Työn liikkuvuuden takia pitäydyin erossa miessuhteissa ja kai vuosia aiemmin päättynyt seurustelukin oli vielä keskeneräisenä asiana mielessä. Reipas vuosi sitten pistin yhdelle palstalle ilmoitukseni ja pidinkin yhteyttä sähköpostitse muutamaan mieheen. Työni takia olin kuitenkin kiireinen enkä halunnut kaukosuhdetta, ja ei kai kukaan herroista herättänyt kiinnostustani.
Vihdoin syksyllä sain tarpeeksi reissuelämästä ja liikkuvasta työstä, ja ennen joulua pistin uuden ilmoituksen. Vastauksia tuli paljon, kävin useammilla treffeillä, mutta vain yhden kanssa tapailimme useammin. Kyseessä oli täydellinen platoninen suhde, oli ihana jutella ja miettiä syntyjä syviä, mutta kipinä väliltämme puuttui, joten sovimme, ettemme enää tapaa toisiamme.
JOkin aika tämän jälkeen sain sähköpostia eräältä mieheltä, jonka kanssa emme olleet aikatauluongelmien takia aiemmin ehtineet treffeille. Muutamien viikkojen soutamisen ja huopaamisen jälkeen, menimme treffeille tammikuussa. Siitä alkoi samantien romassi, joka eteni vauhdilla. Olin prinsessa, maata palvottiin jalkojeni alla. Olin elämän valo ja minua ilman ei voinut olla. Minun kanssa haluttiin jakaa koko elämä ja puoli valtakuntaa... jälkikäteen tuntuu naiivilta ja typerältä, mutta kun on vuosi kieltänyt itseltään romantiikan ja läheisyyden, niin kieltämättä taisin olla niiden tarpeessa. Mutta kun minulla olikin mielipiteet, liuta ajatuksia, monta rakasta ystävää jne, niin en ollutkaan enää niiiiin ihana. Jokusen riidan jälkeen en enää ollut nainen, jonka kanssa kannattaisi yrittää rakentaa suhdetta, vaikka vain paria viikkoa aiemmin, minua oli houkuteltu muuttamaan saman katon alle. Onneksi olin hidas liikkeissäni, enkä ollut ehtinyt niin pitkälle.
Muutaman päivän mietittyäni ja surettuani ajattelin, että ei ole minun tapaistani luovuttaa. Maailmassa on olemassa joku, joka arvostaa minua ja mielipiteitäni, joku joka mielelläni on kanssani, jakaa ajatukseni ja allekirjoittaa ainakin osan arvoistani. Loin profiilin Suomi24:n ja selailin miesten profiileita. Heti silmiini tarttui mies, johon halusin tutustua. Pistin viestin, mutta vastausta ei tullut. Ei ennen kuin muutaman viikon kuluttua. Toki siinä välillä olin vain käynyt viestien vaihtoa mielenkiintoisten ihmisten kanssa, keskustellut ja tutkaillut muiden profiileja. Sitten tuli vastaus häneltä. Kahden viikon päästä mentiin kahville, seuraavalla viikolla syömään ja samaa tahtia edetään yhä (eli tavataan kerran pari viikossa), vaikka ensimmäisestä tapaamisestakin on jo kaksi kuukautta. Ei ole ilotulituksia ja kruunajaisia, mulle ei tuoda kuuta ja tähtiä taivaalta, ei luvata maailmanmatkoja ja jalokivä... mutta toisaalta mua ei myöskään painosteta etenemään nopeasti, tekemään suuria päätöksiä heti. Tutustumme toisiimme, viihdymme yhdessä ja nyt olemme jopa jo tutustuneet toistemme ystäviin. Meillä ei ole seksielämää, ei yhteisiä tulevaisuuden suunitelmia, ei vielä, mutta en epäile, etteikö jo kohta olisi. Tuntuu hyvältä tavata sellaista ihmistä, jolla on ajatuksia, joka on fiksu, jolla on periaatteita... ja joka läpäisi mun seulan. Luulin jo, etten kelpuuta ketään rinnalleni, nyt taisin kohdata voittajani ;)
Vihdoin syksyllä sain tarpeeksi reissuelämästä ja liikkuvasta työstä, ja ennen joulua pistin uuden ilmoituksen. Vastauksia tuli paljon, kävin useammilla treffeillä, mutta vain yhden kanssa tapailimme useammin. Kyseessä oli täydellinen platoninen suhde, oli ihana jutella ja miettiä syntyjä syviä, mutta kipinä väliltämme puuttui, joten sovimme, ettemme enää tapaa toisiamme.
JOkin aika tämän jälkeen sain sähköpostia eräältä mieheltä, jonka kanssa emme olleet aikatauluongelmien takia aiemmin ehtineet treffeille. Muutamien viikkojen soutamisen ja huopaamisen jälkeen, menimme treffeille tammikuussa. Siitä alkoi samantien romassi, joka eteni vauhdilla. Olin prinsessa, maata palvottiin jalkojeni alla. Olin elämän valo ja minua ilman ei voinut olla. Minun kanssa haluttiin jakaa koko elämä ja puoli valtakuntaa... jälkikäteen tuntuu naiivilta ja typerältä, mutta kun on vuosi kieltänyt itseltään romantiikan ja läheisyyden, niin kieltämättä taisin olla niiden tarpeessa. Mutta kun minulla olikin mielipiteet, liuta ajatuksia, monta rakasta ystävää jne, niin en ollutkaan enää niiiiin ihana. Jokusen riidan jälkeen en enää ollut nainen, jonka kanssa kannattaisi yrittää rakentaa suhdetta, vaikka vain paria viikkoa aiemmin, minua oli houkuteltu muuttamaan saman katon alle. Onneksi olin hidas liikkeissäni, enkä ollut ehtinyt niin pitkälle.
Muutaman päivän mietittyäni ja surettuani ajattelin, että ei ole minun tapaistani luovuttaa. Maailmassa on olemassa joku, joka arvostaa minua ja mielipiteitäni, joku joka mielelläni on kanssani, jakaa ajatukseni ja allekirjoittaa ainakin osan arvoistani. Loin profiilin Suomi24:n ja selailin miesten profiileita. Heti silmiini tarttui mies, johon halusin tutustua. Pistin viestin, mutta vastausta ei tullut. Ei ennen kuin muutaman viikon kuluttua. Toki siinä välillä olin vain käynyt viestien vaihtoa mielenkiintoisten ihmisten kanssa, keskustellut ja tutkaillut muiden profiileja. Sitten tuli vastaus häneltä. Kahden viikon päästä mentiin kahville, seuraavalla viikolla syömään ja samaa tahtia edetään yhä (eli tavataan kerran pari viikossa), vaikka ensimmäisestä tapaamisestakin on jo kaksi kuukautta. Ei ole ilotulituksia ja kruunajaisia, mulle ei tuoda kuuta ja tähtiä taivaalta, ei luvata maailmanmatkoja ja jalokivä... mutta toisaalta mua ei myöskään painosteta etenemään nopeasti, tekemään suuria päätöksiä heti. Tutustumme toisiimme, viihdymme yhdessä ja nyt olemme jopa jo tutustuneet toistemme ystäviin. Meillä ei ole seksielämää, ei yhteisiä tulevaisuuden suunitelmia, ei vielä, mutta en epäile, etteikö jo kohta olisi. Tuntuu hyvältä tavata sellaista ihmistä, jolla on ajatuksia, joka on fiksu, jolla on periaatteita... ja joka läpäisi mun seulan. Luulin jo, etten kelpuuta ketään rinnalleni, nyt taisin kohdata voittajani ;)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heippa Terhi
Minä luin sinun kirjoituksesi. Se lämmitti mieltäni ja usko pois olen kaksilahkeinen.
No edellinen sukupuoleni on sivuseikka.
Minusta oli vain niin mieltä lämmittävää lukea viestisi; Ehkä minäkin joidenkin omien periaatteiden mies ja toisten mielipiteitä
kunnioittava mies vielä löydän sen oikean.
Toisinaan näitä palstoja silmäillessä minusta
vain tuntuu sille,että kaikillä on kamala kiire. Minulla aika kuluu usein hyvin yksinkin,
mutta aina toisinaan kaipaan kumppania,jonka kanssa asioita voisin jakaa vähän enemmänkin. Se on toisaalta hassua kun ajattelee mihin oikeastaan toista tarvitsee. En varmasti moneenkaan sellaiseen asiaan jonka osaan kuvitella,mutta ehkä toinen voi täydentää minua sitten joskus. Pelkään toisinaan olevani liian vaativa, toisaalta uskon antavani itse myös takaisin, kunhan se oikea vain osuu kohdalle. Yrittänyttä ei laiteta...
Onnea teille
Jos sinunkin piti käydä läpi monta miestä ennen kuin löysit yhden sopivan niin enpä tiedä kannattaako kovasti yrittää. Samalla itse olit niille monille miehille taas yksi epäonnistunut deitti lisää.
Kiesus...
Neon 2:n sanoja lainatakseni: "...Ehkä joskus vielä tavataan, hyvä niin. Jos ei, lakki päähän ja näkemiin. Mut hei, ei se riitä, et on mukavaa. Sen täytyy olla parempaa..."
Ei asioita kannata ottaa liian vakavasti - se oikea tulee, kun on tullakseen. Sillä välin nauttikaa kesästä ja tavatkaa uusia ihmisiä kahvittelun merkeissä!
Päähän,pois,päähän,pois......
Tuotahan tämä elämä on.....
Olen samaa mieltä. Kyllä sen sitten tietää, kun mister oikea on kohdalla. Siihen asti on vain epävarmuutta ja ihmettelyä. Kävin treffeillä viiden kanssa ennen kuin tärppäsi. Joka kerta tuntui, ettei tää vaan ole mun tyyppinen mies, vaikkei miehessä itsessään mitään vikaa olekaan. Jos sydämeen ei tule sitä ihanaa tunnetta, niin silloin on turha väkisin suhdetta aloittaa. Sitten kun nykyinen mieheni tuli kohdalle, sydän läpätti siitä ihanasta tunteesta ja tiesin, että tässä se nyt on, jota olen etsinyt. Hän tunsi samoin. Vuoden päästä hän alkoi jo kärttää, että haluaa naimisiin. En epäröinyt, mutta lupasin, että häät on sitten vuoden päästä ja päivä laitettiin kalenteriin. Se oli rakkautta kerta heitolla. Tuota tunnetta ei tullut kenenkään muun kanssa. Olen ihan varma, ettemme olisi koskaan tavanneet, ellei tällaisia tietokoneita olisi olemassa.
Mikä ilmoituksessa oli sellaista joka sai sinut vastamaan?
... Olikohan ilmoituksen sisältö ollut tarpeeksi informatiivinen olematta jäykkä ja huumorintajuton. Elämänasenne ja odotukset elämästä tuntuivat olevan kohdallaan, kiinnostus ympärillä olevaa kohtaan välittyi ilmoituksesta samoin kuin sopiva huumorintaju ja kiinnostus samoihin asioihin kuin minullakin (musiikki, luonto, yhteiskunta ja vieraat kulttuurit). Ja ilmoituksesta ei tullut oloa, että henkilö sen takana ei tulisi toimeen yksin eikä hän väenvängällä etsi itselleen kumppania, vaan katselee, jos sopiva sattuisi kohdalle.
... tuollaista sisältöä olen yrittänyt saada tekstiin, mutta en ole tähän päivään mennessä onnistunut :-(