Väärämielinen putinisteiksi syyttely.

Tekeekö se ihmisestä putinistin jos hän kannattaa miehen ja naisen välistä avioliittoa? Tekeekö se putinistin että ihminen kannattaa kansallisvaltiomallia?

En millään ymmärrä vasureiden syyttelyä niitä kohtaan jotka eivät halua esimerkiksi olla eurostoliiton jäsenyydessä joka lopulta vielä maasta tuhkatkin pesästä. Se vie rahat, syytää hulluakin hullumpia ukaaseja. Nämä ovat muka puten asialla vasureiden mielestä. Mutta demarit itse perustivat ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä.

Suomella uhkia riittää. On Venäjää on eurostoliittoa sekä erästä porukkaa jota lappaa maahan. Se eräs porukka ottaa vallan tulevina vuosikymmeninä maassamme. Näiden vastustaminen ei ole putinismia eikä koskaan tule sitä olemaan.
28243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Pitääkö kaikissa asioissa olla samaa mieltä kuin täällä lännessä ollaan? Eihän se ole edes demokratiaa. Ellei ihminen sitten ole sadoissa asioissa eri mieltä kuin putte, ja kaikissa asioissa samaa mieltä kuin eurostoliitto, hän on sitten putinisti. Näinkö se on? Hullua ajattelua tuollainen.

Äänestä
  • Tajuaako nämä putinistittelijat että maailmassa on myös sellaisia asioita joissa jopa putte voi olla samaa mieltä ja päinvastoin, eikä se tarkoita mitään ryssän hirmuhallinnon hyväksymistä? Ei näköjään tajua.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tajuaako nämä putinistittelijat että maailmassa on myös sellaisia asioita joissa jopa putte voi olla samaa mieltä ja päinvastoin, eikä se tarkoita mitään ryssän hirmuhallinnon hyväksymistä? Ei näköjään tajua.

    ovat myös s24-ylläpitoa-

    poistavat muut kommentit...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    ovat myös s24-ylläpitoa-

    poistavat muut kommentit...

    poissa kommentti jota tässä kommntoidaan...

    Äänestä

  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    😍 ­­N­­y­m­­­f­­­o­m­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#18130273Z

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Minä kannatan natoa että ryssä pysyisi rajan takana. Silti myös kannatan ikiaikaisia perhearvoja.

Kohta väitätte että puhun höpöjä. Minä kuitenkin tiedän itse ajatukseni ja asenteeni paremmin kuin yksikään toinen ihminen.

Äänestä
  • Jatkakaa.

    Äänestä

https://ibb.co/PZLyP9k
Öljytty terve kroppa ja miehekkäät otteet!

##Moktar.Gubta kirjoitti:
Kävin itse jokunen vuosi sitten Berliinissä museossa ja satuin ottamaan kuvan tästä kyseisestä päähineestä. Kas tässä kuva:
https://aijaa.com/Hqh2dI

https://www.travelgay.com/venue/sissi
https://www.travelgay.com/venue/sissi

Äänestä

Putinisti on sellainen joka kannattaa sotatoimia ja hyökkäyksiä naapurimaihin..ja muutenkin valehtelua kaikessa ja diktatuuria.Venäjä on putinistin ihannemaa,en ymmärrä miksi putinistin pitäisi Suomeen tulla

Äänestä
  • Putin on naZi.

    Äänestä

  • Persut eivät kannata noita asioita. Silti punikit joita vanha suola (idän Ihmemaa) janottaa, haukkuvat persuja putinisteiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Persut eivät kannata noita asioita. Silti punikit joita vanha suola (idän Ihmemaa) janottaa, haukkuvat persuja putinisteiksi.

    Korjaan, idän ihmemaa.

    Äänestä

Jos sinä kannatat samoja asioita kuin Putin, eli oikeusvaltion kieltämistä, demokratian kieltämistä, sanavapauden kieltämistä, homouden kieltämistä, EU:n heikentämistä tai tuhoamista ja vihreiden arvojen kieltämistä ja Ukrainan tuen lopettamista, niin kyllähän sinä silloin ajat Putinin asioita. Olet vain niin tyhmä että et tajua edes sitä.

Ei se ole mikään sattuma että Venäjällä iloitaan suuresti teidän äärioikeistolaisten menestyksestä eri Euroopan maiden vaaleissa. Samoja arvoja kannatatte ja samoja asioita ajatte kuin Putin - te Putinin ystävät joita Venäjä ylistää.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/f213e25f-78cd-4981-80d3-79074fd104b5

Äänestä
  • Eli kaikki tavalliset kansalaiset ovat mielestäsi putinisteja tai vähintäänkin oikeistoa, selvä. "vihreät arvot" lol

    Äänestä

  • Kannatan joitakin arvoja joita tuo hiton paha diktaattori kannattaa. Mutta niin tekee punikit eurostoliiton suhteen. He kannattavat kulttuurimarxilaisia arvoja joita eu edustaa

    Näköjään aloituksen pointti ei ole tullut kaikille selväksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Kannatan joitakin arvoja joita tuo hiton paha diktaattori kannattaa. Mutta niin tekee punikit eurostoliiton suhteen. He kannattavat kulttuurimarxilaisia arvoja joita eu edustaa

    Näköjään aloituksen pointti ei ole tullut kaikille selväksi.

    Se pointti on se että ihmiset voivat kannattaa joitakin arvoja joita maailman pahimmat ihmiset (esim putte) kannattaa mutta se ei tee heistä näiden pahojen ihmisten toimien eikä heidän kannattajia.

    Kommunismi joka on murhannut sata miljoonaa ihmistä, sen aatteen ihmisiä on valtavasti tässäkin maassa. Vasemmistoaate on samaa aatetta. Volyymi vain on eri.

    Äänestä

Putinille hyödyllisen idiootin tunnistaa usein juuri siitä ettei idiootti ymmärrä olevansa Putinin hyödyllinen idiootti.

Äänestä
  • Se on tämä tynnyrissä kasvaneiden syrjäytyneiden luusereiden ja koulupudokkaiden ryhmä, joka on ammentanut kaiken "tietonsa" jostain venäläisten MV-kaalipierusta ja sitten ihmettelevät kun heitä kutsutaan putinisteiksi. Vaikka suoltavat täsmälleen samaa sontaa kuin vannoutuneet putinistit.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se on tämä tynnyrissä kasvaneiden syrjäytyneiden luusereiden ja koulupudokkaiden ryhmä, joka on ammentanut kaiken "tietonsa" jostain venäläisten MV-kaalipierusta ja sitten ihmettelevät kun heitä kutsutaan putinisteiksi. Vaikka suoltavat täsmälleen samaa sontaa kuin vannoutuneet putinistit.

    Paitsi että kommenttisi on kokonaisuudessan omasta hanuristasi kaivettua sontaa. Ei siinä ole mitään tolkkua, mutta jostain syystä sinä pidät oman ruumiinaukkosi kaivelusta :)

    Siksi ihmisiä kehoitetaankin opiskelemaan, että eivät olisi muiden höynäytettävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Paitsi että kommenttisi on kokonaisuudessan omasta hanuristasi kaivettua sontaa. Ei siinä ole mitään tolkkua, mutta jostain syystä sinä pidät oman ruumiinaukkosi kaivelusta :)

    Lue sinä vain sitä MV-kurasontaasi ja nuole Putlerin pehvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Se on tämä tynnyrissä kasvaneiden syrjäytyneiden luusereiden ja koulupudokkaiden ryhmä, joka on ammentanut kaiken "tietonsa" jostain venäläisten MV-kaalipierusta ja sitten ihmettelevät kun heitä kutsutaan putinisteiksi. Vaikka suoltavat täsmälleen samaa sontaa kuin vannoutuneet putinistit.

    Punikit ovat mestareita syyttämään ihmisiä putinisteiksi, koska tarvitsevat lyömäaseen poliittisia vastustajia vastaan. He itse kuitenkin rakastaa puttelan kaltaista totalitarismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Punikit ovat mestareita syyttämään ihmisiä putinisteiksi, koska tarvitsevat lyömäaseen poliittisia vastustajia vastaan. He itse kuitenkin rakastaa puttelan kaltaista totalitarismia.

    On tutkittu Helsingin yliopistossa että vassut kannattaa totalitarismia.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Punikit ovat mestareita syyttämään ihmisiä putinisteiksi, koska tarvitsevat lyömäaseen poliittisia vastustajia vastaan. He itse kuitenkin rakastaa puttelan kaltaista totalitarismia.

    Heitä vanha suola janottaa niinsanotusti.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Heitä vanha suola janottaa niinsanotusti.

    Siitä osoituksena demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä.

    Äänestä

Siihen herjaan takerrutaan, millä näkee olevan eniten ärsyttävää vaikutusta. Sillä nämä trollaavat elämämkoulum pudokkaat elää ja hakee kiihoketta tunkkaiseen elämäänsä. Ei sillä ole merkitystä, onko siinä mitään logiikkaa.

Äänestä
  • Ei ole logiikkaa niillä jotka syyttää persuja putinisteiksi.

    Persut ovat kiivaimpia naton kannalla olevia. Jussi H (ainoana puoluejohtajana puhui avoimesti naton puolesta) puhui kauan sitten että Suomen pitäisi olla naton jäsen.

    Äänestä

...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tekeekö se ihmisestä putinistin jos hän kannattaa miehen ja naisen välistä avioliittoa? Tekeekö se putinistin että ihminen kannattaa kansallisvaltiomallia?

En millään ymmärrä vasureiden syyttelyä niitä kohtaan jotka eivät halua esimerkiksi olla eurostoliiton jäsenyydessä joka lopulta vielä maasta tuhkatkin pesästä. Se vie rahat, syytää hulluakin hullumpia ukaaseja. Nämä ovat muka puten asialla vasureiden mielestä. Mutta demarit itse perustivat ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä.

Suomella uhkia riittää. On Venäjää on eurostoliittoa sekä erästä porukkaa jota lappaa maahan. Se eräs porukka ottaa vallan tulevina vuosikymmeninä maassamme. Näiden vastustaminen ei ole putinismia eikä koskaan tule sitä olemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu