Ehdottomasti saatava pikimmiten kriisiapua näille parlamentaarikoille, ennen kuin pahempaa tapahtuu. Jatkuvaa psykoottista rajaspekulointia.
Lauma hysteerisiä eu-parlamentaarikkoja A-Talkissa, suomi aivan sekaisin.
Anonyymi-ap
36291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kaikki maahanpyrkijät takaisin
Aloittaja ilmeisesti olisi valmis ottamaan kaikki idästä tulevat "pakolaiset" tänne elätettäviksi.
Mielestäni keskustelijat olivat aivan oikeassa, ainoastaan "Vihreä" olisi valmis joustamaan tuossa "pakolaiskysymyksessä."
Olen sitä mieltä, että olkoon vaikka nuo rajat kiinni vaikka koko vuoden, ellei muuten saada noita Putinin toimia loppumaan. Hullu mies vaikeuttaa omien kansalaistensa liikkumisen Suomeen ja Suomesta Venäjälle!
Kaikkea hullua sieltä näyttää olevan odotettavissa.
Pelottavaa kuinka idiootteja edustajia meillä on EU:ssa.
Ja sama Eduskunnassa, tällä ulkopoliittisella mob-tyylillä ei hyvää seuraa. Nää edustajat kurjistaa suomen pika vauhtia.
Mitä hupatat??? Olivat aivan oikeassa kaikessa, mistä puhuivat ja juuri tuo rajojen sulkeminen oli oikea teko Suomelta. Näkeehän tuo Putinkin, että ei aivan kaikki ole heillekään sallittua, vaikka yrittääkin kaiken laista.
Urpon hallitus von myös vaa paniikissa
Paniikissa ei ole kukaan, paitsi tietysti Putin, koska täytyy alkaa käyttää tuollaisia muka pakolaisten ajamista meidän rakoillemme. Hullu Putin luuli, että nielemme kaiken ilman mitään toimenpiteitä.
Pahan kerran erehtyivät venäläisherrat. Nyt ei pääse enää luvallisetkaan kulkijat kulkemaan maitten välillä. Kaikkea se tuo tyhmyys noilla venäläisherroilla teetättää!!!!
Karmein a-talk, mitä tuutista on tullut, 30-luvun pahimpia kaikuja,turpiinko halutaan taas?
Järjestääkö VENÄJÄ samanlaisen provokaation kuin NL , jotta pääsisi turvavyöhykkeiden varjolla Suomen valtaamaan..?
Perskärpäsestä tehdään härkänen.
Eikö tätä rajasekoilua olisi voitu hoitaa aikuiseen tyyliin, rauhallisesti sulkea rajat, jos tarpeen, eikä lapsellisella itku-potku-raivarilla.
Tätä on nyt paukuttanut päivästä toiseen sekopäinen Yle, että saadaan tsuhna ihan sekaisin.
Onko Ranskan Macron pannut aamulla herätyskellon soimaan ja ajatellut, että pannaas taas muutama sata mamua lauttamatkalle Britteihin. Yrittäkääs nyt jauhopäät vähän miettiä.
Sitä paitsi jatkuvasti valehdellaan taas kansalle, kukaan ei ole todistanut, millä systeemillä rajalle tullaan. Tietysi maksetaan taxi kyydistä normaalisti, some on täynnä hölyn pölyä, mitä ministerimme uskoo. Aika huolestuttavaa.
Eihän siinä mitään raivaria tapahtunut. Aivan hyvässä järjestyksessä kaikki näytti tapahtuvan.
Ehkä olisi tuo Raja-Jooseppikin pitänyt sulkea heti ensimmäisten tultua rajan yli, mutta hyvä näinkin.
Tästä tilanteesta kärsivät ainoastaan täällä meillä työskentelevät ja asuvat venäläiset, joten omiaanhan tuo Putin kiusaa. Noin se ilkeys kostautuu ja kolahtaa omien nilkkaan. Pitäisi noitten venäläistenkin hieman ajatella, mitä kannattaa tehdä, niin ettei siitä oma kansa kärsi.
Taidat itse olla melko jauhopää, kun tuollaista tänne kirjoittelet. Mietipä itse!!!!!!!
Luulisin, että Venäjän johdolla on muutakin tekemistä, kuin junailla joku EUhun haluava arabi Suomeen. Aivan naurettavaa. Vittu, että täällä ollaan tyhmiä.
Tiedetään että Venäjän viranomaiset ovat olleet organisoimassa tätä ihmisten keräämistä ja kuljettamista Afrikasta ja lähi-Idästä Venäjän kautta Suomeen, ohjaamassa koko ketjua ja järjestämässä kuljetuksia alusta alkaen. Venäjän suurlähetystöt ja rajavartijat mukana samassa ketjussa, jollaista kukaan ei voi Venäjällä tehdä ilman ylempien lupaa. Vittu että sinä olet tyhmä.
"tiedetään"linkki, kiitos.
Kysy sisäministeriön ihmisiltä.
Löytyy kaikista uutisista suomalaisten viranomaisten ja poliitikkojen lausunnoista siitä miksi raja päätettiin sulkea kokonaan. Siitä vain lukemaan uutisia. Ei löydy Pravdasta eikä MV-sonnasta joita sinä luet.
Oletko sinä Venäjällä, kun sanot, että V---u, kun täällä ollaan tyhmiä???? Allekirjoitan tuon, että siellä Venäjällä todella ollaan tyhmiä.
Taisi saada Venäjä omaksi harmikseen nuo järjestämänsä ihmiset Venäjälle. Aivan tässä nauruksi pitää pistää. Kaikkea se tuo tyhmyys teettää!!
Lienee vitsi.
Joko Hakkarainen on tullut Etelä-Amerikasta pois, jakamasta kehitysrahoja?
Aina kun Kremlin kätyrit nillittää ja itkee ollaan tehty jotain oikein. Hyvä!
Vihervasemmisto vastustaa pikakäännytyksiä suoraan rajalta.
Suomi ei todellakaan ole yksimielinen siitä tavasta, miten asioita nykyisin hoidetaan, natoilu toi karmean lisän tähän tyyliin, kun ollaan konttavasalli. Nyt kärsitään raivotaudista.
Niin kyllähän ryssänkätyrit jaksaa nillittää, mutta kun te olette täysin marginaalinen ja mitätön vähemmistö, jotka Suomen kansan ylivoimainen enemmistö syvästi halveksii.
Rajojen sulkemista ei hallituksessa ja eduskunnassa vastusta kuin pieni joukko äärilaidan vasemmistoänkyröitä. Täysin ylivoimainen enemmistö kannattaa.
Aivan ihana juttu, että olemme NATOSSA. Sieltä saatiin nytkin vartija-apua rajoillemme. Etkö sinä torvi tiedä, miten Venäjä on valmistautunut ottamaan Suomen haltuunsa. Venäjällä on lukuisa joukko tukikohtia Suomessa. On keskellä Suomea, on Etelä-Suomessa, on Pohjois-Suomessa. Oli korkea aika Suomen suojautua kunnolla, että Putin ei pääse hyödyntämään noita tukikohtiaan.
En tiedä, mitä noille nyt tapahtuu, mutta Venäjä ei ainakaan pääse niitä hyödyntämään.
Aina, kun nuo turhaakin turhemmat mepit on päästetty A- stuuudioon, on ohjelman typeryysaste zero. Jokainen meppi luetteli vuorollaan ulkoa sen, mitä jokainen on kuullut joka uutisissa viikon ajan. Ei kiitos tälläisia” keskustelu” ohjelmia, on katselijoiden rankkaa aliarvioimista. Vaativatko mepit itse, että on päästävä telkkuun, kun kohta taas EU vaaleja pukkaa ja helppo sekä rahakas työ katkolla.
Suomalaisia pelotellaan, Mustaukki tulee kohta.
Pääasia, että tuosta Venäjän provokaatiosta keskustellaan. Vaikka nyt Mepit, jotka olivat tutustuneet asioihin ja oli Ja olivat huolissaan kotimaastaan. Ja kukapa ei olisi, kun on tuollainen aggressiivinen naapuri, jonka sotaonnikin on heikonlainen.
Yritti kiukkuaan purkaa Suomen rajoilla, mutta sepä tyssäsi heti alkuunsa.
"RIIDAN KYLVÄJIÄ"!!!
Valitettavasti ulkopoliittinen osaaminen, on, ja näyttää olevan Suomen jatkuva kompastuskivi. Osaajia, pitkänlinjan taitajia ei vain löydy. Vain tiukkapipoisia tyttösiä ja poikasia. Ei hyvältä näytä. Politiikka ei jostain syystä kiinnosta älymystöä.
Jopolla Jemenistä Raja-Joosepin asemalle, siinä on suoritus joka jää monelta tekemättä. Toki vihervasuripunikit hyväksyy tämän kusettamisen ja jokaiselle raja-asemalle kuljetulle matulle täytyy antaa turvapaikka. Peloitellaan että ilmastonmuutoksen myötä raja-asemilla on miljoonia ihmisiä pyrkimässä Suomeen. Ettei tämä ole vielä mitään, että kaikki halukkaat saavat tulla jo nyt vaikka 10 000 päivässä. Vaikka ihmiset rajalle kuskaa sotaa käyvä valtio joka on räjäyttänyt Ukrainan aivan paskaksi.