Rajoja menee kiinni nyt ja tulevaisuudessa

Pakon sanelema asia. Tulevaisuudessa tulisi liikaa porukkaa Suomeen esimerkiksi Afrikasta. Sieltä on tuleva suuri tunku. Mutta myös muualta kolmansista maista. Ei voi muuta, kuin pistää rajoja kiinni. Ja samalla korostaa omien kansallisten arvojemme ja perinteisten perhearvojen sekä kristinuskon tärkeyttä.
7336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kivaa se

Äänestä

Ja muiden maiden rajat kiinni suomalaisilta. Pysytellään täällä vaan tynnyrissä.

Äänestä

Mikäli niitä alkaa joku päivä kunnolla tulemaan, niin silloin ei enää aidat pidättele.

Äänestä

Espoon rajat voisi ainakin sulkea, kunhan päästään täältä pois. Saisivat ihmiset nauttia takapihoistaan ja räkälöistään rauhassa.

Äänestä

Minua ei kiinnosta kristillisyys, uskovaisissa on paljon hujareita ja heidän psrissaan esiintyy myös seksuaalista hyväksikäyttöä. .
Mutta rajojen kiinnipitämisen suhteen olen samaa mieltä.
Venäjän Ortodoksen kirkon johtaja Krilkin on uskovainen, lukee raamattuaan ja kumartaa Jumalan kuvia mutta on Putinin ystävä ja tukee häntä verisen sodan ylläpitämisessä, ei paina vaa' ssa viattomien kuolemat, siviilien murhaaminen ja raiskaukset ja muut sotarikokset ja julmuudet johon venäläissotilaat ovat syyllistyneet. Silti pitää itseään hurskaana Jumalan miehenä ja valittuna taivaan porteille Pietarin eteen kumartuvana. Ja siunaa tappamiset ja kaikki muut raakuudet silmänsä sulkien tosiasioilta Jumalan sana huulillaan. Hyi ..😡
Samaa tapahtuu muuallakin. Käytetään jumalan nimeä pyhittämään kaikki paha, oli kyseessä islam, kristityt tai juurakaisuus.
Tekopyhiä lähes kaiki uskonnot.

Äänestä
  • USA on rappiotilassa, ja maan kansa on kyllästynyt siihen, siksi haluavat ja saavat presidentiksi Trumpin. Suomen pitää varautua myös tähän. Muuten olen sitä mieltä, että suomalainen perinteinen kristillisyys on yksi maailman parhaista uskonnosta

    Äänestä

suomen julkinen meno kasvaa vuosi vuodelta siksi että meillä on maahanlukijoiden vuoksi hyväpalkkaisia henkilöitä toimimassa,migrissä , kela ja sossutädit tulkit, rajavartiohenkilökuntaa telttamajoituksin ja ruokapalveluineen, yötä päivä toimivat vastaanottokeskukset ensiapuhenkilöstöineen monilla eri paikkakunnilla, terveydenhoitohenkilökunnan lisääntynyt työmäärä matujen sairastelujen vuoksi , heillä hivistä alkaen kaikkea, ..mielenterveyden sairauksiin, Jokainen tulija elätetään kalliit vuokra asunnot sähkölaskuineen, ruokamenot, maksusitoimukset vaatteisiin huonekaluihin, kenkiin, vaunuihin, pyöriin, koulutukset, päiväkoteihin, lapsilisiin, elatustukiin, TYÖLLISTÄVÄT POLIISEJA, lakitupien ja asianajajien ja vankiloiden tuomat menot per pää 100 000 € . kouluissa tapahtuu kauheita , siellä ja muualla jatkuvasti raiskauksia, vaatteet päältävarkauksia, opettajat ahdistuneita, opiskelutulokset heikossa jamassa suurten massakoulujen tuomat ongelmat, katujengitappelut, äärilikkeiden mellakat suurta turvattomuutta kantaväestölle. Suurin osa työttömiä monien vuosien oleskelun jälkeen kun ei kiinnosta opetella kieltä, ei sopeudu kulttuurimme eikä omaksu meidän maamme tapaa elää. EDUSKUNNAN KESKUSTELUISSAKIN AIKA MENEE NÄIDEN ONGELMIEN VATVOMISEEN.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pakon sanelema asia. Tulevaisuudessa tulisi liikaa porukkaa Suomeen esimerkiksi Afrikasta. Sieltä on tuleva suuri tunku. Mutta myös muualta kolmansista maista. Ei voi muuta, kuin pistää rajoja kiinni. Ja samalla korostaa omien kansallisten arvojemme ja perinteisten perhearvojen sekä kristinuskon tärkeyttä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu