Olisiko ihminen langennut syntiin, jollei olisi ollut Paholaista houkuttamassa häntä siihen? Kai hän olisi voinut langeta samalla tavoin kuin Lusiferkin.
JOS ei olisi ollut Pahaa
5
180
Vastaukset
Ellei olisi pahaa, ei olisi hyvääkään ja päinvastoin: kuten ei olisi lyhyttä ilman pitkää eikä lihavaa ilman laihaa.
Tässä inhimillisen ajattelumme maailmassa, voimme käsittää useat asiat vain vastakohtiensa avulla. Mihin tarvitsisimme esim. puolustajaa, Pyhää Henkeä, ellei olisi syyttäjää, Saatanaa.(alunperin Israelin uskonnossa Saatanalla oli juuri "yleisen syyttäjän" rooli "Jumalan hovissa": myöhemmin Saatanan hahmoon on syyttäjän lisäksi kerääntynyt kaikenlaisia aineksia sieltä sun täältä).
´Syöminen hyvän- ja pahan tiedon puusta´ aiheutti sen, että ihminen tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasta. Sitä ennen kaikki oli ollut (?) "yhtä mössöä", ei hyvää, eikä pahaakaan, samaan tapaan kuin on (ilmeisesti) eläinten laita, jotka toimivat vaiston varaisesti, ilman moraalia tai tietoisuutta hyvästä ja pahasta.- Nii-in?
..Lusifer alunperin ollut paha.
- ennen kuin
Alussa, ennenkuin Jumala loi maailman, enkelit ja Taivaan, oli vain Hän ("Minä olen"), ja Hänessähän ei ole pahuutta.
ei ole kylmääkään olemassa, on vain eriasteisia lämpötiloja from -273.15 °C to moniin miljooniin lämpöasteisiin. Mikähän mahtaa olla yläraja Celsius -asteikolla?
Samoin on perinteisesti käsitetty, ettei pimeyttäkään ole olemassa, sen sanotaan olevan vain valon puutetta. Olen kuitenkin pohtinut, että jos "musta-aukko"-teoria on totta, niin on myös mustaa, itseensä käpertynyttä ja valofontteja nielevää energiaa.- Ritari009
En väitä,että Jumala halusi syntiinlankeemuksen tapahtuvan,mutta ilman sitä,ei Rakastavan Jumalan sydämen sisin olemus olisi koskaan tullut maailmankaikkeudessa olevien hallitusten ,voimien ja valtojen tietoisuuteen.
Golgatan tapahtumilla on paljon suurempi merkitys kuin edes osaamme ajatellakkaan,sen lisäksi,että se puhdisti ihmiskunnan syntiin lankeemuksen kirouksesta,josta Saatana ehti jo riemuita. Jumala Jeesuksessa teki tyhjäksi Perkeleen teot, lopullisesti.
Ihmisen osuus ,siihen,että pääsee osalliseksi Jeesuksen sovitustyöstä,on asetettu Jumalan pyhienlakien mukaan USKOON,usko Jeesukseen antaa puhdistuksen syntiinlankeemuksen kirouksesta.
Mitään kertakaikkista automatiaa pelstuksessa Jeesuksen kautta ei ole olemassa,se on harhoista suurimpia ja eksyttävintä,vaikka mitenkä yksittäisllä Raamatun lauseilla ja eri asiayhteyksistä temmatuilla asiaa yrittäisi todistaa,ja siinä sen eksytyksen suuri vaara onkin,väärällä Raamatun Sanan sovelluksella!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.3510474- 425572
- 435133
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk2033891- 483568
- 133523
- 313036
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise782874- 442683
- 562583