Isis-vaimot tai -morsiamet ovat kylläkin toimineet tyhmästi-Pekka Haavisto tuumaa?

Anonyymi-ap

Maahanmuutto

Isis'in vaimot, lapset ja morsiamet - mitäpä tehdä?
Moktar.Gubta
2019-05-25 16:00:19

Ihminen voi joutua ulkomailla vaikeuksiin omasta syystään ja oman myötävaikutuksen vuoksi. Silti Suomen valtio pitää huolta kansalaisistaan. Niinistö ja hänen poikansa pelastettiin lyhtypylväästä Thaimaassa ja kuskattiin Suomeen. Lähetystön edustaja käy thaimaalaisessa vankilassa tapaamassa suomalaista narkkaria, joka yritti salakuljettaa huumeita ja kärähti lentokentällä. Lähestystö järjestää rahansa Pattiksella juoneelle juopolle yhteyden Suomeen ja rahoittaa kotimatkan, kunhan saa ensin maksusitoumuksen Suomesta. Normaalia toimintaa tämä vain on.

Sisäministeri Mykkänen muotoili kainosti: "...monet leiriin jääneet naiset ovat syvästi radikalisoituneita, eikä heitä olla palauttamassa Suomeen. " Mykkänen siis epää kaiken avun ISIS-vaimojen ja lasten palauttamisessa. Toki hän myöntää, että Suomen kansalainen voi omin voimin palata kotimaahansa, se ei ole estettävissä.

Tuhmasti tehty Mykkäseltä. Vaikka maahanmuuttokammoinen kakkisikin pelihousuihinsa, sisäministerin tulee uskallaa sanoa, että Suomi auttaa kansalaisiaan - aina.

Suomi on oikeusvaltio, eikä meillä ole syytä tuomita ennakkoon ja summanmutikassa ketään. Jokainen kansalainen ansaitsee ensin yksilöllisen tutkinnan siitä, onko hän ehkä syyllistynyt rikokseen ja onko ylipäätään aihetta syyttää henkilöä mistään.

Isis-vaimot tai -morsiamet ovat kylläkin toimineet tyhmästi, he ovat olleet lyhytnäköisi ääliöitä ja ajatuneet nyt ihan omasta syystään suuriin vaikeuksiin. Tyhmyys ei kuitenkaan ole rikos, se on syytä muistaa. Lapsia taas on turha syyttää tai syyllistää. He eivät itse ole voineet valita syntymäpaikkaansa tai vanhempiaan, heidän toimistaan Isis ei ole syntynyt tai kaatunut. Alaikäinen ei ole juridisessa vastuussa teoistaan, sekin pitää muistaa.

https://yle.fi/uutiset/3-10800531
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoi rohkeasti: "YK:n lapsen oikeuksien sopimus lähtee siitä, että lapsella on oikeus erityiseen suojeluun eikä lapsia saa erotella vanhempansa ideologian, toiminnan tai minkään muunkaan syyn perusteella."
Rohkeasti puhuttu. Vaikka tämä lausunto vetääkin monen suuta vinoon, asia vaan on näin.

Ehkä jokaisen kannaisi miettiä tovi sitäkin, onko valtio vastuussa kansalaisistaan?
Jos me jo nyt autamme narkkaria ja juoppoa, mikä syy meillä on kieltäytyä auttamasta lasta?

15

336

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Braxit ihmisoikeudet turvallisuuden takia

    • Anonyymi

      Isis tai hamas tai rivimuslimi- samaa barbaarista teurastaja laumaa.

    • Anonyymi

      Näinhän peppu-Pekan kannattaakin tuumailla ennen presidentinvaaleja!

    • Anonyymi

      Moktar Gubta suistaa haaviston suohon jutuillaan!

    • Anonyymi

      Sisäministeri Mykkänen muotoili kainosti: "...monet leiriin jääneet naiset ovat syvästi radikalisoituneita, eikä heitä olla palauttamassa Suomeen. " Mykkänen siis epää kaiken avun ISIS-vaimojen ja lasten palauttamisessa. Toki hän myöntää, että Suomen kansalainen voi omin voimin palata kotimaahansa, se ei ole estettävissä.

      Tuhmasti tehty Mykkäseltä. Vaikka maahanmuuttokammoinen kakkisikin pelihousuihinsa, sisäministerin tulee uskallaa sanoa, että Suomi auttaa kansalaisiaan - aina.

    • Anonyymi

      Kansanmurhajärjestö isis/daeshin ämmien lennättäminen Suomeen on käytännössä heidän vapauttaminen kaikista mahdollisesti heidän tekemistään rikoksista ihmisyyttä vastaan. Suomessa he eivät ole kansanmurhan kohteeksi joutuneiden jesidien tunnistettavissa.

      Isis/daesh ämmien hakeminen pois rikospaikoilta on silkkaa pahuutta.

      Osa länsimaista toimi toisin eikä noutanut kansanmurhajärjestön riveihin menneitä ämmiä takaisin länteen.

    • Anonyymi

      Lapsiasiainvaltuutettu puhuu paskaa väittäessään, ettei lapsia muka saisi erottaa vanhemmistaan.

      Lain mukaan lapset saa erottaa vanhemmistaan. Suomessa lapsia on erotettu vanhemmistaan paljon pienemmistäkin syystä kuin siitä, että vanhemmat on liittyneet kansanmurhajärjestöön.

      Hinuripelle toimi Suomen ja kansanmurhan kohteeksi joutuneiden jesidien kannalta moraalisesti väärin.

    • Anonyymi

      eikös se venäjä käytä nyt näitä oikeuksia suomea vastaan?

    • Anonyymi

      Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoi rohkeasti: "YK:n lapsen oikeuksien sopimus lähtee siitä, että lapsella on oikeus erityiseen suojeluun eikä lapsia saa erotella vanhempansa ideologian, toiminnan tai minkään muunkaan syyn perusteella."
      Rohkeasti puhuttu. Vaikka tämä lausunto vetääkin monen suuta vinoon, asia vaan on näin.

    • Anonyymi

      Pahamaa

      • Anonyymi

        Olisi kamalaa, jos ISIS Pekasta tulisi pressa.
        Pekka on niin epärehellinen ihminen.


    • Anonyymi

      Miksi terroristeja ja niiden lapsia pitäisi suojella.

      Ovat itse valinneet, että ovat terroristeja ja ihailevat sitä yli kaiken.

      Nämä pitäisi karkottaa takaisin sinne autiomaahan.

    • Anonyymi

      Suomi on yllättävän myönteinen näille terroristeille

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      184
      2001
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1908
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1495
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1119
    Aihe