On ihmisen parasta aikaa.
Nukkuminen
Anonyymi-ap
25609
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Ei tosiaankaan ole vaan liiallisena hukkaan heitettyä aikaa.
kyllä mä mieluummin nyt ja viime yönäkin ihan muuta olisin tehnyt.
Jos ei tarvitsisi ollenkaan syödä eikä nukkua, jäisi aikaa paljon enemmän kaikkeen, ihminenhän nukkuu ainakin kolmasosan koko elämästään.
Nukkuessa näkee unia.
Kyllä.. itse nautin siitä kun saa valvoa myöhään ja nukkua pitkään samalla kuin työn orjat raatavat mahdollisten levollisen elämiseni kelatukien muodossa.
Kunnon pano on parasta aikaa. Sitten uni
Olen sinkku ja yleensä tyydytän itseäni ennen kuin rupean nukkumaan.
Nukuin todellla makoisasti viime yön, vaikka tiesin mikä odottaa tänä päivänä: kilometrejä mennä hyper-ostoskeskuksen kauppoja läpi lähes koko päivä keräten kaikkia tuotteita ostoskärryyn, joka voi olla ärsyttävääkin sinänsä.
Näin unia joistain tytöistä kyllä en muista enää niitä uniani, sen muistan että olivat hauskoja unia.
Niin tuollainen jossain multi-hyper-ostoskeskuksessa sitten multi-monissa-kaupoissa käytävä samalla ostoksilla ostos-panssari-vaunuilla eli kärryillä keräämässä tuotteita, kaikista on tietysti oltava kuitit jokaisesta kaupasta tallella.
Joku ärsyttävä ääni piippauskin häiritsi ostoksiani... sitten hetken jälkeen tuli kuulutus että oli joku väärä hälyytys....
Ei sinänsä pelota kun tuttuja paikkoja... turhauttaa tai ärsyttää jompaa kumpaa samat rallit aina kiertää noita kauppoja.... MUTTA tosiaan löysin Mustan Kuukauden tarjouksista hyvät tohvelit eli kengät :D
Sellainen ihana, rauhallinen, pitkä ja keskeytymätön uni. - Kyllä ❤️
Vihdoinkin joku kirjoittaa Asiaa! Todellakin nautin nukkumisesta. Kuinka ihanaa onkaan illalla hautautua peittojen alle ja vaipua unten maille. On tosi mukavaa myös herätä uuteen päivään. Ja aamupalaan, sillä ravinto ja juoma ovat myös nautinnon lähteitä. Mitähän söisinkään huomenna...
Nukkuminen voisi olla jopa extreme kokemus ihmisen kanssa jonka kanssa sanallisesti olisi "tapellut". Ainakin nyt kun tiedän hänellä olevan "pehmyt peffa" muuten niin timanttisessa ulkokuoressa:)
https://www.youtube.com/watch?v=UrIiLvg58SY
AV
Nukkuessa palaa sinne mistä on lähtöisin. Pois tästä virtuaalielämästä.Alkulähteille. Rakastan nukkumista. Nukkuminen on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Ihmisen parasta aikaa🙂✌💩
Nukkuminen on hyvin yliarvostettua. Aikaa vaan haaskautuu, kun kansalaiset käyvät makuulle. Senkin ajan voisi käyttää tehokkaammin ja hyödyllisemmin. 😄
Nukkuminen on ihmiselle ja ihmisen aivoille tarpeellista, eläimillekin on tai ainakin monille jossain määrin. Jos ei saa kunnolla lepoa, ei suoriudu hyvin seuraavan päivän askareista. Liian väsyneenä voi myös ajaa autokolarin helpommin. Itse menen monesti vain liian myöhään nukkumaan ja sitten herään väsyneenä. Pitäisi opetella menemään vähän aikaisemmin petiin.
Pois nukkuminen sitä odotellessa
Niin... nukkuminen on paluu siihen hetkeen milloin nukahtaa, tavallaankin..
Paitsi että virkistyneempänä.
Vain kun kyseessä on ns. ikuinen uni.
Mjaa
Ei nukkuminen ole parasta aikaa. Herääminen on.
(naurua)
Mjou
En nyt tätä kokemusta muulla tavoin osaa kuvailla kuin näin:
Voila
(hirn)
https://youtu.be/yFE6qQ3ySXE?si=WzjvsO6N3YtKH5Qf
Niin, monihan on kuollut nukkuessaan ja juuri siksi herääminen on parasta aikaa. Aamuyöstä kuulemma ihmiset kuolevat useimmiten.
Juurikin näin
Nukahda yön jälkeen aamuun, joka on syntymäisillään.
Tilan taju.
(hihitystä)
Hypoteettinen kysymys; kenen palstalaisen kanssa haluaisit nukkua samassa sängyssä?
Kaikkien muiden paitsi viinamiehen sillä hänen kanssaan ei nukuta vaan nussitaan.
jotain nukkumiseen liittymiseen juttumiseen liittyviä juttuja... väärässä nooh.. .4okki-musiikkia:
https://www.youtube.com/watch?v=qMovPnnn3PA