Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä ylä- ja alamäet. Pari lasta ja kaikki muuten hyvin, mutta!
Meillä ei ole muuta yhteistä kuin lapset ja velat, siinä ne. Seksi ei maistu minulle enää ollenkaan, mutta halut eivät ole kadonneet minnekkään...mutta ajatuskin hänen kanssaan kylmettää oitis.
Olen monesti kertonut hänelle mitä haluan siis, että meidän parisuhde parantuisi ja hän on sitä mieltä että kun olen hänet ottanut silloin joskus, niin se siitä sitten, kypsy siihen! Tokaisee mulle! Mä jään siinä sanattomaksi vaikka muuten olenkin kova puhumaan...
Minun mielestä parisuhdetta pitää hoitaa ja vaalia eihän se muuten toimi ja nyt meillä ei toimi minun mielestä, hänen mielestä toimii, jos en olisi niin haluton...
Olen aina ollut uskollinen hänelle vaikka olenkin aika flirtti...mutta nyt on alkanut ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella...kun toinen on niin juntti ettei tajua!
Tätä olotilaa on nyt jatkunut...5 vuotta! Yritänkö vielä? Voimat alkaa olla niin vähissä...
Meillä ei ole muuta yhteistä kuin lapset ja velat, siinä ne. Seksi ei maistu minulle enää ollenkaan, mutta halut eivät ole kadonneet minnekkään...mutta ajatuskin hänen kanssaan kylmettää oitis.
Olen monesti kertonut hänelle mitä haluan siis, että meidän parisuhde parantuisi ja hän on sitä mieltä että kun olen hänet ottanut silloin joskus, niin se siitä sitten, kypsy siihen! Tokaisee mulle! Mä jään siinä sanattomaksi vaikka muuten olenkin kova puhumaan...
Minun mielestä parisuhdetta pitää hoitaa ja vaalia eihän se muuten toimi ja nyt meillä ei toimi minun mielestä, hänen mielestä toimii, jos en olisi niin haluton...
Olen aina ollut uskollinen hänelle vaikka olenkin aika flirtti...mutta nyt on alkanut ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella...kun toinen on niin juntti ettei tajua!
Tätä olotilaa on nyt jatkunut...5 vuotta! Yritänkö vielä? Voimat alkaa olla niin vähissä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
elän minäkin.
n.15 vuotta yhdessä ja nyt on jo 1,5 vuotta tuntunut että en jaksa enää.
Yhteistä ei muuta kuin lapsi ja velkainen asunto.
Seksiä ei ole ollut yli puoleenvuoteen. Itseäni inhottaa pelkkä ajatuskin siitä mieheni kanssa.
Puhuttu on asiasta mutta sekään ei ole auttanut asiaan. Ei vaan tee mieli.
Uskollinen olen ollut, mutta minustakin on alkanut näyttää ruoho vihreämmältä aidan toisella puolella.
Tosiaan olemme keskustelleet mieheni kanssa asioista(n.kuukausi sitten) ja päätimme yrittää muuttaa parisuhdettamme, mutta mikään ei ole muuttunut vaan päinvastoin.
Suhdettamme on erottanut mieheni vaativa työ joka vie mieheltäni lähes kaiken vapaa-ajan.
Jatkuvasti on lupaillut että kohta tämä helpottaa ei mene enää kauaa, mutta aina se aika on siirtynyt. Olen oppinut vihaamaan mieheni työtä ja kaikkea mitä siihen liittyy.
No nyt itse päätin että katson kesäkuun loppuun ja sitten teen päätöksen. Tämän olen ilmoittanut miehellenikin ja hän vain sanoo että katsotaan nyt.
Ihmettelen miten sinä olet jaksanut näinkin kauan, lastenko takia???
Itse en jaksa kovin kauaa, tuntuu että ei ole omaa elämää ollenkaan ja se vähäinenkin menee hukkaan näin.
Yritetään jaksaa ja muistaa että meillä on omakin elämä elettävänä ja elämä on kovin lyhyt.
Tähän loppuun runo jonka on joku joskus kirjoittanut.
Jos mielesi tekee suudella, suutele.
Jos mielesi tekee halata, halaa.
Jos mielesi tekee suuttua, suutu.
Jos mielesi tekee rakastaa, rakasta.
Jos mielesi tekee sanoa rakas, sano.
Jos mielesi tekee elää, elä.
Sillä tämä tilaisuus voi olla viimeinen.
Sääli ettei kumppani ota tosissaan sitä kun toinen haluaa tehdä töitä suhteen eteen. Minäkin erosin vuosi sitten. Tein mielestäni töitä suhteen eteen viimeiset 2-3 vuotta mutta ex-vaimolla oli vähän samantapaisia kommentteja kuin aloittajan miehellä. Että minkäs teet. Eli hän ei ottanut ollenkaan tosissaan ja itsekkäästi eli omaa elämäänsä. Sitten kun lähdin lätkimään niin yhtäkkiä hän olikin aivan eri asenteella matkassa. Minun mittani vaan tuli täyteen ja se on helvetti myöhäistä ruikuttaa enää.
Rasittavaa. Miksei hän suostunut keskustelemaan ja välittämään minun mielipiteistäni silloin kun siihen olisi ollut tilaisuus. Kait se parisuhde oli hänelle itsestäänselvyys. Nyt tunnen häntä kohtaan vain jonkinasteista inhoa ja nautin siitä että on hänen vuoronsa kärsiä. No tuo oli hieman liioittelua mutta tuollaisiakin ajatuksia on käynyt mielessä.
Kertakaikkiaan puit kaikki ajatukseni sanoiksi! Vaikka olenkin siis nainen...miksi monesti toinen osapuoli alkaa pitää toista itsestäänselvyytenä? Joutuukohan tällaisen itsestäänselvyyden kohteeksi se uhrautuvampi ja antavampi osapuoli? Toisella on sitten hyvä kölliä "hoidettavana". Luultavasti tämä itsekkäämpi osapuoli alkaa jo suhteen alkuaikoina kehittää tyranniaansa hitaasti mutta varmasti...
Musta tuntuu että tunteettomampi osapuoli ajattelee olevansa jotenkin enemmän niskan päällä kuin tämä jolle parisuhde merkitsee enemmän. Tunteeton osapuoli ajattelee että parisuhde merkkaa tuolle niin paljon, ettei se mihinkään lähde.
Nyt kun ex on ruikuttanut vuoden verran että tulisin takaisin niin hän on itsekin sanonut että häntä hämää se, että minä olen tässä niskan päällä ja voin "sanella ehtoja". Vasta jälkeenpäin tajusin mitä se tarkoittaa. Sitä hämää se että nyt hän joutuukin olemaan aktiivisempi osapuoli ja tekemään asioita ja ikäänkuin "nöyrtymään" että suhde korjaantuisi. Osat ovat vaihtuneet, henkisellä tasolla. Musta on tullut se hälläväliä-osapuoli koska siihen suhteeseen en aio enää palata. Yritin aikani ja lasi tuli täyteen.
Kylläpäs helpotti ;-)
Fakta on se, että molempien täytyy tehdä töitä suhteen eteen. Suhteesta täytyy olla jotain hyötyä, sen täytyy luoda positiivista lisäarvoa. Kotiin pitäisi olla mukava tulla töiden jälkeen, ettei se olisi ikävä paikka.