Patmos Lähetyssäätiön johtaja Pasi Turunen toistaa Youtube-videolla samaa synkkää tuhoa juutalaisille, kuin on jo kymmeniä vuosia toistettu Patmoksessa.
Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi.
Turunen sanoo, että "Julmalan valittu kansa" tarkoittaa ainoastaan maata.
Ainoastaan Israelin maa-alueen on Jumala luvannut heille.
Että he palaavat takaisin sinne luvattuun maahan.
Turunen myöntää, että Jumala on jo 2 kertaa epäonnistunut palauttamaan maan juutalaisille, mutta nyt kolmas kerta toden sanoo, kun 1948 Jumala pallautti kolmannen kerran juutalaiset Israeliin.
Tuo juutalaisten kääntymisen vaatiminen tarkoitta sitä että Patmoksen opin mukaan kirkko on uusi Israel, vaikka ei sitä myönnä noilla sanoilla.
------------------------------------------------------
Juutalaisilla ei itsellään ole uskossaan mitään taivaallista pelastumista, vaan ainoastaan pelastuminen maallisissa asioissa ja he odottavat maallista Kuningasta, eikä mitään taivaallista Messiasta.
Pe.ku
Patmoksen johtaja: "yksikään uskoltaan juutalainen ei pelastu"
152
983
Vastaukset
Laitatko Pe.ku linkin tuohon opetukseen niin tarkastellaan sitä väitteidesi lisäksi . 😺
Mutta tottahan se on, että vain usko Jeesukseen pelastaa myös juutalaiset. Jeesus ja opetuslapset olivat itsekin juutalaisia.- Anonyymi
Jeesus oli isrselilainen, opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isänä, ja sanoi juutalaisten Benjaminin heimon jumalaa Saatanaksi - edelleen Raamatun mukaan.
Laittakaa raamattuuhakuun sanat 'ryövärien luola', niin löytyy. Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli isrselilainen, opetti Israelin Jumalaa taivasten valtakunnan isänä, ja sanoi juutalaisten Benjaminin heimon jumalaa Saatanaksi - edelleen Raamatun mukaan.
Laittakaa raamattuuhakuun sanat 'ryövärien luola', niin löytyy.Jeesus on juutalainen ja eli ihmisenä juutalaisen elämän. 😺
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Jeesus on juutalainen ja eli ihmisenä juutalaisen elämän. 😺
Jumala on myös.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Jeesus on juutalainen ja eli ihmisenä juutalaisen elämän. 😺
Onko juutalaisen elämälle mitenkin tavallista kävellä vetten päällä ja kuolla muiden juutalaisten vaatimuksesta?
- Anonyymi
"Laitatko Pe.ku linkin"
Palstan säännöt kieltävät linkkien laittamisen
Pe.ku kertoikin sen olevan Youtubessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laitatko Pe.ku linkin"
Palstan säännöt kieltävät linkkien laittamisen
Pe.ku kertoikin sen olevan Youtubessa.Eihän kiellä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laitatko Pe.ku linkin"
Palstan säännöt kieltävät linkkien laittamisen
Pe.ku kertoikin sen olevan Youtubessa.YouTubeen on linkit, PeKu!
- Anonyymi
PATMOS ON HELLUNTAILAINEN KYMMENYS RAHAN KERÄÄJÄ MYYNTI KOJU. JEESUS HEITTI RAHAN VAIHTAJAT ULOS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Laitatko Pe.ku linkin"
Palstan säännöt kieltävät linkkien laittamisen
Pe.ku kertoikin sen olevan Youtubessa.PE- KU ON JUUTALAINEN KIELTÄÄ JEESUKSEN
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PE- KU ON JUUTALAINEN KIELTÄÄ JEESUKSEN
Peku on ateisti!
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18131302o
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Katsos vaan Turusta, nyt kuppi mennyt lopultakin nurin Israelin kumartamisessa 😂
- Anonyymi
Muut juutalaiset ovat kyllä niistä oikeistakin messiaanisista juutalaisista yleensä sitä mieltä, että he ovat kristittyjä, olivatpa itse siitä mitä mieltä hyvänsä. Aika moni kun katsoo, että ero uskontojen välillä on juuri siinä, uskooko Jeesuksen olleen Messias vai ei.
- Anonyymi
Niinkuin raamattu sanoo: 12 000 jokaisesta israelin heimosta=144 000.
Kyllä nämä luvut on raamatussa ilmaistu tarkkaan.
Pakana uskoville viesti "joka itsensä ylentää..se alennetaan".
Toisin sanoen pakanoille: olette häävieraita karitsan häissä, Tarkoitan pakanoilla kaikkia israelin ulkopuolisia ihmisryhmiä ja muista uskova aina tämä: Jeesus on Juudasta (juutalainen). omilleen ensin ja jälleen kysymys suoma(a)lainen: minkä takia olisit parempi kuin Israelin heimoista Juuda, Minkä takia oletat että Jeesus tulisi tempaamaan sinut tyyliin sili/tapu/tapu uskollinen "palvelijani?!.
Moni "kristitty" tulee pettymään ja pahasti.
niin..vuohet ja lampaat..
- Anonyymi
Mistä Youtube-videosta on kyse ja missä kohtaa hän sen sanoo? Laita linkki, joka menee suoraan siihen kohtaan, jossa Turunen asiasta puhuu.
- Anonyymi
Patmoksen kannattajat eivät katso johtajansa tekemiä videoita?
Niille pitäisi kohdatkin hakea. - Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Pe.kuiluun ei kuulu sellainen. 😹
Sinä et sanojesi mukaan availe muiden tänne laittamia linkkejä joten turhaa niitä on ainakaan sinulle laittaa.
- Anonyymi
"Tuo juutalaisten kääntymisen vaatiminen tarkoitta sitä että Patmoksen opin mukaan kirkko on uusi Israel, vaikka ei sitä myönnä noilla sanoilla."
Kirkko uutena Israelina on oppina joissain Evl-kirkon herätysliikkeissä, mutta liberaaleilla sitä oppia ei ole.- Anonyymi
” Kirkko uutena Israelina on oppina joissain Evl-kirkon herätysliikkeissä, mutta liberaaleilla sitä oppia ei ole.”
Tämä sinulla on edelleen todistamatta, Pe.ku.
🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Kirkko uutena Israelina on oppina joissain Evl-kirkon herätysliikkeissä, mutta liberaaleilla sitä oppia ei ole.”
Tämä sinulla on edelleen todistamatta, Pe.ku.
🤣No mutta tottahan se on juutalaiset eivät pelastu elleivät käänny kristityiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta tottahan se on juutalaiset eivät pelastu elleivät käänny kristityiksi.
Totta jos ei usko Kristukseen meidän kaikkien syntien pelastajana ei voi pelastua.
Ihan sama mikä olet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta tottahan se on juutalaiset eivät pelastu elleivät käänny kristityiksi.
Patmoslaiset ei vaan uskalla sanoa tuota juutalaisille Israelissa.
Muutaman kerran ovat juutalaiset saaneet vihiä heidän aikeistaan ja niistä on ollut seurauksena kirkkoihin tehtyjä iskuja Israelissa.
Pe.ku - Anonyymi

Pe.kuNo nyt tilanne muuttuu jos jotain hyvää näissä sodissa on niin se että naamiot tipahtavat.
Anonyymi kirjoitti:
Patmoslaiset ei vaan uskalla sanoa tuota juutalaisille Israelissa.
Muutaman kerran ovat juutalaiset saaneet vihiä heidän aikeistaan ja niistä on ollut seurauksena kirkkoihin tehtyjä iskuja Israelissa.
Pe.kuKyllä he sanovat. Siitähän sinä olet ennen räksyttänyt kun evankeliovat juutalaisia. 😹
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Kyllä he sanovat. Siitähän sinä olet ennen räksyttänyt kun evankeliovat juutalaisia. 😹
No judetkaan ei pelastu elleivät käänny Kristukseen.
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Kyllä he sanovat. Siitähän sinä olet ennen räksyttänyt kun evankeliovat juutalaisia. 😹
Mites se sujuu 😹
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Mistä pitää pelastua?
Älä viitsi taas trollata!
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Hyvin sujuu. 😺
Kääntyykö paljon Jeesuksen puoleen?😹
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Paljonko on paljon? 😺
Yli tusina 😸
- Anonyymi
aito_Iainen kirjoitti:
Paljonko on paljon? 😺
Yli tusina kolmeentoista 😹
- Anonyymi
dikduk kirjoitti:
Mistä pitää pelastua?
Juu, ei juutalaiset tarvitsekaan mitään taivaallista pelastusta, kun heillä ei uskossaankaan ole sellaista.
Pe.ku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patmoslaiset ei vaan uskalla sanoa tuota juutalaisille Israelissa.
Muutaman kerran ovat juutalaiset saaneet vihiä heidän aikeistaan ja niistä on ollut seurauksena kirkkoihin tehtyjä iskuja Israelissa.
Pe.kuSurullista, miten monet suuttuvat, kun heille kertoo, miten hekin voivat pelastua. On kolmenlaisia ihmisiä. Jos kysyt joltakin, onko hän pelastettu, hän joko suuttuu, on huvittunut tai ilahtuu kysymyksestä. Ensimmäinen ryhmä ovat muotouskonnollisia. Toinen ryhmä on jumalankieltäjiä. Kolmantena ovat pelastetut uskovat kristityt, jotka ovat ennen uskoon tuloaan olleet jompaankumpaan edelliseen ryhmään kuuluvia.
Tässä armon ajassa, kirkon ajassa, pelastumme yksin uskosta Jeesukseen. Kohta meidät ylöstemmataan ja alkaa Jaakobin (Israelin) ahdistuksen aika. Se kestää seitsemän vuotta. Sen aikana pelkkä usko ei riitä. Tarvitaan myös tekoja. Ei saa ottaa sitä merkkiä, ei saa palvoa petoa, on autettava juutalaisia, esimerkiksi niitä 144 000 juutalaista saarnaajaa. Ahdistuksen ajan lopussa vielä elossa olevat juutalaiset kaikki pelastuvat. Ei kannata luottaa siihen, että pystyy säilymään hengissä siihen asti. On viisasta ottaa Jeesus vastaan nyt. Sitten ei tarvitse jäädä tänne hirveään aikaan.
- Anonyymi
Yhdessä suuntauksessa, sielläkin on enemmän kuin yksi.
- Anonyymi
"he odottavat maallista Kuningasta, eikä mitään taivaallista Messiasta."
Jeesus ei kelvannut heille Messiaaksi, mutta Netanjahun luulisi kelpaavan. Vai pitääköhän olla vielä karpaasimpi?- Anonyymi
Mutta tukee kelpaamaan kun he tunnistavat Hänet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tukee kelpaamaan kun he tunnistavat Hänet.
Niinpä.
Netanhaju on Saatanan seuraajia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä.
Netanhaju on Saatanan seuraajia.Rikkikatkua kuulemma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tukee kelpaamaan kun he tunnistavat Hänet.
Kun 🙈näin ja 🙊näin.
- Anonyymi
Äärikristyillä on oikea vihan vimma juutalaisia kohtaan, mutta heidän kuuluu esittää se niin, että juutalaiset näkee sen pelkkänä auttamishaluna.
Pe.ku - Anonyymi
Jeesus tulee takaisin maan päälle (ylöstempaamiensa uskovien kristittyjen kanssa) heti, kun Jumalan oma kansa huutaa kansana häntä avukseen omana Messiaanaan. Tämä tapahtuu antikristuksen ajan lopussda. Jeesus saapuu Harmagedoniin, tuhoaa vihollisensa ja asettuu hallitsemaan Jerusalemiin. Me kirkon ajan uskovat saamme hallita hänen kanssaan, kukin ansioidensa mukaan. Minusta ehkä tehdään talonmies tai siivouksen alin esimies.
- Anonyymi
Mitään linkkiä Pe.ku ei ole laittanut, joten niin kauan tähän avaukseen pitää suhtautua varauksella ja epäillen.
- Anonyymi
Ihan yhtä totta tämä on kuin sinunkin avaukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan yhtä totta tämä on kuin sinunkin avaukset.
Monista pyynnöistä huolimatta Pe.ku ei ole laittanut linkkiä ko. videoon ja nimenomaan linkkiä paikkamerkillä, jonka avulla voisi tarkistaa aloituksessa olevat väitteet. Sen takia aloitusta ei kannata sen enempää käsitellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monista pyynnöistä huolimatta Pe.ku ei ole laittanut linkkiä ko. videoon ja nimenomaan linkkiä paikkamerkillä, jonka avulla voisi tarkistaa aloituksessa olevat väitteet. Sen takia aloitusta ei kannata sen enempää käsitellä.
Muuttaisitko näkemystäsi silloin?
Et varmasti, tiedän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monista pyynnöistä huolimatta Pe.ku ei ole laittanut linkkiä ko. videoon ja nimenomaan linkkiä paikkamerkillä, jonka avulla voisi tarkistaa aloituksessa olevat väitteet. Sen takia aloitusta ei kannata sen enempää käsitellä.
Et vaihtaisi mielipidettä kuitenkaan.
Siksi olisi turhauttavaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muuttaisitko näkemystäsi silloin?
Et varmasti, tiedän.Pe.kun tulee nyt laittaa linkki videoon paikkamerkillä, mutten hänen aloitusta ei kannata sen enempää käsitellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pe.kun tulee nyt laittaa linkki videoon paikkamerkillä, mutten hänen aloitusta ei kannata sen enempää käsitellä.
Et sinä silloinkaan muuttaisi mielipidettäsi.
- Anonyymi
Valehtelet, kuten aina.
Mitä luulet tällä voittavasi ? - Anonyymi
Katsoin kaikki Turusen videot marraskuun ajalta Youtubesta
Se on yksi niistä.
Minkähän takia Patmoksen kannattajat ei itse katsele johtajansa videoita?- Anonyymi
Tuskin katsoit, koska et laittanut mitään linkkiä. Nyt on niin, ettei aloitusta kannata ottaa vakavasti, koska linkkejä ei tullut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin katsoit, koska et laittanut mitään linkkiä. Nyt on niin, ettei aloitusta kannata ottaa vakavasti, koska linkkejä ei tullut.
Pasi Turunen on aivan oikeassa.
Kukaan ei pelastu sen perusteella, että on juutalainen,luterilainen, helluntailainen tai joku muu lainen.
Vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa, kuten Raamattu opettaa. Mitkään ulkonaiset seremoniat tai temput eivät vie taivaaseen.
"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnutuksella pelastutaan. " Room 10
"Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi."???? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pasi Turunen on aivan oikeassa.
Kukaan ei pelastu sen perusteella, että on juutalainen,luterilainen, helluntailainen tai joku muu lainen.
Vain usko Herraan Jeesukseen pelastaa, kuten Raamattu opettaa. Mitkään ulkonaiset seremoniat tai temput eivät vie taivaaseen.
"Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnutuksella pelastutaan. " Room 10
"Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi."????Jumalan antama sapatti ei käy Patmoksen porukoille pyhäpäiväksi, heillä on vielä peite silmillä. Sapatti annettiin 2000 vuotta, ennenkuin juutalaisia oli edes olemassa. Jeesuksen sanojen mukaan: Sapatti on asetettu ihmistä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan antama sapatti ei käy Patmoksen porukoille pyhäpäiväksi, heillä on vielä peite silmillä. Sapatti annettiin 2000 vuotta, ennenkuin juutalaisia oli edes olemassa. Jeesuksen sanojen mukaan: Sapatti on asetettu ihmistä varten.
Miksihän tuo adventisti tyrkyttää sitä sapattiaan joka rakoon?
Hän kuvittelee olevansa juutalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän tuo adventisti tyrkyttää sitä sapattiaan joka rakoon?
Hän kuvittelee olevansa juutalainen.Ymmärrätkö Raamatun sanaa. Sapatin Jumala pyhitti ja siunasi jo paratiisissa. Uudesta Testamentista luemme: Jeesus sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrätkö Raamatun sanaa. Sapatin Jumala pyhitti ja siunasi jo paratiisissa. Uudesta Testamentista luemme: Jeesus sanoi: Sapatti on asetettu ihmistä varten.
Kuvitteletko olevasi Jumala: "Sapatin Jumala pyhitti ja siunasi jo paratiisissa."
Jeesus ei viettänyt sapattia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitteletko olevasi Jumala: "Sapatin Jumala pyhitti ja siunasi jo paratiisissa."
Jeesus ei viettänyt sapattia.Jeesus sanoi: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synagoogaan opettamaan, ja samalla paransi sairaita.
Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt, ja Jeesuksen uskon.
Jumala pyhittää sapatinpäivän pyhänä pitävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän tuo adventisti tyrkyttää sitä sapattiaan joka rakoon?
Hän kuvittelee olevansa juutalainen.Revelation 2 (King James Bible):
9 I know thy works, and tribulation, and poverty, (but thou art rich) and I know the blasphemy of them which say they are Jews, and are not, but are the synagogue of Satan. - Anonyymi
Helluntailaiset tappelee luterilaisten otsikossa taas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi: Isäni käskyt minä olen pitänyt. Jeesus meni tapansa mukaan sapattisin synagoogaan opettamaan, ja samalla paransi sairaita.
Ilm.14:12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt, ja Jeesuksen uskon.
Jumala pyhittää sapatinpäivän pyhänä pitävät.Ilmestyskirja 14 kohta 12 JEESUKSEN USKON. JOS EI TÄTÄ OLE ET PELASTU varastetut huijarit tavarat painaa synti painaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmestyskirja 14 kohta 12 JEESUKSEN USKON. JOS EI TÄTÄ OLE ET PELASTU varastetut huijarit tavarat painaa synti painaa.
JEESUKSEN USKON, ei Jeesukseen usko. Heh, että mä tykkään tuosta älykkäästä kirjasta. Mihin Jeesus uskoi?
- Anonyymi
Missään Raamatussa ei todeta, että Jumala olisi epäonnistunut jopa 2 kertaa yrityksissään palauttaa luvattu maa takaisin Israelilaisille. Ensinnäkään Jumala ei koskaan epäonnistu jos hän jotakin päättää tehdä. Turunen menee tässä kivalla vauhdilla päin puuta. Ja vielä, Jumala ei ole palauttanut maata takaisin heille.
Toiseksi on syytä huomauttaa, ettei Israelilaisilla kansana ole mitään erityisasemaa nykyään suhteissa maapallon muihin kansoihin. He menettivät Jumalan suosion viimeistään silloin, kun Jeesus murhattiin ja tilalle muodostui vuonna 33.jkr kristillinen seurakunta. Koko olemassaolonsa ajan heidän esi-isät kapinoivat Jumalaa vastaan Egyptistä vapautumisesta jälkeen Malakian päiviin saakka. Seurasi lähes 400 vuoden syvä hiljaisuus jonka aikana Jumala ei ollut tekemisissä ihmiskunnan kanssa kunnes sitten profetioiden täyttymykseksi Jeesus Kristus syntyi neitsyestä.
Raamatun mukaan. Heillä olisi ollut todella siunattu erityinen asema toimia pappeina, mutta he epäonnistuivat uskollisuuden testissä. Voidaan todeta että heidän erikoissuhde Jumalaan säilyisi vain siinä tapauksessa, jos he olisivat tottelevaisia ja uskollisia Herran äänelle ja tahdolle. Vain jäännös luonnollisista Israelilaisista pysyivät uskollisina Jumalalle.
Myöhemmin heihin liittyi ensimmäisen vuosisadan alkupuolella ei- juutalaisia pakanoita kuten Pietari todistaa Roomalaisen sotapäällikkö Korneliuksen huonokuntinensa kanssa tullessa elävään uskoon. Kuten todettiin kristillinen seurakunta perustettiin vuonna 33:jkr jolloin siihen aluksi kuului luonnollisia juutalaisia elinheidän uskollinen jäännös ja myöhemmin ei- luonnollisia juutalaisia. He sulautuivat sopuisasti yhteen rakkauden verrattomasti hengessä seuraten Herraa Jeesusta Kristusta.- Anonyymi
"Missään Raamatussa ei todeta, että Jumala olisi epäonnistunut jopa 2 kertaa yrityksissään palauttaa luvattu maa takaisin Israelilaisille."
Patmoksen Turunen sen kertoi Youtube-videollaan, joka on julkaistu 01.11.2023
Sano vielä perään "kolmas kerta toden sanoo" .
Pe.ku - Anonyymi
Ihminen pettää lupauksensa, mutta Jumala ei koskaan peru sanojaan. Juutalaiset ovat Jumalan oma kansa ja tulevat olemaan erityisasemassa, kun Jeesus hallitsee Jerusalemissa tuhat vuotta. Nyt armon ajassa juutalaiset pelastuvat ihan samalla tavalla kuin muutkin; uskomalla Jeesuksen veren sovituksen ja ottamalla sen vastaan oman syntisyytensä kohdalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Missään Raamatussa ei todeta, että Jumala olisi epäonnistunut jopa 2 kertaa yrityksissään palauttaa luvattu maa takaisin Israelilaisille."
Patmoksen Turunen sen kertoi Youtube-videollaan, joka on julkaistu 01.11.2023
Sano vielä perään "kolmas kerta toden sanoo" .
Pe.kuMissä on linkki paikkamerkillä????
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Missään Raamatussa ei todeta, että Jumala olisi epäonnistunut jopa 2 kertaa yrityksissään palauttaa luvattu maa takaisin Israelilaisille."
Patmoksen Turunen sen kertoi Youtube-videollaan, joka on julkaistu 01.11.2023
Sano vielä perään "kolmas kerta toden sanoo" .
Pe.kuJeesuksen kieltävät pekut moskeijassa on sun rukousmattosi
- Anonyymi
Perustettiinko todella?
- Anonyymi
Jeesus ja apostolit olivat uskoltaan juutalaisia.
Juutalaisuuteen uskovalla Pietarilla ovat Taivaan avaimet. Tarvitsemme kristinuskoista lukkoseppää Taivaan portit auki saadaksemme.- Anonyymi
Jeesus sanoi ettei yksikään laki muutu ennen maailmanoppua.
Kristityt kuitenkin hylkäsivät ne Saatanan houkutuksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi ettei yksikään laki muutu ennen maailmanoppua.
Kristityt kuitenkin hylkäsivät ne Saatanan houkutuksista.Ne: 😈👹👺😈
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus sanoi ettei yksikään laki muutu ennen maailmanoppua.
Kristityt kuitenkin hylkäsivät ne Saatanan houkutuksista.Kristityt sokeutuivat näistä: 😈👺👹👿
- Anonyymi
Palstan äärikristityille Turusen selitykset juutalaiskysymyksestä aiheuttivat järkytyksen.
Itse olen Patmos-johtajien mielipiteet tiennyt jo kymmeniä vuosia ja kirjoittanut niistä kymmeniä kertoja näille palstoille.
Se tuli mulle yllätyksenä, että palstalla trollaavat Patmoksen kannattajat eivät edes tiedä mitä johtajansa sanovat.
Turunenkin laittaa viikotain Youtubeen oppivideoitaan kannattajilleen, mutta he eivät niitä edes katso.
Pe.ku- Anonyymi
Mitään Turusen selitystä ei ole vahvistettu. Sinä et laittanut linkkiä videoon, joten sinun avaustasi ei pidä ottaa vakavasti.
- Anonyymi
Jeesus oli uskoltaan juutalainen ja huusi ristillä Jumalalle että "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut"!
- Anonyymi
Juu, noin ne on Raamatussa Jeesuksen viimeiset sanat.
Pe.ku - Anonyymi
Jeesus luki Psalmi 22:n sanoja, jotka kertovat, miten suuren teon Jeesus teki.
Ps 22:2 Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
---
28 Muistakoot maan kansat tämän teon ja kääntykööt hänen puoleensa. Kumartakoot häntä myös vieraat heimot,
29 sillä Herran on kuninkuus! Hänen valtansa alla ovat kaikki kansat.
30 Vain häntä kumartakoot maan mahtavat, hänen eteensä langetkoot kaikki, jotka maan tomuun vaipuvat. He eivät voi elossa pysyä,
31 mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat, saavat palvella Herraa. He kertovat hänestä lapsilleen,
32 ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt.
Muuten hyvin , mutta Israel se Jumalan valittu kansa ON OLEMASSA JA JUMALA TIETÄÄ HEIDÄT TARKALLEEN.
Se jäännös eli koko Israel on pelastuva kun ottavat Jeesuksen Kristuksen vastaan pelastajanaan.
Niin on käyvä pian. Siitä upea kirjoitus raamatussa koskien jaloa öljypuuta ja oksia ja juuria yms.
Se Israel liittyykin meidän entisten pakanoiden nyk.kristittyjen yhteyteen niin kuka voi kehua olevansa se jalompi osa jo ensin muinaisuudessa ollut Israel jonka Jumala säästi ja kuitenkin he joutuivat paatumukseen ja pakanat eli me kristityt päästiin siihen jaloon asemaan ensimmäisinä ja Israel on vielä laput silmillään ,mutta pian siis Israel se jäännös se koko oikea Israel nousee ja kun me liitymme yhteen niin sitten alkaa tapahtua tässä Universimissa suuria asioita.
Ne rattaat jotka lähtevät siitä pyörimäään ovat jättimäiset ja kuitenkin tarkat kuin kellonkoneistossa.- Anonyymi
Sinun mielestä juutalaiset ei siis pelastu lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestä juutalaiset ei siis pelastu lainkaan.
Kuka pelastuisi kuolemassa katoamisesta.
Ei kukaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka pelastuisi kuolemassa katoamisesta.
Ei kukaan.Liberaalit riehuvat innoissaan ja yrittävät mitätöidä Turusen lausunnon, kun eivät tajua, mitä Turunen todella sanoi. Ei Turunenkaan väitä, että Jumala olisi epäonnistunut. Mutta noin pilkkaajien tarkoituksena on vain haukkua Patmosta ja Turusta, eikä heillä ole aikomustakaan tutkia, mitä Raamattu asiasta sanoo.
Mutta meidän ihmisten silmissä näyttää siltä, että Jumala olisi epäonnistunut, kun juutalaiset eivät ottaneetkaan vastaan häntä Messiaanaan, vaikka Jumala teki kaikkensa, että juutalaiset hyväksyisivät Hänet. Jumala antoi ainokaisen Poikana meidän edestämme. Voiko Jumala muuta tehdä.
Eiväthän kaikki pakanatkaan ota Jeesusta vastaan.
Mutta Jumala on pitkämielinen ja armorikas ja siksi juutalaisetkin saavat vielä tilaisuuden
muuttaa näkemystään ja Raamattu kirjoittaa SELVÄSTI, että juutalaisetkin tulevat vielä ottamaan Jeesuksen vastaan Pelastajana ja Messiaana:
Sak 12
" Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa"
Toteutuu se, mistä Room 11 kirjoittaa: "Silloin kaikki Israel on pelastuva."
Tämä on tietysti liberaaliteologeille mahdoton ajatus, koska he eivät usko Jumalan sanaan. Anonyymi kirjoitti:
Sinun mielestä juutalaiset ei siis pelastu lainkaan.
Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen. He luottavat lakiin ja vain lakiin.
Mikä on heidän tilansa verrattuna esim pakanoihin jotka omatunto heissä paljastaa tai vapauttaa.
??
Meillä kristityillä tietysti on Ikuinen Ylipappi Jeesus Kristus rukoilemassa meidän puolesta.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen. He luottavat lakiin ja vain lakiin.
Mikä on heidän tilansa verrattuna esim pakanoihin jotka omatunto heissä paljastaa tai vapauttaa.
??
Meillä kristityillä tietysti on Ikuinen Ylipappi Jeesus Kristus rukoilemassa meidän puolesta."Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen."
Ei juutalaiseen uskoon kuulu mitään taivaallisia syntejä.
Eivät ole kristittyjä.
Juutalaisilla on uskossaan maalliset synnit ja niille rangaistukset maan päällä jo elämänsä aikana
Pe.ku Anonyymi kirjoitti:
"Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen."
Ei juutalaiseen uskoon kuulu mitään taivaallisia syntejä.
Eivät ole kristittyjä.
Juutalaisilla on uskossaan maalliset synnit ja niille rangaistukset maan päällä jo elämänsä aikana
Pe.kuLue tuota esim vt raamattu puoli ja siellä pappeus ja uhraus yms.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Lue tuota esim vt raamattu puoli ja siellä pappeus ja uhraus yms.
Juutalaisilla on suuri ongelma, kun Vanhan testamentin mukaan syntejä saa anteeksiVAIN ELÄINUHREILLA Jerusalemin temppelissä. Mutta kun temppeliä ei enää ole, niin mitenkäs niitä syntejä voi sitten saada anteeksi.
Onneksi Raamattu antaa vastauksen tähänkin asiaan:
"Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon."
Tunnustaminen tehdään lähinnä Jumalalle.
Rabbit ovat keksineet kaikenlaisia kiertoteitä syntien anteeksisaamiseen, mutta ne ovat aivan yhtä tehottomia siihen kuin lapsikaste kristityillä, ellei siihen liity katuminen ja Jumalalta anteeksi pyytäminen:
"Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen."
Ei juutalaiseen uskoon kuulu mitään taivaallisia syntejä.
Eivät ole kristittyjä.
Juutalaisilla on uskossaan maalliset synnit ja niille rangaistukset maan päällä jo elämänsä aikana
Pe.kuKyllä niillä on kastautumisaltaat käytössään.
Nykyisin vedet eivät ole saastaisia liasta, fyysisestä liasta. Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisilla on suuri ongelma, kun Vanhan testamentin mukaan syntejä saa anteeksiVAIN ELÄINUHREILLA Jerusalemin temppelissä. Mutta kun temppeliä ei enää ole, niin mitenkäs niitä syntejä voi sitten saada anteeksi.
Onneksi Raamattu antaa vastauksen tähänkin asiaan:
"Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon."
Tunnustaminen tehdään lähinnä Jumalalle.
Rabbit ovat keksineet kaikenlaisia kiertoteitä syntien anteeksisaamiseen, mutta ne ovat aivan yhtä tehottomia siihen kuin lapsikaste kristityillä, ellei siihen liity katuminen ja Jumalalta anteeksi pyytäminen:
"Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."Joka tunnustaa ja hylkää ..on Kristuksessa.
Vanhassa liitosss oli eläinuhrit ja koomisinta on ,että vanhaa liittoa ei ole olemassa.
Siksi juutalaiset ovat todella omituisessa tilanteessa.
Eikä yhtään helpota tilannetta, että herjaavat Jeesusta Kristusta ja äärilaidat haluaisi iskeä kristittyjen kimppuun.Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niillä on kastautumisaltaat käytössään.
Nykyisin vedet eivät ole saastaisia liasta, fyysisestä liasta.Juu moni muukin käy esim suihkussa jos ei ammetta ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juutalaisilla on suuri ongelma, kun Vanhan testamentin mukaan syntejä saa anteeksiVAIN ELÄINUHREILLA Jerusalemin temppelissä. Mutta kun temppeliä ei enää ole, niin mitenkäs niitä syntejä voi sitten saada anteeksi.
Onneksi Raamattu antaa vastauksen tähänkin asiaan:
"Joka syntinsä tunnustaa ja HYLKÄÄ, saa armon."
Tunnustaminen tehdään lähinnä Jumalalle.
Rabbit ovat keksineet kaikenlaisia kiertoteitä syntien anteeksisaamiseen, mutta ne ovat aivan yhtä tehottomia siihen kuin lapsikaste kristityillä, ellei siihen liity katuminen ja Jumalalta anteeksi pyytäminen:
"Anna meille meidän syntimme anteeksi niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet."Vanha Testamentti ei ole juutalaisten uskonkirja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Teenpä kysymyksen: Kuinka juutalaiset ovat puhdistuneet synneistään v70 jälkeen."
Ei juutalaiseen uskoon kuulu mitään taivaallisia syntejä.
Eivät ole kristittyjä.
Juutalaisilla on uskossaan maalliset synnit ja niille rangaistukset maan päällä jo elämänsä aikana
Pe.kuTAIVAALLINEN SYNTI, heh.
- Anonyymi
Ainokaisen poikansako?
Salomo oli jo ennen Jeesusta Jumalan poika!
2. Samuelin kirja
7:14
Minä olen oleva hänen isänsä, ja hän minun poikani, .....
Jakeita löytyy lisääkin!Raamatussa on paljon asioita jotka ei ihan suoraan käänny Suomen kielelle.
VT n puoli ja ut kin on rikasta sanastoltaan ja tyylittelee kuin suomalaisia sanontoja jossa kiteytetään asiat sanonnalla ja sitten on monia asioita jossa Rakkautta tuodaan esiin siis esim miesten ystävyyttä joka on ollut vahva ja luotettava siis sellainen ,että toiseen voi luottaa kuin "vuoreen".
Suomen kieleen huonosti taipuu nämä.- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Raamatussa on paljon asioita jotka ei ihan suoraan käänny Suomen kielelle.
VT n puoli ja ut kin on rikasta sanastoltaan ja tyylittelee kuin suomalaisia sanontoja jossa kiteytetään asiat sanonnalla ja sitten on monia asioita jossa Rakkautta tuodaan esiin siis esim miesten ystävyyttä joka on ollut vahva ja luotettava siis sellainen ,että toiseen voi luottaa kuin "vuoreen".
Suomen kieleen huonosti taipuu nämä.Joo Seli Seli Selitys aina valmiina kun Raamattu ei omia tai muita pakanallisia ihmisaivoituksia tue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo Seli Seli Selitys aina valmiina kun Raamattu ei omia tai muita pakanallisia ihmisaivoituksia tue.
Pelko olemattomaksi katoamisesta on ehkä suurin motivaatio hänen mielensä kiemuroihin.
Anonyymi kirjoitti:
Joo Seli Seli Selitys aina valmiina kun Raamattu ei omia tai muita pakanallisia ihmisaivoituksia tue.
No kun tietää ja osaa asian niin helppoahan tämä asia on julistaa.
- Anonyymi
MrHyvis kirjoitti:
Raamatussa on paljon asioita jotka ei ihan suoraan käänny Suomen kielelle.
VT n puoli ja ut kin on rikasta sanastoltaan ja tyylittelee kuin suomalaisia sanontoja jossa kiteytetään asiat sanonnalla ja sitten on monia asioita jossa Rakkautta tuodaan esiin siis esim miesten ystävyyttä joka on ollut vahva ja luotettava siis sellainen ,että toiseen voi luottaa kuin "vuoreen".
Suomen kieleen huonosti taipuu nämä.Lisäksi voi sanoa, että Vanha testamentti ei ole juutalaisten uskonkirja.
”Patmos Lähetyssäätiön johtaja Pasi Turunen toistaa Youtube-videolla samaa synkkää tuhoa juutalaisille, kuin on jo kymmeniä vuosia toistettu Patmoksessa.”
”Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi.”
Aivan, koska Turunen toistaa kristillisten sionistien keskeisiä oppeja.
Kristillinen sionismi on poliittinen liike ja aate, joka soveltaa kristinuskoa toimintaansa.
Pääopin kappale on VT 1 Moos 12:3 ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille."
Heille on erityisen tärkeää koota kaikki juutalaiset Israeliin, sillä se on edellytys Jeesuksen toiselle tulemiselle. Heille on Israelin valtion syntyminen merkki Raamatun profetioiden täyttymisestä.
Politiikan tulee tukea vain ja ainoastaan Israelia tai muuten menetetään Jumalan siunaus. Juutalaisten kanssa ei juuri keskustella, sillä tärkeämpänä pidetään keskustelua muhamettilaisten kanssa. Keskustelu on yleensä hyvin tuomitsevaa ja jopa rasististakin. He mm. kirjoittavat paljon vihatekstiä nettiin jossa solvataan islamia.
Palestiinalaisia kristittyjä he eivät hyväksy, vaan katsovat että nämä tukevat radikaali-islamia ja terrorismia.
Kuten Pe.ku eli ”Anonyymi” 2023-11-27 18:43:36 kommentoi:
”Se tuli mulle yllätyksenä, että palstalla trollaavat Patmoksen kannattajat eivät edes tiedä mitä johtajansa sanovat.”
”Turunenkin laittaa viikotain Youtubeen oppivideoitaan kannattajilleen, mutta he eivät niitä edes katso.”
Minua ei oikeastaan yllättänyt. Olen niin monta kertaa jo aiemminkin havainnut, etteivät nämä innokkaat kannattajat joko kuuntele tai lue tai sitten eivät ymmärrä kuulemaansa ja lukemaansa.
Kun jotkut täällä kovin innokkaasti puolustavat tätä kristillistä sionismia, eivät he ehkä edes tiedä, mitä puolustavat? Sillä kun heidän johtajansa siitä kertoo suorin sanoin, syntyy tyrmistys.- Anonyymi
Et niele koko Raamattua, tyypillistä kaikille, myös kristityille.
- Anonyymi
Turunen kirjoittaa juuri niinkuin Raamattu opettaa:
"”Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi.”
Ap 17
"»Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen."
ja uskomaan evankeliumin!
Mikähän tuossa on liberaaliteologeille niin vaikeaa tajuta?
Turunen EI OPETA sellaista asiaa, että kaikkien juutalaisten on palattava Israeliin, ennenkuin Jeesus voi tulla takaisin. Mummonmuorinkin olisi syytä pysyä totuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et niele koko Raamattua, tyypillistä kaikille, myös kristityille.
Kristityille ennenkaikkea, koska he hyväksyvät vain syntiopin, mutta eivät ollenkaan taivasten vsltakunnan oppia.
- Anonyymi
"Kristillinen sionismi on poliittinen liike ja aate, joka soveltaa kristinuskoa toimintaansa."
Niinpä juu
Tuo Pyhä kolminaisuus, Trump, Putin ja siivellä norppailemassa hiirulaisen kokoinen Ahvio.
Pe.ku Anonyymi kirjoitti:
"Kristillinen sionismi on poliittinen liike ja aate, joka soveltaa kristinuskoa toimintaansa."
Niinpä juu
Tuo Pyhä kolminaisuus, Trump, Putin ja siivellä norppailemassa hiirulaisen kokoinen Ahvio.
Pe.ku"Niinpä juu
Tuo Pyhä kolminaisuus, Trump, Putin ja siivellä norppailemassa hiirulaisen kokoinen Ahvio."
:D Huumorilla ottaen...
- Anonyymi
"Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"
Tuo kai on aloittajan Raamatustaan löytämä tuki tuolle väitteelleen.- Anonyymi
Jeesus luki Psalmi 22:n sanoja, jotka kertovat, miten suuren teon Jeesus teki. Jumala ei suinkaan hylännyt vaan korotti Jeesuksen.
Ps 22:2 Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
---
28 Muistakoot maan kansat tämän teon ja kääntykööt hänen puoleensa. Kumartakoot häntä myös vieraat heimot,
29 sillä Herran on kuninkuus! Hänen valtansa alla ovat kaikki kansat.
30 Vain häntä kumartakoot maan mahtavat, hänen eteensä langetkoot kaikki, jotka maan tomuun vaipuvat. He eivät voi elossa pysyä,
31 mutta ne, jotka heidän jälkeensä tulevat, saavat palvella Herraa. He kertovat hänestä lapsilleen,
32 ja vastedes syntyvälle kansalle he julistavat Herran hyvyyttä, sillä hän on tämän tehnyt. - Anonyymi
Ja Jumalan nimi, joka huuto on Jeesuksen suuhun alkuperäkielellä kirjoitettu, on eri nimi kuin juutalaisten jumalalla, jonka juutalaisten jumalan Jeesus sanoo Saatanaksi ja kaiken valheen isäksi, mutta suomen kielinen Raamattu menee läpi vain yhdellä ja samalla jumalan nimellä, jolloin myös Saatanasta tulee jumala.

Ja edelleen juutalaiset ovat Benjamin heimoa, joka tappoi Raamatun mukaan Israelin heimon, eivätkä israelilaisia, kuten Jeesus oli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleen juutalaiset ovat Benjamin heimoa, joka tappoi Raamatun mukaan Israelin heimon, eivätkä israelilaisia, kuten Jeesus oli.
Ja juutalaisten uskonto perustuu tulivuoren uhrikulttijumalaan (5.Moos.4:10 alkaen), eikä Jeesuksen opettamaan Israelin Jumalaan taivasten valtakunnan isänä.
- Anonyymi
Raamattua meidän tulisi sovussa tutkia ja tulkita sekä kysellä viisaammilta. Raamatun -Uuden Testamentin mukaan juutalaiset pelastuvat samoin kuin kaikki muutkin, eli uskomalla Jeesuksen Kristuksen sovitukseen puolestamme. (Totena pitäminen ei vielä riitä. Hyvä alku kuitenkin se on.)
Kaikkihan muistavat Paavalin todistuksen, että katkaistut oksat (siis alkuperäiset = juutalaiset) tullaan liittämään Jaloon Öljypuuhun (Jeesus K.) Jos eivät siis liity, eivät voi pelastua eivätkä haluakaan, koska eivät usko.
Holokaustissa olleet silminnäkijät ovat kertoneet, että enemmistö siellä uskoi Jeesukseen kuollessaan, mikä on selvä lohtu ja kestäminen sen ajattelemisessa.
On iljettävää, että näissä lut. ja hel. Suomi24 palstoilla kirjoittelee niin moni häirikkö ja ei uskova, että ei voi keskustella oikeasti yhdistävistä ja erottavista aiheista rauhassa ja rakkaudessa, vaikka se välillä kiihdyttäisikin.
Yksittäisiä juutalaisia kääntyy kristityksi koko ajan, vaikkakin hitaasti.
Vanha Testamentti ennustaa ja ajaa Jeesusta Kristusta ja Uusi Testamentti todistaa Hänestä.
(Koko maailman tulisi vastustaa terroristijärjestöjä, ovat ne sitten kenen kimpussa tahansa. Vaikka juutalaiset ovat valittu kanssa, ovat he silti aivan inhimillisiä ihmisiä hekin kuin mekin.
Sillä tavalla kun he nyt joutuvat ostamaan terroristien panttivangeiksi joutuneet, hävitään kyllä sota. Hamas näyttää olevan pirun ovelakin ja omatunnoton.)
PKTNH - Anonyymi
Yksikään uskoltaan juutalainen ei pelastu ja kristinusko perustuu juutalaiseen uskontoon?!
Otsiikko on valetta, sen todistaa Raamattu ja kristinuskon luoneen juutalaisen sanat - kyllä pelastuu palvelemaan lihalla synnin lakia, jos palvoo tosi Jumalan kuolemaa Jeesuksen Kristus-nimeen ja julistaa HERRAN KUOLEMAA ehtoollisella.
Löytyy Room.7 ja 1.Kor.11:23- Anonyymi
Millä perusteella sinä itse pelastut?
- Anonyymi
Juutalaisuus onkin maallisen rikkaan elämän ohje. Kuolemanjälkeinen elämä ei siinä ole mitenkään pääasia.
- Anonyymi
Miten sinä itse pelastut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä itse pelastut?
Kun kerron on juutalaisuuden painopisteistä, niin mitä tekemistä siinä minulla itselläni on.
Tuo kysymyksesi on ad hominemia. - Anonyymi
Juu, tuota se juurikin on.
Heillä ei ole samanlaista taivasta tai helvettiä uskossaan kuin kristityillä on
Juutalaiset odottavat uskonkirjojensa mukaan voimakasta maallista Kuningasta ja heillä helvetti ja synnit ratkotaan elämän aikana maanpäällä.
Pe.ku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä itse pelastut?
Ainoastaan kristityt haluavat pelastuvansa, jostain näkymättömästä vaarasta.
Ei muilla ole mitään tarvetta pelastua kuolemansa jälkeen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan kristityt haluavat pelastuvansa, jostain näkymättömästä vaarasta.
Ei muilla ole mitään tarvetta pelastua kuolemansa jälkeen.Helvettiin olet valmis, hyvä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvettiin olet valmis, hyvä!
Kristillistä, syvältä sielusta kristillistä.
- Anonyymi
Saddukeukset eivät edes uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään.
- Anonyymi
Fariseukset uskoivat tuonpuoleiseen elämään ja juuri siksi heillä riitti Jeesuksen kanssa niin paljon juteltavaa.
- Anonyymi
Ymmärrä nyt että juutalaiset odottaa edelleen messiastaan. Odottavat edelleen kuningastaan. Juuda hylkäsi messiaansa tunnistamatta häntä odottaen jotain muuta, suurta..suurempaa kuin tuo puusepän poika.
Juuda hylkäsi messiaansa. menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankekeilumi kaikille kansoille, tämä ei ole korvausteologiaa.
Muista että Jeesus on Lihallisesti Israelin sukukunnista Juudasta. myös Jeesuksen paluu on kytketty Juudaan.
Ei ole mitään korvaus-seurakuntaa pakana kansoista jotka menisivät yli Juudan.
On yhdeksän kadonnutta Israelin heimoa mutta ennen muita Jeesus saapuu omilleen ja silloin kuuluu sanat: Se olit sittenkin Sinä.
Niin..kolme puuttuu kahdestatoista.
Tiedä että ennen Israelin jakautumista pohjoiseen ja etelään Leevi, pappis-suku pakeni Juudan maille jossa myös Benjamin asusti.
Siispä nyky-Israel on juuda, Jossain on Leevi(se pappis suku).
Jossain on myös ne yhdeksän Israelin kadonnuttaa.- Anonyymi
"Jossain on myös ne yhdeksän Israelin kadonnuttaa."
Ei ne mihinkään kadonneet.
Siellä ne on Gasassa muslimeiksi kääntyneinä.
Pe.ku
- Anonyymi
Oiken sanoit. hylkäsivät jeesuksen messiaanaan, kuitenkin : Sinäkin jos pakanakristitty olet, olet vain häävieras Juutalaisten kuninkaan (Jeesus) ja juudan kanssa huolimatta siitä että kuuluisit 9-kadonneeseen Israeilin heimoon puhumattakaan että kuulut pakanoihin....
- Anonyymi
Minä olen ateisti, enkä ole koskaan mitään syntiä tehnyt, enkä ole muutenkaan syntinen.
En menisi mistään hinnasta teidän kuvittelemiin taivaspippaloihin mukaan.
Täällä palstalla yritän vain auttaa teitä ymmärtämättömiä.
Pe.ku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen ateisti, enkä ole koskaan mitään syntiä tehnyt, enkä ole muutenkaan syntinen.
En menisi mistään hinnasta teidän kuvittelemiin taivaspippaloihin mukaan.
Täällä palstalla yritän vain auttaa teitä ymmärtämättömiä.
Pe.kuMitä sinä sitten täällä teet? Ketään et ole saanut käännytettyä ateistiksi. Kaikki nauravat sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä sitten täällä teet? Ketään et ole saanut käännytettyä ateistiksi. Kaikki nauravat sinulle.
Ei siihen paljoa tarvita, että ymmärtää teidän syntijumalanne olevan saatana, ja on kerrasta ateisti.
Pahinta on se, jos sitä luulee Jumalaksi, ja on uskovainen.
Ja tästä vasta tästä 'ateismista' voi ajatella älyn kehittyvän ymmärtämään Jeesuksen opetuksia tieteen tunteman ylimaallisen älyn kautta.
Mutta sitä ei voi kutsua uskovaisuudeksi, kun se on kuten Sokrates sanoi jo 2500 vuotta sitten - Jumala on jotakin sellaista, joka käsitetään järjellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sinä sitten täällä teet? Ketään et ole saanut käännytettyä ateistiksi. Kaikki nauravat sinulle.
Ei tulisi koskaan mieleenikään käännyttää ketään.
Käännyttäminen on erittäin paha tapa, mutta sitä ei onneksi ole kellään muilla kuin kristityillä
Pe.ku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen ateisti, enkä ole koskaan mitään syntiä tehnyt, enkä ole muutenkaan syntinen.
En menisi mistään hinnasta teidän kuvittelemiin taivaspippaloihin mukaan.
Täällä palstalla yritän vain auttaa teitä ymmärtämättömiä.
Pe.kuMitä Helvettiä teet uskovien sivulla, onko sinulla joku vamma?.
Mene kotios hoitoon häiriköimästä.
Tiedä: tämä sivu on uskoville, ei häiriköille.
Ja vielä kerran kysyn: MITÄ HELVETTIÄ SÄ ATEISTI TUUT AUKOON KRISTITTYJEN SIVULLE PÄÄTÄS. PIDÄ LEIPÄLÄPES KIINNI: - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä Helvettiä teet uskovien sivulla, onko sinulla joku vamma?.
Mene kotios hoitoon häiriköimästä.
Tiedä: tämä sivu on uskoville, ei häiriköille.
Ja vielä kerran kysyn: MITÄ HELVETTIÄ SÄ ATEISTI TUUT AUKOON KRISTITTYJEN SIVULLE PÄÄTÄS. PIDÄ LEIPÄLÄPES KIINNI:Aha, nyt meni sulta tietämättömyytesi takia keskustelutaitokin.
Kirjoituksesi on sitä näkyvää äärikristillisyyttä.
- Anonyymi
> Turunen kertoo jälleen, että juutalaiset ei pelastu, muutoin kuin luopumalla juutalaisesta uskosta ja kääntymällä kristityiksi.
Toisaalta, Raamatun mukaan kristittyjen pitäisi olla Juutalaisia:
"Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi. Jos siis ympärileikkaamaton noudattaa lain säädöksiä, eikö hänen ympärileikkaamattomuutensa ole luettava ympärileikkaukseksi? Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja. Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta."
Room. 2:25-29
"Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin". Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen. Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!"
Room. 11:17-24
Kristitty, joka halveksii Juutalsia, toimii hölmösti.- Anonyymi
"Kristitty, joka halveksii Juutalsia, toimii hölmösti."
Kristityt ovat halveksineet juutalaisia koko historiansa ajan.
Halveksiminen alkoi jo alkukirkossa.
Luther oli tunnetuin ja pahin juutalaisten vainooja.
300-luvun alkupuolella Rooman Keisari määräsi otettavaksi käyttöön kolminaisuusopin ja lopettaa sapatin vieton.
Keisarille ja Rooman valtiokirkolle ei käynyt, se että pidettiin lepopäivää samana päivänä vihollis-juutalaisten kanssa.
Niinpä lepopäiväksi otettiin Rooman Valtakunnan virallinen lepopäivä sunnuntai.
Pe.ku - Anonyymi
Niin siis edelleenkin se Jeesuksen palvominen
tosi Jumalana kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana pelastaa palvelemaan lihalla synnin lakia, ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa.
Löytyy kristinuskon syntiopin tehneen juutalaisen tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille ja luku 7. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis edelleenkin se Jeesuksen palvominen
tosi Jumalana kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana pelastaa palvelemaan lihalla synnin lakia, ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa.
Löytyy kristinuskon syntiopin tehneen juutalaisen tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille ja luku 7.Ja koska sillä opilla mennään Jeesuksen sanoman Saatanan uhreiksi (Gal.3:13 ja 1.Kor.3:13), ettei juutalaisten tarvitse itse uhrata olleenkaan, niin täytyy olla kohtalaisen tyhmä juutalainen, joka kääntyisi kristityksi ja olisikin uhri itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koska sillä opilla mennään Jeesuksen sanoman Saatanan uhreiksi (Gal.3:13 ja 1.Kor.3:13), ettei juutalaisten tarvitse itse uhrata olleenkaan, niin täytyy olla kohtalaisen tyhmä juutalainen, joka kääntyisi kristityksi ja olisikin uhri itselleen.
Toi kristittyjen taktiikka toistamalla samaa mantraa ei toimi jo aivopestyihin kristittyihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi kristittyjen taktiikka toistamalla samaa mantraa ei toimi jo aivopestyihin kristittyihin.
Juu, totta, en kyllä usko kanssa, että tuolla saa yrityämälläkään käännettyä ketään kristityksi, kun noin hyvin Rasmatusta todistaa, että on saatananpalvontaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, totta, en kyllä usko kanssa, että tuolla saa yrityämälläkään käännettyä ketään kristityksi, kun noin hyvin Rasmatusta todistaa, että on saatananpalvontaa.
Onko sinut aivopesty kopiomaan tuota samaa mantraa:
"Niin siis edelleenkin se Jeesuksen palvominen
tosi Jumalana kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana pelastaa palvelemaan lihalla synnin lakia, ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa."??
Kristitty et ole mutta kylläkin aivopesty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis edelleenkin se Jeesuksen palvominen
tosi Jumalana kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana pelastaa palvelemaan lihalla synnin lakia, ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaa.
Löytyy kristinuskon syntiopin tehneen juutalaisen tärkeimmästä opetuskirjeestä, kirje Roomalaisille ja luku 7.Vois..kai raamattua karkeemminkin väärin kääntää.
en vaan ymmärrä miten?
Eikö Jeesus antanut esikuvan teoillaan ja sanoillaan. Joka tahtoo minun perässäni kulkea, seuratkoon minua.
Jeesus paastosi 40-vuorokautta. Niilo paastosi 39-vuorokautta.
Mistä luulette Jeesuksen saaneen sen auktoriteetin Demonien yli.
Tajuatko yleensä demonologiasta mitään?, taidat olla pihalla.
- Anonyymi
Harmi kun Hitlerillä jäi homma puolitiehen.
- Anonyymi
Tarkoitako Mynchenin moottoritietä?
- Anonyymi
Äärimmäisen rasittavaa ateisti -uskovaiskeskustelu pelastuksesta.
Mikä on ateistien päässä vialla, jos ei ymmärretä että, kun tosi Jumala on Jeesuksen nimeen kirottu ja teurastettu uhrilammas, niin pelastutaan tietysti tekemään syntiä tai sitä pahaa mitä vihataan. Jumala ja Jeesus eivät olisi sellaisesta tykänneet, mutta kun heitä ei enää ole.
Ei ole - on kirottu, teurastettu, syöty - pois, pois ikuisiksi ajoiksi. Tai ainakin koko maailman viimmeiseen päivää asti.
Löytyy Roomalaiskirje, 7. luku.- Anonyymi
Jäikö kopiokoneesi jumiin, kun toistat tuota samaa fraasia?
" kun tosi Jumala on Jeesuksen nimeen kirottu ja teurastettu uhrilammas, niin pelastutaan tietysti tekemään syntiä tai sitä pahaa mitä vihataan. "??
- Anonyymi
Asiahan on näin. yritin kovasti olla umpi pyhä vaan ja ainavaan huomasin en ookkaan pyhä, sitte mä hokasin etten mä pysty oleen pyhä, vähitellellen mulle muodostui käsitys että mä olen kaikkee muuta kuin pyhä....Siispä oon niin kuin oon.
- Anonyymi
Eli oot umpityhmä! Sen ovat muutkin huomanneet.
- Anonyymi
Kyllä se on myös aika harva kristittykään, joka pelastuu. Pelastuneet voidaan ehkä laskea kahden käden sormilla.
- Anonyymi
Miltä pitäisi pelastua?
- Anonyymi
"Pelastuneet voidaan ehkä laskea kahden käden sormilla."
Sulla on siis korkeintaan kymmenen kaveria, jotka pelastuvat suunnattomalta vihaltasi.
Pe.ku - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miltä pitäisi pelastua?
Ei vaan mihin pelastutaan. Löytyy Paavalin Roomalaiskirje 7. luku. Pelastutaan palvelemaan lihalla synnin lakia ja tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihataan.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1637322
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264218- 503728
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1473210- 512966
- 492559
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262356Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732049Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552005- 291906