Mormonithan opettaa, että kaikki ne jotka ei eläessään opi tuntemaan mormoniuskontoa saa siihen mahdollisuuden kuoleman jälkeen. Miksi siis koittaisin eläessäni selvittää, onko mormoniuskonto totta, kun moni muu uskonto opettaa, että kukaan ei saa kuoleman jälkeen enää toista mahdollisuutta? Jos valitsen jonkun jälkimmäisellä tavalla opettavan uskonnon, parannan mahdollisuuksiani pelastua.
Miksi antaisin mormoniuskonnolle mahdollisuuden?
Anonyymi-ap
46576
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Juuri niin. Lisäksi säästyy maksamasta kymmenesosaa tuloistaan mormonikirkolle.
Tosin tuolla ajattelulla saatat jäädä ilman korkeinta taivasta (Mormoneilla on 3 taivaan tasoa). Ja ainoastaan korkeimmassa saa pimppiä
.
.
.
.
.
.
koska se oli tämän kirkon perustajalle tärkeintä elämässä
Tosin jos on nainen, tuo asia ei varmaankaan ole yhtä tärkeää
Käypi niin että naiset kaikki jää sinne alimpaan, ja ukot saavat vain toisiaan siellä ylimmässä!
Hyvä kysymys, mutta mormoneilta on turha toivoa saavansa siihen vastausta.
Mormonismiin ei kannata perehtyä senkään takia, että kuoleman jälkeen ei saa enää uutta mahdollisuutta, jos on eläessään oppinut tuntemaan totuuden ja hylännyt sen eikä palaa takaisin ruotuun ennen kuin kuolee. Entisiä mormoneita odottaa siis kamala kohtalo, vaikka he eläisivät kuinka hyvää elämää tahansa, toisin kuin niitä jotka eli koko ikänsä kuin siat pellossa tuntematta totuutta. Jälkimmäisillä on mormonien mukaan vielä toivoa.
Älkää vääristelkö kirkon oppia, tutustukaa siihen mieluummin, ja noudattakaa sitä. Se on sama kuin Raamatun alkuseurakunnan evankeliumi. Muiden kirkkojen opetus on traditioiden vääristämä. Pitää palvoa myös Mariaa, Jumalan Äitiä, tai kumartaa ikoneita, tai uskoa vain Raamattuun, tai antaa lahkolaisten hurmahenkien viedä.
Miksi Olli jatkuvasti valehtelet, että evankeliumi tarkoittaisi smithin oppia? Evankeliumin määritelmän jokainen voi lukea tietosanakirjoista ja nykyisin mm. Wikipediasta. Mormonit ovat keksineet sillekin sanalle ihan eri merkityksen kaksoiskielessään.
smithin oppi on todella kaukana Raamatun alkuseurakunnan evankeliumista. Siinä EI OLLUT taika-alusvaatteiden käyttöpakkoa, pktmoninaintia, polyteismiä, rasismia eikä kymmenysten maksamista johtajien bisneksiin.
Voisitko itse noudattaa muille antamiasi ohjeita ja tutustua muiden kirkkojen oppeihin sen sijaan että vääristelisit niitä? MAP-kirkko ei suinkaan ole ainoa kirkko, josta liikkuu paljon vääriä käsityksiä. Esim. katolinen kirkko ei todellakaan hyväksy Marian palvontaa, vaikka moni netissä väittää toisin. Ja kun otit ikonien kumartaminen puheeksi, siinähän on kyse pelkästä kunnioituksen ja rakkauden osoittamisesta ikoneissa kuvattuja pyhiä ihmisiä kohtaan, eikä sillä ole mitään tekemistä palvonnan kanssa.
Taas syytät valehtemusta
Olet varmaan ihan oikeassa, on oltava tarkempi mitä muista sanoo. Kun katoliset menevät kirkkoon, he kumartavat Marian kuvaa. Minusta se on väärin kristillisen uskon kannalta. Muuten kuuluu tietysti uskonvapautaan.
Samoin kaikkien krusifiksien, ristien ja ikonien kumartaminen. Luterilaiset alttaritaulut ovat taas taideteoksia vaan, mutta väärässä paikassa, alttarin päällä, edessä. Ne voisivat olla sivuseinillä.
Niin syytän ja täysin aiheellisesti. Evankeliumi EI TARKOITA smithin oppia normaalissa suomen kielessä.
Sukututkimusta harrastaessani tutustuin Kansallisarkistossa IGI-kortistoon, jossa oli aakkosjärjestyksessä kortit kaikista Suomessa kuolemansa jälkeen mormoneiksi kastetuista. Sieltä löysin esi-isänikin 1700-luvulta.
Onkohan hän ottanut opin vastaan?
Taika-alusvaatteiden käyttäminen on väärin. Ja on täysin vastuutonta valehdella, että ne suojaisivat koronatartunnoilta!
Ei tiedetä muuta, kuin että hän voi ottaa sen vastaan tai olla ottamatta. Siellä kaikki tiedämme paljon enemmän. Tiedämme, että sielumme jatkaa elämäänsä. Odotamme ylösnousemusta, jos siellä siihen uskomme.
Suojaavat Höpölöpsiksen myrkyltä, valheita, vääristelyiltä, puolitotuuksilta ja panetteluilta. Saatanan propagandalta.
Entä ne "onnettomat", joiden puolesta kukaan ei ole tehnyt taikapuljauksia? Jumalannehan on niin kykenemätön, että ilman taikapuljauksia hän ei voi auttaa.
Mutta eivät suojaa minun totuuksiltani. Evätkä näytä suojaavan Ollia saatanan propagandaltakaan, koska hän smithin juttuihin uskoo.
Kaikki kastetaan sijaiskasteella, tuhat vuotta aikaa.
Jumalanne ei todellakaan ole kaikkivaltias kun tarvitsee mormonien tekemiä taikapuljauksia voidakseen pelastaa ihmisen.
Onhan se selvä, että kuoleman jälkeen tapahtuu edelleen kaikille jotain tuhat vuotta, samoin maan päällä eläville.
Peli vihelletään poikki vasta Viimeisellä Tuomiolla, tuhannen vuoden päästä. Kun luodaan Uusi Taivas ja Uusi Maa. Osa on silloin jo noussut ylös. Kaikki nousevat silloin ylös, ja pelastuvat kolmeen taivaaseen tai sitten joutuvat kadotukseen tai helvettiin. Ilman rangaistusta ei selviä kukaan, joka ei ole anteeksi saanut Jeesuksen verisovituksen jumalallisella voimalla ja ansiosta ja vastaanottamalla sen, uskomalla sen ja tekemällä parannuksen.
Eli hyvin vähän ihmisiä sinne kadotukseen lopulta menee. Se on oikeudenmukaista, muttei kannata saada niitä rangaistuksia, se on äärimmäisen kamalaa kumminkin.
Joku nyt pultsarina ojan pohjalla makaava tai pahin rikollinen tai jumin diktaattori voi kuitenkin Viimeisellä Tuomiolla korottua korkeimpaan taivaaseen jumal'olennoksi, ja nykyinen suuri ja arvostettu johtaja ja pappi, kaadetaan ja heitetään tuliseen järveen.
Jumalan rakkaus on lämmin, voimakas tosiasia jokaista elävää ihmistä kohtaan ja ihmistä kohtaan myös tuonpuoleisessa vielä kummallakin puolella siellä. Nyt kilvoittelemme pääsemisestä Paratiisin puolelle kuollessa tai/ja ylösnousemukseen Jeesuksen tullessa. Henkimaailmassa kuoltua on uudet jutut, jotka tiedämme vain aavistuksenomaisesti.
Niin, Brigham Youngin mukaan tummaihoisen naineet eivät voi saada syntiään anteeksi esim. Kristuksen sovitusveren kautta, vaan heidät pitää tappaa siten, että heidän kurkkunsa vedetään auki, jolloin heidän verensä valuu maahan sovitukSEKSI!
Ja tietenkin vain te huipputyypit, jotka ette ole naineet tummaihoista ja jotka pitävät pktmoninaintia kauniina ja pyhänä asiana ja jotka viimeistään tuhatvuotisen valtakunnan aikana moninaiskentelette, pääsette korkeimpaan paikkaan, jossa teillä on haaremit. Muissa paikoissa ihmisillä ei ole edes sukupuolielimiä.
Eipä se Jumalasi rakkaus kovin suurta ole, koska pikkutyttöjen kärsimyksillä ei ole mitään merkitystä ja osa porukasta heitetään tuliseen järveen. SadistiSEKSI psykopaatiksi minä mormonijumalaa kutsuisin. Ollin Jumala on samanlainen kuin hänen ihailemansa maalliset diktaattoritkin, mm. Enver Hoxha, jonka Olli on tavannutkin.
Melkoista pimeyttä on smithin oppi ja melko sokea täytyy olla siihen uskoakseen.
Aika paksua tietämättömien, kapinallisten luopioiden tekstejä taas plagioi tuo kirkon vihollinen.
Miksi valehtelet, että olen luopio? No, olen kyllä luterilaisen kirkon luopio, koska olen kirkosta eronnut, mutta en ole toisaalta siihen kyllä omatoimisesti koskaan liittynytkään.
Ja kyllä nuo ovat ihan omia tekstejäni eivätkä kopioita mistään. Itsekin olet kehuskellut Enver Hoxhan kaveerauksellasi.
Kerropa nyt, että oliko viestissäni jotain asiavirheitä. Kyllä nuo ovat ihan kirkkosi johtajien oppeja ja jokaisen tarkistettavissa.
Minä plagioin ainoastaan kirkkosi omista lähteistä, mm. julkaisusta Journal of Discourses. Enkä edelleenkään ole smithin kirkon luopio vaan luterilaisen.
Luterilaisten luopio. Kyllä Hekin uskovat Jumalaan ja Jeesukseen ja kehoittavat tekemään hyvää eikä pahaa, ja tekivät uskonpuhdistuksen, irtioton katolisesta harhaopista ja luopumuksesta alkukirkon opista.
Kyllä siihen puoleen pitää uskoa eikä siitä luopua!
Joo, kyllä luterilaistenkin luopiot voivat uskoa Jumalaan ja Jeesukseen ja kehottaa (sanassa ei ole i-kirjainta!) tekemään hyvää eikä pahaa. Siitä olemme samaa mieltä.
Mutta mormonit ovat kehottaneet tekemään pahaa, mm. moninaiskentelemaan pktyttöjä, harjoittamaan rasismia, maksamaan kymmenyksiä köyhien sijaan ökyrikkaalle kirkolle sen johtajien bisneksiin ym.
Kehoitan sinua tekemään parannuksen panettelemisestä, vääristelemisestä ja puolitotuuksilta, jotka myöskään eivät todista mitä väität, että kirkossa olisi jokin vika. Tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko, sekä nimeltään että opiltaan ja käytännöltään ja historialtaan.
Sinä opit minulta paljon, nyt kielioppiakin. Paljonhan olen joutunut sinua täällä valistamaan, kun et ole tiennyt paljoakaan kirkkosi historiasta, vaikka sitä on helposti luettavissa mm. mormonien omasta julkaisusta Journal of Discourses. Sieltä voi lukea mm. Brigham Youngin karmeita lausuntoja ja opetuksia sanasta sanaan.
Smithin kirkko ei ole Jeesuksen kirkko. Jeesus ei käskenyt moninaimaan pktyttöjä, ei käyttämään taika-alusvaatteita, ei maksamaan kymmenyksiä smithin kirkon johtajille, ei harjoittamaan rasismia, ei harjoittamaan polyteismiä ym.
smithin kirkko on smithin ja kumppaneiden tekele 1800-luvulta.
Luin huolimattomasti. Kehoitan-sanassasi on edelleen i-kirjain. Miksi et suostu kirjoittamaan oikeaa suomea kehotuksistani huolimatta? Ja miksi et jätä smithin kirkkoa kohotuksistani huolimatta?
Tämä on Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Jeesus johtaa tätä, maailman ruhtinas on Saatana, mutta viime kädessä Jeesus johtaa kaikkea, ja on luonut tämän maailman. Jeesuksen tultua takaisin hän johtaa kaikkea julkisesti.
Tässä kirkossa on oikea oppi, muissa väärä, puolinainen.
Kehoitan sinua tekemään parannuksen pilkunviilaamisestasi. Kirkossamme on oikea henki, vaikkei jokaista pykälää byrokraattisesti noudatettaisikaan.
smithin kirkolla ei ole mitään tekemistä Jeesuksen kanssa. Jos Jeesus eläisi vielä, Hän kääntyisi haudassaan nähdessään mitä kaikkia hirveyksiä mormonit ovat Hänen nimissään tehneet, mm. moninaiskennelleet pktyttöjä.
Teidän oppinne on puoliNAINEN. Nainen on vain hyväksikäytettävä perheen alapää, joita saa naida niin monta kuin sielu sietää.
Kyllä se kertoo ihmisestä jotain, jos hän ei hallitse des omaa äidinkieltään. Myös tältä palstalta omalle hymistelypalstalleen häipynyt Nenada käytti kehottamisesta tuota virheellistä muotoa.
Kirkossanne on aivan väärä henki.
Nainen on kirkossa tasa-arvoinen päinvastoin kuin muualla. Mitä vikoja on, ne johtuvat yhteiskunnasta, eivät kirkosta. Ja säännöt ovat Jumalan säännösten mukaisia. Miehet ovat pappeuden haltijoita, naiset samoin kirkon tehtävissään, papittaria.
Panetteluja voidaan aina keksiä, paikkaansa ne eivät pidä.
Tämä on Jumalan Kirkko, Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Jeesus johtaa tätä. Jokainen saa johdatusta kirkon tehtäväänsä ja henkilökohtaiseen elämäänsä, kun noudattaa evankeliumia.
Joulurauhaa!
Jos aloittajalle on tärkeää että uskonnollinen järjestö jota hän tukee puhuu hänelle "fakta-peräistä totuutta", silloin olisi parempi jättää MAP-kirkko kokonaan väliin.
Usko on sellaista, että uskoo ensin ja vähitellen todistus asiasta kasvaa kun noudattaa uskoaan ja lopulta tietää. Se ei ole tieteellistä tietoa, vaan henkilökohtainen todistus asian totuudesta.
Kun luopuu uskostaan ja todistuksestaan, menee väärille poluille, tulee jopa kiivaaksi oikean uskon vastustajaksi kuin höpölöpsis. Täytyy aina itselleen todistaa valintansa oikeus, vaikka omatunto, soimaa: "Sinähän tiedät jo, että Jumala on olemassa ja Jeesukseen pitää uskoa, miksi kiellät todistuksesi?"
Eli perse edellä puuhun. Ensin pitää uskoa Enver Hoxhaan ja hänen aatteeseensa. Kun on suggeroinut ensin itsensä, silloin omatunto ei yhtään kalva, vaikka kilistelee lasia diktaattori Hoxhan kanssa samaan aikaan kun tämä kidututtaa ja tapattaa poliittisia vastustajiaan.
Miksi Olli aina valehtelet minun olevan entinen mormoni? Jos olisin, ilman muuta sen sanoisin, koska se antaisi minulle entistä enemmän kompetenssia puhua mormonismin harhoista. Olet sanonut minun olevan myös nainen. Pieleen menee sekin. Luulet minua ehkä täällä ennen kirjoitelleen nimimerkki Tapanin (Oikein Mikko A.) tyttäreksi, joka myöskin kirjotteli täällä. Hänellä oli kuitenkin aivan oma tyylinsä.
Hienoa, että myönnät, että sinun täytyy todistaa aina itsellesi valintasi oikeus, vaikka omatunto soimaa. Et ole siis aivan toivoton, jos sinä sittenkin tunnet syyllisyyttä kaveeraamisestasi Hoxhan kanssa. Toivottavasti jossain vaiheessa tunnet syyllisyyttä myös haksahtamisestasi smithin oppiin.
Tuota samaa Ollin perse edellä puuhun -menetelmää on käytetty härskisti myös pakkonainneissa kautta maailman. Kun esim. Intiassa ja Arabimaissa on naitettu alaikäisiä tyttösiä, on sanottu, että rakkauskäsitys on erilainen kuin länsimaissa. Kun länsimaissa ihmiset menevät naimisiin, se on verrattavissa siihen, että ensin on lämmin hella, joka vähitellen viilenee, mutta kyseisissä maissa on ensin viileä hella, joka vähitellen lämpenee.
Käytännössä kuitenkaan pakkonaitettujen tyttöjen niin noissa maissa kuin mormoneilla aikoinaan tunteet eivät suinkaan aina lämpene sitä pukkia kohtaan, jonka kanssa heidät on pakkonaitettu. Tästä todisteina mm. tyttöjen omakohtaiset todistukset ja kertomukset.
Ollin menetelmä siis kohtaa yleensä vesiperän.
Joulurauhaa.
Sitä Samaa!
Mitä ongelmaa tuossa sitten on?
Jos ei eläessä, niin sitten koiranputkea kasvatellessa.
Amerikkalaista roskaa !!!
Täyttä paskaa !
Miten se voi olla mahdollista että kuoleman jälkeen saa mahdollisuuden tuntemaan Mormonin uskonto.
Raamattu taas toteaa selvästi että kuoleman jälkeen ei ole fyysistä elämää. Myös ajatus sielun kuolemattomuudesta osoitetaan Raamatussa valheelliseksi käsityksesi. Valitettavasti lähes 99% maailman uskonnoista uskovat juuri edellä mainittuihin.
Raamatun tekstien mukaan ihmisen kuollessa mitään ei jää tunnistettavaan olomuotoon. Jumalan rankaisu tuhansia vuosia sitten tapahtuneeseen tietoiseen valintaan Eevan valitessa tottelemattomuuden paratiisissa oli fyysinen kuolema ” maasta sinä olet otettu ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman”.
Tätä säädöstä ei kukaan ole voinut tehdä tyhjäksi. Jokaisen meidän elämä päättyy tietyssä päätepisteessä.
Ihmettelen täten miksi mormonismi tarjoaa aivan toisenlaista näkökulmaa kuin Raamattu.
Täysin sama ilmiö toistuu siinäkin, millaisessa olomuodossa joku menee taivaaseen.
Mormonit opettavat että Jeesus Kristus nousi taivaaseen näkyvässä liharuumiissa. Raamatussa todetaan, ettei liha ja veri voi periä taivasten valtakuntaa. Joten kun Jeesus nousi taivaaseen, hän muuttui silmänräpäyksessä näkymättömäksi henkiolennoksi ja näkymättömään henkiruumiiseen kuten Jumala ja enkelit. Ihminen ei kykene sellaista olomuotoa näkemään eikä järkevästi edes ymmärtämään.
Jomman kumman kirjan on oltava oikeassa. Joko Raamattu tai Mormonin kirja.
Jotenkin sielu ja henki sekoittuvat. Luomiskertomuksessa ihmisen fyysiseen ruumiiseen puhalletaan elämän henki, jolloin hänestä tulee elävä sielu. Sielu on siis se, joka syntyy, kun henki tulee aineeseen (lihaan). Sielun vuoksi elävä olento voi tuntea tuskaa toisin kuin kuollut ruumis.
Olisi varsin yksinkertaista sanoa, että ihmisen kuollessa henki jättää fyysisen ruumiin ja sielu lakkaa olemasta. Fyysinen ruumis jatkaa olemassaoloaan kunnes hajoaa.
Kuitenkin puhutaan sielun pelastumisesta. Onko kyseessä se, että sanat ja käännökset ovat menneet sekaisin vai voiko sielu kuitenkin jatkaa olemassaoloaan ilman fyysistä ruumista?
Missä on minuus? Sielussa vai hengessä? Vai jatkavatko sielu ja henki yhdessä ihmisen kuoltua? Onko niin, että kaikki kuolevat ja henki lähtee fyysisestä ruumiista, mutta jotkut voivat pelastaa sielunsa mukaan?
Soopaa jauhavat!