Olen ottanut muutaman laulutunnin ja mietin onko laulunopiskelu tällaista vai onko pulma opettajassa vai olenko itse ihan pihalla. Tunnilla en aina saa kiinni, mitä hän yrittää minulle opettaa. Yritän ymmärtää ja laulaa esimerkin mukaan. Haussa kiinteä ääni. En yksinkertaisesti aina tajua milloin laulan oikein ja milloin väärin hänen mielestään, sillä hänen antamansa palaute tuntuu välillä ihan satunnaiselta sen suhteen mikä oma kokemukseni on. Kun sanon, etten saa kiinni ideasta ja pyydän tarkennusta, hän sanoo kyseen olevan enemmän mielikuvasta ja hyppää seuraavaan tapaan harjoitella asiaa, jolloin taas tipahdan kärryiltä. On vähän sellainen latistettu ja epävarma olo koko hommasta ja laulamisen ilo karisee. Olen siis aiemmin laulanut paljon kuorossa ja harrastanut muuten soittamista sekä omaan hyvän nuottikorvan. Osaisko joku kommentoida asiaa?
Laulunopiskelusta
Anonyymi-ap
2271
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kommentoin tähän itse, vaikka kukaan ei kommentoinutkaan. Vaihdoin lauluopettajaa ja ongelmat suli pois. Uusi opettaja on aivan mahtava ja ammattitaitoinen! Ymmärrän häntä, yhteistyö sujuu ja hän antaa koko ajan tarkkaa palautetta. Tärkeintä on, että hän ei syö itsetuntoani, vaan päinvastoin positiivisen lähestymistavan kautta auttaa minut ylittämään itseni joka tunti. Olen oppinut valtavasti tunneilta!
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18136609X
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞