Paineita lapsikasteen suuntaan?

Helluntailainen tuttuni, jota pidetään seurakuntansa toisinajattelijana ja joka kritisoi seurakunnassa näkemiään epäkohtia, väittää tällaista. Hänen mukaansa Suomen vanhimmat ja suurimmat helluntaiseurakunnat ovat jo niin institutionalisoituneet, että niissä on alkanut esiintyä paineita hyväksyä lapsikaste, kun jotkut kolmannen polven helluntailaiset ovat alkaneet viedä lapsiaan luterilaiselle kasteelle, ja että sen hyväksymistä on seurakunnissa pohdittu vakavasti. Totta vai tarua?
10283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos niin olisi,se ei silloin enää ole "helluntaiseurakunta"!

Äänestä

että se on paremminkin Staarin Reeaa Göteborgista.

Äänestä
  • Kyseistä henkilöä en tunne, mutta tuon tiedon kuulin eräältä Heikiltä jonka kyllä tunnen.

    Äänestä

  • Kysely kirjoitti:

    Kyseistä henkilöä en tunne, mutta tuon tiedon kuulin eräältä Heikiltä jonka kyllä tunnen.

    Rea tytön krittisen kannan moneen otteeseen lukenut jo näiltä sivuilta.

    Itselleni on tullut hänestä kuva, että usko elävään Jumalaan tuo ongelmia ja katkeruutta, ei kait muuten voi kaikessa olla "vastakarvaan" ja katkeroitunut.

    Äänestä

  • fri kirjoitti:

    Olen lukenut muutaman tekstin Realta, mutta sen perusteella en häntä vielä tunne, enkä tosielämässä edes ole tavannut. Niin että miksi otit hänet esiin? Luuletko, että olen Rea?

    nuo minun aiemmat kirjoitukset nousivat vain aloittamastasi henkilöstä joka oli seurakunnassa "toisin ajattelia" eli koen Rean eräällä tavalla olevan hyvinkin toisin ajattelia arvostelunsa lisäksi.

    Arvostella saa ,mutta jos ei vikoja itsestä löydy niin kyll on kurja ammatti "poliisinakin" olla tuomitsemassa joka asia, ilman armon häivää.

    Äänestä

>>Kirjoitit-
>>Paineita lapsikasteen suuntaan?
Totta vai tarua?>Apt 2:41 "Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua".

42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa!.

Äänestä
  • TaistoRa, kun laitoit tuon raamatun kohdan jonka sain kaste tilaisuudessani muisto jakeeksi elämän tielle kaste saarnan pitäjältä.

    On muuten hyvä jae muistaa muidenkin varsinkin tuo 42.

    Äänestä

Parempi kastaa lapset kuin katua, etteivät jää tyhmien hengettömien neitsyitten kanssa häähuoneitten ulkopuoleelle Kristuksen tullessa tempaamaan yläilmoihin, kun kuulemma se hääpuku on luvattu siinä kastehessa antaa. Gal.3:27

Äänestä
  • "...kuulemma se hääpuku on luvattu siinä kastehessa antaa". Gal.3:27
    Aivan!

    "Te olette vastaanottaneet peson, te olette vanhurskautetut, te olette pyhitetyt meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä." (1. Kor. 6:11)

    "...me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi..." (1. Kor. 12:13)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kysely kirjoitti:

Helluntailainen tuttuni, jota pidetään seurakuntansa toisinajattelijana ja joka kritisoi seurakunnassa näkemiään epäkohtia, väittää tällaista. Hänen mukaansa Suomen vanhimmat ja suurimmat helluntaiseurakunnat ovat jo niin institutionalisoituneet, että niissä on alkanut esiintyä paineita hyväksyä lapsikaste, kun jotkut kolmannen polven helluntailaiset ovat alkaneet viedä lapsiaan luterilaiselle kasteelle, ja että sen hyväksymistä on seurakunnissa pohdittu vakavasti. Totta vai tarua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu