Suomessa vihreät, vasemmisto ja demarit ovat pyrkineet leimaamaan perussuomalaiset erityisen Venäjä-mielisiksi. Tämä ei pidä paikkaansa. PS seisoo yksimielisenä NATOn takana.
PS yritetään leimata Venäjä-mieliseksi
Anonyymi-ap
23208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
En ole tällaista huomannut tapahtuvan. Sensijaan olen huomannut perussuomalaisten varsinkin postaavan kaikilla keskustelupalstoilla koko ajan, viitaten noin 20-100v vanhoihin tapahtumiin ja henkilöihin, eri puolueiden venäjänmielisistä oletetuista. Olenkin luullut sen olevan yhteinen sisäistetty ja ulkoaopittu viesti perussuomalaiselta puolueelta, jota toivotaan levitettävä kaikkialla.
Tosi asia on että SDP aloitti Suomessa punakapinan ja isänmaallisten suomalaisten silmittömän teurastamisen.
Olihan kankeasti sanottu..
Tosiasia on yhdyssana, mutta sitähän ei kouluja käymätön persu voi tietää samoin kun ei tiedä punakapinastakaan mitään.
NATO on pelkkä yksi osa ja keino suomen tuhoamis-hankkeessa jota mm EU-järkännyt koko ajan..
eli Kreml-puolueet kokoomus ja persut voi ihan hyvin kannattaa NATOa- myös Putin tietää että suomi valtiona on tuhonnan edessä-- mm nyt tulossa USAn aluevaltaukset Suomen alueella- nato-tukikohdille tuo maahan tieskuinka monta nato-pelleä joita suomen lait ei koske , jne...
jälleen yksi keino tuhota suomea suomalaisuutta ja suomalaista elämänmuotoa, yhteiskuntaamme...
Tulevaissuus on Suomi-Karjalan valtio, kun Venäjä lopulta jakaantuu eri valtioiksi.- Suomikarjalan valtio Uralilta- Atlantille, johtajaksi persujen ehdokas Putin?
Ei suomineito voi olla neitsyt koko ikäänsä maana. Vanhat piiat ärsyttävät.
Muista että vihervassudemu valehtelee aina.
AINA.
persut valehtelee aina.
Kokoomus ja persuthan niitä venäjä-yhteyksiä on vaikka kuinka paljon-
mm kokoomus-Stuubi on sala-venäläinen:
Stubb puhuu mielellään äitinsä isoisän iso-isästä ja äitinsä isoisän veljestä.
- Mutta kun piispa mainitsi Stubbille Lieksan isoisästä ja ortodoksisuudesta, Stubb vastasi ettei tiennyt, ja alkoi nopeasti puhua muuta.
- Stubb välttelee puhumasta isänsä Venäjän Käkisalmen juurista, mutta löysi suurennuslasilla Pohjanmaalta Stubb nimisen kylän.
onko-stubb-satanisti
kieltaytyy--johdonmukaisesti-vastaamaan-uskooko Jumalaan .
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18112466/onko-stubb-satanisti---kieltaytyy--johdonmukaisesti-vastaamaan-uskooko
Venäjän (ja Kiinan ja muiden hirviövaltioiden) agendaa voi ajaa joko tarkoituksellisesti tai tyhmyyttään. Uskon, että Persujen osalta kyse on pääsääntöisesti jälkimmäisestä. Joku Niikko ja Turtiainen saattoivat olla poikkeuksia ja tietoisesti Venäjän ja Kiinan asialla, mutta hehän eivät ole enää eduskunnassa Persuja edustamassa.
Persu näyttää olevan valmis "anteeksiantamaan" kaiken sorron ja vääryydet Venäjällä , kunhan Putin tai patriarkka Kirill (Vladimir Gundjajev) ym. lausuvat niitä "pyhittäviä taikasanoja" lännen "homo- tai woke-agendasta ja rappiosta"!
Lenin ja Stalin ovat kaikkien vasemmistolaisten ihanne ja esikuva.
Persuthan ON Venäjän asialla. Ei kahta sanaa. Luultavasti hölmöyttään mutta ei sitä huonompaakaan vaihtoehtoa voi täysin pois sulkea. Käytäntö on osoittanut että persuissa pesii jos jonkinlaista ääriajattelijaa.
Persut ovat olleet yhteiskuntaa epävakauttava puolue, friikkisirkus, ja siten palvelleet venäjän tarkoitusperiä.
Vastuun ottaminen on populistipuolueelle aivan uusi ja selvästikin häkellyttävä kokemus.
Ei persuja tarvitse leimata miksikään, ne pöljät tekevät sen ihan itse joka ikinen päivä ja yö.
Ei tarvitse yrittää kun PS (PERUSSUOMALAISET) on Venäjämielinen puolue jota ohjaillaan Moskovasta. Muistakaa Isänmaa seuraavissa vaaleissa ja äänestäkää SDP.
Onpa hyvä, että niille punavassareille on edes kouluopetus maittanut. Osaavat jopa yhdyssanat, ilmesesti ihan itse, vaiko palkatun avustajan opastuksella.
Itse persut ovat syyllisiä venäjämielisyyteensä. Miksi istuvat siinä Venöjön etua ajavassa EU ryhmässä. Ihan julkisesti ovat ihailleet Putinia ja Putinin suhtautumista mm. seksuaalivähemmistöihin ym. Persut myös ovat ihailleet Putinin kavereita mm. Unkarin Orbania.
Rantanen ottaisi Putin turvapaikan hakijaksi se kertoo jo paljon idiootti persuista
Venäjä ei sotaa aloittanut..
Ukrainan sotaa? No tietysti aloitti. Oletko venäläinen vai suomalainen putinisti-idiootti
Tätä olen yrittänyt sanoa. Ei mene jakeluun.
Toisaalta demarit perusti ystävyysseuran puttelan kanssa menneenä kesänä. Iltalehti uutisoi asiasta.
Noin Iltalehti kesällä:
Suomeen on perustettu uusi Venäjä-mielinen yhdistys
Entinen päätoimittaja Mauno Saari ja entinen SDP:n kansanedustaja Mikko Elo ovat perustaneet Venäjä-mielisen yhdistyksen. Venäjän suurlähettiläs esiintyi seuran tilaisuudessa pari viikkoa sitten.
Punikit joita vanha suola janottaa (neukku), yrittää leimata kovimman vastustajan vaikka miksi.