On pressaehdokkaita ja on erilaisia pressaehdokkaita

Yksi proffa on ehokkaana mukana kisaamassa. Hänellä on muutakin kokemusta useammalta elämänsektorilta, kuten kaikilla ehdokkailla on. Eka kertaa pressakisassa, mutta kisakestävyys on ollut kohdillaan jo jonkin aikaa.

Professori Alexander Stubb, 55, on mittavin ehdokas Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi. Hän on moderni ja ennakkoluuloton poliitikko, jolla on huikeat näytöt demokratian ja vapauden puolustamisesta. Hän on monipuolisesti kokenut sekä valtiollisissa että kansainvälisissä tehtävissä. Hänen CV on ylivertainen julkisessa keskustelussa oleviin muihin ehdokkaisiin nähden ja mikä tärkeintä: hänellä on laaja osaaminen kansainvälisestä politiikasta.

Stubb on toiminut aiemmin pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä sekä ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä. Hän oli kaksi kautta kansanedustaja ja yhden kauden europarlamentaarikko. Lisäksi kokemusta löytyy Euroopan Investointipankin varapääjohtajan työstä. Parhaillaan hän työskentelee Firenzessä sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin (EUI) johtajana sekä professorina.
Stubb toimii mm. rauhan nobelisti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana.

Stubb on korkeasti koulutettu, karismaattinen ja kielitaitoinen.
Hän puhuu kuutta kieltä (suomi, ruotsi, englanti, ranska, saksa ja italia). Stubb on suorittanut tutkintoja Furman Universityssa Etelä-Carolinassa, Bruggen College of Europessa sekä Pariisissa Sorbonnen yliopistossa. Tohtorin tutkinnon kansainvälisistä suhteista hän teki London School of Economicsissa.
Stubb on osoittanut myös olevansa erittäin suosittu kansan keskuudesta.
Siitä kertovat valtavat äänimäärä kaksissa eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.
3106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kirjaa nimeltä Alex on vaikea lukea hengästymättä. Lukemalla sen tietää miksi.

Äänestä

Kenen vaaliehdokkaan ohjelma on tämä itärajan pakolaisrumba?

Äänestä

Vaalitentit ovat liian tylsiä ilman Paavo Pate Väyrystä. Mutta ku' se Etelän Metia on estänyt Paten osallistumisen. Nyt puuttuu hauskuus ja naurunaiheet. Toisaalta Kepuhan on yleensä laittanut useamman ehdokkaan varmuuden vuoksi, koska eivät ole viitsineet selvitää kuka olisi paras ääniharavana - joten toivokaamme parasta ja mahdollisimman monta ehdokasta lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yksi proffa on ehokkaana mukana kisaamassa. Hänellä on muutakin kokemusta useammalta elämänsektorilta, kuten kaikilla ehdokkailla on. Eka kertaa pressakisassa, mutta kisakestävyys on ollut kohdillaan jo jonkin aikaa.

Professori Alexander Stubb, 55, on mittavin ehdokas Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi. Hän on moderni ja ennakkoluuloton poliitikko, jolla on huikeat näytöt demokratian ja vapauden puolustamisesta. Hän on monipuolisesti kokenut sekä valtiollisissa että kansainvälisissä tehtävissä. Hänen CV on ylivertainen julkisessa keskustelussa oleviin muihin ehdokkaisiin nähden ja mikä tärkeintä: hänellä on laaja osaaminen kansainvälisestä politiikasta.

Stubb on toiminut aiemmin pääministerinä, valtiovarainministerinä, ulkoministerinä sekä ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä. Hän oli kaksi kautta kansanedustaja ja yhden kauden europarlamentaarikko. Lisäksi kokemusta löytyy Euroopan Investointipankin varapääjohtajan työstä. Parhaillaan hän työskentelee Firenzessä sijaitsevan Euroopan yliopistoinstituutin (EUI) johtajana sekä professorina.
Stubb toimii mm. rauhan nobelisti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestö Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana.

Stubb on korkeasti koulutettu, karismaattinen ja kielitaitoinen.
Hän puhuu kuutta kieltä (suomi, ruotsi, englanti, ranska, saksa ja italia). Stubb on suorittanut tutkintoja Furman Universityssa Etelä-Carolinassa, Bruggen College of Europessa sekä Pariisissa Sorbonnen yliopistossa. Tohtorin tutkinnon kansainvälisistä suhteista hän teki London School of Economicsissa.
Stubb on osoittanut myös olevansa erittäin suosittu kansan keskuudesta.
Siitä kertovat valtavat äänimäärä kaksissa eduskuntavaaleissa ja eurovaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu