Suomi ei tule enää koskaan palaamaan rauhanaikaan vaan on jatkuvassa hybridisodassa Venäjää vastaan. Nato on voimaton.
Nato toi ikuisen riitatilan Suomeen
Anonyymi-ap
137729
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 137
Vanhimmat
"Suomi ei tule enää koskaan palaamaan rauhanaikaan vaan on jatkuvassa hybridisodassa Venäjää vastaan."
Korjaisin hieman aloittajaa Suomi ei ole ketään vastaan hybridisodassa vaan venäjä käy tumpeloimiaan ryssimisiään mitä kykenee kaikkia naapureitaan vastaan .
Venäjän hallinnon johtama ihmiskaupan uhrien tuominen rajoillemme on tuttua jo ennen Natoon liittymistämme vuodelta 2015 joten tämä on vain vanhan toistoa .
Se että itsenäinen suvereeni Suomi tekee kansainvälisiä puolustussopimuksia kumppaniensa kanssa ja tekee itsenäistä itsenäisen maan ulko ja turvallisuuspolitiikkaa on vain täysin normaali itsenäisen maan oikeus .
Ongelmahan on se että venäjä joka ei pidä naapurimaitaan itsenäisinä valtioina vastoin kaikkia kansainvälisiä lakeja häiriköi sitten terrorismillaan ja sabotaaseillaan rauhallisia sivistyneitä maita kaikin tavoin .
Tämähän ei sinänsä yllätä ketään sillä venäjähän on julistettu terroristiseksi valtioksi ja sitä johtaa kansainvälisesti etsintäkuulutettu rikollinen joten harmeja on odotettavissa kaikille sen naapureille .
Suomi on siitä hyvässä tilanteessa että me kuulumme Natoon ja vaikka venäjän kriminaalinen hallinto ei täydellistä itsenäisyyttämme tunnusta saati koskemattomuuttamme on se kädetön mihinkään suurempaan agressioon maatamme kohtaan koska koska Nato takaa koskemattomuutemme ja siten itsenäisyytemme .
"venäjä joka ei pidä naapurimaitaan itsenäisinä valtioina"
Miten sellaisia voi pitää itsenäisinä, jotka eivät ole itsenäisiä?
Koetas nyt olla looginen. Vaikka ne eivät olisikaan itsenäisiä, leikin siis nyt hetken kanssasi, niin ravintoketjun huipulla on kuitenkin se sinun mukaasi niitä hallitseva mahtimaa, joka on varmasti itsenäinen.
Eli Venäjän-vastaisen rajan loukkaamattomuus ei tästä tiedosta ainakaan vähene, vai mitä tykkäät?
"Korjaisin hieman aloittajaa ..."
Ei tarvitse korjata ollenkaan. Aloittaja on oikeassa.
Tarvitsee kyllä! ALOITTAJA EI OLE OIKEASSA!
VOIMA EI LUO OIKEUTTA EIKÄ VAHVEMPI MÄÄRÄÄ! SILLOIN, KUN ISOMPI VALTIO KUVITTELEE ITSELLÄÄN OLEVAN ”ETUPIIREJÄ” JA MÄÄRÄÄVÄNSÄ RAJANAAPURIENSA ASIOISTA niin pienempi liittoutuu vain toisen ja kilpailevan leirin ison kanssa!
NYT ME OLEMME TAAS SAMALLA VIIVALLA JA VEN’ÄJÄ KYKENEE VAIN ”KIUSANTEKOON” JA SAMALLA IHMETTELEMÄÄN, ETTÄ MIKSEI KUKAAN TYKKÄÄ SIITÄ!
Hetken Venäjä reuhtoo ja alistuu sitten!
Tarvitsee kyllä! Avauksen tehnyt Tarkkispoika on taasen väärässä!
Koska itse ymmärrät, että Venäjä ja Putte ovat FINITO!
Totta tuossa ei ole mitään korjaamista. Hallitus myi Suomen Natolle ja se ei muuksi muutu. Yksinkertaista. Emme koskaan palaa rauhan aikaan niin kauan kuin Nato on täällä. Jenkit järjestelee kylmiä sotia ja on aina järjestänyt lähes koko elinaikansa. 95% sti ne ovat sotineet ja tulee sotimaan. Suomi on sodassa Venäjää vastaan. Emmekö me sitä ymmärrä. Olemme sekaantuneet olemalla Ukrainan puolella ja vastassa Venäjä. Mikäs muu se on kuin sota Venäjää vastaan. Ihan itse me sinne mentiin vapaehtoisesti. Eikös niin. Koittakaa nyt lopettaa tuo paskan puhuminen että Suomi olisi vedetty mukaan muuta kuin liittymällä vapaehtoisesti Natoon. Itse allekirjoitimme lukuisia papereita. Turkki siunasi viime kädessä koko sopimuksen joka on läheinen ystävä Venäjän kanssa. On meillä sellaista kansaa tässä maassa jotka ovat pihalla kuin lumiukot.
No eihän Valko-Venäjää kukaan pidäkään itsenäisenä. Ei Venäjä eikä mikään muukaan valtio.
Sen sijaan muut Venäjän maarajavaltiot Euroopassa ovat itsenäisiä. Ukrainaa tosin Venäjä on yrittänyt tuhota jo lähes kymmenen vuotta, mutta sitkeästi sekin vain pysyy niin itsenäisenä kuin hyökkäyksen kohteena oleva maa nyt vain voi.
Mukavaa että tunnet noin! Jossain välissä voisit tietysti osoittaa miten puhun itseni bussiin, jos suinkin ehdit. 😊
Ikuisen riitatilan alkulähde ja toteuttaja on terroristinen roistovaltio venäjä.
.... sekä sen suomalaiset pääärskärpäset, jotka (vielä toistaiseksi) pörräävät eri alustoilla, kylvämässä riitaa.
-44.Div.-
Kyllä se on Venäjä, joka on saanut nykyiset huonot välit aikaiseksi eikä Venäjällä näytä olevan minkäänlaista halua parantaa suhteita. Päinvastoin, koko ajan Venäjä tempuillaan pyrkii heikentämään tilannetta.
Venäjän todelliset päämäärät ovat hämärän peitossa, spekuloida aina voi. Sitä,on vaikea ymmärtää mitä Venäjä kuvittelee hyötyvänsä yhä heikentyvistä väleistä.
Onneksi Suomi on nyt natomaa, niin Venäjä sotilaallinen uhkailu tai peräti konkreettinen sotilaallinen toiminta, on korkean kynnyksen takana. Venäjällä,ei olisi mitään mahdollisuuksia, jos sota Natoa vastaan syttyisi. Sen kyllä Putininkin siellä bunkkerissaan luulisi tietävän.
Tosin hänen neuvonantajikseen on valittu samanmielisiä jeesmiehiä, joilla ei ole todennäköisesti rohkeutta kertoa todellista tilannetta. Tämäkin on iso riski.
Nato itsessään ei ole mitenkään syyllinen Suomen ja Venäjän tuhoutuneista suhteisiin.
Ei, syyllinen on yksinomaan Venäjä sotaisalla politiikallaan.
Suomen natojäsenyyshän on vain seuraus Venäjän tekosista. On täysin ymmärrettävää, että Suomi tekee kaiken mahdollisen turvatakseen olemassaolonsa ja itsenäisyytensä parhain tarjolla olevin keinoin. Ja näinhän Suomi on tehnytkin. Siitä ei voi Suomea syyttää mitenkään.
Natosta on puhuttu jo kymmeniä vuosia. EU OMISTAA SUOMEN . Suomi tekee just ja jämtisti niin kuin EU käskee. 6.12 on taas EUn lippupäivä. Ei puutu enää muu kuin siellä on kaksi miestä vastaanottamassa WEFn jäseniä. Hävetkää suomi
Höpsis. Eihän itsenäisyydestä luopumista ole, kun omasta tahdostaan vapaaehtoisesti liittyy erilaisiin liittoumiin. Ja kun liittoumiin liitytään, niin silloin luonnollisesti sitoudutaan ko liittoumien arvoihin ja sääntöihin. Sehän ei ole mitenkään itsenäisyyden menettämistä.
EU ei sanele mitään sellaista, mistä Suomi ei olisi ollut mukana päättämässä
Tiltun näkökulma on luonnollisesti Putinin diktatuurin näkökulma. Siinähän ei ymmärretä laisinkaan muuta kuin voimakeinoin riistettyä itsenäisyyttä. Joko suoraan sotavoimalla tai sillä,uhkaamalla. Valko-Venäjä on tästä mainio esimerkki ja ilmeisesti juuri sitä mitä tiltu toivoisi Suomenkin kohdalle.
No se ’juna’ meni jo Suomen liittyessä Natoon. Vaikka tiltua se raivostuttavan, niin se vaan on hyväksyttävä.
Natohan on vain itsenäisten suvereenien maiden välinen kansainvälinen turvallisuussopimus joka ei Naton ulkopuolisille maille kuulu mitenkään koska eivät ole sopimuksessa osapuolia mitenkään.
Venäjähän on täysin ulkopuolinen ja täysin jäävi itsenäisten Natomaiden keskinäisissä sopimuksissa aivan samoin kuin venäjä itse on ODKB sotilasliitossaan jota jäsenyyttä kukaan ei koskaan ole arvostellut syystä että venäjän katsotaan itsenäisenä maana olevan oikeutettu tekemään kansainvälisiä sopimuksia maiden kanssa jotka niitä haluavat venäjän kanssa tehdä...vaikka harvassa ovat nykyään.
Nato on muutettu USAn työkaluksi sen jatkuvissa sodissa.
Mitään turvallisuutta se ei ole Suomelle tuomassa.
Nimitys "Maailman onnellisin maa" on irvokasta pilaa sen valossa mihin maitä viedään.
Suomi ottaa määräykset ulkoa, onko epäselvää mistä ne ukaasit tulevat?
Meno on täysin järjetöntä suomalaisten kannalta katsottuna.
Turvallinen raja on yhtäkkiä saatettu turvattomaksi ja pitää olla todella tynnyrissä kasvanut, ellei näe syitä?
Missä jatkuvissa sodissa USA on?
Venäjähän se on jatkuvissa sodissa ollut aina 90-luvulta lähtien. Nyt Ukrainassakin hyökkäyssotinut jo kohta 10 vuotta.
Ja juuri Venäjän into sotia jatkuvasti, oli keskeisin syy Suomen liittymiseen Natoon. Nato tai yksikään natomaa ei koskaan ole joutunut Venäjä/Neuvostoliiton hyökkäyssotien tai sellaisella uhkailun kohteeksi. Melkoinen meriitti, eikö vain?
Turvallinen raja on poistunut. Ja syy on yksinomaan Venäjän. Etkö sieltä tynnyristä tosiaan näe sitä?
Suomi sai tosiaan ukaaseja itänaapurista jatkuvasti yya-aikana suomettumisesta huolimatta. Mutta se on nyt historiaa… onneksi.
Rajamme ei ollut aiemmin turvaton, vaan nyt kun Suomi pakkoliitettiin Natoon ja puuhastellaan näitä DCA-sopimuksia USA:n kanssa niin ne sen turvattomuuden ja epävaukauden toi, etenkin Itä-Suomen yritykset ja ihmiset talousvaikeuksissa.
Samaan aikaan aseita ja rahaa kaadetaan Ukrainaan kun suomalaisilta leikataan sosiaaliturvasta sekä ruoka ja energia se vaan kallistuu jyrkästi.
Se on juuri näin.
Suomi liittyi Natoon ihan omasta halustaan ja syynä oli Venäjän agressiiviseksi muuttunut politiikka etupiirivaatimuksineen ja hyökkäyssotineen. Naton vastustus kuihtui olemattomiin ja eduskunnassakin muistaakseni vain 8 kansanedustajaa ei kannattanut natojäsenyyttä. Niistä taisi vain kaksi uusia kansanedustajuutensa vaaleissa.
Ainoa rauhanajan valtiollinen sopimus mihin Suomi on pakotettu oli yya-sopimus aikanaan.
Suomen edun mukaista tietysti olisi, jos Venäjä haluaisi aidosti hyviä ja tasa-arvoon ja toistensa kunnioitukseen perustuvia hyviä suhteita Suomen kanssa. Tällaisia haluja ei ole nähtävissä miltään osin, päinvastoin.
On tietysti totta, että Venäjän jo kohta 10 vuotta kestänyt hyökkäyssota vahingoittaa myös Suomen taloutta siinä,kuin kaikkien muidenkin eurooppalaisten valtioiden. Suomi ei kyllä käytännössä voi mitenkään vaikuttaa siihen, että Venäjä lopettaisi hyökkäyssotansa, joten siitä on melkoisen turha sanailla kuinka paljon paremmin taloudelliset asiat voisivat olla itäisessä Suomessa tai koko Suomessakin.
Toinen maailmansotakin kesti vain viitisen vuotta, mutta Venäjä on sotinut Ukrainassa 10 vuotta, joten täytyyhän se näkyäkin jossain muuallakin kuin vain Venäjän talouden syöksyssä ja tietysti myös Henkensä edestä puolustautuvan Ukrainan.
Vaihtoehtona Ukrainan materiaaliavulle olisi uhrata Ukraina Putinin mielivallan alle, josta seuraisi kansanmurhaa ja käytännössä ukrainalaisten orjuuttaminen. Se vasta kallista olisi ja nimenomaan moraalin kannalta talouden lisäksi.
” Nato on muutettu USAn työkaluksi sen jatkuvissa sodissa.”
Ei Nato juuri nyt sodi missään! Venäjä sen sijaan sotii ja kohta tulee 2 vuotta vsotaa täyteen!
”Mitään turvallisuutta se ei ole Suomelle tuomassa.”
Se ON TUYONUT TURVALLISUUTTA JO NYT eikä Venäjä kykene muuhun kuin pieneen kiusantekoon ja munaamaan maineensa!
”Nimitys "Maailman onnellisin maa" on irvokasta pilaa sen valossa mihin maitä viedään.”
Se on silkka Venäjän Tiltun ikioma käsitys! Todellisuudessa meitä ei ”viedä” minnekään!
Tottakai Suomi auttaa Ukrainaa, jonka kohtalo voisi (ilman Natoa) olla ”Suomen kohtalo!
Alamme olla energian suhteen omavaraisia emmekä tarvitse enää Venäjän kauppaa!
No USA on liittolaistensa käynyt 2000-luvulla hyökkäyssotia vasta 20 vuoden ajan ja se käy pienimuotoista sotaa koko ajan esim. miehittämällä Syyrian öljyntuotantoalueita Deir ei-Zorissa. Siellä USAn hämäräfirma - Delawareen rekisteröity Delta Crescent Energy LLC - pumppaa öljyä ja on ainoa taho joka saa viedä Syyrian öljyä USA asettamien pakotteiden vuoksi.
Irakin parlamentti on toistuvasti vaatinut vieraita joukkoja poistumaan Irakista, mutta sitähän USA ei tee vaan kutsuu aisankannattaja- joukkioitaan Irakiin suorittamaan USAn niille antamia tehtäviä. Yksi näistä on Suomi.
Käytännössä USA käy jatkuvasti sotia ja yhdessä NATOn jäsenmaiden kanssa se on pystynyt 2000-luvulla tappamaan satoja tuhansia siviilejä. Jotta maailma pysyisi kuuliaisena USAlle niin USAlla on sotilaallista läsnäoloa yli 150:ssä maassa ja USA on 2000-luvulla ylläpitänyt kidutusvankiloita 28:ssa maassa, mm. useassa Natoon jäsenmaassa. Tällaiseen arvoyhteisöön mekin kuulumme tänään.
Alamme olla omavaraisi energiasta?
Ei ainakaan edullista energiaa saada.
Huomennakin sähkönhinta pomppaa lähemmäs 1 euroa/kwh.
Koittakaa nyt lukea historiaa USA on 240v vanha maa. Sotinut siellä sun täällä 93% olemassa olostaan. Raiskasi pikku tyttöjä vietnamissa 20vuotta. Että sellaisia nämä meidän ihanat Nato kumppanit ovat. Nato on made USA ja temput sen mukaiset. Miksei nuo ole mennyt Ukrainaan tappelemaan ja ajanneet Venäjän pois. Ukraina ei tule olemaan Nato jäsen koska silloin Nato pitää sekaantua sinne ja puolustaa. Tällaista mämmiporukkaa tuo on. Pelkureita
Juu siltä näyttää pörssisähkö euron
2 vuottako Venäjä muka vain on sotinut ..
Jo Ukrainassakin tulee 10 vuotta Venäjän hyökkäyssotaa täyteen keväällä. Puhumattakaan nyt niitä kaikkia sotia viimeisen 20-30 vuoden aikana, jota Venäjä on käytänmössä jatkuvasti käynyt….
Sähkön hinta tosiaan pomppaa tunnin ajaksi, klo 16-17, lähes euroon/kwh. Syynä tietysti Olkiluoto 3:n vikaantumisen vuoksi tilapäinen poissaolo. Ja samaan aikaan kovia pakkasia ja tuuletonta, joten tuulisähkö ei saada.
Hyvä muistaa sekin, että muutama viikko sitten sähkön pörssihinta oli useita kertoja negatiivinen. Ja normihinnat kalleimpia aikoina oli muutamia senttejä/kwh jopa viikkojen ajan.
Kyllä, Suomi on omavarainen sähkön suhteen. Siksihän sen hinta onkin Euroopan halvimpien joukossa eli edullista energiaa on siinä mielessä tarjolla. Poikkeukselliset vikatilanteet on tietysti silti kiusallisia myös Suomessa.
Eipä yhden tunnin ajan oleva poikkeuksellinen laitevian takia lähes euron hinta muuta sitä tosiasiaa, että Suomi on sähkö osalta omavarainen ja sähkön hinta on Suomessa Euroopan halvimpia.
1 Qt:n kenttäpulloillako ne "jenkit" sitä öljyä, MIELIKUVITUKSES MUKAAN, syyriasta varastavat ???????????.
-44.Div.-
Niin mitenkäs Venäjä, jos lasketaan esimerkiksi Neuvostoliiton jälkeinen 30 v:
-Kaksi sotaa Tsetseniassa
-Georgian sota
-Ukrainan sota 2014-
-Syyria 2011-
-Erilaiset konfliktit Afrikassa
Kaapeleita ja kaasuputkien yms tihutöihin saa suomalaiset varautua pitkään , "kiitos KOKkeli nokkien, aina pyörineet 💩 maan kehityksen rattaissa.
Niin, mutta venäläisiä ei tihutöistä pysty osoittamaan.
Kun provosoidaan, tihutyöt lavastetaan ja syytetään Venäjää.
Sinulle palindromi:
Säkylän uusi ratsukaarti latasi sata litraa kusta risuun, ÄLYKÄS.
Niin se on kyllä kauheeta kun Putin lahkeesta valuu kurapaska on se CIA:n sinne asettama putinin suolessa kun ei tiettävästi suurempaa vikaa ole FSB:n raportin mukaan
Miksi ihailet sotaisaa diktatuuria?
Naton paaatit tuonki tihutyön teki. Ihmeellistä kun löydetään nuppineula merestä mutta ei sitä kuka sen työn teki.
Ollaan vaan syyttämässä. Ylen asiantuntijat syytti muutama tunti kun putken vaurio huomattiin Venäjää. Nyt asiantuntijat on juossut pakoon kun osoittautui että ei ollut mitään näyttöä. Pitäisi laittaa tuollaiset öykkärit syytteeseen kun valehtelevat suorassa lähetyksessä koko kansalle. Tällaisista vääristä uutisista viha senkun lisääntyy. Pitäisi pitää mölyt mahassa jos ei tiedä.
Ehkä sen, joka sinun mukaasi panee meillä soimaan ne hälytyspillit?
Joka paikaan maailmassa mihin USA:n vaikutus ulottuu on lopputuloksena tuhoa, riitoja, sekasortoa, kaaosta ja kuolemaa.
Lend Lease ainakin aiheutti tuhoa ja tuskaa Hitlerille.
Neukkulan johtokin kiitteli USAa ja kertoi ettei ilma jenkkien apua olisi selvinneet.
Tottakai kiitteli! USA oli ratkaisevassa asemassa. Mutta nyt silloisen Neuvostoliiton osuutta vähätellään tai se ollaan pyyhkimässä pois historian kirjoilta. 27 000 000 Neuvostosotilasta antoi henkensä toisessa maailmansodassa. Se ei ole mikään vähäpätöinen luku, mutta silti Suomen presidentti ei ole koskaan osallistunut Voitonpäivän juhlallisuuksiin. Syykin nyt tiedetään.
Vielä (ainakin) kerran pojat!
” on lopputuloksena tuhoa, riitoja, sekasortoa, kaaosta ja kuolemaa.”
Jonka Venäjä toteuttaa ja jota länsi estää!
Muistamme kyllä kiittää toista WWII aloittajaa Stalinia siitä, että hän eliminoi merkittävän määrän venäläisiä ja vei heitä taas rodullisesti huomattavasti taaksepäin.
Kiitos!
Kuten USA:n tukikohtien pilkuttama Nato-Eurooppa, joka on ollut maailman rauhallisin ja hyvinvoivin kolkka since 1949.
Se kolkka taas johon (Neuvosto-)Venäjän ryöstelyn vaikutus ulottui, voi ihan Helvetin pahoin ja suuntasi Yhdysvaltain leiriin heti kun vapautui rysäpöksyjen kuristusotteesta.
>27 000 000 Neuvostosotilasta antoi henkensä toisessa maailmansodassa.
Noin valtava määrästä muutama milli johtui Neukkulan hillittömästi miehiä tuhlaavista taktiikoista. Stalin laski, että ukkoja riittää kyllä. No se olisi ihan siinä ja siinä, että riitti.
Puna-armeijan taktiikkaa saamme osittain kiittää itsenäisyydestämme. Jos Stalinilla eivät olisi olleet miehet loppumassa 1944, Suomen rintamalla olisi voitu painaa päätyyn asti sen sijaan että hyökkäys jouduttiin keskeyttämään ja roudaamaan piippalakit etelämmäs. Emme me olisi loppupeleissä mitään mahtaneet.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuten suuri ajattelija Riikka Purra on sanonut.
Suomi tekee loistavaa yhteistyötä länsimaiden kanssa niin turvallisuussopimusten kuin muidenkin asioiden puitteissa .
Se että tämä viiksettää alikehittyneessä itäisessä naapurissamme rikollista hallintoa on ymmärrettävää siinä mielessä ettei he pitäneet Suomea itsenäisenä valtiona vaan venäjän etupiirinä/vasallina ja nyt Suomi itsenäisenä länsimaana on myös Naton jäsen joka tekee Suomesta venäjälle täysin koskemattoman alueen ...Kremlissä tunnetaan avutonta ja kädetöntä raivoa asiasta .
Miten se 'loistava yhteistyö' heijastuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin?
Eikö maa ole konkurssin partaalla?
” Miten se 'loistava yhteistyö' heijastuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin?”
Mukavana ja turvallisena elona ja olona!
”Eikö maa ole konkurssin partaalla?”
Vain Venäjän Tiltun haaveissa! Talous on hyvällä tolalla!
Venäjän talous taas alkaa olla jo pelkkä vitsi!
"Miten se 'loistava yhteistyö' heijastuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja suomalaisiin?"
Sen näkee parhaiten kun vertaa omaa tilannetta ympäröiviin yhteiskuntiin vaikka pa venäjään johon olen saanut onnekseni usein verrata Suomea kiertäessäni venäjää rekan ratissa nähden sen todellisen venäjän siellä pienissä kylissä ja kaupungeissa heidän olemattoman korruptioituneen elämänlaatunsa ja asumukset jotka Suomessa olisi asumiskiellossa..
Näin kun sitten palaa kotiin maailman onnellisimmaksi valtioksi usein valittuun Suomeen niin näkee ympärillään sen kuinka helvetin onnellinen saa olla että on suomalainen ja saa asua näin kaikella tavalla kehittyneessä yhteiskunnassa jossa oikeuslaitos toimii ja ihmisillä on perusturva
"Eikö maa ole konkurssin partaalla?"
Voi poika parka 1990 luvun lamassa oltiin konkurssin partaalla tämä nykyinen tilanne on lastenleikkiä sen rinnalla itsekin ostin keväällä kesämökin ja kesällä vaihdoin auton ilman huolen häivää nämä nousukaudet ja laskukaudet ovat vain talouselämää jotka seuraavat toisiaan vuodesta toiseen .
Venäjällä köyhien määrä räjähtänyt käsiin maa ajautunut Kiinan vasalliksi vientitulot pudonneet puoleen ja maa on sotataloudessa joka tarkoittaa pahinta asiaa kansalaisten varallisuuteen mitä vain voi olla .
Joten lopetahan poraamiinen ja pillittäminen sinäkin ja nauti Natomaan arjesta rauhasta ja varallisuudesta muista että jos olisimme tehneet virheitä puolia valitessamme olisimme Valkovenäjän ja venäjän ahdingossa vailla tulevaisuutta.
Trollit saavat näkemä hyviä korvauksia trollailusta.
Mielipuolinen pitää olla, että vänkää vastaan tosiasioita.
Suomen talous on kuralla ja ulkomaanvelka senkun paisuu.
Talouden alasajon lisänä, ikäänkuin se ei riitä, on saatettu suomalaiset pysyvään epävarmuuden tilaan.
Liekkö sitten niin, että tällä kaikella hulluudella peitellään niitä rikoksia, joita tehtiin kansaa vastaan ns. koronan aikana?
Oli kieltämättä rikollista jakaa rahaa niin vastuuttomasti kuin Marinin kabinetti teki.
Mutta silti Suomi on hyvä maa asua, elää ja tehdä työtä.
Maasi näyttää olevan 6000 vuotta vanha, eikös vain olekin? Olisiko vielä litteäkin?
Nato toi epävakauden maahamme.
Ei olisi pitänyt liittyä.
Miten muka?
Nato toi vakautta ja turvaa Suomelle.
En kyllä yhtään keksi miten tämä nykyinen Euroopan turvallisuustilanne, Venäjän jo kohta kymmenen vuotta jatkunut hyökkäyssota Ukrainassa, Venäjän agressiivinen suhtautuminen naapurimaihinsa jne, jne olisi Suomen kannalta vakaampaa, jos emme olisi natomaa.
Suomi liittyi Natoon ehkäpä peräti viime tipassa. Onneksi edes silloin.
Nato toi turvallisuuden maahamme!
Kannatti liittyä!
Nato toi vakavat jännitteet jotka vaan pahenee.
Nyt sitten sorvataan DCA-sopimusta USA:n kanssa.
Miksi tuollaista sopimusta pitää tehdä jos Nato toi vakauden??
Ei mene yksi yhteen siis.
Nato toi vakauden maahamme.
Olisi pitänyt liittyä 1960-luvulla.
Menee erittäin hyvin ’yksyhteen’.
Venäjä tuossa naapurissa muuttuu koko ajan vaarallisemmaksi sotauhitteluineen ja muine temppuineen. On ihan luonnollista, että Suomi reagoi yhä kasvavaan uhkaan parantamalla turvallisuuttaan kaiken käytettävissä olevin keinoin.
75 % suomalaisista koki Naton jäsenyyden parantaneen turvallisuudentunnettaan. Teitä joiden turvallisuus huonontui oli muistaakseni parisen prosenttia.
Kahdenvälisten puolustussopimusten funktio Nato-jäsenyyden lisänä on kyllä perusteellisesti selvitetty mediassa, mutta sinä et taida Suomen mediaa seurata?
Nato-kiimassa Niinistön ja kumppaneiden ajatukset sumenivat pahasti.
Elivät siinä hetkessä päätöstensä seurauksia ajattelematta.
”Nato toi ikuisen riitatilan Suomeen Suomi ei tule enää koskaan palaamaan rauhanaikaan vaan on jatkuvassa hybridisodassa Venäjää vastaan.”
Venäjä muuttuu ajan myötä! Ei hybridisota ole hyödyllistä tai ”ilmaista” sillekään!
Ap on niin oikeassa. Todellinen rauha ei meille enää palaa, on oltava koko ajan varpaillaan. Sellaista se on etulinjassa
Sellaista se on ollut etulinjassa nyt sillä erotuksella ettei tarvitse omia päätöksiä hyväksyttää Kremlissä ja olemme oikeasti itsenäinen maa joka voi omiin asioihinsa vaikuttaa omin päätöksin ei kutsu naapuri meitä etupiirikseen vaan ymmärtää että olemme oikeasti itsenäinen maa emmekä kenenkään vasalli ja etupiiri .
Venäjä, joka tuhosi Suomen ja Venäjän hyvät suhteet, on tietysti avainasemassa jos se haluaa palauttaa suhteet hyviksi. Sellaista halua vaan ei Venäjällä ole nähtävissä. Valitettavasti päinvastoin.
Suomi ei voi asialle oikeastaan yhtään mitään.
Just näin.
Suomi on aina ollut etulinjassa, jos sellaista sanaa haluaa käyttää. Ja ei nyt nykyisessä Venäjän hyökkäyssodillaan aiheuttamassa jäätävässä ilmapiirissä ole kovin vaikeaa kuvitella elämää täällä ’etulinjassa’ , jos emme olisi natomaa. Silloin vasta varpaillaan ja kieli keskellä suuta pitäisikin olla tyyliin yya-aika suomettumisineen.
"Venäjä, joka tuhosi Suomen ja Venäjän hyvät suhteet, on tietysti avainasemassa jos se haluaa palauttaa suhteet hyviksi."
Pelkään pahoin ettei se ole mahdollista Putinin hallinto on menettänyt tärkeimmän diplomaattisen työkalun ajat sitten eli luottamuksen se tarkoittaa että nykyinen venäjän hallinto on kyvytön luomaan suhteita enään mihinkään arvovaltaiseen tai vakavasti otettavaan tahoon .
Venäjän hallinto on näin ajautunut pahimpaan mahdolliseen tilanteeseen sen uskottavuus on täysi nolla eikä venäjä siksi nouse tästä katastrofaalisesta kurimuksestaan mitenkään ennen kuin hallinto vaihtuu ja pöytä puhdistuu nykyisen venäjän hallinnon rikotuista kansainvälisistä sopimuksista ja viattomien verestä jota Putinin hallinto on vuodattanut ....näin se vaan on.
Suomi ei kyllä ole alkuunkaan itsenäinen enää.
Ai kun Suomi ei ole Valko-Venäjän kaltainen Venäjän vasallimaa?
Nato vei Suomelta viimeisetkin itsenäisyyden rippeet, mitkä eu-jäsenyyden jälkeen oli jäänyt jäljelle.
Venäjä uudistuu vasta putinin kuoltua. Se tietysti kannattaisi heidän järjestää mahdollisimman nopeasti.
Lopputuloksena on tosin kaaos ja uusi diktatuuri. Yhdessä asiassa putin oli oikeassa: venäläiset eivät ole kykeneviä demokratiaan. Kuinka voisivatkaan olla tuolla historialla ja koulutuksella.
Sinulla on vapaassa ja itsenäisessä maassa täysi oikeus mielipiteeseesi, mutta älä ihmettele jos et sillä lahkoseurakuntasi ulkopuolella aplodeja kerää.
Mikä tiltun sanomana tietenkin tarkoittaa, että itsenäisyys vain kasvoi.😊
Koko Venäjä tekee juuri nyt hartiavoimin töitä, jotta sen alamaiset eivät suurin surminkaan koskaan kuvittelisi, että maailman korkeimmat elintasot tuottaneessa demokratiassa voisi olla heillekin jotain harkinnan arvoista.
"täysi oikeus mielipiteeseesi"
hehe, kunnes se poistetaan. natotollot eivät kestä totuutta ja elelevät harhassaan, jota pönkittävät täällä aamusta iltaan.
Niinpä. Lahkossasi on muutamia, jotka eivät elä harhoissa vaan tietävät Maan luoduksi noin 6000 vuotta sitten.
Lopeta vikinä ja mene pystyttämään natotukikohtaa sinne lestojen onttoon pedomaahan.
Satunnaiskävijöille tiedoksi, että "ontto maa" on lahkouskonnollinen pilkkasana niille suomalaisten paljon yli 99 prosentille, jotka eivät usko litteään Maahan vaan tieteen pallomaiseen "versioon".
Suomi on nyt täyttyneestä toivomuksestasi naton orjamaa ja Venäjän maalitaulumaa. Nyt käynnissä jo rajasekoilua. Katsotaan mitä muuta tuleman pitää.
NATO:lla ei ole orjamaita, Venäjällä on vasallimaita, joissa kansaa orjuutetaan kuten sinä haluat. Ja olemme turvassa Venäjän hyökkäykseltä, jos se ei itse halua tuhoutua.
Siksi Venäjän kanssa pitääkin sivistyneen maailman tehdä se kuuluisa lopullinen ratkaisu.
Lopeta riitely. Sillähän se hoituu.
Venäläiset voivat jatkaa pakolaisten tökkimistä puolikovilla pistimällä vaikka lopun ikäänsä.
Olisi pitänyt jättää liittymättä Natoon.
Nato toi KYLMÄN SODAN Suomeen. Saapa nähä kuinka kuumaksi se eskaloituu.
Sinähän itse kerroit haluavasi, että siitä tulisi ydinsota.
Hehe, aivan, juuri se spottaamasi anonyymi. Itse olet natottanut Suomea tähän itänaapuriongelmaan, joten saat mitä tilasit.
No mikäs sitten olisi turva Venäjän imperiuminrakennusta vastaan, ellei Nato?
Kyllä sinäkin tiedät, minne täällä päin ylsivät ne keisarillisen Venäjän rajat, joita nyt palautellaan.
Veli Anon mielestä meidän tosin pitääkin kuulua Venäjään, jotta homot ja transut saadaan loppusijoitettua sinne minne ne hänen Raamattunsa mukaan kuuluvatkin.
"Hehe, aivan, juuri se spottaamasi anonyymi. "
Niin tuo tiltu, jolla ilmeisesti on niin pahoja ongelmia äitisuhteessaan, että hän jopa toivoo ydinsotaa.
"Itse olet natottanut Suomea tähän itänaapuriongelmaan, joten saat mitä tilasit."
Juuri niin. Saimme Suomen turvaan NATO:n jäsenmaaksi. Venäläiset sotilaat polttouuneineen eivät voi tulla tänne varastamaan lapsiamme ja tappamaan, raiskaamaan, kiduttamaan ja ryöstämään suomalaisia kuten nyt ukrainalaisia.
"No mikäs sitten olisi turva Venäjän imperiuminrakennusta vastaan, ellei Nato?"
Ei ainakaan sinun yltiöpelkurisivarivihasi.
"Kyllä sinäkin tiedät, minne täällä päin ylsivät ne keisarillisen Venäjän rajat, joita nyt palautellaan."
Minne se nato laajentaa imperiumiaan? Itäänpäin on kovasti menossa.
"Veli Anon mielestä meidän tosin pitääkin kuulua Venäjään, jotta homot ja transut saadaan loppusijoitettua sinne minne ne hänen Raamattunsa mukaan kuuluvatkin."
Tässä siis pelkosi syy! Otat mielummin pommia niskaan kuin menet natotransuleirille.
"Niin tuo tiltu, jolla ilmeisesti on niin pahoja ongelmia äitisuhteessaan, että hän jopa toivoo ydinsotaa."
Huh huh, edes Sokrates ei kykene arvioimaan miten pienimielinen täytyy olla, kun alkaa puimaan jonkun satunnaisen kommentoijan äitisuhdetta.
LOL. No ydinsotaa toivovalla tiltulla on pahoja mielenterveysongelmia, johtouvat ne sitten huonosta äitisuhteesta tai jostakin muusta.
Tuo "Naton imperiumi" onkin tosi kiinnostava, kun siihen kuuluvat maat, jotka ovat maailman halutuimpia asuinpaikkoja ja parhaita ihmiselle elää – ainakin muutaman tuhannen kilsan säteellä. Vai mitä?
Venäläinen imperiumi taas on aina ollut riistola, sortola ja kurjala, ja niin se tulee nytkin olemaan, jos annamme sen toteutua.
No emme.🫡 🖕🏻
” Nato toi ikuisen riitatilan Suomeen”
Mikään ei ole ikuista! Ei Putler eikä Venäjän sotakiima liioin!
Putler on jo pakannut matkalaukkunsa ja ranteista roikkuu 10 kelloa.
Varmaan pakottanut perheensä ja sukunsa elämään bunkkereissa vankina. Sääli nuoria venäjällä mutta niin nukkuu kun petaa. Rajat kiinni voivat elää unelmiensa johtajiensa valvonnassa ilman sananvapauksia omassa onnelassaan. Kaksoiskansalaisuudet nyt pois ja heti muutkin maat ottaneet pois ei omistuksia Suomesta Venäjälle voi mennä Turkin ja Unnarin kautta. Ystävällis mieleisiä maita heille.
Unkarin
Ilman NATOA oltais putinin etupiiriä niinhän oli sanonut tai huutanut. Onneksi meidän valveutunut valtion johto toimi heti nyt vielä susiraja kiinni kokonaan.
Kyllä on ihmisen hyvä elää kun ei ole mitään väliä onko presidenttimme nimi Putin vai Niinistö. Se on minulle merkityksetön juttu, ei tarvitse sillä päätään vaivata.
ON SINUN ONNESI, KUN KORVIEN VÄLISSÄ EI MIKÄÄN LIIKU!
SALE ON OLLUT HYVÄ JOHTAJA JA KOHTA JATKOA SEURAA!
Erään venäläisen asioita tutkivan henkilön mukaan Putin olisi ehkä jo kuollut.
Tämä ei ole mikään paikallinen keltainen lehdistö vaan maasta muuttanut insinöörismies.
Venäjällä eräs harvoin julkisuudessa nähty korkea virkamies oli pitänyt puheen ja maininnut Putinista menneissä aikamuodoissa.
Hieman sen jälkeen hän oli neuvotellut sotatilaministerien tms. kanssa asioista jotka kuuluvat yksin Putinin määräysvaltaan.
Varma tietohan tämä ei ole mutta henkilö jäi seuraamaan viestintää ja tilannetta.
'Mielisairaudet ja paniikkikohtaukset ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Covid-piikitysten jälkeen'."
Putin on julkisuuteen ilmoittanut ottaneensa 4 koronapiikkiä Putin on myös ainoa maan johtaja maailmassa joka vaatii kaikilta tapaamiltaan henkilöiltä koronarokotuksen sekä viikkojen karanteenin ennen tapaamista .
Maailmalla huvitusta herättäneet Putinin varotoimet koronan vuoksi joissa käytetään kymmenien metrien pituisia pöytiä kertovat kyllä karua kieltä mielisairaudesta tai korona fobiasta Kremlissä mutta tuskin johtuvat Putinin himosta koronapiikkeihin .
Henkilökohtaisesti heti kun Koronarokotteet tuli olen käyttänyt hyväkseni mahdollisuuden saada suojan koronaa vastaan tämän seurauksena en ole vuoden 2019 jälkeen sairastanut edes ennen sitä joka talvista tavanomaista flunssaa saati koronaa kunnes tänä syksynä jätin koronapiikin väliin ja sain koronan 8 päivää kovassa kuumeessa keuhkoputket kuin tulessa liman eritys keuhkoista haittasi hengitystä vakavasti öisin ja kurkku äärettömän kipeänä päätin että urheilemaan en enään ala asian suhteen vaan jatkossa haen koronapiikin taas joka vuosi .
Miten rokotukset tähän liittyvät? Ei mitenkään.
Kertomani henkilö on seurattavissa netissä, hän on paennut venäjältä perheensä kanssa
mutta pitää yhteyttä Venäjällä asuviin tuttuihinsa ja osaa lukea tiedotteita rivien välistä.
Varmahan ei asia tietenkään ole, mutta pitää myös kysyä sitä saammeko varmasti oikeaa tietoa vaikka Putin olisikin kuollut.
Kaksoisolentojen käyttö on jo tutkittu ja osin myönnettykin.
Oudoin kohta tässä tarinassa on virkamiehen neuvottelu ja päätös asioissa jotka ovat yksinomaan kuuluneet Putinille kuten esim. liikekannallepanon valmistelu.
Odotellaan ja ihmetellään.
Myrkkypiikit on eri asia, kuin Sputnik-rokotteet....perustavaa laatua oleva huomautus.
Hellantettas sentään, Putin esiintyy julkisuudessa miltei joka päivä, toisin kuin monet muut läntiset johtajat.
Kun ei ole puheyhteyttä, eikä muitakaan yhteyksiä, ei myöskään mitään tiedetä.
>Yli 60 % kaikista VAERS:ille ilmoitetuista ahdistuneisuustapauksista liittyy COVID-19-rokotteisiin.
Kerrothan kansantoveri vielä, kuka tutki että liittyvät rokotteisiin. On nimittäin aika kiinnostava tutkimustulos eikä varmasti mikään helppo tutkimus tieteen kannalta.
No kuule, kyllä se Vova-setä on ihan varmasti saanut länsimaiset rokotukset...
Mutta milloin hän esiintyy suorassa lähetyksessä? Vova-setähän on tallenne-esiintymisten spesialisti.
Kyllä se tilanne muuttuu jos, ja kun venäjä pääsee irti diktaatuurin kahleista.
Eihän tuo mitenkään varmaa ole. Riitatila loppuu, jos USAn politiikka muuttuu. Hassua kun suomalaiset pelkää sitä että Trump voittaa vaalit, vaikka juuri hän voisi lopettaa typerän Venäjän "heikentämisen" ja rauhoittaa tilanteen. Bideestä ei tuohon ole, vaikka kyseinen projekti on kääntynyt täysin itseään vastaan. Monet suomalaiset taitaa tosin olla niin syvällä propagandassa ja ryssävihassa, että he oikeasti haluavat tuota jatkuvaa riitaa.
Siis oikeasti putler toi.🏴☠️
Venäläiset yrittävät nyt sitten keksiä jotain muuta tilalle ja sen aikaa he tyylilleen uskollisena paskovat housuihinsa.
Venäjän kanssa ongelmat jatkuu niin kauan kun venäjä ei pidä naapurimaitaan itsenäisinä valtioina vaan elää harhassa että sen naapurimaat ovat vain venäjän vasalleja ja venäjän etupiiriä vailla itsenäisyyttä ja itsenäistä päätäntävaltaa omaan sisä / ulko sekä turvallisuuspolitiikkaansa .
Niin kauan kuin venäjä elää jossain 100 vuotta vanhoissa harhoissaan se luo ongelmia naapureidensa suuntaan Nato on ainoa asia joka pitää nämä venäjän suurimmat agressiot kurissa koska venäjä tietää että se on nopea tuho sille itselle .
Ukraina ei ollut Naton jäsen ja luonnollistahan on että venäjä nyt käy siellä sen vuoksi valloitussotaa .
Sekoilet itsenäisistä valtioista, Venäjä on oikeasti itsenäinen, joka ei sovi globalisteille, eikä heidän tulevaisuudensuunnitelmiinsa.
Suomen itsenäisyys on annettu pois.
Venäjä on orjakansaa omien rosvopäälliköiden alaisuudessa.
Ymmärtäisivät edes hävetä.
"Sekoilet itsenäisistä valtioista, Venäjä on oikeasti itsenäinen, joka ei sovi globalisteille"
Ikävä kyllä kaikien tilastojen mukaan venäjä ei ole enään itsenäinen valtio johtuen siitä että se on taloudellisesti täysin riippuvainen nykyään yhden ainoan valtion hyvästä tahdosta ja siitä kauanko tämä valtio haluaa käyttää venäjän luonnonvarantoja hyväkseen pilkkahinnalla .
Venäjä on siis täysin taloudellisesti riippuvainen Kiinasta eli toisin sanoen venäjä on Kiinan taloudellinen vasalli ja maa jonka talous on riippuvainen yhdestä ulkovallasta on luonnollisesti poliittisestikin viime kädessä tämän emämaan ohjailtavissa .
Näin se maailma vaan pyörii.
Venäjästä on tullut itsestä se mitä se on sodilla ja agressioilla naapurimaistaan yrittänyt tehdä .
Huomionarvoista on myös se ettei Kiina ampunut laukaustakaan ottaessaan venäjän haltuunsa .
Vai niin. 98% kuitenkin kannattaa Suomen itsenäisyyttä ja NATO-jäsenyyttä.
Naton hevosmiesten tietotoimiston uutisia.
Tämä sivu on just sitävarten et avuttomat saa ruikuttaa, Venäjälle ette yksinkertaiset mahda mitään.
Nooooo, mutta etupiirin menetys ottaa hetken koville, kyllä se siitä tokenee.
Ja Kalsarinmyrkyttäjä puolestaan toi Naton.
Niin se ympyrä sulkeutuu.
Nato pysyy ja Venäjä pysyy. Onneksi sotakääpiö kuolee aikanaan.
Nato teki Suomen ja Venäjän välisestä rajasta WAR ZONEn.
Nato teki Suomesta koskemattoman alueen venäjälle se sai Kremlin voimattoman raivon valtaa .
Elämä on 😉😁
Venäjä hieman kiukuttelee, mutta ei voi asialle enää mitään! USA:n joukkoja on Suomessa, Baltiassa ja Puolassa, joten niihin on mahdotonta hyökäta joutumatta suoraan sotaan USA:n kanssa!
Ehdotan Sodan julistamista Venäjäa vastaan. Sen jälkeen päästään taas mastkustamaan Sotsiin ja vapaasti muuallekkin venäjälle.
Eipä sinun "ehdotuksesi" mitään merkitse Suomessa!
On kyllä ilkeä huomata ettei Nato tuonutkaan sitä turvallisuudentunnetta mitä odotin, samalla lailla Venäjä pelottaa kuin ennenkin.
Se johtuu siitä, että peilistä sinua toljottaa raivostunut Venäjän Tiltu!
Meille suomalaisille Nato loi verrattoman turvallisen ja rauhaisan olon!
Vitut! Mitä paremmin valmistaudumme ja koulutamme kansamme. Mutta tähän ei oltu varauduttu. Nopea reagointia oli hyvä, mutta tarvitaan vahvempia toimia Venäjää vastaan.
Puttea vituttaa ku ei saa enään Ljudmilaa :(
:(
In God We Thrust !
:D
Venäjällä on mahdollisuus ja jopa velvollisuus lopettaa hyökkäyssotansa ja miehityksensä Ukrainassa milloin haluaa.
Zaharova jo ehdotti rauhanneuvotteluja "olemassaolevien tosiasioiden" perusteella. Venäläisittäin tällä tarkoitetaan, että Venäjä saa pitää kaiken ryöstämänsä. Sellaiseen ei pidä suostua.
Venäjän nykyinen johtaja on tehnyt selkeäksi rikollisuutensa, joten hänen kanssaan ei rauhaa voida luotettavasti tehdä. Rauha jää hänen seuraajansa tehtäväksi.