USA on Jumalan valtio: määrää pakotteita israelilaisille

Anonyymi-ap

Biden ilmoitti, että ne Länsirannan israelilaiset siirtokuntalaiset, jotka ovat syyllistyneet väkivaltaisuuksiin palestiinalaisia vastaan, saavat niskaansa pakoteita. Biden on vaatinut Israelia estämään hyökkäykset ja vihjaillut USA:n sotilasosaston lähettämisestä turvaamaan palestiinalaisia.

KIITOS RAKAS ISÄ JUMALA JOE BIDENISTA. HÄN ON HYVÄ PRESIDENTTI JA HYVÄ IHMINEN.

https://www.youtube.com/watch?v=iLcnawZQlJ0

Joko Mossad suunnittelee Bidenin salamurhaamista, vai mitkä ovat tunnelmat Israel-lobbyn porukoissa? Kreivi Bernadottenhan valikoitu kansa murhasi eikä murhaaja saanut mitään tuomiota. Kreivi pelasti sodan aikana 30 000 juutalaista natsien kynsistä. Sellaista siis oli pelastettujen "kiitollisuus" israelilaiseen tapaan.

10

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhdysvallat on yrittänyt tasapainoilla, mutta on selvästi ollut kallellaan enemmän Israelin suuntaan, mikä taas johtunee pääasiassa siitä, että juutalaisvästö on Yhdysvalloissa vaa´ankieliasemassa.

      Tuskin on jäänyt huomaamatta, että Israel häviää aina YK:n yleiskokouksen äänestyksessä, ja häviää turvallisuusneuvostonkin äänestyksissä, mutta selviää ainoan puolustajan, Yhdysvaltojen, veto-äänen turvin.

      Tietysti täytyy antaa edes jonkin verran signaalia, että ajatellaan myös palestiinalaisia. 🌹👀

      • Näinpä. Mutta Isrealin vastahyökkäys on siitä ongelmallinen, että se pääasiassa on kohdistunut siviileihin.

        Tosin ymmärrän kaupunkisodan haasteet, jossa ei ole selkeitä rintamalinjoja.


      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Näinpä. Mutta Isrealin vastahyökkäys on siitä ongelmallinen, että se pääasiassa on kohdistunut siviileihin.

        Tosin ymmärrän kaupunkisodan haasteet, jossa ei ole selkeitä rintamalinjoja.

        "Mutta Isrealin vastahyökkäys on siitä ongelmallinen, että se pääasiassa on kohdistunut siviileihin."

        Mummo on tuossa oikeassa että Hamas on käyttänyt paljon siviileitä ihmiskilpinä lisätäkseen siviiliuhrien lukumäärää lännen Israelin vastaisten journalistien ja voimien iloksi. Mutta Israelin päämäärä on Hamasin tuhoaminen ja tässä se näyttää onnistuvat tosi hyvin. Hamas on ollut karmea pettymys terroristiarabivaltioille.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Mutta Isrealin vastahyökkäys on siitä ongelmallinen, että se pääasiassa on kohdistunut siviileihin."

        Mummo on tuossa oikeassa että Hamas on käyttänyt paljon siviileitä ihmiskilpinä lisätäkseen siviiliuhrien lukumäärää lännen Israelin vastaisten journalistien ja voimien iloksi. Mutta Israelin päämäärä on Hamasin tuhoaminen ja tässä se näyttää onnistuvat tosi hyvin. Hamas on ollut karmea pettymys terroristiarabivaltioille.

        ”Hamas on käyttänyt paljon siviileitä ihmiskilpinä lisätäkseen siviiliuhrien lukumäärää lännen Israelin vastaisten journalistien ja voimien iloksi.”

        Kun kyse on hyvin tiheään asutusta miljoonakaupungissa, tilanne on vähän eri. En kiistä etteikö puolin ja toisin näitä ihmiskilpiä tehtäisi, mutta tässä on kyse kaupunkisodan ongelmallisuudesta. Se vaatii tarkkaa tiedustelua, lähinnä sissisotaan (eikä tykistökeskityksiä), jotta ei samalla surmattaisi viattomia siviilejä. Siihen tulee aina sodassakin pyrkiä.

        ”Mutta Israelin päämäärä on Hamasin tuhoaminen ja tässä se näyttää onnistuvat tosi hyvin.”

        Ymmärrän tuon oikein hyvin. Kun Hamas otti vallan Gazassa, se samalla menetti kannatustaan. Sen vuoksi se vainosi omienkin parissa toisinajattelijoita. Israel vahvisti miehitysvaltaansa ja teki saarron Gazaan, johon Egypti lähti myös mukaan. Tätä saartoa sitten Hamas nousi vastustamaan. Isreal ei puolestaan luovu kontrollistaan Gazan suhteen.

        Tärkeintä olisi saada nuo johtajat ensin, sillä kun armeijalla ei ole mitään johtoa, se tulee toimintakyvyttömäksi.


    • Anonyymi

      Hamas on rikollinen murhaaja joukkio, joka ei usko kuin voimaa ja väkivaltaa.

    • Anonyymi

      Liika on liikaa jopa Jenkeille. Israelin iskuista pakolaisleireihin tulee mieleen lähinnä natsikomentajat jotka huvittivat itseään ammuskelemalla keskitysleiriläisiä huviloidensa terasseilta.

      • Anonyymi

        Tunnustus mummonmuorille: "Israel vahvisti miehitysvaltaansa ja teki saarron Gazaan, johon Egypti lähti myös mukaan."

        Yleensä Israelin vihaajat syyttävät vain Israelia tuosta saarrosta, mutta nyt mummunmuorikin tunnustaa, että Egypti on aivan yhtä suuri syypää saartoon. Mutta Egyptiä ei kukaan syytä vaikka on hengenheimolainen eli islamistivaltio.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tunnustus mummonmuorille: "Israel vahvisti miehitysvaltaansa ja teki saarron Gazaan, johon Egypti lähti myös mukaan."

        Yleensä Israelin vihaajat syyttävät vain Israelia tuosta saarrosta, mutta nyt mummunmuorikin tunnustaa, että Egypti on aivan yhtä suuri syypää saartoon. Mutta Egyptiä ei kukaan syytä vaikka on hengenheimolainen eli islamistivaltio.

        Ehkä siksi etten ole mikään Israelin "vihaaja". En edes ymmärrä, miten jotain valtiota voisi vihata!

        Totta kai pitää tosiasiat aina huomoida ja Egytilläkin on omat poliittiset tavoitteet kuten Israelillakin. Eivät välttämättä samoja.


    • Anonyymi

      Lännen olisi syytä itse noudattaa omia arvojaan, sen sijaan, että yrittää viedä niitä asein.

    • >>KIITOS RAKAS ISÄ JUMALA JOE BIDENISTA. HÄN ON HYVÄ PRESIDENTTI JA HYVÄ IHMINEN.>>

      Seniili äijä. Kohta päästään eroon.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ammuskelu Härmän häjyissä

      Onko jollain enempää tietoa?
      Seinäjoki
      304
      9888
    2. Siis oikeasti S... En ymmärrä...

      Oletko se sinä joka täällä kaipailee? Kaikki täsmää.
      Ikävä
      68
      2241
    3. Onneksi olkoon sait mut vittuuntumaan

      Sapettanu koko helvetin päivän.
      Ikävä
      42
      2044
    4. Onko jotain sanottavaa vielä, nyt voi kertoa

      Poistun kohta täältä ja unohdan ajatuksen naimisiin menosta. Mieheltä
      Ikävä
      33
      1870
    5. Keksin sinulle tänään uuden lempinimen

      Olet kisu-muija. Mitäs tykkäät älynväläyxestäni?
      Ikävä
      79
      1838
    6. Oho! Varmistusta odotellaan.

      Pitäneekö paikkansa? "🇺🇦Ukrainian drones hit a 🇷🇺Russian Tu-22M3 bomber at the Olenya airfield,"
      NATO
      161
      1766
    7. Mitä sitten ikinä teetkin

      Mun on aika mennä J mies. Olen ollut niin tyhmä. Kaikkea mukavaa elämääsi edelleen toivotan ja ihanaa elämän jatkoa. Mei
      Ikävä
      40
      1348
    8. Mies mistä oikein suutuit?

      Yhtäkkiä vaan häippäsit täältä... 😢
      Ikävä
      16
      1292
    9. Kun istuit

      vierelläni penkillä, olin hetken onnellinen. Se hetki kimaltelee mieleni sopukoissa ja valvottaa öisin. Salainen kaipau
      Ikävä
      53
      1246
    10. Saanko selityksen?

      Mikä minus oli vialla? Ulkonäkö, teinkö jotain väärin, sanoinko jotain..? Haluisin vaa tietää :(
      Ikävä
      51
      1229
    Aihe