Äh, pitänee aloittaa työt, mutta kirjoitan ihan nopeasti.
Olen vakituisessa työssä, palkka yli 4000 euroa kuussa. Mielenkiinnosta käyn silti plaraamassa näitä sivuja silloin tällöin, sillä työttömyys kohtasi itseäni noin 12 vuotta sitten. Duunia ei vain mistään saanut, ei vaikka miten yritti. Mutta kuten sanottu, kaikki on ollut toisin jo vuositolkulla.
Jasun kirjoituksia lukiessani en voi kuin ihmetellä, millaista tuubaa oikeistolaisin periaattein varustettu kultapossukerholainen voi näppäimistöstään suoltaa.
Jasu on joko
a) provo, joka haluaa herättää keskustelua
b) uusoikeistolainen tomppeli
c) tyhmä
Mikä sinä, Jasu, näistä olet? Pakko sanoa, että epäilen vahvasti viimeistä vaihtoehtoa.
Olen vakituisessa työssä, palkka yli 4000 euroa kuussa. Mielenkiinnosta käyn silti plaraamassa näitä sivuja silloin tällöin, sillä työttömyys kohtasi itseäni noin 12 vuotta sitten. Duunia ei vain mistään saanut, ei vaikka miten yritti. Mutta kuten sanottu, kaikki on ollut toisin jo vuositolkulla.
Jasun kirjoituksia lukiessani en voi kuin ihmetellä, millaista tuubaa oikeistolaisin periaattein varustettu kultapossukerholainen voi näppäimistöstään suoltaa.
Jasu on joko
a) provo, joka haluaa herättää keskustelua
b) uusoikeistolainen tomppeli
c) tyhmä
Mikä sinä, Jasu, näistä olet? Pakko sanoa, että epäilen vahvasti viimeistä vaihtoehtoa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sanot että olen tyhmä.
Ehkä olen, ehkä en. mitä sillä on väliä?
Teet argumentoinnissasi klassisen perusvirheen (fallacy) joka kulkee nimellä "Ad Hominem", suomeksi ehkä jotakin "miestä vastaan".
Ajatus on seuraava:
-henkilö A esittää väitteen X
-henkilö B hyökkää henkilöä A vastaan
--> näinollen väite X täytyy olla väärä
Veronmaksajan kontribuutio (tai sen olemattomuus) on mielestäni TÄYSIN riippumaton siitä olenko minä tyhmä vai en. Jos se sinun ajatteluprosessiasi helpottaa, voimme todeta yhdess että minä olen tyhmä... se ei vaikuta lopputulokseen.
Nyt kun tuli selväksi että minä olen tyhmä ja on saatu asia pois edestä, voisitko kertoa miksi väitteeni työttömien veronmaksusta on väärä.
jasu
sen,että koska työtön maksaa työmarkkinatuestaan 20% veroja,niin joka kuudes työtön ainakin tulee rahoitettua päivärahan saajien maksamana.
Olit sitten näköjään käynyt kirjastossa,olit opetellut sivistyssanakirjasta uuden sanan.Hyvä hyvä,ei oppi ojaan kaada.Ja toden sanoakseni sinä tunnut tarvitsevan oppia melko paljon.
Uteliaisuuttani kysyn,että millä alalla olet töissä?
No tässä nyt vaikka esimerkki.
Työttömän lisäarvo yhteiskunnalle on esimerkiksi se, että hän työttömänä ollessaan pitää tahtomattaan yleistä palkkatasoa alhaisena ja näin ollen parantaa sitä kuuluisaa kilpailukykyä, mikä Suomella on. Tärkeimpänä asiana tietenkin työnantajat saavat halpaa työvoimaa, joka ei uskalla ajaa omaa asiaansa, vaan antaa nöyränä minimipalkalla maksimipanoksen. Tämä ei onnistuisi ilman suurtyöttömyyttä.
On oikein, että tästä maksetaan työttömälle edes jonkinlaista palkkaa, josta hän sitten maksaa veronsa kuin kuka tahansa veronmaksaja. Väärin on taas se, ettei työtön yleensä voi valita osaansa itse, ja myös se, että palkka on aivan liian pieni annettuihin uhrauksiin nähden.
Työttömyys on omien poliitikkojemme tietoinen ratkaisu, sillä Suomen pitää - kuten aina - olla etunenässä kuuliaisena oppipoikana EU-vaatimusten (kuten valtionvelan) suhteen. Mikäli jonninjoutavaan päivähoitoon, tukityöllistämiseen, kursseihin, työministeriön byrokratiaan, turhiin sosiaalimenoihin ym. puuututtaisiin, suurimmalle osalle kansasta kyllä järjestyisi ihan oikeaa, järkevää työtä. Hyvänä esimerkkinä tästä infrastruktuurin parantaminen esim. länsimetron muodossa, hoitoalan työt jne. Haittapuolena olisi palkkojen nousu ja Ben Zyschowitchien ajatusten käyminen tarpeettomiksi.
Tätä ei kuitenkaan haluta tehdä, sillä talousmiesten ääni määrää tässä maassa tahdin. Työtön tekee tahtomattaan yhteiskunnalle valtavan hyödyn saamatta korvaukseksi muuta kuin päähänpotkimista ja korvauksen, jolla ei kukaan pysty asiallisesti elämään.
Kyllä se vero, minkä työttömäksi joutuneet maksavat, on ihan oikeaa veroa ihan oikeista palveluista, minkä työttömät ovat tahtomattaan tälle yhteiskunnalle antaneet.
Minä ainakin omasta puolestani kiitän sinua noista sanoistasi.
selkeään kysymykseen.
Päivätyönä siis pakerrat esimerkin esittämää tekstiä yleisönpalstoille.
Siellä meidän näsäviisastelija heitti omasta mielestään fiksun kommentin.
"sen,että koska työtön maksaa työmarkkinatuestaan 20% veroja,
niin joka kuudes työtön ainakin tulee rahoitettua päivärahan saajien maksamana. "
Olipa kerran maa jossa oli 6 ihmistä. Maan valtiolla oli
kassassa rahaa 600 euroa. Kaikki 6 ihmistä sattuivat olemaan
työttömiä. Eipä hätää, valtio maksoi kaikille 100e/kk
tukea. Ekan kuukauden jälkeen valtion kassa näytti tältä:
alkusaldo: 600
työttymyyskorvaukset: 6x100e
-----------------------------
jää: 0e
no, kaikki työttömät maksoivat veroa 20%, eli
kassaan palasi 6x20e=120e.
Seuraavassa kuussa kassassa oli siis 120e.
Korvauksia maksettiin mikä pystyttiin:
Alkusaldo: 120e
työttömyyskorvaukset: 6x20e=120e
--------------------------------
jää: 0e
veroja tuli enää 6x4e=24e. ja niin edelleen...
Mitä?! Eikö työttömät olleetkaan hyviä veronmaksajia?
Onko mahdollista että he kuluttivat mutta eivät tuottaneet
mitään? Ei ole mahdollista! Työttömät ovat hyviä
veronmaksajia! Jasu on tyhmä kun sanoo että työttömien
"maksamat verot" ovat oikeasti vain vähän vähemmän
ilmaista rahaa... mikä idiootti!
jasu, standing corrected
ymmärrä Jasu oikeasti todellisesta elämästä yhtään mitään.
Jos työttömät ovat huonoja veronmaksajia,niin ovat myös huonoja kuluttamaan mitään.
Voisitko ihan oikeasti kertoa miksi jauhat tuota paskaa työttömistä.
Haluaisitko että kaikki työttömät eliminoidaan?
Mitä näille liki puolelle miljoonalle ihmiselle mielestäsi pitäisi tehdä?
Kuolkoot nälkään?
Ymmärrä nyt hyvänenaika että niitä firmoja joissa monet meistä ovat olleet töissä,ei kuuleppas yksinkertaisesti ole enää edes olemassa.
Ei meillä ole mitään sellaista työpaikkaa mihin menisimme tienaamaan palkkaa ja maksamaan "oikeita" veroja.
Kyllä minä kuule oon alusta asti tajunnut mitä ajat takaa:Valtio ensin teoreettisesti antaa meille rahasumman josta yhtä teoreettisesti ottaa sen 20% pois.
Ihan tosi kuule,vaikka meillä ei ole töitä tarvitaanhan me silti elämisen mahdollisuus.
Osa tästä porukasta pääsee vuosien vieriessä taatusti joskus vielä töihin,mutta se ei tämänhetkistä nälkää lopeta.
"ymmärrä Jasu oikeasti todellisesta elämästä yhtään mitään. "
Esittäisin kuitenkin ettet lähde arvailemaan mitä minä tiedän tai en tiedä...
"Haluaisitko että kaikki työttömät eliminoidaan? "
Tämän palstan hauska piirre on se, että sanot mitä tahansa mikä tulkitaan kielteiseksi, niin kolmen viestin jälkeen olet eliminoimassa ihmisiä... Ymmärrän että sinun voi olla vaikea hahmottaa kokonaisuuksia ja ymmärtää mistä asiassa on kyse, joten kertaan vielä: Argumentoin että työtön ei lisää kansantuloa, eikä tämä riipu työttömän veroprosentista. Keskustelu lähti seuraavasta kirjoituksesta (joka siis on erittäin virheellinen):
----------------------------
Aina välillä tännekin palstanne tunkee näitä "veronmaksajia", jotka kuulemma muita elättävät.
Mitenkähän tuo oikein on?
Työtön siis maksaa suhteettoman kovat verot "tuloistaan".
-----------------------------
Mikäli tämä on mielestä totta, niin onnea vaan matkaan. Kansakuntana meidän kai sitten kannattaa toivoa (ja tehdä) lisää työttömiä koska he ovat niin hyviä veronmaksajia?
Niin, ja mikäli taas unohtui, niin eliminoinnista ei ole puhunut muut kuin sinä
jasu
sinulta mitä mielestäsi pitäisi tehdä työttömille.
Siksi kysyin olisiko sinun mielestäsi meidät eliminoitava.
Miksi muuten suuri osa sinun viesteistäsi on lainauksia muista kirjoituksista?
Työttömyyttä olisi helppo alentaa jos palkkojen annettaisiin joustaa vastaamaan tuottavuutta.
Yritys palkkaa työntekijän jos ja vain jos hän tuottaa firmalle enemmän kuin maksaa. Mikäli näin on, yritys palkkaa niin monta työntekijää kuin löytää.
Suomessa ongelma on se, että ammattiliitot ovat onnistuneet ajamaan palkat niin korkeiksi että monien työntekijöiden työpanoksen tuottavuus ei enää ylitä palkkakustannuksia ja siksi henkilö jää työttömäksi. Mikäli palkan annettaisiin joustaa, kaikille löytyisi työtä mutta kaikkein heikkotasoisimmille työntekijöille palkka olisi varsin alhainen (=vastaa tuottavuutta). Kansantaloudellisesti kaikki työ on kuitenkin arvokasta (enemmän tai vähemmän).
Lainaan muista kirjoituksista määritelläkseni viitekehyksen jossa keskustelua käydään. Täällä se on tarpeen, koska "tuottavuus" muuttuu yhden viestin sisällä siihen miten "työttömät pitäisi eliminoida" tai kuinka "työttömät kuormittavat kaatopaikkoja vaikka virkkaavat omia vaatteitaan". Ilman viitekehyksen jatkuvaa toistamista, keskustelisimme todennäköisesti hyvin eri asiasta parin kolmen viestin jälkeen.
jasu
Suomessa on jo nyt surkean pienet palkat verrattuna ns. vanhoihin eu-maihin. Älä viitti jankuttaa samaa kokoomusmantraa, ei tuohon usko kukaan joka asiaa vähänkään ajattelee.
Suurtyöttömyyden syynä on kova oikeistolainen politiikka, euroopan surkeimpiin kuuluva irtisanomisssuoja, käsittämätön tukityöllistämisjärjestelmä joka takaa työnantajalle ilmaisen työvoiman, valtionyritysten holtiton myynti, ainainen säästäminen kuntapuolen palveluista jne jne.
Tästä maasta on tehty pikkujenkkilä kuitenkin siten, että jenkkilän hyviä puolia täältä ei tahdo löytää suurennuslasillakaan.
Olipa spesifinen perustelu työttömyydelle :) ("kova oikeistolainen poliikka" varsinkin on todellinen helmi, se niin yksityiskohtaisesti osoittaa mistä on kyse ;) )
En kyllä yhtään ihmettele että olet työtön :)
Onnea matkaan, toivokaamme että saamme pehmeän vasemmistolaisen politiikan, parhaan irtisanomissuojan, tukien poiston, lisää valtion yrityksiä ja säästöille stoppi! *grin*
jasu
Palkat on kyllä Suomessa jo riittävän alhaalla. Jos palkkoja lasketaan edelleen, laskee myös ostovoima ja sitä kautta kauppias ei saa tuotteitaan tai palvelujaan myytyä, eikä näin ollen pysty palkkaamaan uutta työvoimaa. Jos palkkoja nostetaan, täytyy kauppiaan siirtää nostot hintoihin, jolloin ollaan taas samassa tilanteessa, eli kauppa käy huonommin.
Huomaat varmaan dilemma.. Ainoa todellinen apu olisi verotuksen keventäminen usealta eri osa-alueelta. Erityisesti tuloverosta ensin, sitten alvista ja lopuksia pääomaveroista.. Näinhän ollaan tekemässäkin, mutta kun muutokset ei tapahdu yhdessä yössä, niin ei sitä helposti huomaa. Tulovero on laskenut jo melkein 10 vuotta peräkkäin, ehkä se kohta alkaa vaikuttamaan ?-/
Kuka mahtoi sanoa, että kirjoittaja olisi työtön? Vastauksesi on kyllä todella kuvaava ja kertoo sinusta paljon.
Mitä jos menisit töihin?
Sinulla näkyy olevan muutama asia jäänyt epäselväksi. Palkkakustannukset koostuvat siitä osasta, minkä sen työn tekijä saa ja sitten siitä osuudesta, mikä menee yhteiskunnalle. Meillä työntekijän osuudet eivät ole nousseet korkealle, vaan ovat huomattavasti pienemmät kuin monessa muussa maassa. Tästä syystä meidän ostovoimammekin on EU-alueen toiseksi heikoin.
Työn osuus tuotteen hinnasta on vain noin 6 prosenttia. Verot taas ovat 65 % keskimäärin. Jos osaat vähänkään laskea, eivät työkustannukset ole ratkaisu tuottavuuden vastaavuuteen, vaan verojen osuuden muuttaminen.
Yhteiskunnan keräämistä veroista puolet menee työttömyyden aiheuttamiin kustannuksiin eli ovat siis aivan turhia, sillä emme kai me työttömyyttä tarvitse? Muistutukseksi että työttömien tuet muodostavat vain viisi prosenttia niistä kustannuksista, joita työttömyys aiheuttaa, joten työttömyystukien leikkaaminen on yhtä tyhmää kuin jasun vaatima palkkojen alentaminen.
Olen kyllä samaa mieltä, että ammattiliitot ovat ajaneet tilanteen sellaiseksi, ettei työpanos + verot enää riitä tuottavaan toimintaan. Mutta sitä ne eivät ole tehneet palkkojen korotuksilla, vaan estämällä työn tekemisen osalta kansalaisia. Jos kaikki saisivat tehdä töitä, ei tarvitsi kerätä veroja kuin puolet nykyisestä ja niin palkatkin voisivat olla paljon pienemmät, elintason ja ostovoimann ollessa kuitenkin paljon nykyistä paremman.
Ratkaisu ei siis ole köyhistää ihmisiä, vaan parantaa työn tuottavuutta sallimalla kaikkien tehdä työtä.
Rikkaan miehen poika joka on perinyt isäpapaltaan yrityksen jolla ei mene ihan hyvin tällä hetkellä. Siksi Jasukin käy täällä aliarvioimassa työttömiä "omaksi huvikseen". Hän saa siitä nautintoa kun kokee että jollakin menee vielä huonommin kuin itsellä, voi siten hieman piikitellä ja nöyryyttää heitä. Mitään muuta purkautumiskanavaa kun tällä Jasulla ei nyt ole.
Joten ymmärtäkäämme häntä pikkuisen edes. Älkäämme suuttuko hänelle ja ottako niin vakavasti. Parempi hänen on täällä meihin työttömiin purkaa tätä turhautumistaan joka hänelle huonosta liikkeen johdosta syntyy kuin että pitäisi patoutumiaan vuosikausia piilossa. Helpottaa meidän kaikkien oloa tässä yhteiskunnassa. Ei tule kalliita sairaala- ym. laskuja yhteiskunnan ja muiden maksettavaksi.
Joten Jasu, me kestämme kyllä. On meistä sen verran sitten hyötyä sinullekin, kun kerran meille "palkankin" maksat. ;D