JOS ei olisi ollut Pahaa

niin?

Olisiko ihminen langennut syntiin, jollei olisi ollut Paholaista houkuttamassa häntä siihen? Kai hän olisi voinut langeta samalla tavoin kuin Lusiferkin.

5

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ellei olisi pahaa, ei olisi hyvääkään ja päinvastoin: kuten ei olisi lyhyttä ilman pitkää eikä lihavaa ilman laihaa.

      Tässä inhimillisen ajattelumme maailmassa, voimme käsittää useat asiat vain vastakohtiensa avulla. Mihin tarvitsisimme esim. puolustajaa, Pyhää Henkeä, ellei olisi syyttäjää, Saatanaa.(alunperin Israelin uskonnossa Saatanalla oli juuri "yleisen syyttäjän" rooli "Jumalan hovissa": myöhemmin Saatanan hahmoon on syyttäjän lisäksi kerääntynyt kaikenlaisia aineksia sieltä sun täältä).

      ´Syöminen hyvän- ja pahan tiedon puusta´ aiheutti sen, että ihminen tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasta. Sitä ennen kaikki oli ollut (?) "yhtä mössöä", ei hyvää, eikä pahaakaan, samaan tapaan kuin on (ilmeisesti) eläinten laita, jotka toimivat vaiston varaisesti, ilman moraalia tai tietoisuutta hyvästä ja pahasta.

      • Nii-in?

        ..Lusifer alunperin ollut paha.


      • ennen kuin

        Alussa, ennenkuin Jumala loi maailman, enkelit ja Taivaan, oli vain Hän ("Minä olen"), ja Hänessähän ei ole pahuutta.


    • ei ole kylmääkään olemassa, on vain eriasteisia lämpötiloja from -273.15 °C to moniin miljooniin lämpöasteisiin. Mikähän mahtaa olla yläraja Celsius -asteikolla?

      Samoin on perinteisesti käsitetty, ettei pimeyttäkään ole olemassa, sen sanotaan olevan vain valon puutetta. Olen kuitenkin pohtinut, että jos "musta-aukko"-teoria on totta, niin on myös mustaa, itseensä käpertynyttä ja valofontteja nielevää energiaa.

      • Ritari009

        En väitä,että Jumala halusi syntiinlankeemuksen tapahtuvan,mutta ilman sitä,ei Rakastavan Jumalan sydämen sisin olemus olisi koskaan tullut maailmankaikkeudessa olevien hallitusten ,voimien ja valtojen tietoisuuteen.
        Golgatan tapahtumilla on paljon suurempi merkitys kuin edes osaamme ajatellakkaan,sen lisäksi,että se puhdisti ihmiskunnan syntiin lankeemuksen kirouksesta,josta Saatana ehti jo riemuita. Jumala Jeesuksessa teki tyhjäksi Perkeleen teot, lopullisesti.
        Ihmisen osuus ,siihen,että pääsee osalliseksi Jeesuksen sovitustyöstä,on asetettu Jumalan pyhienlakien mukaan USKOON,usko Jeesukseen antaa puhdistuksen syntiinlankeemuksen kirouksesta.

        Mitään kertakaikkista automatiaa pelstuksessa Jeesuksen kautta ei ole olemassa,se on harhoista suurimpia ja eksyttävintä,vaikka mitenkä yksittäisllä Raamatun lauseilla ja eri asiayhteyksistä temmatuilla asiaa yrittäisi todistaa,ja siinä sen eksytyksen suuri vaara onkin,väärällä Raamatun Sanan sovelluksella!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      43
      5724
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      44
      5253
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3678
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3633
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3106
    6. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      88
      3083
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2844
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      56
      2683
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2340
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1804
    Aihe