Olen jo aiemmin viime kuussa hakenut tältä palstalta neuvoa vaimoni ,mielestäni erittäin eriskummallisiin toimiin.Avioeronhaku jo toistamiseen kahden viimeisen vuoden aikana ei niinkään ole erikoista , vaan hänen perustelunsa ja toimenpiteensä tämän "vakaan" aikomuksen toteuttamiseksi ja loppuunsaattamiseksi hämmentää mieltäni.Hän on koko ajan "myymässä" yhdessä hankkimiamme yleishyödykkeitä ja asuntoamme , josta velka on hänen nimissään.Hän on tehnyt itselleen selväksi ,että olen syvästi alkoholisoitunut yksilö, jota pitää alituisesti vahtia oluen vahingollisuudesta.Jos tuoksahdankin oluelle ovat maailmankirjat sekaisin , jos taas en tuoksahdakaan ovat asiat yhtä sekaisin , sillä hän on ahdistunut siitä ,koska taas alan tuoksahtaa! Minun kanssani hän kommunikoi lähinnä kirjallisilla viesteillä ,joita erilaisine uhkauksineen minulle on kertynyt jo yhden romaanin verran.Vaimoni toimii vanhustenhoitoalalla ja mieleeni onkin juolahtanut,että onkohan hänen työnsä henkisellä raskaudella jonkinlainen yhteys vapaa-ajan kotikäyttäytymiseen ja suhtautumiseen omaan kumppaniinsa? Tämän kuun alusta hän on vuokrannut itselleen asuntomme läheltä kerrostalokolmion, josta maksoi vuokran muttei ole eleelläkään osoittanut ,että olisi sinne muuttamassa!Ovatko hänen toimensa suurta hätähuutoa omasta henkisestä tilasta? Onko hänellä burn out vai lähestyykö lopullinen black out hänen henkistä tasapainoaan?Olen tällä samalla nimimerkillä lähestynyt "eroasiantuntijoita" jo viime kuussa hieman tarkemmalla asiaselvityksellä tilastamme, ja olisin kiitollinen kaikista rakentavista neuvoista (jos sellaisia on).
ONKO VAIMOLLANI BURN OUT VAI BLACK OUT
boksari
212902
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kirjoitusta lukiessani näki, että sinä olet tosissasi ja todella hämilläsi asiasta. Vastuuntuntoiselta tunnut myös.
Yksityiskohtia ja tarkempaa kun elämästänne ei tiedä, on vaikea yrittää neuvoa, mutta tuli myös tunne, että vaimollasi ei itsessään ole kaikki todellakaan kunnossa. Ei asioita kotona hoidella kovin pitkään kirjeenvaihdoilla, miksei puhuta? ja asunnon hankkiminen sekä hätähuuto että myös kiristysyritys... Mieti kumpi.
Vaimollasi on todella joku fobia alkoholin käytöstä. Tiedätkö siitä jotain? Eli muuten se asia ei hallitsisi suhdettanne niin voimakkaasti negatiivisesti kuin kuulosti.
Jos Teillä ei ole lapsia, kannustaisin kyllä vaimoasi muuttamaan vaikka siihen kolmioon ja siten ottamaan etäisyyttä. Eihän teidän tarvitse samaa tahtia eropapereita laittaa vireille, katselkaa nyt erillänne jonkin aikaa.
Jos lapsia on, ota yhteys viranomaisiin siitä, kumpi oikein on parempi läheishuoltaja lapsille... ole varma myös päätöksestäsi, koska teillä molemmilla on vastuu lapsistanne ja heidän hyvinvoinnistaan.
Jos/kun välittää, tahtoo myös puolisoaan auttaa, kun näkee että tämä voi huonosti. Olen kuitenkin sitä mieltä, että itse ei voi olla puolisonsa terapeutti, jos on kyse vaikkapa mielenterveysongelmasta taikka alkoholiongelmasta. Puolisona on liian lähellä eikä pysty olemaan objektiivinen eikä muutenkaan. Tukea voi ja rakastaa, mutta kantavin apu tulee itsestä ja alan asiantuntijoilta.
Kysy vaimoltasi, voitko sinä auttaa, jos hänellä on vaikeaa ja auta ottamalla selvää ja menemällä hänen kanssaan aluksi yhdessä vaikka terapiaan, jota hän sitten voi jatkaa yksinkin.
Jos vaimosi ei tee päätöksiä parannuksiin/korjauksiin, että ongelmanne ratkeasi, vaan pyörii siinä ahdistaen itseään ja sinua, tee sinä päätös!!!
Toivon rauhaa ja seesteisyyttä elämäänne.
Tuli vaan tuossa mieleen, kun luin tarinaasi, että tänä päivänä työ vanhustenhoitoalalla on tosi rankkaa. Itse olin työssä vanhainkodissa
ja en ikimaailmassa ole nähnyt sellaista menoa.
Kaikki työntekijät olivat naisia.
Jatkuvaa kätinää, aina jonkun niskassa.
Kielenkäyttö hirveätä. Itkun kans piti illalla
poistua aina työstä. Kiitos, ei enää naisvaltaista
hoitoalaa. työ ei aja siellä ihmistä äärirajoille, vaan ihmissuhdekiistat.
Olen samaa mieltä siitä, että puoliso on yleensä liian lähellä kyetäkseen olemaan terapeuttina kumppanilleen. Liian väsynytkin sitä monesti on, ettäkö kykenisi loputtomasti ymmärtämään ja tukemaan ihmistä, jonka käytös satuttaa koko ajan.
Samasta syystä tällaisessa tilanteessa on tuskin mitään hyötyä udella kumppanilta mitä voisi tehdä hänen hyväkseen, sillä siihen tuskin tulee järjellistä vastausta. Kun ihminen ei itsekään tiedosta omaa tilaansa, ei hän myöskään voi neuvoa toista itsensä auttamisessa. Eikä sellaista häneltä tule edes vaatia.
Ammattiapua se sun vaimosi todellakin kaipaisi. Mutta menepä ehdottamaan...
Miten saada ihminen hakemaan apua itselleen ellei hän itse tunnusta sitä edes tarvitsevansa? Puoliso, johon hän on jo tottunut pahaa oloaan purkamaan on se viimeinen henkilö, jolta niitä vihjeitä avun tarvitsemisesta vastaan otetaan.
Työn aiheuttama stressi on varmasti yksi syy hänen äärimmäiseen käyttäytymiseensä. Olla vastuussa muiden ihmisten hoidosta ja hengestäkin ei ole henkisestikään keveätä työtä, päinvastoin. Parisuhde on lähin ja ehkä ainutkin purkautumistie kun mitta voimien suhteen on täysi. Avioerolla uhittelu ja yhteisestä kodista pois muuttaminen ovat niitä kipeimmin satuttavia aseita, joita kalisutella kun ei muutakaan enää osata tai kun mikään muu ei enää "tunnu miltään".
Ja kaikki se satuttaa uhitteliaa itseäänkin aina yhtä paljon kuin puolisoa siinä rinnalla. Ja syyllisyyskierre on valmis.
Onko vaimollasi ystäviä? Harrastuksia?
Milloin hänen äärimmäinen käytöksensä alkoi? Syntyikö se jonkin elämänmuutoksen myötä vai kehittyikö pikkuhiljaa?
Kaikelle käytökselle on aina syyt ja juuret ja ne pitäisi kaivaa esiin ja käsitellä pois ennen kuin muutos parempaan pääsee käyntiin.
Mutta sinun ei tarvitse kyetä ohjaaman sitä prosessia, voit korkeintaan avustaa sen muutostarpeen synnyssä, joka sitten aikanaan toivottavasti saa vaimosi hakemaan kunnolla apua itselleen.
Saatat hyvinkin olla oikeassa työpaikalla "piilevissä" ihmissuhdekiistoissa.Vaimoni työpaikalla on yli viisikymppinen työntekijä joka ,hänen mukaansa,yrittää näyttää epätoivoisesti kolmekymppiseltä,käy pitkillä lenkeillä,laihduttaa jatkuvasti,on elänyt jo monta vuotta pelkällä mehudieetillä,ja myrkyttää koko työyhteisön ilmapiiriä siten ,että muiden on ollut pakko pitää palavereja hänen "ruotuun"saamisekseen.Tämä nainen jopa pukeutuukin kuin kolmekymppiset konsanaan!Toisaalta vaimoni toimii itse täysin saman kaavan mukaisesti.Hän on hankkinut jopa kalliin humpuukirasvaprosenttimittarin avukseen oman kroppansa kontrolloimiseen.Olenkin saanut käsityksen ,että hänen työyhteisönsä naiset pyrkivät koko ajan nokittelemaan toisiaan ja joutuvat muodostamaan suojamuuria ympärilleen ettei itse jäisi muiden hampaisiin.Tällainen rooli sitten jatkuu kotonakin,ja tämä "nokkimisjärjestyksen"alituinen vaihtuvuuspelko kummittelee hänen mielessään.Näinkin saattaa olla?
Ensimmäisessä avioliitossani oli kumppanini skitsofreenikko,jonka kanssa minulle siunaantui kaksi poikaa.Tauti luokiteltiin perinnölliseksi myöhemmässä vaiheessa.Olisin säästynyt monen vuoden piinalta poikieni kanssa ,jos hänen sukulaisensa olisivat valistaneet minua mahdollisesti piilevästä jakomielestä ajoissa.(Hänen äitinsä menehtyi em.tautiin)Apua olisi saattanut saada ajoissa ennen kuin se oli myöhäistä.Sain tällöin taistella perhehelvetin kanssa ,poikien huoltajuuden vuoksi, vakavasti mieleltään järkkyneen ihmisen seurassa.Silloisen vaimoni mentaalihoitoon saaminen on tarina sinänsä ,helppoa se ei ollut.
Mutta nykypäivään. Nykyisen vaimoni kanssa meillä ei ole yhteisiä lapsia ja käsittääkseni olemme jo jotakuinkin aikuisia ( 59 ja 60 )ihmisiä.En voi sille mitään mutta tahtomattani tulee vertailtua erilaisia "käyttäytymisoireita" koettuihin tapahtumiin aikaisemmissa vaiheissani , eivätkä ne aina ole vaimoani imartelevia.Mitä vaimoni harrastuksiin tulee,niin hän "löysi"runsas kaksi vuotta sitten asuinalueellamme operoivan aluevalvontatoiminnan johonka liittymistä hän perusteli kävelyharrastuksellaan, johon tulisi mielekkyyttä tällaisen vapaaehtoistoiminnan mukana.Tämän "harrastuksen" alkamisen jälkeen hänen käyttäytymisensä ja "kontrollinsa" minua kohtaan on muuttunut dramaattisesti äärimmäisen suvaitsemattomaksi etenkin oluen nauttimisen suhteen.Aluevalvontaan liittyy myös ilmaistoimintoja urheilukilpailujen suurimpien yleisötapahtumien järjestyksenvalvontatehtävissä yhdistyksen hyväksi.Hieman merkillistä mielestäni on ,että yhdistystä vetävät "entiset"alkoholistit,jotka ovat joutuneet ryypiskelynsä lopettamaan kuka maksan- kuka haiman-tai muiden elonjatkuvuuden takaavien elimien tehtyä tenän!Ajatuksiini on myös hiipinyt mahdollisuus ,että olisikohan ihastunut johonkin "parannuksen" tehneeseen,mutta olen tällaiset mielikuvat painanut kuitenkin mieleni periferiaan toistaiseksi.Eräs toinenkin asia hänessä minua hieman askarruttaa , hän ei siedä pienintäkään arvostelulle vivahtavaa mainintaa joka koskee häntä itseään tai aikuisia lapsiaan ,joista poika on sortunut "aineisiin"!Olenkin pohtinut ,että olisikohan "kaapissa luurankoja"joiden mahdollista esilletuloa hän kaikin mahdollisin tavoin alitajunnallisestikin yrittää estää.Kaiken jättäminen taakseen ,poislähtö,on eräs ratkaisu tällaiseenkin pulmaan ja kaikki saattaa olla vain kuvittelua mielen sopukoissa ,kun on selittämättömän paha olla.Ota noista "tippaleipäaivoista"sitten selvää?
Kuulostaa siltä, että vaimosi on huolissaan sinusta mm. sen olutkammonsa kautta. Jos hän näkee viikottain niitä ex-tenuja, on itse hyvin hoivaava ja muista huolta kantava luonne ja poikansa kohtalon puolesta vielä hyvin syyllisyydentuntoinen äitikin, niin eipä ole ihme jos käytös on mitä on.
Sitä suuremmalla syyllä hän tarvitsisi jonkun, jonka avustuksella käydä läpi elämänsä kaikki huolet ja murheet. Kaikki ne pelot ja epävarmuus, joita hän sisällään kantaa, tuntuu jo pursuvan hänestä väkisin ulos, mm. tuollaisen tuhoavan ja repivän käytöksen kautta.
Sehän on yksi tapa rangaista itseäänkin.
Nainenhan on tässä yhteiskunnassa (kärjistetysti sanottuna) opetettu pikkutytöstä asti olemaan kiltisti, hillitsemään itsensä ja palvelemaan muita jne. Pojat on poikia, joten ne saa riehuakin, mutta tyttöjen pitää olla nätisti. Nainen oppii siis pitämään sisällään aika paljon, jo perheenkin takia. Mitä siitä tulisi, jos äiti pimahtaisi? Koti ja lapset on aina yhdistetty äitiin, äidin vastuulle, joten sisäisestikin naisen "on vaan kestettävä ja siedettävä" elämää ja oltava vahva perheenkin tähden.
Jos nainen ei löydä muitakaan purkautumisteitä, hän purkaa pahan olonsa helposti itseensä, minuuteensa ja omaan ruumiiseensa. En ole tarpeeksi laiha, viehättävä, älykäs, olen huono äiti, vaimo, lapsi, jne jne. Ja kun omat lapset eivät enää tarvitse äitiä, purkaa moni nainen pelkoja ja turhautumistaan parisuhteeseensa, puolisoonsa, joka on se kaikkein lähin. (Samaa tekee tottakai miehetkin, mutta jos nyt puhutaan vain naisesta.)
Näin ne psykologit naisen "kohtaloa" usein (yksinkertaistetusti) kuvaavat ja tottahan se on. Nyt kun naisten ja tyttöjen väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt, tyttöjen/naisten kasvatuskin on jatkuvasti tapetilla ja perheet kriisissä.
Tahdon tällä vaan kuvata hiukan laajemmin sitä naista/äitiä/vaimoa, joka siinä sun rinnallasi nyt oireilee. Syyt hänen käytökseensä ovat siis hyvinkin monikerroksiset. Sinäkin oman elämänhistoriasi muovaamana luonnollisestikin vaikutat asioihin jotenkin, mutta en nyt ryhdy arvailemaan miten.
Ehkä te molemmat tarvisitte ulkopuolistakin tukea, sillä ymmärryksen löytäminen itsestään ei aina ole helppoa kun asiat ovat ajautuneet noinkin pitkälle. Olisi ensin saatava ensiapua omaan epätoivoon ja pelkoihin, että kykenisi ymmärtämään kumppaninkin käytöstä.
Ja kun sitten ymmärtää syyt toisen poikkeavaan käytökseen, on ehkä helpompaa myös tajuta ettei kyse ole ilkeydestä tai rakkauden loppumisesta vaan neuvottomuudesta ja avuttomuudesta, kyvyttömyydestä tukeutua lähimpiin ja pelosta tunnustaa olevansa heikko.
Kirjoitat todella asiaa.Olen hänen kanssaan näistä oireiluista yrittänyt keskustella , mutta hän siirtyy välittömästi "ulalle" kun asiat koskevat tai sivuavat häntä itseään.Hänen psyykensä ei kestä ainoatakaan arvosteluun vivahtavaa seikkaa ,joka saattaisi murentaa hänen joskus ammoin ympärilleen muodostamaansa muuria.Ennen meidän suhdettamme hän oli yrittänyt itsetuhoa lääkkeiden ja itsensä viiltelyn avulla.Kaikki tämä liittyi mitä todennäköisemmin pelkoihin ja itsesyytöksiin hänen poikansa "hörhöilyistä".Minun taholtani varovasti aloittamani "syynselvitykset" eivät tuottaneet tulosta ,vaan hän käänsi asiat päälaelleen ja syyllisti minut hänen poikansa arvostelemisesta .Lopetinkin kokonaan kaikenmuotoiset avunanto-ja yhteistyöyritykset myös hänen yksinhuoltajatyttärensä murrosikäisten poikien harrastusneuvonnassa.Pojat oireilivat "miehenmallin" puuttuessa koulussa ja sen ulkopuolella.Kysyin lupaa , ja sain viedä pojat nyrkkeilyharrastuksen pariin,jotta tämänikäisiä nuoria vaaniva "jengiytyminen" ei heitä sivuaisi.Toisin sanoen halusin lasten ITSETUNNON kasvavan sellaiseksi etteivät he olisi vietävissä ja tietäisivät oman paikkansa jo nuorena!Minulle sanottiin ,että älä puutu tyttäreni elämään!!Tällä hetkellä pojat puuhaavat "hiphopparihommia" ja äitinsä ostaa heille heidän vaatimiaan vaatteita ym.kamaa ,koska lasten tulee saada sulautua ympäristöönsä etteivät erotu porukasta!Alkoholi , tupakointi ym kuviot ovat jo poikien toimissa mukana .Surukseni voin vain todeta näin tapahtuneen,vaikka järkeni sanoo että vallitsevaan tilanteeseen pitäisi puuttua kovalla kädellä poikien itsensä tähden ,ettei tarvitsisi sitten myöhemmin katua.Ulkopuolisesta avusta voisin mainita,että kunnalliset toimet ovat jotakuinkin "humpuukia",tämä tällä hetkellä käymäni keskustelu yrittää olla sitä!Niinsanotusta rakkaudesta en oikein tiedä ,se on kärsinyt inflaation vaimoni vetäydyttyä omaan kerrokseensa pois "himojeni"vaikutuspiiristä!Heikkoudesta sanoisin ,että ihminen on niin vahva ,kuin hänen heikoin kohtansa on?
Täytyy sanoa, että tarinasi kuulostaa täysin tutulta. Minulla myös samat taustat ja tapahtumat erossani menossa kuin sinulla. Yhtääkkinen ilmoitus ilman syytä. Omaisuuden myyntipuheet, alkoholistiksi ( täysin ilman syytä) leimaaminen, asunnon vuokraus/ mutta tosi muutto tekemättä. Niinkuin huomaat, et ole ainoa jolla käy samanlailla. Minä olen myös etsinyt syitä ihmeelliselle vaimoni käytökselle, enkä ole keksinyt muuta syytä kuin burn. out ja 40- vuoden kriisi.
Samat kuviot meilläkin, jatkuva haistelu kaljasta. En ole juonut kuukausiin mitään, mutta sittenkin asia jatkuu. Lasten hyvinvointi on meillä aikialailla minun kontoillani, joka sekin on raskasta, mutta ehkä henkisesti raskainta on tämä hiljaisuus ja asioista oikeilla nimillä puhuminen. Meillä tilanne jatkunut 4 kk:tta ilman mitään kunnollista kontaktia toiseen ja täytyy sanoa, että henkisesti on kyllä aika vaikeaa. Toinen heiluu siinä syyttäen ja mustamaalaten, mutta ei kuitenkaan ole läsnä.
Ainakin minun vaimoni tarvitsisi pikaisesti apua, mutta meneppäs tosiaan ehdottamaan. Kerran sen teinkin, mutta vastaus oli kaikkea muuta kujin painokelpoinen.
Näyttäisi siltä, että teillä on täysin sama tilanne.
kirjoittele, niin ihmetellään yhdessä, mitä pitäs tehdä ?
Luepa kirjoitukseni sivulta 4 , siinä hieman asian alkujuurta.
Ajattelin tässä tätä ketjua lukiessani, että totta se on...
Siis kun mies tulee töistä ja on stressaantunut, hän haluaa "vetäytyä luolaansa" "tuijottamaan tulta".
Kun nainen tulee samassa tilassa, hän rähjää suullaan ainakin.
Mies ajattelee, että päästetään vaimo luolaansa, mutta tämä on naisen kohdalla aivan väärin!!!! Ei nainen sinne luolaan halua mököttämään, vaan kontaktiin, jossa saa purkaa pahaa mieltään. Mies ehkä hyvää hyvyttään ja luontaisesti ajattelee, että saa vaimo olla rauhassa, kun on huono päiväkin ja naisella tämä ottaa kahta kauheammin pannuun "ei tuo välitä, ei hän tule luo, ei hän kuuntele, ei hän kysy.... hitto". Ja sitten pikkuhiljaa me-henkisyys kärsii kovan inflaation ja myöhemmin kähistään sitten vaikka siitä kaljan hajusta, kun ei muutenkaan olla läheisiä enää.
Naiset tietävät, mistä nyt naisena puhun. Miehet ehkä pyörittävät päätä, että mitä paskaa, mutta niin se vain on. Ei naisten kohdalla asioita hoideta lakaisemalla maton alle ongelmia. Niistä puhutaan, puhutaan, puhutaan.... kunnes ei enää tarvitse puhua ja ongelmakin on tiessään :))
Eli rohkeasti vaan, juttele vaimosi kanssa, kuuntele, nyökkäile, sano vaikka hmmm... ja koita olla kärsivällinen äläkä ainakaan tee niistä tilanteista voittotaisteluja, jos tahdot todella selvittää asiat ja liittonne jatkuvan.
Tsemppiä ja erilaisia me olemme, mutta onneksi olemme :)
Ne naiset,ne naiset
Ei sellaisen ihmisen kanssa voi puhua,joka on ohjelmoinut itsensä absoluutisen totuuden ainoaksi torveksi ja ei halua ottaa vastaan toisen osapuolen mielipiteitä.Jos otat kantaa toisen puheisiin on se riidanhaastamista,jos et ota on tilanne yhtä paha!Jos yrität myötäillä ,sanotaan ei,ei se niin ole.Pahanolon syiden täytyy olla syvemmällä .Tämä hmmmm:kin on moneen kertaan kokeiltu ja tuloksena on jos jonkinlaisia "zavidovonootteja",joissa annetaan ymmärtää,että odotapas vain jos et ojennu niin jotain todella pirullista on tulossa.En suinkaan yritä lakaista mattojen alle yhtään ongelmaa,vaan haluan kaivaa sen esiin mikä se sitten lieneekin,jotta siihen saataisiin ratkaisu.Olenkin tullut mielessäni siihen tulokseen,että naiselle "ongelma" on epämääräinen ällöttävä möykky , jonka miehen pitäisi hänelle hahmottaa,siten että nainen siihen tyytyväinen olisi?
Anteeksi, mutta en voinut nauramatta lukea tuosta epämääräisestä ällöttävästä möykystä...
Osuva kuvaus joistakin pahoista oloista ja juuri siksi olisikin niin tärkeää, kun nainen siitä pääsisi ja alkaisi ja lopuksi "vyöryisi" puhumaan.
Kas, kun puhuessaan nainen ei lainkaan "tätä möykkyä ulos ängetessään" haekaan vastauksia ja neuvoja... ne vastaukset ja neuvot tulee siinä samalla puheen sivussa "hoksattua" naisella itse, ja voi taivas miten helpottavaa sen jälkeen elämä onkin, mutta tämä hoksaamiseen pääseminen vaatii puhumista ja puhua ei voi yksin itselleen luolassa ja ilman kuuntelijaa...:)
Myönnetään ja säälitään, että mieheltä mahdottoman kovia juttuja tässä vaaditaan, kun kärsivällinen vain kuuntelu ja puhumaan kannustaminen ei ole miehelle kovinkaan luontaista, se on tavattoman, kohtuuttoman kamalaa.... (on kokemusta :))
Mies kun tahtois kuulla ongelman ilman sen kummempia mutkapuhumisia ja sitten heti sen ratkaista. Näin on!
Niin, että.... eroko se sitten se ainoa olis?
Totta varmasti se, että jos toisella osapuolella on mielensairaus, ei kannata yllyttää omin voimin oikein mihinkään... paras jättää hoitotoimet ammattiauttajille ja pelastaa itsensä.
Se ei ole oikeus pelkästään, vaan myös velvollisuus. Yksi sairas on parempi kuin kaksi..
Sinä tietänet jonkin vastauksen tähän...
Saattaapi jopa olla,että naiselle voi tosiaan puhua mitä vaan ,tärkeintä on että puhuu.Näinhän on musiikissakin ,eihän esimerkiksi iskelmien sanoja kukaan kuuntele,ne kun ovat tarkemmin tarkisteltaessa todellista potaskaa ja mitä ihmeellisimpää sepustusta.Naisia saattaa todella viehättää ja rauhoittaa kaikenkaltainen puheentapainen ääntely jonka Hän mieltää tunneälyllään musiikiksi,tässähän saattaa piillä suurempikin viisaus!
Mitä mielenterveyteeni tulee voisin kommentoida ,että "liki piti",mutta selvisin!
Tuntuipa tutulta tuo "kaikenkaltainen puheentapainen ääntely jonka hän mieltää tunneälyllään musiikiksi"!
Minun vaimoni ei vuosiin pystynyt olemaan hetkeäkään hiljaa. Jotakin täytyi hymistä tai naksutella suullaan koko ajan.
Järkevimmät ääntelyt voisi hyvällä mielikuvituksella tulkita lauluksi, mutta tuskin kukaan sivullinen.
Esimerkiksi nukkuessani iltatorkkuja sohvalla pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen hän saapui huoneeseen huutaen kovalla äänellä "PAM, PAM, PAM"
Kamalinta asiassa on, että tuo mölinä tarttuu myös lapsiin.
Nykyisin olemme eronneet, ja exäni käy näköjään mielenterveyskeskuksessa.
Vähältä piti, etten joutunut sinne itsekin korvien soimisen takia.
Mölyn osalta on nyt rauha maassa, mutta en todellakaan suosittele avioeroa juuri minkään ongelman ratkaisuksi. Siitä se "oikea helvetti" on vasta alkanut.
Juotko sinä sitten paljon? Tai juotko sinä esim. säännöllisesti?
Se hyväntekeväisyys "parannusporukka" kyl kuulosti jotenkin oudolta joukolta. Meinaan kuulostaa oudolta, että ihminen, joka nalkuttaa juomisesta miehelleen, viihtyy silti ex-alkoholistien kanssa.
Elät hullun kanssa. Mitä h-vettiä sinä sellaista katselet, heitä se ämmä ulos elämästäsi ja ala elämään kuin mies.
vaimosi mielenterveystoimistoon. Hän on kai tod. burn out... Kuulostaa siltä,kun aloittaa jonkun asian mutta ei jaksa viedä loppuun.
Tosin hänen alalla otetaan kyllä kaikki mehut työntekijöistä, niin että en edes ihmettele.
siis voinko kysyä olitko läsnä, läsnä oikeasti vai olitko todellakin sen olutpullosi kanssa ja katselit maailmaa sen ruskean vinoutuneen kaulan kautta ?
niin minäkin tein, jankutin miehelleni yli 20vuotta. jankutin siitä että haluaisin halata, rakastella jne. miestä ei kiinnostanut.
kun olin raskaana, itkin monet kerrat mieheni outoa kylmää käytöstä.
nyt mieheni on katkera kun olen vihdoin oikeasti aikonut lähteä.
mutta minä en jaksa enää. ehkä sinunkaan vaimosi ei enää jaksa kanssasi.
minun mieheni on koko ikänsä ollut kylmä kala. minä olen ollut rakkautta vailla.
nainen huomaa ennen pitkää että elämä on jäänyt elämättä. on aika kokeilla siipiään.
se ei ole bun out, se ei ole hätähuuto vaan silloin nainen tietää että on aika jakaa pelimarkat ja kortit uudelleen.
sinua? Itse alkoholistin vaimona voin sanoa että elin ainaisessa helvetissä kun koko ajan jännitin koska se juominen taas alkaa. Opin kyllä huomaamaan jo sen yhden kaljan juomisenkin ja se romahdutti henkisesti sillä tiesin että taas se alkaa. Kyllä alkoholin edessä masentuu vahvakin ihminen täydellisesti. Alkoholi menee aina ohi lasten ja vaimon ja kodin ....
Meillä erohakemus on jätetty, sattuipa 01.06 olemaan 20-vuotishääpäivä ja rakas aviomieheni lähti ryyppäämään eikä ole vielä palannut kotiin....
oletko terve.olen lukenut tarinoitasi.sama kohtalo minulla kuin vaimollasi.olin alkoholistin vaimona myösaikani.vaimosi on kestänyt paljon .juttusi ovat tyypillisiä alkoholistille.itsessä ei ole vikaa,vaan muissa.yleensä vaimossa.kun et saa juoda kaljojasi lähde pois.etsi itsellesi paikka, ja suhde jossa hyväsytään joka päiväinen juomisesi.sinullahan jo oli .anna vaimosi asua kodissa jonka hän on velaksi ottanut.sinullahan on ulosottoherra perässäsi.mitä sinä sillä roikut ja ruikutat sääliä.saat sitä muilta kaljaherroilta kyllä.mikset ole jo lähtenyt. vai kiusaatko vaimoasi.miksi. siksi vai ,ettei hän hyväksy jokapäiväistäsi kaljotteluasi.muista alkoholisti harvoin tunnistaa itsensävaan syyttää aina muita.alkoholisti on aina alkoholisti ja se on sairaus.josta ei parane koskaan.hae lääkitys ja hoito itsellesi ja ole ilman kaljaa. mitä teette yhdessä . kerrot halveksivasi vaimoasi ja hänen harrastustaan ja ystäviä.ole onnellinen että vaimosi ajattelee sinua ja parastasi.syy löytyy sinun korvien välistä. kasva mieheksi. ei voimannosto harrastuksesi tee sinusta miestä.eikä nyrkkeily ole kaikkien mieleen.jätä kalja ja hae elämällesi tarkoitus.kysy voisiko vaimosi tukea ja antaa vielä anteeksisinulle. olet sen hänelle velkaa. syytä itseäsi ja lopeta halpamaiset juttusi .
Se koira älähtää , joka luulee itseensä kalikan kalahtavan !