Ajattelinpa laittaa muutaman ajatuksen niille, jotka nyt kamppailevat elämänsä ehkä kovimman paikan edessä. Itse sain lähes puoli vuotta sitten tietää mieheni uskottomuudesta. Lyhyesti meidän tarina: ollaan tunnettu kakaroista lähtien, lukiossa alettiin seurustella ja mentiin 21-vuotiaina naimisiin. Oltiin 2 vuotta naimisissa kun mieheni muutti toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Puol vuotta ehti olla siellä kun löytyi kurssikaverista oma kulta. Olivat melkeen vuoden yhdessä ennenku kuulin asiasta. Aika lähellä oli, etten lopettanu elämääni siihen. Onneks en sitä kuitenkaan tehny... Muutama viikko meni niin, etten syöny, nukkunu enkä tehny paljon muutakaan kun itkin, töissä onneks pystyin olemaan.
Tuon muutaman viikon jälkeen yritin vaan tehdä oloni jotenkin siedettäväksi: saunoin, kävin leffassa, juoksin, kävin uimassa, salilla, jumpassa... Liikunta kai mulle oli se, mikä piti jotenkin järjissä, ja tietysti ystävät ja lanttumaakari. Paljon olen noista tuntemuksista päässyt eteenpäin. Nyt jo siedän itseäni ja voin oikeasti sanoa, että aika-ajoin nautin elämästäni. Päätöstä siitä, haluanko miehen edelleen pitää ja yhteistä elämää lähteä rakentamaan en ole vielä tehnyt. Enkä aio siinä kiirettä pitää. Jos äijä kyllästyy odottamaan ni menköön, mutta haluan asian kunnolla käsitellä, ettei jää jossittelemaan.
Teille kaikille jotka nyt olette saaneet ISON kolhun toivon voimia ja uskoa siihen, että se pahin menee ohi. Koskaan ei varmaan kokonaan parannu, mutta kyllä meitä rikkinäisiä ihmisiä tänne mahtuu. On mullakin päiviä kun tuntuu että kaikki on niin per...stä etten jaksa, mutta koko ajan harvemmin ja jotenkin ne ajatukset saa päästään pois nopeammin kuin aluksi. Aika parantaa ja uudet mukavat kokemukset.
Voimia meille ja perempaa huomista!!!
Tuon muutaman viikon jälkeen yritin vaan tehdä oloni jotenkin siedettäväksi: saunoin, kävin leffassa, juoksin, kävin uimassa, salilla, jumpassa... Liikunta kai mulle oli se, mikä piti jotenkin järjissä, ja tietysti ystävät ja lanttumaakari. Paljon olen noista tuntemuksista päässyt eteenpäin. Nyt jo siedän itseäni ja voin oikeasti sanoa, että aika-ajoin nautin elämästäni. Päätöstä siitä, haluanko miehen edelleen pitää ja yhteistä elämää lähteä rakentamaan en ole vielä tehnyt. Enkä aio siinä kiirettä pitää. Jos äijä kyllästyy odottamaan ni menköön, mutta haluan asian kunnolla käsitellä, ettei jää jossittelemaan.
Teille kaikille jotka nyt olette saaneet ISON kolhun toivon voimia ja uskoa siihen, että se pahin menee ohi. Koskaan ei varmaan kokonaan parannu, mutta kyllä meitä rikkinäisiä ihmisiä tänne mahtuu. On mullakin päiviä kun tuntuu että kaikki on niin per...stä etten jaksa, mutta koko ajan harvemmin ja jotenkin ne ajatukset saa päästään pois nopeammin kuin aluksi. Aika parantaa ja uudet mukavat kokemukset.
Voimia meille ja perempaa huomista!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Liikunnasta todella saa apua itsensä tutkiskeluun ja jaksamiseen. Älä anna miehen painostaa, vaan kuuntele itseäsi. Kokemuksesta voin valitettavasti sanoa, että kovakaan yrittäminen ei paranna haavoja joita syntyi pettämisen myötä. Itse yritin aikani, todella yritin, mutta aina se vaan oli varjona mukana, mieheni pettäminen. Käytän senkin ajan ja voiman nyt itseeni. Kuten sanoit, uusia kuvioita odotellen, ihmisiin vielä luottava. (Itsellä kaveritkin tiesi pettämisestä, mutteivat kertoneet) Lenkkipoluilta ja uima-altaasta voimaa meille ja OIKEIN HYVÄÄ KESÄÄ! Muista: Rakkaus lähtee hyvinvoivasta itsestä!
Liikunnasta todella saa apua itsensä tutkiskeluun ja jaksamiseen. Älä anna miehen painostaa, vaan kuuntele itseäsi. Kokemuksesta voin valitettavasti sanoa, että kovakaan yrittäminen ei paranna haavoja joita syntyi pettämisen myötä. Itse yritin aikani, todella yritin, mutta aina se vaan oli varjona mukana, mieheni pettäminen. Käytän senkin ajan ja voiman nyt itseeni. Kuten sanoit, uusia kuvioita odotellen, ihmisiin vielä luottava. (Itsellä kaveritkin tiesi pettämisestä, mutteivat kertoneet) Lenkkipoluilta ja uima-altaasta voimaa meille ja OIKEIN HYVÄÄ KESÄÄ! Muista: Rakkaus lähtee hyvinvoivasta itsestä!