi vuonna 2023 , jolloin oikeisto on hallituksessa ja ihmisarvot saa taas suunnan . Siis ei rikollista haukkua homoja vaikka on julkinen ihminen . Entäs tavallinen ihminen sitten saadaanko mekin sanoa että joku lääkäri on sairas mieleltään kun nimittelee muita . Pettynyt oikeus systeemiin kunnolla , vaikka senhän nyt tiesikin ettei he mitenkään ala naista tuomitsemaan , helpompi laittaa homoja haukkujen oikeudeksi asiat. Halleluja niin perhanasti

    Sehän sukupuolinen häiriö. Ei mikään elimellinen häriö. Siinähän rakastutaan samaan sukupuoleen ja ei voi jatkaa sukua. Ihmiskunta loppuisi jos olisi hyhtä laajaa kuin heterous.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Tästä on tullut suhteettoman laaja juttu. Kun kirkko lähti noita Pride- kulkueita tukemaan, huomautti Päivi: Mite sopii yhteen Jumala n Sanan kanssa ja kirkon oppeihin perustuen, että kirkko lähtee nostamaan syntiä ja häpeää yleiseksi kerskailun aiheeksi" Siis huomautus oli Luterilaista kirkkoa vastaan, Sitten Päivi teki pyydettynä , lääkärinä, ja kristillisten edustajana oienen teoksen, jota käytettiin jossakin kirkollisissa piireissä oppimateriaalina. sitten oli joku haastattelu radiossa, jossa vääristeltiin Päivin sanomisia.
    Ei missään demokraattisessa , sivistysvaltiossa ole kielletty siteeraamasta Raamattua.tuskin sille linjalle lähdetään, vaikka haastaisivat Päivin mihin hyvänsä oikeusistuimeen. Homot itse etsivät ahdistukseensa apua, etsivät sitä kristillisistä piireistä, ihan itse. Kyllä niiden olisi pitänyt tajuta, että kristillisillä piireillä on evankeliumi. Se oikein julistettuna haastaa puhtaaseen elämään

    Onhan raamatussa muitakin kieltoja Älä Tapa

    Ja evankeliumin oikein julistamisen merkeissä on syntynyt tuhansia lahkoja, jotka kaikki julistavat oikein ja muut enemmän tai vähemmän väärin.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    Kuka on sanonut että jokaisen ihmisen olisi lisäännyttävä.
    Onhan typeriäkin ihmisiä joille toisten elämän mollaaminen on tärkeää , eikö se jos jokin ole epäluonnollista

    Itse Jumala käski Raamatussa lisääntymään ja täyttämään maan. Vielä on täyttämätöntä maata, joskin paljon vähemmän kuin ennen.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Itse Jumala käski Raamatussa lisääntymään ja täyttämään maan. Vielä on täyttämätöntä maata, joskin paljon vähemmän kuin ennen.

    eihän tollane mikää häiriö ole- vaan poikkeavuus, luonnottomuus?

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Eli Räsänen on sinusta häiriötilassa, koska ei voi enää luonnollisesti lisääntyä? Hän on luonnoton.

    Ressukka!!!! Olipa tyhmä kommentti!!! Sanoisin, että todella luonnoton kommentti!!

    Äänestä

  • Anonyymi00310 kirjoitti:

    eihän tollane mikää häiriö ole- vaan poikkeavuus, luonnottomuus?

    tää siis kommenttina alotukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sanna Marinilla olisi varmasti myös paljon tietoa asiasta. Hän kun on varttunut sateenkaariperheessä ja on lesbojen kasvatti.

    Tuo taas todistaisi vain, että sellaisten ei missään nimessä pitäisi kasvattaa lapsia.. En käyttäisi tuollaista ääriesimerkkiä..

    Äänestä

Saahan homoudesta sanoa mitä vaan, jos sanomisille on olemassa tieteelliset perusteet. Jos perusteita objektiivisesti katsottuna ei löydy, niin sitten kyse on vainoamisesta

1Äänestä
  • Mitä ihmeen tekemistä tieteellä on seksuaali-identiteetin kanssa, kun sillä ei näytä olevan mitään tekemistä edes ilmiselvän biologisen sukupuolen kanssa?

    Äänestä

  • Mutta kun tällä naisella on lääkärin ammattikoulutus sehän siinä onkin väärin että nyt muka hän tietää ja ihmiset kuulee hänen olevan oikeassa koska on lääkärikin vielä jota ammattia etenkin vanhat niin mielellään pokkuroi kun luulevat että jos joku on lääkäri niin tietää kaiken.

    Siis miksei muut lääkärit yhdy tämän ihmisen diagnoosiin julistamisen. Siksi että ovat hieman toisella perusajatuksella opiskelleet ammattinsa . Siis tieteellisellä näkemyksellä . Siis jos homo on ihan normaali ihminen eikä rellestä tai tee rikoksia niin ompa vaikea ymmärtää sitä psyykkistä osaa jossa hän olisi naisen mukaan sairas . Saako sairaskirjoituksekin jos jonain päivänä tuntee olevansa hieman enemmän homo kun tavallisesti , ja mitä töitä kielletään näiltä ihmisiltä , asia ei ole niin yksinkertainen kun siltä näyttää. Jos Päivi olisi ollut ihan tavallinen ihminen ilma läääkärin titteliä tai osaansa puolueessaan niin kukaan ei olisi reagoinut, mutta hän ratsasti tittelien selässä näillä sanoillaan ja niin ei julkisuuden ihminen voi tehdä .•

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mitä ihmeen tekemistä tieteellä on seksuaali-identiteetin kanssa, kun sillä ei näytä olevan mitään tekemistä edes ilmiselvän biologisen sukupuolen kanssa?

    Eihän biologista sukupuolta kukaan kiistä. Se miksi sukupuoleksi ihminen itsensä kaalissaan tuntee on sitten toinen juttu. Jumalan vitsi, jos käytän sinun käsitteitäsi, ja ihmiset sitten koettavat korjata tuon vitsin jälkiä.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eihän biologista sukupuolta kukaan kiistä. Se miksi sukupuoleksi ihminen itsensä kaalissaan tuntee on sitten toinen juttu. Jumalan vitsi, jos käytän sinun käsitteitäsi, ja ihmiset sitten koettavat korjata tuon vitsin jälkiä.

    Todisteethan on niiku pultti ja mutteri

    Äänestä

  • Anonyymi00311 kirjoitti:

    Todisteethan on niiku pultti ja mutteri

    alempana vihapuhetta kristittyjä vastaan:

    Kristitythän uskontonsa mukaan ei vihaa ketään- viha on väärin ja on Saatanan aiheuttama mielentila.

    Kristityille kaikki ihmiset on samanarvoisia- jumalanluomia- ja jokainen voi pelastua,

    Äänestä

Räsänen on helpottunut,mutta Haavisto joukkoineen sai aiheutettua hänelle paljon stressiä suvaitsemattomuudellaan.

Äänestä
  • Kuinka moni ei voi tuntea helpotusta asiasta, jossa selvästi sanotaan että lääkäri ja julkisuuden henkilö saa sanoa mitä sylki suuhun tuo. Eikä tarvitse vastata jutuistaan.
    Se on selvä että hän tuntee helpotusta ja kiittelee nyt kovasti rukouksin jumalaa , vaan ei pyydä anteeksi sanojaan joista luulee tietävänsä enemmän kun maailman kaikki tutkijat .helpolla pääsi ja kun ajattelee niin juuri nyt kun pressaa ollaan valitsemassa niin vapautettiin syytöksistä , ei ole vaikea ymmärtää missä mennään , ja kuka tyyrää

    1Äänestä

  • Eikö voimakkaasti ja paheksuvasti toisten ominaisuuksiin puuttuvan ihmisen pidä jo lähtökohtaisesti olla erittäin stressinsietokykyinen? Pakkohan hänen on ymmärtää, että vuoden 1923 tasoisilla mielipiteillä ei vuonna 2023 saa pelkkiä aplodeja.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eikö voimakkaasti ja paheksuvasti toisten ominaisuuksiin puuttuvan ihmisen pidä jo lähtökohtaisesti olla erittäin stressinsietokykyinen? Pakkohan hänen on ymmärtää, että vuoden 1923 tasoisilla mielipiteillä ei vuonna 2023 saa pelkkiä aplodeja.

    Mutta kun ei ymmärrä , kuinka yleensä voi mennä puhtain mielin nukkumaankin on loukannut niin monia.

    Luonto on luonto vuonna 2023! Ja tulee aina olemaan! Sodomiitit kävelettekö saunan taakse ihan itse vai pitääkö vetää kakkaisesta kyrvästänne????

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Läskit heti laihduttamaan, hopi, hopi!

    Äänestä

  • Anonyymi00145 kirjoitti:

    Mutta kun ei ymmärrä , kuinka yleensä voi mennä puhtain mielin nukkumaankin on loukannut niin monia.

    Hihulogiikan mukaan hän on ainoastaan auttanut homoja kohti taivastietä. Jos tämä kuulostaa loukkaukselta, se johtuu vain Sanan viiltävästä totuudellisuudesta!

    Äänestä

  • Anonyymi00160 kirjoitti:

    Luonto on luonto vuonna 2023! Ja tulee aina olemaan! Sodomiitit kävelettekö saunan taakse ihan itse vai pitääkö vetää kakkaisesta kyrvästänne????

    Aah vedä siitä vedä AAHHH
    Ja sitten mun vuoro

    1Äänestä

  • Anonyymi00167 kirjoitti:

    Aah vedä siitä vedä AAHHH
    Ja sitten mun vuoro

    onko tuo ruutikeksijä nyt LGBTQ+-aktivistikin...?

    Äänestä

Varmasti eräs uskonto saa sanoa homoista mitä sylki suuhun tuo. Kristityt eivät edelleenkään.

Äänestä
  • Tässä maassa eräs uskonto omaa syytesuojan koska se on punikkien erityissuojeluksessa.

    Äänestä

  • Tarkoitatko, että kristittyjen Jumala ei saa sanoa luoduistaan, mitä haluaa?

    Äänestä

  • Kumma että kristityt eivät pidä islamista, vaikka jakavat täsmälleen samat näkemykset homoista ja homoudesta.

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kumma että kristityt eivät pidä islamista, vaikka jakavat täsmälleen samat näkemykset homoista ja homoudesta.

    Eroa ei käytännössä tosiaan ole. Tästäkin syystä kummankin uskonnon fundikset vihaavat toisiaan katkerasti. Suomalaisessa somejulkisuudessa tietenkin lähinnä kristityt vihaavat muslimeja, joilla Jeesus-aihetta lukuun ottamatta on pääosin samat pimeät mielipiteet kun heilläkin.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eroa ei käytännössä tosiaan ole. Tästäkin syystä kummankin uskonnon fundikset vihaavat toisiaan katkerasti. Suomalaisessa somejulkisuudessa tietenkin lähinnä kristityt vihaavat muslimeja, joilla Jeesus-aihetta lukuun ottamatta on pääosin samat pimeät mielipiteet kun heilläkin.

    Eiköhän se ole enemmänkin että muslimit vihaavat kristittyjä oikein antaumuksella(vihateot) että lopetas se satuilu taas..

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Eiköhän se ole enemmänkin että muslimit vihaavat kristittyjä oikein antaumuksella(vihateot) että lopetas se satuilu taas..

    Suomalaisessa somejulkisuudessa näkyy vain muslimeja vihaavia kristittyjä. Kilpailevathan he saarnaajineen samojen hölmöjen sieluista kuin imaamitkin.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eroa ei käytännössä tosiaan ole. Tästäkin syystä kummankin uskonnon fundikset vihaavat toisiaan katkerasti. Suomalaisessa somejulkisuudessa tietenkin lähinnä kristityt vihaavat muslimeja, joilla Jeesus-aihetta lukuun ottamatta on pääosin samat pimeät mielipiteet kun heilläkin.

    ei kristitty vihaa muslimeja

    Äänestä

  • Pitääkö sinusta kukaan ? --- edes kiinni sieltä ?

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eroa ei käytännössä tosiaan ole. Tästäkin syystä kummankin uskonnon fundikset vihaavat toisiaan katkerasti. Suomalaisessa somejulkisuudessa tietenkin lähinnä kristityt vihaavat muslimeja, joilla Jeesus-aihetta lukuun ottamatta on pääosin samat pimeät mielipiteet kun heilläkin.

    Eivät kristityt vihaa muslimeja

    Äänestä

  • Anonyymi00269 kirjoitti:

    Eivät kristityt vihaa muslimeja

    Uskontopalstat kertovat toista.

    Äänestä

Pahintahan on, jos sanoo homoa homoksi, varsinkin jos se pitää paikkansa.

Äänestä
  • Homo on homo , mutta hän on ihminen se siis ei ole mikään kutsuma nimi kenellekkään ainoastaan ihmisen sukupuolinen suuntaus . Eihän sinunkaan kutsuta heteroksi joka vaiheessa miksi siis pitäisi homo sanaa käyttää ihmisestä, kyllä hän ihan itse tietää että on homo , mutta hän on vaan ihan tavallinen ihminen vaikka olisi vasenkätinen tai omistaisi 12 sormea

    1Äänestä

  • Miksi se pitää sanoa ? Huonolla itsetuntemuksella se kohottaa omanarvon tunnetta.

    Äänestä

homnot persut taas ne mestaria on tilaamaan vaikeuksia ulkomaalais vastaisuudellaan mistä tuomiot napsuu korotettuina

omassa kainalossa kuitenkin musta mies

täysillä k..see myös äänestäjiä silmään, mistä tulonsa pahuuteensa: vero varoin !!!

Äänestä
  • Mersulla pitää ajella, jos oot persu.

    Äänestä

Ja jos homoseksuaaleista saa sanoa, niin saako sanoa myös esimerkiksi krististyistä tai muslimeista?

"Uskovaisuus on psykososiaalinen kehityshäiriö"?

1Äänestä
  • Uskonnot ovat satua, ajatelmarakenteita.

    Seksuaalisuus on konkreettinen biologinen funktio. Jos kaikki olisivat homoja niin ihmiskuntaa ei olisi. Homous on siis paha vamma johon on tarjottava jotain apua, eikä sietää niitä marsseineen ym. ihmisten keskuudessa.

    Äänestä

  • Testattu on , suomi24:lla ei saa avata ketjua otsikolla ”Uskovaisuus on psykososiaalinen kehityshäiriö”.

    1Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Testattu on , suomi24:lla ei saa avata ketjua otsikolla ”Uskovaisuus on psykososiaalinen kehityshäiriö”.

    Suomi24 on tässä asiassa tarkka. Juuri kuolleita henkilöitä saa nimeltä mainiten väittää perusteetta pedofiileiksi, mutta kristittyjen arvostelussa ollaan tarkkoja. Minäkin aikanaan kirjoitin (toiselle palstalle) Räsäsen pamfelin parhaat palat niin, että olin korvasin homoseksuaalit termillä "kristitty" ja se poistettiin välittömästi sääntöjen vastaisena.

    1Äänestä

  • Saatoit syyllistyä uskonnolisiin vähemmistöihin kohdistuvaan kiihottamiseen lausumallasi.

    Sen sijaan olisit voinut hovioikeuden mukaan sanoa: "Uskovaisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö."

    2Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Saatoit syyllistyä uskonnolisiin vähemmistöihin kohdistuvaan kiihottamiseen lausumallasi.

    Minäpä testaan meneekö tuollainen otsikko Luterilaisuuspalstalla läpi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Siellä on, kauankohan kestää ennenkuin katoaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Siellä on, kauankohan kestää ennenkuin katoaa.

    No ei ole enää 🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    No ei ole enää 🤣

    Sananvapauttani on loukattu 🤬

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suomi24 on tässä asiassa tarkka. Juuri kuolleita henkilöitä saa nimeltä mainiten väittää perusteetta pedofiileiksi, mutta kristittyjen arvostelussa ollaan tarkkoja. Minäkin aikanaan kirjoitin (toiselle palstalle) Räsäsen pamfelin parhaat palat niin, että olin korvasin homoseksuaalit termillä "kristitty" ja se poistettiin välittömästi sääntöjen vastaisena.

    Johtuu siitä, että modeissa on kristittyjä, jotka poistavat kaiken mikä ei sovi heidän pirtaansa.

    2Äänestä

  • Kyllä minun mielestäni saa silloin sanoa heistäkin ihan samalla tavalla sairastahan se on kun huudetaan jonkun satuolennon nimeä ylenaikaan jota ei olla koskaan nähty edes , ja uskotaan kaiken maailman vettenpäällä kävelemisen ihan tosissaan eikö se jo todista keskiarvon alapuolen älykkyydestä , siis psyykkisestä ongelmasta nyky yhteiskunnassa niin että oikeus on tavallisellakin ihmisellä sanoa kuten näkee asiat .

    1Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Uskonnot ovat satua, ajatelmarakenteita.

    Seksuaalisuus on konkreettinen biologinen funktio. Jos kaikki olisivat homoja niin ihmiskuntaa ei olisi. Homous on siis paha vamma johon on tarjottava jotain apua, eikä sietää niitä marsseineen ym. ihmisten keskuudessa.

    Ne homot joita tunnen eivät ole mitenkään vammaisia heissä on lääkäreitä, kirurgeja, sairaan hoitajia ja ambulanssin kuljettajia ! Kaikki tekevät tärkeää työtä , milloin helkkarissa heitä voisi sanoa vammaisiksi. Näe homot joita tunnen eivät kaipaa mitään apua suuntauksensa, vaan elävät onnellisina puolisoidensa kanssa , siis onko onnellisuuskin vamma jotenkin .tässä in siedetty vuosikymmeniä uskonlahkojen mölyämiset, teltoissa ja annettu heidän mölytä . Joten Pride saa olla ,siihen ette kajoa
    Siis homous on luonnollista, eihän kaikki naisetkaan saa lapsia laitetaanko nekin johonkin kastiin että saa kyykyttää uskon voimalla tai poliittisella painostuksella
    Se on niin että kaikki eivät ole heteroja , ja miksi pitäisi ollakkaan , ihmiset ovat erilaisia
    Ja normaali ihminen sen hyväksyy, mutta ihminen joka ei ole normaali , ei hyväksy muuta kun oman itsensä ja peilikuvansa .

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Testattu on , suomi24:lla ei saa avata ketjua otsikolla ”Uskovaisuus on psykososiaalinen kehityshäiriö”.

    Jaa että ei saa , siinä näet, mutta jokainen tietää asioita sydämmessään . Siis sanan vapautta rajoitetaan sillon kun se sanoo että sadut eivät ole tosia

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Johtuu siitä, että modeissa on kristittyjä, jotka poistavat kaiken mikä ei sovi heidän pirtaansa.

    Eipä täällä paljon lihallisia modeja tosin olekaan. Voi olla alkometri (tai mikä se sana oli) joka on ohjelmoitu reagoimaan vääriin sanoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Minäpä testaan meneekö tuollainen otsikko Luterilaisuuspalstalla läpi.

    Taidat olla ulilaudan penikka kun trollailu on niin jänskää. Kiva tietää että sinä ja autisti-fäggis kamusi paskotte luterilaisuus-palstaa. Oletettavasti persu-öyhötyskin on teikeläisten näppikseltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ne homot joita tunnen eivät ole mitenkään vammaisia heissä on lääkäreitä, kirurgeja, sairaan hoitajia ja ambulanssin kuljettajia ! Kaikki tekevät tärkeää työtä , milloin helkkarissa heitä voisi sanoa vammaisiksi. Näe homot joita tunnen eivät kaipaa mitään apua suuntauksensa, vaan elävät onnellisina puolisoidensa kanssa , siis onko onnellisuuskin vamma jotenkin .tässä in siedetty vuosikymmeniä uskonlahkojen mölyämiset, teltoissa ja annettu heidän mölytä . Joten Pride saa olla ,siihen ette kajoa
    Siis homous on luonnollista, eihän kaikki naisetkaan saa lapsia laitetaanko nekin johonkin kastiin että saa kyykyttää uskon voimalla tai poliittisella painostuksella
    Se on niin että kaikki eivät ole heteroja , ja miksi pitäisi ollakkaan , ihmiset ovat erilaisia
    Ja normaali ihminen sen hyväksyy, mutta ihminen joka ei ole normaali , ei hyväksy muuta kun oman itsensä ja peilikuvansa .

    No oh hoh, onpas homoisa skaala. Kun tunnet noin paljon homolääkäreitä ja piipaamiehiä täytyy kysyä, koostuuko ystäväpiirisi kenties homo-strip clubista?
    Loppuosa olikin niin epämääräistä sepostusta lahkoista(?) ja omituisesta suomen kielestä. On tainnut pridessä tulla vähän liikaa furry-parrua?;)

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Saatoit syyllistyä uskonnolisiin vähemmistöihin kohdistuvaan kiihottamiseen lausumallasi.

    Sen sijaan olisit voinut hovioikeuden mukaan sanoa: "Uskovaisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö."

    Niinpä.

    Kai se jonkinlainen seksuaalisuuden häiriö on, jos kokee vastuttamatonta halua puuttua siihen, mittä muut, itselle tuntemattomat aikuiset keskenään seksuaalisuuttaan toteuttavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ne homot joita tunnen eivät ole mitenkään vammaisia heissä on lääkäreitä, kirurgeja, sairaan hoitajia ja ambulanssin kuljettajia ! Kaikki tekevät tärkeää työtä , milloin helkkarissa heitä voisi sanoa vammaisiksi. Näe homot joita tunnen eivät kaipaa mitään apua suuntauksensa, vaan elävät onnellisina puolisoidensa kanssa , siis onko onnellisuuskin vamma jotenkin .tässä in siedetty vuosikymmeniä uskonlahkojen mölyämiset, teltoissa ja annettu heidän mölytä . Joten Pride saa olla ,siihen ette kajoa
    Siis homous on luonnollista, eihän kaikki naisetkaan saa lapsia laitetaanko nekin johonkin kastiin että saa kyykyttää uskon voimalla tai poliittisella painostuksella
    Se on niin että kaikki eivät ole heteroja , ja miksi pitäisi ollakkaan , ihmiset ovat erilaisia
    Ja normaali ihminen sen hyväksyy, mutta ihminen joka ei ole normaali , ei hyväksy muuta kun oman itsensä ja peilikuvansa .

    Juudas:7
    Samoin kuin Sodoma ja Gomorra,ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Voiko kykenemöttömyyttää erottaa tarinoita todesta kutsua jonkinlaiseksi kehityshäiriöksi?

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Suomi24 on tässä asiassa tarkka. Juuri kuolleita henkilöitä saa nimeltä mainiten väittää perusteetta pedofiileiksi, mutta kristittyjen arvostelussa ollaan tarkkoja. Minäkin aikanaan kirjoitin (toiselle palstalle) Räsäsen pamfelin parhaat palat niin, että olin korvasin homoseksuaalit termillä "kristitty" ja se poistettiin välittömästi sääntöjen vastaisena.

    Sekoitatko psykoseksuaalisuuden ja psykososiaalisuuden. Melkein minimitoive tällaissa keskusteluissa olisi se, että edes lainataan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Minäpä testaan meneekö tuollainen otsikko Luterilaisuuspalstalla läpi.

    Miksi Jumalan/Isän valtakuntaan pääsee vain Jeesuksen kautta/luvalla? Tätä kysyin raamattuseuralta viitaten Matteuksen evankeliumiin, mutten saanut mitään vastausta!? Aikuisten oikeesti; mihin v...n siinä tarvitaan jotain lupaa joltain satu-Jesseltä???? Minä haluan puhua SUORAAN Jullelle, en jollekin "ainoa lapsi-oletetulle"!!!

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Eipä täällä paljon lihallisia modeja tosin olekaan. Voi olla alkometri (tai mikä se sana oli) joka on ohjelmoitu reagoimaan vääriin sanoihin.

    Lihallisia, ehkä jopa lihavia?

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Juudas:7
    Samoin kuin Sodoma ja Gomorra,ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

    Tragikoomista mytologiaa.

    1Äänestä

  • Uskonnolisuus ei ole kehityshäiriö, vaan kasvatuksen tulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00206 kirjoitti:

    Uskonnolisuus ei ole kehityshäiriö, vaan kasvatuksen tulos.

    Ennemminkin kyse on indoktrinaatiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Kyllä minun mielestäni saa silloin sanoa heistäkin ihan samalla tavalla sairastahan se on kun huudetaan jonkun satuolennon nimeä ylenaikaan jota ei olla koskaan nähty edes , ja uskotaan kaiken maailman vettenpäällä kävelemisen ihan tosissaan eikö se jo todista keskiarvon alapuolen älykkyydestä , siis psyykkisestä ongelmasta nyky yhteiskunnassa niin että oikeus on tavallisellakin ihmisellä sanoa kuten näkee asiat .

    "Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu."

    Äänestä

Synti on syntiä.

Äänestä
  • Synti on ongelma ainoastaan syntikäsitteeseen uskoville. Ei muille.

    1Äänestä

  • Synti on uskonnollinen käsite, joka on täysin arvoton sen uskonnollisen yhteisön ulkopuolella, joka tekoja synneiksi luokittelee.

    Suomen suurimman uskonnollisen yhteisön mielestä homoseksuaalisuus ei ole synti, mutta erilaisia pienempiä lahkoja ja uskontokuntia on tietenkin joka lähtöön. Juutalaisten mielestä rapujen syöntikin on synti ja hindujen mielestä vasikanlihan.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti/1839486#gs.0xob0m

    1Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Synti on uskonnollinen käsite, joka on täysin arvoton sen uskonnollisen yhteisön ulkopuolella, joka tekoja synneiksi luokittelee.

    Synti on sosiaalinen sopimus.

    Mutta seksuaalisuus on konkreettinen biologinen funktio. Jos kaikki olisivat homoja niin ihmiskuntaa ei olisi. Homous on paha vamma, johon on tarjottava jotain apua eikä sietää niitä marsseineen, liputuksineen ym. ihmisten keskuudessa. Kouluissa mädättävät, ja TV kanavat ovat pullollaan mädätystä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Homous ei ole vamma, mutta homojen silmitön vihaaminen on kyllä paha vamma, johon pitäisi tarjota jotain apua.

    Tietty pieni prosentti ihmisistä on aina homoja. Määrä ei ole vuosisatojen aikana kasvanut eikä vähentynyt. Kommentti "jos kaikki olisivat homoja" osoittaa vain kommentoivan säälittävän typeryyden ja tietämättömyyden.

    Kumma että nämä homoja silmittömästi vihaavat ihmiset eivät pidä islamista, vaikka jakavat täsmälleen samat näkemykset homoista ja homoudesta.

    1Äänestä

  • Eikös se suurin synti ole se että tulkataan jotain asiaa jonkun pyhän kirjan mukaan , kukin siten kun ymmärrys yltää .syntiä on itsevarmana puhua ihmisistä joita ei edes tunne mutta levittää heistä paskaa . Synti on alkukantaisen ihmisen elämän katsomus jossa tieteellä ei ole osaa.
    Siråtö sanotaan tyhmyydeksi

    Äänestä

  • Uskovaiset eivät käsitä mitä synnistä puhuessaan haluavat sanoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Homous ei ole vamma, mutta homojen silmitön vihaaminen on kyllä paha vamma, johon pitäisi tarjota jotain apua.

    Tietty pieni prosentti ihmisistä on aina homoja. Määrä ei ole vuosisatojen aikana kasvanut eikä vähentynyt. Kommentti "jos kaikki olisivat homoja" osoittaa vain kommentoivan säälittävän typeryyden ja tietämättömyyden.

    Kumma että nämä homoja silmittömästi vihaavat ihmiset eivät pidä islamista, vaikka jakavat täsmälleen samat näkemykset homoista ja homoudesta.

    Ai että minusta naisena on ihanaa kuulla miesten ulinaa kuinka teitä muka vihataan..pah, maailmaa ovat aina johtaneet penikset! Vai että miehiä(homoja) syrjitään...ettäs kehtaatte.

    t:naisten oikeuksien puolesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Synti on sosiaalinen sopimus.

    Mutta seksuaalisuus on konkreettinen biologinen funktio. Jos kaikki olisivat homoja niin ihmiskuntaa ei olisi. Homous on paha vamma, johon on tarjottava jotain apua eikä sietää niitä marsseineen, liputuksineen ym. ihmisten keskuudessa. Kouluissa mädättävät, ja TV kanavat ovat pullollaan mädätystä.

    Mikä ihmeen "sopimus" on sellainen, jossa jotkut katsovat oikeudekseen paukuttaa omalla "pyhällä kirjallaan" päähän niitä, jotka eivät käyttäydy joidenkin pronssikaudelta periytyvien sääntöjen mukaan?

    Äänestä

  • Läski on synnin palkka.

    Äänestä

  • Kilgore.Trout kirjoitti:

    Synti on uskonnollinen käsite, joka on täysin arvoton sen uskonnollisen yhteisön ulkopuolella, joka tekoja synneiksi luokittelee.

    Suomen suurimman uskonnollisen yhteisön mielestä homoseksuaalisuus ei ole synti, mutta erilaisia pienempiä lahkoja ja uskontokuntia on tietenkin joka lähtöön. Juutalaisten mielestä rapujen syöntikin on synti ja hindujen mielestä vasikanlihan.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arkkipiispa-homoseksuaalisuus-ei-ole-minkaanlainen-synti/1839486#gs.0xob0m

    Juutalaisten "syntikäsitys" pohjaa elintarvikkeiden puhtauteen lähinnä käytännön syistä. Ennen ei ollut esim. jääkaappeja, jolloin esim. merenantimien kanssa piti olla erityisen varovaisia. Sana "kosher" tarkoittaa "puhdas", eli käytännössä syötäväksi kelpaavaa tai esimerkiksi "myrkkyvapaa".

    Äänestä

  • Anonyymi00177 kirjoitti:

    Näinhän yleensä selitellään, mutta esimerkiksi juuri merenelävissä, niin äyriäisiä on paljon helpompi pitää elossa ja tuoreena kuin kaloja, mutta suomulliset kalat ovat "kosher" ja äyriäiset ei. Kamelin tai strutsin liha ei pilaannu sen nopeammin kuin lammas jne.

    Kosher säännökset ovat etupäässä taikauskoa.

    Äänestä

Voisiko joku psykiatrilääkäri jo kertoa julkisesti, että oikeasti mitään syntiä ei ole olemassa.

Olemme energiaa ja kun päästämme irti haitallisista tunne-energioista, niin vapaudumme. Me itse luomme oman vankilamme.

Uskovilla on vakava psykososiaalinen häiriö, ja he aiheuttavat omille lapsilleen häiriöitä synti käsitteillään.

1Äänestä
  • Muista kun äitini kerto kun oli pelännyt palavia pensaita koulumatkalla kun uskonnosta oli hänelle puhuttu .
    Viisas myös oli äitini kun olin kuusi vuotiaana kuullut jumalasta eka kertaa ja kysyin siitä äidiltä , hän selitti että se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen valinta ja että kun tulen aikuiseksi niin sitten itse saan päättää mihin uskon. Siis hän antoi selvän vastauksen ja sain todella elää ilman uskonnollista painostusta lapsuuteni , siitä olen tyytyväinen , sillä olisin voinut olla niinkin että olisin saanut vanhemmat jotka olisivat tuputtaneet minulle uskoa pienestä pitäen , siis sain ateisti vanhemmat jotka eivät minuun vaikuttaneet silläkään saralla, siis sain elää normaalin lapsuuden ilman minkään puolen aivo pesua .siitä olen kiitollinen

    Äänestä

  • Uskovaisten väittämää syntiä ei kahden ihmisen välisissä asioissa tapahdu, koska he ovat keskenään sopineet siitä.
    Muiden puuttuminen siihen on sairaan uteliaisuuden tuottamaa paheksuntaa ja ehkä kateutta, joihin kellään ei ole oikeutta puuttua mitenkään tai arvostella sitä.

    Äänestä

  • Sinä nyt tuskin edes erotat oikeaa väärästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Muista kun äitini kerto kun oli pelännyt palavia pensaita koulumatkalla kun uskonnosta oli hänelle puhuttu .
    Viisas myös oli äitini kun olin kuusi vuotiaana kuullut jumalasta eka kertaa ja kysyin siitä äidiltä , hän selitti että se on jokaisen ihmisen henkilökohtainen valinta ja että kun tulen aikuiseksi niin sitten itse saan päättää mihin uskon. Siis hän antoi selvän vastauksen ja sain todella elää ilman uskonnollista painostusta lapsuuteni , siitä olen tyytyväinen , sillä olisin voinut olla niinkin että olisin saanut vanhemmat jotka olisivat tuputtaneet minulle uskoa pienestä pitäen , siis sain ateisti vanhemmat jotka eivät minuun vaikuttaneet silläkään saralla, siis sain elää normaalin lapsuuden ilman minkään puolen aivo pesua .siitä olen kiitollinen

    Minä sain rosvosektorin ja fundamentalisti vanhemmat. Tosin jo 6 vuotiaana tiesin vanhan testamentin olevan satua. Ymmärsin jo sen ikäisenä sen virheitä.
    Sen takia hämmentää varsinkin näin vanhemmalla iällä miten jotkut aikuiset edes kehtaavat väittää vanhaa testamenttia historiankirjoitukseksi.

    Meni tosin joku 20 vuotta karistaa koko jumalusko pois lapsuuden aivopesun takia. En uskonut tuona aikana tosin Raamatun tai minkään uskonnon jumalaan. Se oli lopulta helpottavaa, ettei enää tarvinnut valehdella jumaluskon takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Uskovaisten väittämää syntiä ei kahden ihmisen välisissä asioissa tapahdu, koska he ovat keskenään sopineet siitä.
    Muiden puuttuminen siihen on sairaan uteliaisuuden tuottamaa paheksuntaa ja ehkä kateutta, joihin kellään ei ole oikeutta puuttua mitenkään tai arvostella sitä.

    Siksikö homppelit viihtyy kaapeissa, ettei heterot näe mitä he oikein "puuhastelevat"? "Oih, noloa!"sanoi Teppo kun Markku kaapin sisään tuli ja Tepon sisään tuli!

    Äänestä

  • Miten psykiatri voisi sellaista kertoa kun on opiskellut ihmisen kirjoittamaa mielenoppia? Se on eri asia kuin Jumala.

    Äänestä

Saako valtakunnansyyttelijä keksiskellä omasta päästään todisteita, jos faktat eivät tuomioon riitä, ja kova vainoamiskiima ja tarve saada tuomituksi pääkopassa jyllää?

Äänestä
  • Tavallisesti tuomitaan paskan puhumisesta etekkin jos se loukkaa niin monia ihmisiä , mutta ilmeisesti ei otettu edes huomioon että hyvin monia ihmisiä hän loukkasi järjettömillä jutuillaan , eikö se huolestuta ketään , siis saako homoista sanoa mitä mieleen juolahtaa mutta uskonnoista ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Tavallisesti tuomitaan paskan puhumisesta etekkin jos se loukkaa niin monia ihmisiä , mutta ilmeisesti ei otettu edes huomioon että hyvin monia ihmisiä hän loukkasi järjettömillä jutuillaan , eikö se huolestuta ketään , siis saako homoista sanoa mitä mieleen juolahtaa mutta uskonnoista ei.

    On Jumalan rakkautta, että homot saa tietää, mikä on evankeliumi. Se kuuluu homoille ja lesboillekin. Parannus täytyy tehdä, jos haluaa taivaaseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00270 kirjoitti:

    On Jumalan rakkautta, että homot saa tietää, mikä on evankeliumi. Se kuuluu homoille ja lesboillekin. Parannus täytyy tehdä, jos haluaa taivaaseen.

    Homoissa ja lesboissa on uskovia kuten heteroissakin

    Äänestä

Mitäs aloittaja sitten haluaa homoista sanoa ja onko joku sitä estänyt?
Ole ja sano ihan vapaasti se mikä haluat, et kai sitä tarvitse oikeudelta kysellä.

Äänestä

Vasemmistohan on jo linjannut ettei homoseksuaalista saa sanoa mitään, ellei ole vallan ylistämässä.

Ainoa poikkeus tässä säännössä vallitsee, jos homoseksuaali sattuu olemaan poliittiselta suuntaukseltaan perussuomalainen.

Silloin vasemmiston linjauksen mukaan homottelu, herjaaminen ja uhkailu ovat täysin sallittuja.

Äänestä

Huomasitteko,miten piispan puhuttelussa Haavisto jäykistyi,kun tuli puhe sukupuolten välisestä tasa-arvosta? Ei vastannut, kuningas-homojen mielestä jakamaton ihmisarvo ei kuulu naisille. Olen nähnyt,kun hän katsoi Katri Kulmunia vihamielisesti. Esiintyy Räsäsen ystävänä, mutta ei ole. On soluttautunut kirkon ulkomaanapuun.

Äänestä
  • Ai jäykistyi, taitaa olla piispafiili.

    Äänestä

  • Sinä voisit hakea jotain sisämaanapua.

    Äänestä

  • "Ei vastannut, kuningas-homojen mielestä jakamaton ihmisarvo ei kuulu naisille. "

    Puhut potaskaa. Tiedän faktana, ettei kukaan kannata naisten tasa-arvoa enemmän kuin Haavisto.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    "Ei vastannut, kuningas-homojen mielestä jakamaton ihmisarvo ei kuulu naisille. "

    Puhut potaskaa. Tiedän faktana, ettei kukaan kannata naisten tasa-arvoa enemmän kuin Haavisto.

    Teot merkitsevät,ei puheet. Ei ole Haavisto ottanut edes mitään kantaa Räsäsen asiaan. Ei edes puheissa ja sivuuttaa Ruotsin mallin uhkaavan vaaran kokonaan.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Sinä voisit hakea jotain sisämaanapua.

    Joudun hakemaan apua,jos se on teeskentelijä pääsee Mäntyniemeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00137 kirjoitti:

    Teot merkitsevät,ei puheet. Ei ole Haavisto ottanut edes mitään kantaa Räsäsen asiaan. Ei edes puheissa ja sivuuttaa Ruotsin mallin uhkaavan vaaran kokonaan.

    Ei kai ulkopolitiikan hoitajaksi pyrkivä ota kantaa oikeuden päätöksiin? Sehän olisi tuomioistuinten riippumattomuuteen puuttumista!

    Äänestä

Joo homot kieroutuneita paskoja mutta jos niistä ei haittaa niin voidaan ne sallia. Jos niistä rupeaa haittaa olemaan niin voidaan rajoittaa tai jopa lopettaa niiden ihmisoikeudet. Haittaa esimerkiksi jos homopari hinkkaa toisiaan jossain päiväkodin lähellä taikka sellaista.
Melko selväähään tuo on että jos yksilössä tuollaista vikaa niin pahastihan se on mielisairas.

Äänestä
  • Sinä todistit juuri oman sairautesi, joka on tasan samaa tasoa kuin äärimuslimeilla.

    1Äänestä

  • Ei kuule ne homparit mitenkään ” hinkkaa” he elävät ihan vaan tavallista elämää.ämutta sinulla on seksi ainostaan mielessä , kuten muillakin nollilla. Elämä ei ole ainoastaan seksiä , jos nyt niin luulit , kas kun sinun pikku maailmassasi on ainostaan se mitä ajattelet kun puhutaan homoista
    Joten älykkyytesi ei ole oikein sitä korkeampaa tasoa ,

    Äänestä

  • Heteroilla tietenkin samat säännöt. Jos joku heteropari hinkkaa toisiaan päiväkodin lähellä niin kaikilta heteroilta ihmisoikeudet pois. Eikös näin toimita reiluuden nimissä? Tällöinhän heterot ovat kieroutuneita paskoja jotka ovat pahasti viallisia ja mielisairaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Sinä todistit juuri oman sairautesi, joka on tasan samaa tasoa kuin äärimuslimeilla.

    Se homo älähtää kenen kylli kalahtaa! Tai parempi; Sen kylli katkeaa, joka etukautta sisään yrittää!

    Äänestä

Niitä kulkueita tulisi rajoittaa,mutta muuten saisivat olla rauhassa minun puolesta, eikä saisi tuputtaa homoutta ala- ikäisille.

Äänestä
  • Anna lapsesi ajatella itse kun siinä iässä on.

    Äänestä

  • Kellekkään ei tuputeta homoutta joten olet käsittänyt asian väärinähieman yksinkertaisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Anna lapsesi ajatella itse kun siinä iässä on.

    Mutta kun ne tuputtaa jo päiväkotiin homo-asiaa. mutta annas, jos on jotain hengellistä, niin kova on ääni

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Yleensä perheen lapsen aikuistuessa homous tulee lapsen vanhemmille yllätyksenä, fiksut vanhemmat tajuavat sen olevan lapsensa sukupuolinen suuntautuvuus, eivätkä koskaan paheksu sitä, hyväksyvät sen tietenkin täysin, koska ajattelevat aina lapsensa parasta.
    Eikä siitä ole kenellekään ulkopuoliselle mitään haittaa, kuten ei heterolapsistakaan.
    Miksiköhän kiihkouskovaiset haluavat tähänkin puuttua, sehän on jokaisen henkilökohtainen yksityisasia.
    Hullua, niin hullua.

    niin kova on ääni piäreskellessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Anna lapsesi ajatella itse kun siinä iässä on.

    Jos sillä ei ole kahta isää tai kahta äitiä niin kasvaa luonnollisessa ympäristössä! Muuten on myöhäistä kuten yhdellä Sannalla!

    Äänestä

  • Anonyymi00127 kirjoitti:

    Yleensä perheen lapsen aikuistuessa homous tulee lapsen vanhemmille yllätyksenä, fiksut vanhemmat tajuavat sen olevan lapsensa sukupuolinen suuntautuvuus, eivätkä koskaan paheksu sitä, hyväksyvät sen tietenkin täysin, koska ajattelevat aina lapsensa parasta.
    Eikä siitä ole kenellekään ulkopuoliselle mitään haittaa, kuten ei heterolapsistakaan.
    Miksiköhän kiihkouskovaiset haluavat tähänkin puuttua, sehän on jokaisen henkilökohtainen yksityisasia.
    Hullua, niin hullua.

    Jos ajatellaan lasten parasta, pitää yrittää saada kersa takaisin heterolle normaaliuden tielle! Esimerkiksi moni ammatti ei ole homoille mahdollista. Ajattele nyt valtiovierailulle Turkkiin jotain "Pekkaa" ja sen "puoliso Enricoa"!

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Mutta kun ne tuputtaa jo päiväkotiin homo-asiaa. mutta annas, jos on jotain hengellistä, niin kova on ääni

    Oletko koskaan ajatellut että myös homot ja transihmiset voivat ihmetellä, että miksi Jumalasta ei saisi puhua lapsille. Olen todennut että kaikki eivät usko eikä heitä voi siihen pakottaa.

    Transsukupuolinen

    Äänestä

  • Anonyymi00188 kirjoitti:

    Jos ajatellaan lasten parasta, pitää yrittää saada kersa takaisin heterolle normaaliuden tielle! Esimerkiksi moni ammatti ei ole homoille mahdollista. Ajattele nyt valtiovierailulle Turkkiin jotain "Pekkaa" ja sen "puoliso Enricoa"!

    Ota huomioon että katsot asiaa oman elämäsi läpi. Turkissa tehdään kansainvälistä työtä kuten Suomessakin ja heillä on varmasti tietoa elämän kulusta.

    Äänestä

Sano mitä sanot kunhan et lässytä täällä joutavia.

Äänestä

Ihmislaji ei ole lainkaan niin homogeeninen kuin jotkut haluavat ymmärtää. Lajiin mahtuu kaikenlaista poikkeamaa valtavirrasta kuten homoseksuaalisuus. Minun koulutukseni ei anna mahdollisuutta luokitella sitä sairaudeksi vaan tyydyn toteamaan, että ihmisiksi normaaleiksi luokiteltavat ihmiset pitävät huolen siitä, että tämä laji on ylipäätään olemassa.

Äänestä

Ei helevetti, oliko oikeuden tuomareillakin raamattu lakikirjana?
Mistä oikeutta nykyään saa kun tuomaritkin ovat hörhöjä?

1Äänestä

Homous on "synti" tai "psykoseksuaalinen häiriö" saattaa olla typerä mielipide. Tällaisten mielipiteiden levittäminen on kuitenkin kaikkialla ollut askel ihmisoikeuksien loukkaamisen tiellä. Suomessa RIKOS on homojen uhkaaminen, panettelu, solvaaminen, väkivallalla uhkaaminen tai muiden siihen kiihottaminen.

1Äänestä
  • Tuolla linjalla sitten sinne oikeuteen pitäisi viedä muutamat imaamit, jotka kannattaa niiden tappamista.

    Äänestä

  • Joo tuohon pitää saada muutos Lain tulee sallia homojen uhkaaminen, panettelu, solvaaminen, väkivallalla uhkaaminen tai muiden siihen kiihottaminen.

    Eletään sentään 2000 lukua niin pitäisihän nuo olla ihan jokamiehen oikeuksia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Joo tuohon pitää saada muutos Lain tulee sallia homojen uhkaaminen, panettelu, solvaaminen, väkivallalla uhkaaminen tai muiden siihen kiihottaminen.

    Eletään sentään 2000 lukua niin pitäisihän nuo olla ihan jokamiehen oikeuksia.

    Ei tästä kamalan kauaa ole kun ihmiset piti muslimien tappamista vääränä. Israel näyttänyt että nuo paskat kuuluu jo keskos-kaappeihin tappaa ja viimeistään lapsina äitiensä kanssa Saadaan tällätavalla selkeyttä asioihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ei tästä kamalan kauaa ole kun ihmiset piti muslimien tappamista vääränä. Israel näyttänyt että nuo paskat kuuluu jo keskos-kaappeihin tappaa ja viimeistään lapsina äitiensä kanssa Saadaan tällätavalla selkeyttä asioihin.

    Vain sinun päässäsi on tapahtunut muutos, suosittelen psykiatrin vastaanottoa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Tuolla linjalla sitten sinne oikeuteen pitäisi viedä muutamat imaamit, jotka kannattaa niiden tappamista.

    Ehdottomasti, jos on todisteita että ovat puhuneet homojen tappamisesta julkisuudessa. Tukka pois ja linnaan. Sekä etenkin parta.

    Äänestä

  • Homot tietenkin saavat uhkailla naisia vanhaan malliin, ovathan he miehiä ja naisviha on voimaannuttavaa ;)
    Tuosta vauhkoamisestakin jo näkee mitä misogynistejä..

    Äänestä

Voiko Halla-aho toteuttaa nyt mielihalunsa? Halla-aho scripta-blogissaan: "jos ammun homoa päähän, onko siitä saatu nautinto suurempi, kuin se haitta joka tuomiosta tulee"?

1Äänestä
  • Toi homo koitti kähmiä Hallaa joten kyllä sen hävittäminen pitäisi kuulua ihan perusoikeuksiin. Halla ei edes tietäis tuosta Tehtaanpuiston homosta Jos Homo olisi ihmismäisesti käyttäytynyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Toi homo koitti kähmiä Hallaa joten kyllä sen hävittäminen pitäisi kuulua ihan perusoikeuksiin. Halla ei edes tietäis tuosta Tehtaanpuiston homosta Jos Homo olisi ihmismäisesti käyttäytynyt.

    "Raportoin tekstissä tapauksesta, jossa (siisti ja selvä) mieshenkilö lähestyi minua kadulla, ehdotti suuseksiä ja tivasi perusteluja kieltäytymiselleni. Tapaus raivostutti minua, ei siksi, että kyseinen mieshenkilö oli homo, vaan siitä samasta syystä, miksi vastaava ehdotus ja tivaaminen olisi luultavasti raivostuttanut useimpia naishenkilöitä. En pidä seksuaalisesta häirinnästä, ja sellaisen kohteeksi joutuminen suututtaa minua."

    https://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_homonampumiskohinaan.html

    Äänestä

  • Joo, vanhana aseidensa esittelijänä hän voi nyt toteuttaa itseään.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    "Raportoin tekstissä tapauksesta, jossa (siisti ja selvä) mieshenkilö lähestyi minua kadulla, ehdotti suuseksiä ja tivasi perusteluja kieltäytymiselleni. Tapaus raivostutti minua, ei siksi, että kyseinen mieshenkilö oli homo, vaan siitä samasta syystä, miksi vastaava ehdotus ja tivaaminen olisi luultavasti raivostuttanut useimpia naishenkilöitä. En pidä seksuaalisesta häirinnästä, ja sellaisen kohteeksi joutuminen suututtaa minua."

    https://www.halla-aho.com/scripta/kommentti_homonampumiskohinaan.html

    Ota kuule ämmä suihin. Miten niin et ota mitä sulla on sitä vastaan....
    Aika ymmärrettävää että akka ampuis tuossa tilanteessa tuolta aivot pihalle vai?

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Toi homo koitti kähmiä Hallaa joten kyllä sen hävittäminen pitäisi kuulua ihan perusoikeuksiin. Halla ei edes tietäis tuosta Tehtaanpuiston homosta Jos Homo olisi ihmismäisesti käyttäytynyt.

    Hallaaho nautti muttei voi sitä tunnustaa

    Äänestä

Räsänen on poltettava nuotiolla.

Äänestä
  • Onko vanha kirkon kanta muuttunut?
    Räsänen roviolle?
    Kauan ennenhän kirkonmiehet määräsivät kaikki älykkäät ja edistykselliset poltettavaksi roviolla?
    Tai testattiin onko henkilö noita heittämällä henkilö veteen, "jos hän oli noita hän osasi uida, jos ei osannut niin, voi voi".

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Onko vanha kirkon kanta muuttunut?
    Räsänen roviolle?
    Kauan ennenhän kirkonmiehet määräsivät kaikki älykkäät ja edistykselliset poltettavaksi roviolla?
    Tai testattiin onko henkilö noita heittämällä henkilö veteen, "jos hän oli noita hän osasi uida, jos ei osannut niin, voi voi".

    Kuinkahan paljon Suomi olisi kehittyneempi tänä päivänä kansainvälisesti, ellei kirkonmiehet olisi polttaneet älykköjämme roviolla satoja vuosia sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Kirkko on kaiken kehityksen jarru, vielä tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    satashörhöt

    Paha sanoa kun noita "älykköjäkin" on joka lähtöön. Jos pistivät oikeita "älykköjä" uuniin niin auttoivat tuossa Suomen kehittymisessä.

    Ja lopputulosta kun katsotaan niin pitkälti oikeita älykköjä polttivat. Nyt jättäneet polttohommat vähemmälle.... ja ikävästti ihan näyttääkin siltä. Kaikkea paskaa tuolla "älykköinä" esiintyykin.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Kirkko on kaiken kehityksen jarru, vielä tänäkin päivänä.

    Niinkö luulet? :) Mutta kirkonkin apu kelpaa kaltaisellesi rotalle hädän hetkellä :)

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Paha sanoa kun noita "älykköjäkin" on joka lähtöön. Jos pistivät oikeita "älykköjä" uuniin niin auttoivat tuossa Suomen kehittymisessä.

    Ja lopputulosta kun katsotaan niin pitkälti oikeita älykköjä polttivat. Nyt jättäneet polttohommat vähemmälle.... ja ikävästti ihan näyttääkin siltä. Kaikkea paskaa tuolla "älykköinä" esiintyykin.

    Ne olivat fiksumpia kuin kirkomiehet, siksi ne piti hävittää, että valta säilyisi kirkolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    Niinkö luulet? :) Mutta kirkonkin apu kelpaa kaltaisellesi rotalle hädän hetkellä :)

    Mitään apua en kirkolta tarvitse, sori siitä.

    Äänestä

Olivat nuo kerran hyvin tehdyt, siis Mies ja Nainen. Ei kannattanut tehdä mitään paremmin kuin he olisivat voineet keksiä.

Äänestä
  • siis nainen tehtiin miehen kylkiluusta, sitäkö tarkoitat?

    Äänestä

  • Hämmästyttävän huonosti tehdyt, kun kerran suuri enemmistö kärventyy ikuisesti Helvetissä valuvikojensa takia.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Hämmästyttävän huonosti tehdyt, kun kerran suuri enemmistö kärventyy ikuisesti Helvetissä valuvikojensa takia.

    Ny oleggi hiljaa!

    Äänestä

Miten pitäisi suhtautua eläimiin sekaantujia ,onko normaalia?

Äänestä
  • Lopputyösi on viilausta vaille valmis.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Lopputyösi on viilausta vaille valmis.

    Pilkku ei ole vielä kohdallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Pilkku ei ole vielä kohdallaan.

    Pilllu ei ole vielä kohdallaan.

    Äänestä

Kristityillä on kristittyjen erivapaudet. Ja kuten tältäkin palstalta voi huomata, kristityt ovat (jälleen) mielestään vainon kohteena ja siten hyökkäävät toistuvasti oikeuslaitosta vastaan, homoja vastaan, sekä kaikkia niitä vastaan, jotka nyt ylipäätään ovat jostakin eri mieltä. Lain kun ei pitäisi kristittyä koskea, vaan se on vainoa heti. Veikkaan, että jos joku muu toimii kuten Räsänen, niin tuomio rapsahtaa.

1Äänestä
  • Kristityt sentään kykenee tuomitsemaan myös omiaan kuten esimerkiksi homot.
    Milloin Homot oppii tuomitsemaan myös omiaan on sitten viellä näkemättä.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kristityt sentään kykenee tuomitsemaan myös omiaan kuten esimerkiksi homot.

    Kristityt identifoi itsensä ihmisinä niille tärkeitä asioita on perhe lapset lasten koulutus työ ja työpaikat auto liikenne joukko liikene jne ja ihmisten sukupuolinen käyttäytyminenkin vähäisempi asia kuin siivous imurointi ja tiskaus.

    Homot identifoi itsensä homoina. Niille tärkeitä asioita on homous homojen oikeudet homo-lainsäädäntö homojen kulkueet jne jne....

    Äänestä

  • Tunge sinä pääsi vaikka pönttöön, mikään ei ole yhtä rasittava kuin kimittävä homoaktivisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kristityt sentään kykenee tuomitsemaan myös omiaan kuten esimerkiksi homot.
    Milloin Homot oppii tuomitsemaan myös omiaan on sitten viellä näkemättä.

    Homoissa on oiikealta vasemmalle joka tavalla ajattelevia ihmisiä, mutta lahkokristityissä vain homojen inhoajia.

    Äänestä

  • mitä oikeuslaitosta vastaan kristityt ovat hyökänneet ja milloin? Nytkin oikeus asettui vapauttamaan Päivi Räsäsen syytteistä

    Äänestä

  • Anonyymi00096 kirjoitti:

    Tunge sinä pääsi vaikka pönttöön, mikään ei ole yhtä rasittava kuin kimittävä homoaktivisti.

    Sinä taisit juuri nyt vasta nostaa pääsi ensi kertaa pöntöstä, olet siellä elänyt koko elämäsi tähän mennessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kristityt sentään kykenee tuomitsemaan myös omiaan kuten esimerkiksi homot.
    Milloin Homot oppii tuomitsemaan myös omiaan on sitten viellä näkemättä.

    Mitäs kirkon sanassa sanotaan toisten tuomitsemisesta, muistatko?

    Äänestä

  • Eihän nytkään kristityt olleet oikeuslaitosta vastaan, vaan oikeus todisti kristityn olevan vapaa syytöksistä.
    Muutenkin, ei kristitty ole oikeuslaitosta vastan niin kauan, kun evankeliumia saa julistaa ja levittää vapaasti

    Äänestä

Oikea päätös hovioikeudelta tässä tapauksessa, palautti hiukan luottamusta oikeusjärjestelmään kun sanan-ja mielipiteen vapautta edes nämä kaksi vapauttavan tuomion antanutta oikeusastetta kunnioittivat.

Mutta mitä tekee kiihotuksiin takertunut valtakunnan syyttelijä? Kuulosti, että aikoo pyytää valituslupaa ja lisätä veronmaksajien varojen turhaa käyttöä jonninjoutavaan touhuun.

Äänestä

Ihmeen paljon rasittavia jänkkääviä homoja täällä, olipas ylläri:)

Äänestä

Eihän Räsänen sanonut homoista ihan mitä sattuu. Tää maailman meno rupeaa menemäänaihan mahdottomaksi, kohta ei uskalleta puhua yhtään mitään, kuin hyvää päivää kirvesvartta ja suu suppuun. Amen!

Äänestä

Kuuleppas oleggi, jätähän nuo ihmiset rauhaan ja kerro, et itte haukut täällä venäläiset, muunsunupuoliset ja kattpppa ittees peiliin ku haukut jotain sivistynyttä ihmistä varkaaksi! Näkyiskö se peilistä se varas! +noi muut!

Äänestä

Raamattua saa siteerata ja muitakin uskon-oppeja kirjoituksia, homous on yhäkin sairaus jos potilas itse niin kokee, vaikka tautiluokitus on poistunut. Minusta tämä oli kristinuskon voitto ja myös sananvapauden, olisi ollut todella hirvittävä virhe ja häpeä suomelle tuomita Räsänen mistään. Kristityt käy vielä nyt kaikkialla taistoaan islamisteja ja islanatseja vastaan, oli hienoa jotta oikeuslaitos ei antanut saatanalle valtaa vaan Suomi puolustaa luvattua maata ja kansaa myös tekojen tasolla ja hengessä mukana, olisi ollut todella erikoista antaa isäntämaalle tässä myös väärää singaalia kun on melkein 100 varmaa jotta rebuplikaanit nouee Biden jälkeen valtaan ja todennäköisesti Trump on pressana tai joku muu konservatiivi johtaja. Islam uskon terrorista on kärsinyt myös eurooppa ja nyt tuo hamas isku suoraan kristinuskon sydänmeen on kaikkien mielessä päälinmäisenä kristityillä.

Äänestä
  • ihmisten sepittämä satukirja raamattu on ja kaikesta päätellen asennevammaisten.

    Äänestä

Hyvä esimerkki moderoinnista. Palstalta poistettiin kommentti, jossa kerroin millainen puhe on edelleen rikos.

Äänestä

Kaikkea saa sanoa ja tehdä kunhan se verhotaan uskonnon vapaudeksi.

Jokerikorttina toimiva uskonto antaa vapauden tehdä mitä vain!

Kunniamurhat, vauvojen ja naisten silpomisen eli ympärileikkaukset, järjestetyt pakkoavioliitot, syrjinnän mistä syystä tahansa ja julkisen solvauksen ja väheksynnän kenestä tahansa, kunhan se sidotaan uskonnolliseen vapauteen tai uskonnollisten tekstien omaan tulkintaan.

Äänestä

Tietenkään ei saa sanoa kenestäkään tai mistään ihan mitä tahansa, mutta siitä punavihreästä idiotismista on silti syytä luopua. Jos puheoikeus menee ylihygieeniseksi, niin se on kyllä jo täysin älytöntä. Sivistykseen kuuluu harmaa alue, totalitarismiin jyrkät rajat.

Äänestä

Homot saa mennä takaisin kaappiin ihan vapaasti PISTE

Äänestä
  • Kyllä meitin pitää AUTTAA siinä niitä jos muutoin eivät MAHDU!

    Kristitty. (varmaan muslimitkin samaa mieltä?) ja demokratia varmaan hyvä asia?

    HUS!!! HUSHUS!!!! nyt homot takas kaappiiiiin.

    hehe.

    Äänestä

  • Jos kuitenkin itse menisit sinne siihen saakka, kunnes päivität itsesi tälle vuosituhannelle.

    Äänestä

Tuen Päiviä, olen aina tukenut ja kannatan sananvapautta. Kuulkaas, homoyhteisö voisi itse katsoa peiliin, ja miettiä asennettaan ja käytöstään. Ovat agressiivisia riidanhaastajia.

Äänestä
  • Räsänen sanoo toisista ihmisistä törkeästi ja kuulija on syyllinen?

    Vähän niin kuin raiskattu henkilö olisi itse syyllinen että tuli raiskatuksi.

    Äänestä

  • Itse en Päiviä niinkään mutta ihan hyvä tuo on että joku vähän potkii noita jokapaikassa kuolaavia vähäälyisiltä vaikuttavia homoja.
    Sivu huomautuksena Sais potkia noita paskoja kovempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00134 kirjoitti:

    Räsänen sanoo toisista ihmisistä törkeästi ja kuulija on syyllinen?

    Vähän niin kuin raiskattu henkilö olisi itse syyllinen että tuli raiskatuksi.

    Kyllä näi, Mariakin oli itse syyllinen neitseelliseen synnytykseen.

    Äänestä

Minusta homous ei ole sellainen yhteiskunnallinen asia, että sitä pitäisi Eduskunnassa toimivan lainsäätäjän jatkuvasti käsitellä. Jos Räsänen vetoaa omasta käyttätymisestä perustuslakiin, olisi hänen kunnioitettava perustuslaillisia oikeuksia toistenkin uihmisten kohdalla. Juuri uskonnonvapauslaki tarkoittaa, että uskontonsa saa ymmärtää eri tavoilla ja kysehän henkilökohtaisesta vapaudesta. Ehkä hän ei ole rikkonut lakia, mutta ei hänen kritiikkinsä kohdekaan ole sitä tehnyt. Ei voi olla niin että vain joillakin on vapaus ja toisten vapautta saa kyseenalaistaa.

Kirkkolakienkin pitää kunnioittaa kaikkia, jos Kirkko vielä edustaa valtiovaltaa tai käyttää "tuomiovaltaa" jäseniinsä. Kristillisyys ei ole sukupuoliasia ollenkaan. Seurakunnat taas voivat olla jäseniensä tahdon mukaisia. Kirkko on kattojärjestön kaltainen hallintoelin.

On outoa, että lainsäätäjä pitää Raamattua lakikirjanaan ja vetoaa perustuslain uskonnonvapauspykälään, mutta ei sallisi samaa vapautta toisille Raamatun tulkinnna tai muun elämänkatsomuksen suhteen?

Äänestä
  • Homot ovat nyt vapaata riistaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Homot ovat nyt vapaata riistaa!

    Siten myös homouden arvostelijat ovat vapaata riistaa, heidän arvostelunsa on laillista kaikella tavalla. Ettäs tiedät umpimielinen sittiäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Homot ovat nyt vapaata riistaa!

    Miksi pitää maalittaa ketään? Räsänen on jossain ajojahdissa homoja kohtaan, luuleeko hän, ett tuolla tavalla homous saadaan kitkettyä pois vai mikä on hänen missionsa tarkoitus. Onko hänen kohteena myös transhenkilöt bi-seksuaalit ja muunsukupuoliset vai pelkästään homot? Mistä tuo suuri homofobia on lähtöisin, eikö hänen elämässään ole muuta tarkoitusta jäljellä kuin homojen maalittaminen? Sitä en ymmärrä, miten voi yhtäaikaa hyväksyä rasismin ja olla muka uskovaisia niinkuin Räsäsen edustamassa puolueessa tehdään eli homous on pahempi synti kuin olla rasistinen toisia kohtaan tai no, rasismia se homojen maalittaminenkin on, joten ei ihme, ett tuo uskovaisten puolue viihtyy hallituksessa persujen mukana.

    Äänestä

  • toivottavasti on jatkossakin, että laintoteuttajat pitävät koko homojuttua sellaisena " ei kuulu meille " asiana. Heillä on muutakin toimitettavaa kuin tallaiset turhat riitajutut

    Äänestä

NO KYLLÄ SE ANTAA VAPAUDEN PUUTTUA LEVIÄVÄÄN SAIRAUTEEN.
SITÄ VOIDAAN KUTSUA TAUDIKSI. PÄÄSTÄ OHJATAAN JÄRJELLÄ!
JÄRKI JOS KATOAA TAI ON VAJAVAISTA.
PYRITÄÄN KASVATTAMAAN JÄLKIKASVU TERVEILLE ELÄMÄNTAVOILLE JA ELÄMÄÄN KUNNON REHELLISINÄ TYÖTÄTEKEVINÄ KANSALAISINA.
SITÄ SE PÄIVI TARKOITTAA. ON PÄÄTTÄJINÄ JA LÄÄKÄRINÄ TAVATTOMAN HUOLESTUNUT VALLITSEVASTA TILANTEESTA JA ERKOISESTI TULEVASTA KEHITYKSESTÄ.

Äänestä
  • Luuletko sinä aidosti että jonkun vanhan kurpan sanomiset tulevat muutamaan mitään?

    Silkkaa panettelua se on ja piiloutumista sananvapauden ja uskonnonvapauden taakse heti kun joutuu vaikeuksiin sanomisistaan.

    Se on kuin pikkulapsi joka käy puskasta huutelemassa ohikulkijoille rivouksia ja juoksee heti äitinsä luokse kun joku pysähtyy ja lähtee huutelijan perään.

    Äänestä

  • Anonyymi00146 kirjoitti:

    Luuletko sinä aidosti että jonkun vanhan kurpan sanomiset tulevat muutamaan mitään?

    Silkkaa panettelua se on ja piiloutumista sananvapauden ja uskonnonvapauden taakse heti kun joutuu vaikeuksiin sanomisistaan.

    Se on kuin pikkulapsi joka käy puskasta huutelemassa ohikulkijoille rivouksia ja juoksee heti äitinsä luokse kun joku pysähtyy ja lähtee huutelijan perään.

    Jos itse saisin päättää lainsäädännöstä niin kuolemantuomio tulisi jos väittäisi että homous on normaalia. Turha tuossa siis lainsäädäntöön on vedota. Vallassa olevat sen aina muokkaa mieleisekseen. Sillä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

    Äänestä

Toivon Päiville Räsäsellepari kolme homoseksuaalista lapsenlasta

Äänestä
  • Kaapista kaappiin käy normihonon elämäntie; se alkaa happikaapista ja päättyy ininään klosetti-kaapissa!😅🇫🇮🇮🇱

    Äänestä

Sairaudesta ei saisi nauteskella. Toisaalta kymmenissä käskyissä ei tule mieleenkään tökkiä anukseen, niin luonnotontahan se ihmiselle on! Ei siitä kahta sanaa!

Äänestä
  • Miten helvetissä Jumala onkin noin pahasti epäonnistunut luomistyössään 😡

    Äänestä

  • Anonyymi00153 kirjoitti:

    Miten helvetissä Jumala onkin noin pahasti epäonnistunut luomistyössään 😡

    80-90% tarkuudella on onnistunu luomistyössä. hyvin voi ihmiset hoitaa itse multiin noi epäonnistuneet valut eikä heti olla Jumalalta apua ruinaamassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00157 kirjoitti:

    80-90% tarkuudella on onnistunu luomistyössä. hyvin voi ihmiset hoitaa itse multiin noi epäonnistuneet valut eikä heti olla Jumalalta apua ruinaamassa.

    Saako Jumalalta hautausapua?

    Äänestä

  • Anonyymi00183 kirjoitti:

    Saako Jumalalta hautausapua?

    mikä pakko niitä heti on tappaa. kumma asenne tuollainen. voidaanhan ne ensin pistää itse kaivamaan nuo monttunsa ja sitten vasta tapetaan. viimeisen haudan kyllä sitten ihminen jaksaa umpeen luoda.

    Äänestä

  • Anonyymi00189 kirjoitti:

    mikä pakko niitä heti on tappaa. kumma asenne tuollainen. voidaanhan ne ensin pistää itse kaivamaan nuo monttunsa ja sitten vasta tapetaan. viimeisen haudan kyllä sitten ihminen jaksaa umpeen luoda.

    Olisiko uskovaisia homoja ollenkaan jos heterovanhemmat eivät olisi heihin uskonnollisuutta ympänneet? (Kaste, rippikouolu)

    Äänestä

"Syyttäjätkin" sotkivat rahanhimossaan käpälänsä sanonko mihin.

Äänestä

Tuureko kiukuttelee?

Äänestä

Ku puhut vaan itteztäs ap!

Äänestä

hyvä päätös oikeudelta ! Räsänen on aivan oikeassa mielipiteessään, näin on ollut ja näin tulee olemaan, muuttakoot " käsittämättömät lakeja niinkuin lystäävät, totuus ei pala tulessakaan ,-sanotaan.

Äänestä

Turhat oikeudenkäynnit tulevat kalliiksi veronmaksajille.

Äänestä

Oikeusistuimissa mitattiin kumpi on vahvempi, raamattu vai liberaalin vasemmiston pieni punainen kirja. Liberaali kulttuurivallankumous on kaiken kaikkiaan nyt aika lailla vastatuulessa. Aika moni liberaali näyttää tulleen vähän toisiin ajatuksiin. Onko luomuperhe palaamassa takaisin? Entä vanhan ajan koulukuri? Mitenkäs jakselee projekti Suomen muuttamiseksi monikulttuuriseksi? Satoja tuhansia sopeutumattomia ja kotoutumattomia maahanmuuttajia tarvittaisiin lisää jotta monikulttuurisuus etenisi suurin harppauksin.

Äänestä

Ei edelleenkään voi sanoa mitä vain. Suomalaisilla on vielä yksityisyyden suoja. Tulevissa oikeuden käynneistä ei voi vedota hovioikeuden päätökseen. Laki on muuttunut vuonna 2011 jonka mukaan toimitaan. Käräjäoikeuksien eikä myöskään hovioikeuden päätöksillä ei ole ennakkopäätösten voimaa. Kaikki nämä oikeuden käynnit ovat yksilöllisiä. Vain korkeimman oikeuden tekemillä päätöksillä sen sijaan on ennakkopäätöksen suoma tilaisuus vedota vastaavissa uusissa tapauksissa sen päätöksiin. Jos nyt toimittaisiin viisaasti pitäisi syyttäjän vedota asiassa vielä korkeimpaan oikeuteen jolloin saataisiin ennakko päätös johon voitaisiin myöhemmin vedota. Syyttäjä on aina puolueeton eikä itse voi ratkaista asiaa vaan jättää aina sen oikeuden ratkaistavaksi ja tuomitsemiseksi jos on tarpeen. Syyttäjä on aina toimessaan puolueeton eikä ota itse kantaa vaan siirtää päätöksen tuomioistuimelle.

Äänestä

Haureudessa elävät . Se näkyy muutes silmistä. Tunnistan homon silmistä. Silmät on sielun peili ja noista silmistä paistaa haureus.

Äänestä
  • Hyi 😬Onko se semmoinen Siltsun katse ?

    Äänestä

  • Anonyymi00210 kirjoitti:

    Hyi 😬Onko se semmoinen Siltsun katse ?

    Jep. Niistä silmistä myös näkyy selvästi.

    Äänestä

Saako homofobiaan saikkua tai vertaisapua?

Äänestä

"Saako homoista nyt sitten sanoa mitä vain?"

Saa jos sanot niitä Nato-Tiltuiksi.

Äänestä

Räsänen sais pitää nuo järjettömät mielipiteet omana tietona. Mitä pahaa homot ovat hänelle tehneet, kun on heitä tuomitsemassa. Olisiko yhtä kova mielipiteissään, jos joku hänen lähipiiristään paljastuisi homoksi, kääntäisikö läheiselleen selkänsä vai muuttuisiko suvaitsevammaksi homoja kohtaan. On vanhoillinen käsitys pitää homoutta sairautena, samalla tavalla vois pitää Räsästä sairaana, kun pelkää homoja yli kaiken. Raamatussa Jeesus on suvaitsevainen ihmisiä kohtaan, miks se on unohtunut Räsäseltä vainotessaan homoja. Onneks asianajaja on viemässä asian Korkeimpaan Oikeuteen, hän kokee ettei Räsäsen syyttämättä jättäminen ole oikein homoja kohtaan. Räsänen nostanut itsensä marttyyriksi tuossa asiassa, katsois itseään peilistä ja miettisi millainen hän on ihmisenä toisia ihmisiä kohtaan ja onko hänellä oikeutta sanoa noin kamalia asioita toisista ihmisistä. Ei se usko oikeuta häntä, monet homoista on uskovia, kirkkoon kuuluvia ihmisiä ja he ei ole tehneet mitään väärää Räsästä kohtaan.

Äänestä
  • Päivi teki niin kuin usko edellyttää. Liian usein raamatun sisältö unohdetaan ja hän puollusti uskoaan, joka tekee hänestä uskon soturin ,omassa uskossaan horjumattoman.

    Tuo oikeus on kaikilla-Kaikki kunnia Päiville ,sekä tuki näkemyksille raamatun mukaan .Ihmiset voivat kiistää uskon ,mutta ei riistää sitä niiltä jotka herraan nojaavat uskossaan ja hänen oppejaan noudattavat

    Harva meistä kykenee kulkemaan elämäänsä herran oppeja noudattaen kirjaimellisesti, olemme syntisiä. Harvat myös puollustavat uskoaan herran sotureina ja silloin kun niin tekevät kaikki kunnia .

    En itse moiseen kykene en edes elämään herran oppien mukaan vaikka uskon omani asuvan siellä missä kuljen ja varjelevan syntistä matkaajaa jolla taakka usein painaa ,tietäen tuomion päivänä olevan armosta kiinni mikä on se portti mistä sielu käy sovittaen jo matkaa tehneen edes käy tekojansa sovittaen .Mutta kuten sanotaan herra antaa herra ottaa ja herran on tuomio j aherra myös varjellee, sekä pitää huolen omistaan vaikka kuinka vaikeaa joskus olisikaan ja niin herra varjeli nytkin omiaan.

    Äänestä

  • Jos on homoja uskovia ja he saavat kuulla evankeliumin, he ovat itse vastuussa iankaikkisesta sielustaan. Suosittelen Paavo Järvisen kuulemista .hänellä on rakkaus ja totuus.

    Äänestä

Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee. Tuo tiedettiin jo valistusfilosofien aikana.

Viherpunikit on nykyajan natseja tai stalinisteja sotimassa vapaata yhteiskuntaa vastaan.

Totalitaristit tunnistaa siitä, että ovat ensimmäisinä vaatimassa ”väärien” mielipiteiden kieltämistä.

Äänestä
  • Minusta hallitus, joka muun muassa on kriminalisoimassa holokaustin kieltämisen, ei vaikuta viherpunikkihallitukselta. Eikös se ole oikeistolaisin miesmuistiin?

    Äänestä

Homoilu on kehityshäiriö. Homopojat ovat pysähtyneet n 13 v tasolle, jolloin pojat ovat hyvin kiinnostuneita omasta peniksestä ja muiden poikien.

Äänestä

Entä sitten? Minun mielestäni kristillisdemokraattisuus on psykologisen kehityshäiriön tulosta, mutta ei siitä kaikki ole samaa mieltä.

Kyllä sanan tulee olla vapaa, muuten joudutaan todella ongelmiin.

Äänestä

Saa tietysti sanoa, niinkuin Raamatussa sanotaan.
Esimerkiksi " miehimykseksi" joka ei tarkoita miestä, vaan aivan muuta.

Äänestä

Ei saa,vaan pitää sanoa...he ovat kuvottavan sairaita.Toivotaan,että tiedeyhteisö kehittää tervehdyttävän rokotteen....On pahempi sairaus,kuin aids ja syöpä yhteensä.

Äänestä

Homoseksuaalisuus on sairaus on on

Äänestä

Käsittääkseni kanssa ihmisistä ei saa sanoa ihan mitä vaan. Jos ikävä asenne ei just täytä solvauksen ja kansan ryhmää vastaan kiihottamisen kriteerejä, niin onhan se todella, todella huonoa käytöstä ja epäkunnioittavaa muita kohtaan.

Raamattu-uskoiset ovat kautta maailman sivun kuvitelleet, että vain heillä on oikea tieto, oikea usko, ja että heillä on oikeus tuomita, solvata, syyllistää, ylenkatsoa ja jopa tappaa muita naamallaan typerä kaiken tietävä ulkokultainen hymy.

Onneksi useimmat kristityt ovat oivaltaneet, että muiden yläpuolelle asettuminen ja toisten sortaminen eivät toteuta ainakaan heidän uutta testamenttiaan.

Suu levällään toisten arvostelu ja syyllistäminen on kristinuskon lokaamista. En ole kristitty, mutta kunnioitan heitä, jotka ovat sisäistäneet kristinuskon sanoman ja toteuttavat käytöksellään lähimmäisenrakkautta ja nöyryyttä, jota heidän Jeesuksensakin heiltä odottaa.

Äänestä
  • Jaa- homo-liike transilmiöineen juuri vaati että kaupoissa on "miesten" tamponeja ja nyt niitä on. Että kannattaa pitää se suu suppulissa "solvaamisista" kun koko sukupuolen(naiset) oikeudet ja biologia muutetaan sopimaan miesten haluihin.(mitä homotkin ovat)
    ps: Puhu niistä uskonnoista oikeilla nimillä, tarkoitit selvästikkin Islamin uskoa ja tuota tappamista niiden taholta tapahtuu edelleen..paljon. Valehtelulla ja asioiden nimitysten muuttamisella ei päästä mihinkään.(sateenkaari-kirkko tuskin tappaa homoja)

    Äänestä

  • Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa ajatella mitä haluaa ja sanoa mitä ajattelee.

    Vapaa yhteiskunta on viherpunikeille kauhistus.

    Sodomia ei ole moraalisesti oikein. Sodoma ja Gomorra tuhottiin!

    Äänestä

  • Täytyy muistaa, että kaikki lähti siitä, kun Räsänen arvosteli kirkkoa siitä, että he ottivat Priden omaksi asiakseen. Se arvostelu oli nimenomaan kirkkoa vastaan.

    Äänestä

Räsäsen luvalla saa persujakin sanoa nyt homoiksi.
Kyllä Räsäsen takia voi tapahtua mitä vaan, kuten kymmenien tuhansien eroaminen kirkosta.
Papitkin saarnaavat nyt luvalla homoista, häntä kirkossa kuulevista seurakuntalaisista.

Äänestä
  • Eikö tuo loukkaa homoja jos niitä noihin samaistetaan.
    Inhottavasti käyttäytyvää homoa voi mielestäni kyllä kutsua persuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00235 kirjoitti:

    Eikö tuo loukkaa homoja jos niitä noihin samaistetaan.
    Inhottavasti käyttäytyvää homoa voi mielestäni kyllä kutsua persuksi.

    Totta, homot eivät ole tehneet mitään pahaa, heitä ei pidä siksi kutsua persuiksi.

    Äänestä

Tieteellisesti homoseksuaalisuus on kehityspoikkeama.

Se puhutaanko kehityshäiriöstä, -vammasta tai vaikka kehitysaskeleesta, riippuu siitä miten tätä kehityspoikkeamaa halutaan arvottaa.

Äänestä
  • Mielelläni kuulun tuohon "kehityspoikkeamaan".
    Vamma /kehityshäiriö /kehitysaskele, niihin kaikkiin liittyy aina jonkinlaisia oireita, näkyviä tai fyysisiä.
    Täysin terveenä homona ei ole mitään oireita, mutta jos homona syntyy em mainittuina sitten on oireita.

    Äänestä

Ei saa sanoa edelleenkään. Käräjäoikeuden eikä hovioikeuden päätöksiä ei voi käyttää ennakkotapauksina tulevissa vastaavissa tapauksissa. Tilanne on siis ennallaan. Ainoastaan korkeimman oikeuden päätöksiä voidaan käyttää tukena uusissa tapauksissa. Jos halutaan uusissa tapauksissa perustella ennakkopäätöksiin, pitää ensin viedä asia korkeimpaan oikeuden ratkaistavaksi. jonka päätöksiin voidaan vasta tukea.

Äänestä

Sanan ja mielipiteenvapaus kuuluu länsimaiseen
demokratiaan ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä.

Äänestä
  • Noin se menee homous olisi edelleen rikos jos ihmiset hyväksyisi kaikki lait ja jos asian arvosteleminenkin olisi rikos. Jos joku ajaa asiaa että homoudesta tehtävä rikollista touhua ja homot hirtettävä nosturin nokkaan niin ihan kuuluu länsimaisen sananvapauden piiriin tuokin.

    Äänestä

Osa on kyllä sellaista sakkia joka luulee omistavansa koko planeetan.

Äänestä

Se on nyt sanottu niin kuin se on. Kehityshäiriö ja varmasti näin on .

Äänestä

Itse ainaki hyvillä mielin ottanut aina suihin ja niellyt mällit. Muiden mielipiteet ei kiinnosta. Jokainen olkoot hetero tai homo, mutta sitä pidä muille tuputttaa

Äänestä

Homo on poikkeama normaalista sukupuoli käyttäytymisestä.

Äänestä

ollaan kaik tasavertaisia. juuh

Äänestä

ainahan niistä on saanut sanoa homo mikä homo parempi homo kaapissa ku kaappilespo pipossa

Äänestä

Saa inhottavat iljettävät yököttävät epsiistit perä-aukon tonkijat tästä eespäin ansaisemaansa kohtelua.

Äänestä

Njoo se nyt vähän riippuu että kuka on sanojana. Valkoinen suomalainen joutuu jatkossakin vaikeuksiin, mutta esim. muslimi saa sanoa mitä haluaa.

Kuten vaikka helsinkiläinen imaami jonka mielestä homot pitää tappaa kivittämällä ja heittämällä alas talojen katoilta. Apulaisvaltakunnankunnan syyttäjän ja poliisi-taposten mielestä se on ihan OK kivapuhetta ja Eduskunnan nykyinen varapuhemies Filatov vielä naureskelee päälle.

https://www.suomenuutiset.fi/suomeen-sharia-ja-homoilta-henki-pois-demarikansanedustaja-puhkesi-nauramaan/

Äänestä
  • Montako kertaa keskimäärin homo pitää katolta alas heittää ennenkuin henki lähtee. Kaikissa kylissä kun ei kovin korkeita rakennuksia ole ja homoa pitää heitellä ensimmäisestä kerroksesta ennenkuin tulee nurinniskoin ja lakkaapi olemasta homo.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Montako kertaa keskimäärin homo pitää katolta alas heittää ennenkuin henki lähtee. Kaikissa kylissä kun ei kovin korkeita rakennuksia ole ja homoa pitää heitellä ensimmäisestä kerroksesta ennenkuin tulee nurinniskoin ja lakkaapi olemasta homo.

    Tämä siis eheytyshoidon tiukempi muoto jos lievemmät rohdot ei auta.

    Äänestä

  • Anonyymi00264 kirjoitti:

    Montako kertaa keskimäärin homo pitää katolta alas heittää ennenkuin henki lähtee. Kaikissa kylissä kun ei kovin korkeita rakennuksia ole ja homoa pitää heitellä ensimmäisestä kerroksesta ennenkuin tulee nurinniskoin ja lakkaapi olemasta homo.

    Sitä sinun pitää kysyä suomalaisilta imaameilta ja muslimeilta. mutta veikkaan että siinä vaiheessa astuu kuvaan kivitys?

    Äänestä

  • Meillä on tosiaan eduskunnan varapuhenaisena demari, jonka mielestä homojen tappaminen on vitsikästä?

    Äänestä

Onko Päivi edes sanonut sellaista?

Äänestä
  • Ei sillä ole mitään väliä. Ideana on määrätä ihmisille miten ja mitä he saavat puhua. Se on vapautta ja tasa-arvoa.

    Äänestä

Onhan heille tamponi suunniteltu /valmistettu etteivät koe jäävänsä miinukselle friidujen suhteen .

Äänestä

Istunnon jännän ajoituksen kausaalinen vaikutus presidenttikisaan osallistujiin ?.

Äänestä

Kyllä saa, mutta miksi tarvitsisi. Jokainen tietää mitä se on, ei sitä tarvitse erikseen sanoa.

Äänestä

Asioita on hyvä puntaroida siltä pohjalta, että mitä jos kaikki olisivat...

Esim. psykopatia on synnynnäistä, jolloin jos kaikki ihmiset olisivat psykoja, tuskin ihmiskuntaa enää olisi.

Äänestä
  • Tai sinunlaisiasi ajattelijoita...?

    Äänestä

Ainahan on saanut, ei sanomista kukaan ole ollut estämässä. Vastuuseen on kyllä voinut joutua.

Äänestä

Homot eivät ole tunnistettava kansanryhmä, jota vastaan edes voisi syyllistyä rikokseen. Eikö syyttäjillä ole oikeita rikoksia syytettäväksi?

Äänestä
  • Perusliero on niin kiero, ettei pysy piilossa edes ison puupäänsä takana.

    Äänestä

Homot eivät ilmeisesti kestä mielipiteen vapautta vaan vaativat totalitarismia. Miten he ylipäätänsä voivat elää vapaassa yhteiskunnassa? Heidän unelma on p-korea tai Afganistan.

Äänestä

Homot on myös ihmisiä, joille kuuluu ihmisarvo, mutta homous on poikkeama normaaliudesta, sille emme voi mitään. Tosin on joku parantunutkin tuosta poikkeamasta.

Äänestä
  • Homoja on liikaa Suomessa, jopa presidenttiehdokkaissakin.

    Äänestä

Homous on synnynnäistä, ei kai sitä kukaan kiistä?
Poikkeavuus sikiön kehityksessä verrattuna enemmistöön, kehitysvamma?

Äänestä
  • Tutki omaa fysiologiaasi vaan, vai oliko tuossa kyse kasvatuksesta sittenkin?

    Äänestä

Se puhui raamatun kohdasta voit lukea sen roomalaiskirjeen jos kiinostaa kun et taida tietää edes mistä on kyse,,

Äänestä

Kyllä.

Äänestä

Riippuu juurikin siitä KUKA sanoo. Esim. muslimi saa sanoa mitä tahansa taantumuksellista tai vihamielistä uskonnollista tai kulttuurista ponnistavaa mielipidettä homoista yms. ja "etuoikeutettu" valkonaama taas ei.

Lääketiedehän ei edelleenkään osaa selittää homoseksuaalisuutta, kukaties se osasi tehdä senkin vähän ennen kuitenkin paremmin ja suorapuheisemmin. Ideologisista syistä ei tiettyjä asioita saa enää sanoa ääneen tieteessäkään.

Äänestä
  • Etpä taida paljon lääketieteestä kehityksineen tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00341 kirjoitti:

    Etpä taida paljon lääketieteestä kehityksineen tietää.

    Tarpeeksi kuitenkin.

    Äänestä

Mistä vaan voi sanoa mitä sattuu, pitäisihän tuon nyt olla selvää, kun seuraat mediaa ja kansalaiskeskusteluja. Jotain mielivaltaisesti valittuja juttuja puidaan oikeusteattereissa, muita muualla tai ei missään. Tärkeintä että mistään ei ymmärretä mitään, edes vahingossa ja ainakaan oikein.

Mitä väliä?

Ehkä suomen kielen voisi lopettaa kokonaan.

Äänestä
  • Kaikkea saa sanoa, paitsi totuutta kehitysmaamuslimi islampaskasta…

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuonhan tuomiosta voisi päätellä. Eli julkisesti saa sanoa: "Homoseksuaalisuus on psykoseksuaalinen kehityshäiriö, vaikka lääketiede ei olekaan enää sitä mieltä, mitä 1980-luvulla homoseksuaalisuudesta diagnosoitiin.

Hovioikeus on tuominnut homot psykoseksuaalisesti häiriintyneiksi virallisesti vuonna 2023. Tämä Räsäsen lausuma ei liittynyt millään tavalla hänen kristilliseen vakaumukseensa. Uskonnollisia vääristyneitä käsityksiä Räsäsen kuuluukin saada esittää uskonnovapauden nimissä."

Riippuuko asiayhteydessä missä OMAN mielipiteensä esittää? Päivi esitti käsityksensä julkisesti, julkisella forumilla. Onko taas kyse siitä kuka on esittäjänä? Onko tämäkin vain valkoisen miehen geneettinen erityispiirre?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu