Aloittelija onnistui itseruskettavan kanssa

Heippa!
Itse lueskelin täällä epätoivoissai ohjeita itseruskiksen käyttöön ja sitten päätin vaan rohkeasti kokeilla. Tässäpä siis ohjeeni, joilla onnistuin (laitoin tosin vain jalkoihin, mutta luulisi saman pätevän muuallekin):
Ensin ajoin jalkakarvani huolellisesti ja sitten kuorin tavallisella vartalonkuorinta-aineella, johon lisäsin aika reilusti hienoa sokeria, jotta "rakeita" olisi varmasti kunnolla.
Tämän jälkeen huolellinen rasvaus perusvoiteella (laittakaa rasvaa todella reilusti, niin ettei kaikki imeydy heti) ja vielä ongelmakohtiin (polvet, varpaat ja jalkapohjat) paksumpaa voidetta kunnon kerros, niin että jäävät hieman valkoisiksi. Itse suojasin vielä jalkapohjia seisomalla vessapaperin päällä, kun joku kertoi täällä, ettei tajunnut pyörivänsä itseruskettavalla päällystetyssä maassa ja sai siten mustat jalkapohjat.
Sitten oli itseruskettavan vuoro (mulla sitä Garnierin kaikista asennoista suihkittavaa), itse laitoin melko pian rasvaamisen jälkeen, niin että iho vielä hieman "liukas". Kevyt suihkuttelu ensin joka puolelle toista jalkaa ja sitten taas perusvoidetta käsiin (käsissä muuten kumihanskat, ottakaa talteen vaikka hiusväripaketista) ja sen avulla vielä itseruskettavan huolellinen levitys/hieronta jalkaan. Ja sama hoito tietysti toiselle jalalle.
Lopuksi vielä pyyhin kostealla pumpulilla varpaita ja jalkapohjia ja lisäsin niihin sitä paksumpaa voidetta.
Sitten odoteltiin ja sieltähän se tasainen (eikä todellakaan liian tumma) väri sitten ilmestyi. Itselläni nuo jalat tosiaan on tuommonen ikuinen ongelma, ne ei ikinä rusketu, vaikka mitä tekisin. Nyt olikin sitten kiva saada ne sellasen luonnollisen kauniin rusehtaviksi. Ja edelleen, väri oli tosi luonnollinen ja vaalea (johtuu varmaan tuosta rasvan avulla levittämisestä).
Väri on mulla ainakin kulunut pois tasaisesti, enkä ole huomannut mitään ongelmia esim. taivekohdissa.

Toivottavasti tästä oli apua. :)
1519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiitos! Tästä oli suuresti apua minulle -aloittelija myöskin!!! ^_~

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kullanruskea kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu