Luulen, että miehelläni on suhde toiseen naiseen. On paljon puhelimella, ollut kyllä aikaisemminkin, mutta nyt suojelee sitä entistä enemmän, ettei kukaan vahingossakaan näe mitään mitä sillä tekee. Etenkin iltaisin, kun olen jo nukkumassa, hän on koko ajan whatsappissa. Tästä kuulin yhdeltä sukulaiselta, joka ihmetteli, miksi mieheni on jopa tuntien ajan lähes koko ajan paikalla whatsappissa. Kavereidensa kanssa ei varmasti niin paljon siellä puhu. Olen itsekin huomannut joskus, kun herännyt kesken unien, että hän on whatsappissa ja aamulla nähnyt, että ollut paikalla aina pitkälle yöhön. Tätä on kestänyt puolisen vuotta, alkoi aika pian yhden toisella paikkakunnalla olleen työreissunsa jälkeen. Viime kuukaudet mies on ollut myös jonkin verran etäisempi. Ei ole sen enempää poissa kotoa, kun aiemminkaan, tosin koiraa lenkittää iltaisin mieluummin, kuin aiemmin, ei mitään älyttömän pitkiä lenkkejä eli ei ehdi kenenkään luona käymään, mutta soitellahan siinä vaikka ehtii. Koska ei ole enempää poissa kotoa, niin epäilen, että nainen saattaa asua jossain kauempana ja suhde olisi siis etäsuhde. Mies on vuosia sitten tunnustanut pettäneensä, ihan oma-aloitteisesti kertoi, en ollut silloin juurikaan epäillyt edes mitään. Katui, ja annoin anteeksi. Nyt on omakotitalo ja lapsi ja yhdessä on oltu yli 15 vuotta.
Tiedän, että jos kysyn asiasta, tuskin tunnustaa ja tulee vaan riita ja sitten on huonot välit. Hän on muutenkin herkkä, jos hänen mielestään "utelee" liikaa asioita ja suuttuu sitten. Asia vaivaa todella, en tiedä mitä tehdä? Haluaisin kuitenkin tietää, onko hänellä joku toinen. En ole varma mitä tekisin, jos on, erotako vai antaa taas anteeksi, tai onhan mahdollistaa, että mieskin sitten haluaa erota, kun asia paljastuu, eli jos haluaakin olla tämän uuden kanssa. Puhelimeen en pääse käsiksi mitenkään, enkä sellaista kyllä muutenkaan varmaan tekisi. Mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Mies pettää?
5
1121
Vastaukset
- Anonyymi
Vaimo käyttäyi ihan samoin. Alkoi viihtyä kännykällä enemmän. Istui autossa aina 30min töiden jälkeen, vartioi kokoajan puhelintaan, kävi iltalenkeillä vaikka aikaisemmin pimeällä kävely pelotti. Iltaisin alkoi olla enemmän kännykällä ja nukkumaan menoaika muuttui. Ei enää kuullut mitä minä tai lapset sanoi. Saattoi mennä puhumaan ulos tärkeää puhelua.
En ratsannut kännykkää.
Otin asian puheeksi, mutta tietenkään ei ollut mitään pettämistä. Olin kuvitellut kaiken ... - Anonyymi
Oma vaimoni käyttäytyy ihan samoin. Nykyään puhelin aina mukana, jopa saunassa. Käymme eri aikaa saunassa ja nukutan eri huoneissa koska kuulemma nykyään olen alkanut kuorsaamaan....
Tänään kävimme saunassa (nykyään eri aikaan) ja en voinut välttää kiusausta menemästä kurkkimaan pesuhuoneen ja saunan ikkunasta... Otti itsestään nakukuvia... - Anonyymi
Puhelimen tarkistus on valitettavasti ainut tapa saada pettäjä kiinni. Mä en sitä tehnyt. Olen niiden monien vuosien aikana huomannut vaimossa pettämiseen liittyviä käytösmuutoksia, mutta en tiennyt niistä silloin. Uskoin vaimon selityksiä. Puhelimen tarkistus olisi antanut minulle mielenterveyteni takaisin aikaisemmin, koska vaimo olisi jäänyt siitä kiinni silloin, kun petti. Halusin kunnioittaa kilttinä ja rehellisenä ihmisenä yksityisyyden suojaa. Menin lopulta ihan rikki, kun pettämistä oli niin paljon. Jos olisin saanut vaimon kiinni alussa, kaikki voisi olla nyt toisin.
- Anonyymi
Voi luoja. Oletko nainen aikuinen? Hanki nyt selkäranka ja äijä tilille. Lusikat jakoon....vai onko omatuntosi niin alhaalla että kuulut näihin kun en muutakaan saa
- Anonyymi
En ainakaan täällä roikkuis
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait52878- 392517
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381383- 841330
- 631211
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40959Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124853- 32776
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi26632Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan58596