Jatkuvatko ne vielä?
THL:n maksatutkimukset
3
319
Vastaukset
- Anonyymi
Luin netistä. Puhelin (ilmainen): 0800 97730 arkisin klo 9–11
Ymmärsin että on jo ollut ensimmäinen maksatutkimus aikaisemmin, ja nyt on meneillään toinen niille jotka ovat osallistuneet ensimmäiseen. Tämä juttu on minulle ihan uusi joten sinun kannattanee soittaa ja kysyä ihan itse.
En tiedä onko ensimmäiseen tullut kutsu vai onko kuka tahansa 21-81 -vuotias saanut osallistua. Jos olisi ollut kaikkien osallistuminen mahdollista ja olisin tiennyt tutkimksesta niin olisin osalistunut.- Anonyymi
Ajattelin vain, että kuuluvatko ne myös työttömien terveystarkastuksiin?
- Anonyymi
Jos jotain lääketieteellisiä tutkimuksia tehdään, niin kyllä niihin ihmiset kutsutaan erikseen. Yleensä ei kuka tahansa voi osallistua.
Jos on laitettu esim. ikähaarukka tutkimukseen osallistuvista, se ei tarkoita, että ihan kaikki siihen ikäryhmään Suomessa asuvat olisi kutsuttu mukaan tutkimukseen.
Olisihan niitä joskus ihan mielenkiintoisia tutkimuksia tekeillä, joihin voisi riittää itselläkin mielenkiintoa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637