Miksi Jumala ei hävittänyt pahuutta Tulvassa?

Miksei hoitanut hommaa loppuun, hukuttanut koko Nooan perheen ja luonut uudet ihmiset? Tulvan jälkeen oli ilmeistä, ettei pahuus hävinnyt. Herra myönsi sen itsekin, että ihminen on edelleen paha, vaikka Tulvalla kurittikin ihmiskuntaa.

[21] Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: »Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

Ja onhan ihan ilmeistä, että Nooa perheineen oli läpeensä pahoja. On paljon sukupuolitauteja ja muita inhottavia tauteja, jouden aiheuttajat eivät pysy hengissä ihmisruumiin ulkopuolella. Siispä jollain Nooan perheenjäsenellä täytyi olla esimerkiksi kuppa.
59619
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Tulvasadusta oli myös unohtunut se, että Jumala joutui luomaan kaiken kasvillisuuden uudelleen, koska kaikki kasvillisuus oli kuollut tulvan aikana. Yksikään maakasvi ei nimittäin selviä hengissä upotuksesta monta kilometriä paksun vesikerroksen alle vuoden ajaksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    ”Yksikään maakasvi ei nimittäin selviä hengissä upotuksesta monta kilometriä paksun vesikerroksen alle vuoden ajaksi.”

    Itsekin kiinnitin huomioni tähän faktaan kun ensimmäisiä kertoja kirjoitin kreationismipalstalle. Paksunahkaiset ja kokeneet ateistit vain nauroivat kun otin tällaisen yksityiskohdan esille tyypeille, jotka huitelevat kaukana parodiahorisontin tuolla puolen.

    Mutta oikeasti tämäkin on tärkeä fakta ja osaltaan osoittaa sen, ettei Raamatun kirjoittaja tajunnut kasvien olevan edes eläviä olentoja vaan maahan luonnostaan kuuluvia osia. Siksi ne luotiin jo 3. päivänä. Ensimmäisenä kolmena päivänä luotiin ympäristöt eli valkeus ja pimeys, alapuolinen meri ja yläpuolinen meri sekä maa, kasvit ja meri. Kolmena seuraavana päivänä luotiin elävät olennot noihin ulottuvuuksiin. Kirjoittaja ei pitänyt kasveja elävinä, mutta aurinko, kuu ja tähdet olivat koska ne liikkuivat itsestään.

    Äänestä

  • Jumala loi jo kertaalleen täydellisen ihmisen ( ei Jumalihmistä ), vaan lihallisen ihmisen. Ensimmäinen satsi hylkäsi Jumalan hyvät neuvot ja paatui hiljalleen paholaisen omiksi. Jumala valitsi kuuliaisen Nooan perheineen jatkamaan ihmissukua. Nooa uskoi Jumalan käskyä, rakentaa arkki kuivalle maalle. Muu kansa pilkkasi Nooaa, mutta hän puurti sitkeästi saamassaan tehtävässä ja Jumala siunasi hänen työnsä. Kun aika tulu nousta arkkiin, niin ihmisistä vain Nooan perhe nousi arkkiin, kanta eläinlajien edustajien kanssa. Jumala sulki oven, ihmisten pilkatessa Nooaa. Hirvittävä katastrofi mursi mantereet maan ohuen kuoren revetessä ja syvyyden vesien noustessa höyryten taivaalle ja jäähtyessään satoi vettä ja navoille kasvoi valtavat jäätiköt. Kaikki jäivät vesi ja muta tsunamien alle. Maanpäälliset eliöt tallentuivat fossiileina mutaan. Näin kaikki fossiilit syntyivät, kaikki yhtä aikaa. Ihmiset levittäytyivät vedenpaisumuksen jälkeen hiljalleen laajalle, vieden Nooan kertomukset ja tallennetut ja monistetut kirjat mukanaan. Ihmisen vapaa tahto alkoi taas paatua, kun he hylkäsivät ainoan elävän Jumalansa tahdon. Nyt olemme taas "Nooan ajassa", mutta nyt loppu tulee tulenkautta.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    ”Yksikään maakasvi ei nimittäin selviä hengissä upotuksesta monta kilometriä paksun vesikerroksen alle vuoden ajaksi.”

    Itsekin kiinnitin huomioni tähän faktaan kun ensimmäisiä kertoja kirjoitin kreationismipalstalle. Paksunahkaiset ja kokeneet ateistit vain nauroivat kun otin tällaisen yksityiskohdan esille tyypeille, jotka huitelevat kaukana parodiahorisontin tuolla puolen.

    Mutta oikeasti tämäkin on tärkeä fakta ja osaltaan osoittaa sen, ettei Raamatun kirjoittaja tajunnut kasvien olevan edes eläviä olentoja vaan maahan luonnostaan kuuluvia osia. Siksi ne luotiin jo 3. päivänä. Ensimmäisenä kolmena päivänä luotiin ympäristöt eli valkeus ja pimeys, alapuolinen meri ja yläpuolinen meri sekä maa, kasvit ja meri. Kolmena seuraavana päivänä luotiin elävät olennot noihin ulottuvuuksiin. Kirjoittaja ei pitänyt kasveja elävinä, mutta aurinko, kuu ja tähdet olivat koska ne liikkuivat itsestään.

    Kannattaisi nyt vaan lukea sitä Raamattua. Siellä sanotaan, että Nooa otti arkkiin siemeniä. Osan tietenkin söivät linnut, mutta riitti niitä vielä uuden kasvillisuuden istuttamiseenkin.

    Kyllä tuo kaikki kerrotaan Pyhässä Raamatussa. Se on tietenkin sitten eri asia, jos on niin kovapäinen, ettei usko, mitä Siellä sanotaan!

    Äänestä

Sinä se jaksat pauhata noista juutalaisten taruista. Vain pieni osa kristityistä uskoo enää niihin. Suurin osa on jo järjissään ja tietää ne saduiksi. Ne, jotka pitävät niitä todellisena historiana, eivät muuta mieltään. Paitsi joku harva silloin tällöin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiitos tästä erittäin arvokkaasta neuvosta. Varo, ettie ovi lyö takaraivoon kun poistut ketjusta 😆

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    Kiitos tästä erittäin arvokkaasta neuvosta. Varo, ettie ovi lyö takaraivoon kun poistut ketjusta 😆

    No sen kuin jatkat sitten satujen ruotimista. En kuitenkaan usko, että täällä on yhtään kristittyä, joka viestejäsi lukee. Onhan niistä silti hyötyä ateisteille. Oppivat lisää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No sen kuin jatkat sitten satujen ruotimista. En kuitenkaan usko, että täällä on yhtään kristittyä, joka viestejäsi lukee. Onhan niistä silti hyötyä ateisteille. Oppivat lisää.

    Joo, kuka jaksaa noita jahveuskoon perustuvia protesteja lukea loputtomiin, protestois välillä vaikka allahuskoa, tai mitä tahansa muuta jumaluskoa, niin olis edes jotain vaihtelua jutuissaan. hohhoijaa...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00008 kirjoitti:

    Joo, kuka jaksaa noita jahveuskoon perustuvia protesteja lukea loputtomiin, protestois välillä vaikka allahuskoa, tai mitä tahansa muuta jumaluskoa, niin olis edes jotain vaihtelua jutuissaan. hohhoijaa...

    On noloa tukea itseään ikään kuin kaksi eri henkilöä keskustelisi 😂😂😂

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    On noloa tukea itseään ikään kuin kaksi eri henkilöä keskustelisi 😂😂😂

    On noloa olla luulotautinen niin kuin sinä olet.

    Äänestä

  • Ja sinä Jeesuksella pääsi sekoittanut nillittäjä, et vieläkään tajua, että ateismi (a-teismi) ei ole a-kristinuskoa, vaan pidämme tasaveroisen naurettavina, juutalaisten, kristittyjen, hindulaisten, zarahustralaisten, muslimien jne satuja ja tarinoita.

    Oletko aina ollut noin itsekeskeinen vai onko kristinusko sinusta sellaisen tehnyt.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ja sinä Jeesuksella pääsi sekoittanut nillittäjä, et vieläkään tajua, että ateismi (a-teismi) ei ole a-kristinuskoa, vaan pidämme tasaveroisen naurettavina, juutalaisten, kristittyjen, hindulaisten, zarahustralaisten, muslimien jne satuja ja tarinoita.

    Oletko aina ollut noin itsekeskeinen vai onko kristinusko sinusta sellaisen tehnyt.

    Kai ripulivajakki tietää, että kristinusko on vallitseva teismin muoto Suomessa ja siksi kritisoin ja pilkkaan sitä ateismipalstalla niin paljon kuin haluan eikä siihen vajakkihihhuli voi mitään.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    On noloa tukea itseään ikään kuin kaksi eri henkilöä keskustelisi 😂😂😂

    Vaihda hitto jo levyä.

    Muut ateistitkin varmaan alkavat olla täysin kyllästyneitä tuohon yksipuolisuuteesi.

    Miten olisi lakotojen Wakan Tanka, Suuri Henki, joka muuttui muuten kristinuskon vaikutuksesta kaiken luojaksi. Intiaanit siis omaksuivat valkoisten uskonnoista niiden juttuja, aika erikoista.

    Sinun ateismisi kun on vaan pelkkä protesti kristinuskoa kohtaan, Toivotaan, että ystäväsi muslimit perustavat sen kalifaatin pian tännekin, että saat sitten sivaltaa heidänkin jumalkuvaansa. Ruotsissa alkaa olla jo kunnon meininkiä.

    Katsoitko muuten eilen MOTin, kannattaa katsoa ja miettiä, mikä alkaa olla kohta olla se todellinen ongelma näiden uskontojen suhteen länsimaissakin?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00014 kirjoitti:

    ”Muut ateistitkin varmaan alkavat olla täysin kyllästyneitä tuohon yksipuolisuuteesi.”

    Miten ihmeessä mielisairas henkiolentoihin uskova hihhuli voisi puhua muiden ateistien puolesta? 😂😂😂

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    ”Muut ateistitkin varmaan alkavat olla täysin kyllästyneitä tuohon yksipuolisuuteesi.”

    Miten ihmeessä mielisairas henkiolentoihin uskova hihhuli voisi puhua muiden ateistien puolesta? 😂😂😂

    Oliko tuo esimerkki älyllisestä ulosannistasi?

    Asia-argumentit lopussa?

    Voin puhua kenen puolesta haluan, voin olla ateistikin, kunhan vaan olen varma asiasta, sitä ennen voin vain spekuloida asialla, en voi toistaiseksi väittää, että tiedän Jumalan olevan pelkkä satuolento, mihin se saunatonttu on muuten kadonnut, siitä täällä ennen jaksettiin aina vääntää.

    Olen muuten seurannut tätä uskontopalstaakin jo 20 vuotta, näyttäisi keskustelun taso tippuneen merkittävästi.

    Tuli muuten just uudet pisatulokset, lapsista on tullut idiootteja, sitä nämä älylaitteet ja somet tekevät. Onneksi elin lapsuuteni 70-luvulla, jolloin oli kehittäviä harrastuksia, kuten lukeminen, mutta minustahan tulikin hullu ripulivajakki, ei hassumpi saavutus...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00015 kirjoitti:

    ” Oliko tuo esimerkki älyllisestä ulosannistasi?”

    Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    ” Oliko tuo esimerkki älyllisestä ulosannistasi?”

    Sitä saa mitä tilaa.

    Mitähän mä olin tilannut, unohdin.

    Eikös sua itseäsikin ala jo kyllästyttämään tuo saman asian ympärillä pyöriminen, miten sä jaksat tuota?

    Lapsi on terve, kun leikkii, mutta sairas, kun ei osaa lopettaa.

    Ennen vanhaan oli niin viisaita sutkautuksiakin, oli se rikkaampaa aikaa henkisesti kuitenkin, sori taas tuo henkijuttu, en pääse siitä eroon....

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00016 kirjoitti:

    ”Mitähän mä olin tilannut, unohdin.”

    Kai ripulivajakki tajuaa, että sananvapaus on melkoinen perusoikeus? Sinä perskärpästelet meikäläistä, tekeydyt ateistiksi ja kritisoit minun kiusallisia avauksia kuin edustaisit jotain suurempaa ateistijoukkoa ja rajoitat minun sananvapautta.

    ”Eikös sua itseäsikin ala jo kyllästyttämään tuo saman asian ympärillä pyöriminen, miten sä jaksat tuota?”

    Ei niin kauan kun se sinua ja muita hihuja ärsyttää.

    ”…sori taas tuo henkijuttu…”

    Ei kun tämä oli hyvä. Varmistaa, kenen kanssa keskustelen.

    Jep, anonyymit menee sekasin.

    Tietenkin saat jatkaa tuota jahveprotestiasi vaikka maailman hamaan tappiin saakka, ei minulla ole siinä mitään ongelmaa, uskovat saavat myös uskoa puhuviin aaseihinsa, sanan vapautta, uskonnon vapautta, suit you, sir!

    Ärsytät kyllä lähinnä itseäsi, kun tuntuu menevän tunteisiinkin, ei mulla mene, voin olla hullu ripulivajakkikin, sulla on se sananvapaus sanoa sekin, annan sulle siihen jopa luvan, niin et joudu kunnianloukkauksestakaan oikeuteen, vaikka eihän anonyymia nimimerkkiä voi edes loukata.

    Ei haittaa. vaan lähinnä huvittaa...

    Pistän sulle kaikenlaista juttua, kun yritetään ottaa asioista selvää, tällä palstalla on tarkoitus keskustella Jumalan olemassa olosta, voisiko niinkin olla?

    Et vissiin halua niitä kuulla, ettei mene hyvä ateismi hukkaan, kun sinusta tulisi ripulivajakki, ja sitähän et missään nimessä halua, vai haluatko?

    Kyllä mulle kelpaa ateismikin, mua kiinnostaa vaan tietää asioita, ei mua haittaa yhtään mikään, vaikka olisin pelkkä biologinen robottikin, kaikilla muillakin on sama kohtalo täällä, samassa veneessä ollaan, nautitaan matkasta sen minkä pystytään.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00019 kirjoitti:

    ”… tällä palstalla on tarkoitus keskustella Jumalan olemassa olosta, voisiko niinkin olla?”

    Nämä kuuluvat teismipalstalle. Mene sunne tai johonkin rajatietooalstalle. Täällä puhutaan jumalien olemattomuudesta ja noihin olemattomiin jumaliin uskomisen haitallisuudesta yhteiskunnalle.

    Jaahas, sananvapaus ei sitten koskekaan minua, pitää mennä pois?

    Ettei ateismipalstalla saa keskustella jumalan mahdollisesta olemassaolostakaan enää?

    Alkaa mennä liian vaikeaksi...

    Saman mielisten kanssa on niin tylsä jutella, haluatko sinä keskustella vain samaa mieltä olevien kanssa aina?

    Minä haluan vain kehittää omaa ajatteluani, saada oikeita käsityksiä asioista, kuten totesin, minua vain kiinnostaa tietää asioita, en välitä uskomisesta, mutta uskokin usein edeltää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    ”Jaahas, sananvapaus ei sitten koskekaan minua, pitää mennä pois?”

    Tuohan on sinun vakiovastaus kun perskärpästelet kiusallista teismin kritiikkiä. Me ateistit olemme lopen kyllästyneitä tuollaiseen rajatietohihhuliin joka täällä sotkee asiallista keskustelua.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    ”Jaahas, sananvapaus ei sitten koskekaan minua, pitää mennä pois?”

    Tuohan on sinun vakiovastaus kun perskärpästelet kiusallista teismin kritiikkiä. Me ateistit olemme lopen kyllästyneitä tuollaiseen rajatietohihhuliin joka täällä sotkee asiallista keskustelua.

    Jaa, tykkäät enemmän niistä teisteistä, jotka jauhaa jahveuskoaan, he kyllä saavat olla täällä, mutta rajatietohihhulit eivät saa olla, onko tämä nyt jokin kaksoisstandardi, vai mikä?

    Ymmärrän, että asiallinen keskustelu on täällä kielletty, pitää jauhaa joko puhuvista aaseista, tai ripulivajakeista, muu ei ole sallittua, niinkö?

    Mikä hiton teisti minä edes olen, mistä hitosta minä tietäisin Jumalan olemassa olostakaan, yhtään sen enempää, kuin muutkaan?

    Se on vain yksi mahdollinen skenaario, olen pelkkä "tutkija", joka yrittää vain ottaa asioista selvää.

    Kukas sinä muuten olet?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    No sen kuin jatkat sitten satujen ruotimista. En kuitenkaan usko, että täällä on yhtään kristittyä, joka viestejäsi lukee. Onhan niistä silti hyötyä ateisteille. Oppivat lisää.

    Raamattu on kristinuskon pyhä kirja. Jumalan sanaa. Miten sinä kristittynä päätät, mikä osa siitä on tarkoitettu uskottavaksi?

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    ”… tällä palstalla on tarkoitus keskustella Jumalan olemassa olosta, voisiko niinkin olla?”

    Nämä kuuluvat teismipalstalle. Mene sunne tai johonkin rajatietooalstalle. Täällä puhutaan jumalien olemattomuudesta ja noihin olemattomiin jumaliin uskomisen haitallisuudesta yhteiskunnalle.

    Eli pitääkö tuo nyt tulkita niin, että suostut keskustelemaan vain saman mielisten kanssa?

    Mielestäni se on köyhää ja taantunutta, sitä laumasieluista tuubaa, mitä itse pyrin välttelemään, kuin ruttoa.

    Syy miksi kirjoittelen tänne on nimenomaan se, että en jaksa kirjoitella saman mieleisten kanssa, tai ei täällä enää ole edes niin hyviä kirjoittajia enää, kuin 20 vuotta sitten, ei ole sellaisia persoonallisuuksiakaan.

    Enkä tiedä onko mulle saman mielistä vastinetta pahemmin missään edes tarjolla, ajattelen itsenäisesti ja skeptisestikin jopa omiakin näkemyksiäni, niinhän täytyy tehdä, ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

    Täällä kuitenkin saa jonkinlaista älyllistäkin vastustusta, mutta en ole enää siitäkään niin varma, sen toivossa olen tänne kuitenkin tullut.

    Että olen perseilijäkin, kun piikittelen, minuakin piikitellään, ja hyväksyn sen myös eräänlaisena keskustelun muotona, nimittelyä yritän kuitenkin vältellä. Itseäni voi nimitellä, en ota itseäni niin vakavasti.

    Jotain poliittisesti suuntautuneitakin täällä tuntuisi olevan, onko vasemmistoon ehkä kallellaan, en tiedä, kun politiikka on minulle samaa tuubaa, kuin uskontokin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Eli pitääkö tuo nyt tulkita niin, että suostut keskustelemaan vain saman mielisten kanssa?"

    Ei toki. Suostun keskustelemaan asiallisesti niiden kanssa, jotka noudattavat asiallisia keskustelusääntöjä eli eivät syyllisty argumenttivirheisiin. Minulle toistuvat argumenttivirheet, esimerkiksi jankuttaminen ilman todisteita, on sen verran arroganttia, että sivallan yhtä töykeästi takaisin.

    Oikein hyvä, ei mene sitten kokonaan oman pierun haisteluksi, joka toki aina tuoksuu, ei koskaan haise.

    Todisteet ovat se kokemus, kuten olen aiemminkin todennut, tietoisuuttakaan ei voida todistaa, se pitää kokea olemassa olevaksi.

    Ehkä keksin joskus paremman vertauksen.

    Haluat siis keskustella jumaluskon haittavaikutuksista, et pohtia mahdollisen Jumalan olemassaoloa, näin sen nyt olen ymmärtänyt.

    Heität kyllä teesejä siitä miksi Jumalan olemassa olo on mahdotonta, joten kuitenkin lähdet myös ajoittain sillekin linjalle.

    Minä kun olen tällainen uskonnoton tapaus, ja käsittääkseni ateistikin voisi itseään sellaisenakin pitää?

    Varmaa hankalaa keskustella siksi kanssani, jos on tottunut uskovien kanssa vänkäämiseen, minä en heidän kanssaan jaksa oikeastaan keskustella ollenkaan, saan heti eksyttäjän leiman otsaani ja vaikka mitä. Olen oikeastaan sellainen antiikin kreikkalainen, jos pitää johonkin samaistua. Heillä oli varmaan kiivaitakin väittelyitä keskenään, ja niin sen pitääkin olla ja osasivat hekin olla tarvittaessa hihhuleitakin, uskottiin jälleensyntymiseenkin, niin kuin meikäläinenkin. Sitä rajatietoakin oli silloin jo heilläkin olemassa, sama se miksi ihmisen näkemykset halutaan leimata, että voidaan mustamaalata tuo ihminen. Eksyttäjä, rajakki, hullu, siitä vaan, nauran vaan sille.

    Äänestä

  • Mitä kristillisyyteesi jää, jos kaikki tarut jätetään huomiotta?

    Äänestä

Uskon Zeukseen, sinun Jahvesi on pelkkä epäjumala, liity meihin zeuslaisiin, lue antiikin kreikkalaisten kirjoituksia, niin valaistut.

Äänestä

Jumala ei halunnut hävittää pahuutta vielä Nooan aikana, mutta hävittää sen Kristuksen tulemuksen jälkeen. Siihen menee vielä aikaa, mutta lopulta syntiset ja jumalattomat tuhotaan, niin että vain vanhurskaat ihmiset jäävät jäljelle. Heistä tulee kykenemättömiä pahaan Jumalan ihmeteon ansiosta.

On ihmeteltävä sitä, miksi Jumala ei tehnyt sellaista ihmetekoa jo Aatamille tai viimeistään Nooallen perheineen. Sehän olisi estänyt ihmisten pahuuden leviämisen ja pahan tekemisen.

Äänestä

Jumala oli armollinen ja pitkämielinen, kun ei hävittänyt pahuutta. Tai kyllähän hän hävitti, sillä Nooa oli vanhurskas mies, mutta muut eivät olleet. Suvun jatkamisen vuoksi oli jätettävä paha Haam eloon, josta sitten kaikki muu pahuus levisi maailmaan. Ja olihan se Jaafetkin paha, vaikka ei yhtä paha kuin Haam. Vain Seet oli vanhurskas Nooan poikien joukosta ja hänestä on polveutunut vanhurskasten suku, josta Israel aikoinaan syntyi. Ja vain Seetin suvun profeetoille on Jumala ilmestynyt, ei muille.

Äänestä
  • Aloittaja

    ” Suvun jatkamisen vuoksi oli jätettävä paha Haam eloon…”

    Haam oli siis paha, koska hyvä Nooa juovuspäissään esitteli helikopteriaan Haamille?

    Ei saatana, kyllä te hihut osaatte 😂😂😂

    Äänestä

  • Hard_atheist kirjoitti:

    ” Suvun jatkamisen vuoksi oli jätettävä paha Haam eloon…”

    Haam oli siis paha, koska hyvä Nooa juovuspäissään esitteli helikopteriaan Haamille?

    Ei saatana, kyllä te hihut osaatte 😂😂😂

    Jostakinhan se pahuus tulvan jälkeiseen maailmaan tuli ja kun katsotaan kansojen luetteloa, niin Haamista ja Jaafetista polveutuneet kansat ovat palvelleet epäjumalia ja olleet siten pahoja. Pahuus levisi siis Haamista ja Jaafetista, mutta ei Seetistä, josta Israel aikanaan syntyi. Israel ei ollut Raamatun mukaan paha vaan hyvä ja valittu kansa, niin että totteli kaikessa Jahven hyviä käskyjä. Jahve rakasti Israelia sen kuuliaisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Nooa oli hurskas ja pyhä mies ja pyhän miehen tavoin ankarasti ryypättyään sammui sukukalleudet paljaana teltassaan. Ja se että Nooa makasi heppi paljaana sammuneena oli tietenkin hänen poikansa vika ja Nooa siksi ankarasti rankaisi tätä poikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Nooa oli hurskas ja pyhä mies ja pyhän miehen tavoin ankarasti ryypättyään sammui sukukalleudet paljaana teltassaan. Ja se että Nooa makasi heppi paljaana sammuneena oli tietenkin hänen poikansa vika ja Nooa siksi ankarasti rankaisi tätä poikaa.

    Nooan humalatila oli vahinko. Hän ei tiennyt viinin päihdyttävän, koska ei ollut juonut sitä koskaan aiemmin.

    Äänestä

  • Seemiläisten kansojen kantaisä on Raamatun tarinan mukaan Seem. Seet oli Adamin poika.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Seemiläisten kansojen kantaisä on Raamatun tarinan mukaan Seem. Seet oli Adamin poika.

    Miten minä ateistina voisin tietää, kuka on kukin Raamatussa? En sitä lue.

    Äänestä

Eihän tuo tyyppi ole saanut aikaan kuin pelkkää sutta ja sekundaa. En arvosta.

Äänestä

Ihmeelliset on Herran metkut. Miksi Herra ei pelastanut Jeesusta ristiinnaulinnalta vaikka on kaikkivaltias? Oliko Jeesus sittenkin vain profeetta muiden joukossa? Miksi Herra loi epätasa-arvon ja suosikkijärjestelmän ottamalla vain Abelin uhrilahjan vastaan eikä Kain uhrilahjaa myös? Taitaa tämä Herra vain seikkailla ihmismielessä ja kirjallisuudessa eli Raamatussa.
#?

Äänestä

Jumala olisi voinut luoda heti alussa sellaisia olentoja, jotka eivät olisi pahaa tehneet, mutta eipähän vain luonut. Mutta luo sellaisiksi ne, jotka Jumalan valtakuntaan pääsevät. Kristittyjen on tässä turha vedota ns. vapaaseen tahtoon, kun se ei ole ihmisten tahdon vallassa, että Jumala tekee heistä syntiin kykenemättömiä ylösnousemuksessa.

Äänestä

200 Jumalan Poikaa hyökkäsi ikuisuudesta maan päälle ja alkoi arvostella Luojaa ja luomakuntaa väärin tehdyksi kärsimyksen tähden joka valitsi.
He päätti koetella Luojaa ryhtymällä kiusaamaan ja tuhoamaan ihmiskuntaa.

Luoja päätti tuhota oman luomakuntansa ja antaa Jumalan Pojille 70 sukupolvea aikaa osoittaa oma paremmuutensa luojina ja ylläpitäjinä. He saivat käsiinsä tulvan jälkeisen maailman 70 x 120 vuoden ajaksi vähintään.

Mutta miten kaikki päättyy? Luoja myönsi tappionsa menemällä 33 jkr ristille kärsimään ja kuolemaan jotta maailma saisi siedettävän elämän. Tehtiin sovun liitto jossa Luoja jätti maailman Jumalan Poikien ja Saatanan hallintaan. Hän hävisi väittelyn ja tunnusti olevansa kehnompi Luoja ja ylläpitäjä kuin Jumalan Pojat.

Äänestä
  • Jeesus kuoli ristillä vuonna 30. Hän ei ole Jumala. Jeesus on ihminen.

    Jumalaa ei ole olemassa. Maailmaa ei ole luotu. Se vain on: emme tiedä miten ja miksi, mutta se vain on.

    Äänestä

  • Jumalan Pojat välittivät eläimistä ja niiden kärsimyksistä. Sen sijaan ihmiskunnasta He eivät välittäneet vaan päättivät tuhota sen.

    He järjesti eläimet jälleensyntymään ihmiskehoihin. Etsivät joukosta ihmiset tuhotakseen heidät. Sitten he kehittivät tekniikkaa ja tiedettä tehdäkseen eläinten jotka olivat ihmiskehossa elämän autuaaksi ja vailla kärsimyksiä olevaksi.

    Nämä asiat selviää eräistä Heenokin kirjan englannin kielisistä käännöksistä. Myös Jasherin kirja on hyvä tietopläjäys.

    Ei Luojaa pidetty viisaana eikä ymmärtäväisenä. Häntä pidettiin julmana ja piittaamattomana.
    Kristuksessa hän tunnusti kaiken ja soi voiton maailmalle ja teki sovinnon luopumalla omasta elämästään.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Jumalan Pojat välittivät eläimistä ja niiden kärsimyksistä. Sen sijaan ihmiskunnasta He eivät välittäneet vaan päättivät tuhota sen.

    He järjesti eläimet jälleensyntymään ihmiskehoihin. Etsivät joukosta ihmiset tuhotakseen heidät. Sitten he kehittivät tekniikkaa ja tiedettä tehdäkseen eläinten jotka olivat ihmiskehossa elämän autuaaksi ja vailla kärsimyksiä olevaksi.

    Nämä asiat selviää eräistä Heenokin kirjan englannin kielisistä käännöksistä. Myös Jasherin kirja on hyvä tietopläjäys.

    Ei Luojaa pidetty viisaana eikä ymmärtäväisenä. Häntä pidettiin julmana ja piittaamattomana.
    Kristuksessa hän tunnusti kaiken ja soi voiton maailmalle ja teki sovinnon luopumalla omasta elämästään.

    Puhut potaskaa.

    Äänestä

"Miksei hoitanut hommaa loppuun, hukuttanut koko Nooan perheen ja luonut uudet ihmiset?"

Sillä välin kun Jumala oli hommailemassa neitsyeiden kanssa Andromedan tähtisumussa, Nooa harjoitteli kaarnaveneillä ja keksi Arkhimedeen lain jo ennen Arkhimedea. Jumala ei siksi tiennyt, että Nooa prrrrrkele ei huku pirullakaan, koska osaa laivanrakennustekniikkaa ja kelluu siksi kuin koho, vaikka hänen päälleen kurittaisi lasta yötä päivää.

PS. Samasta syystä Andromedan tähtisumussa seikkailee edelleen Jeesuksia joka prrrrkeleen planeetalla.

Äänestä

Luehan atte-bössykkä Korinttolaiskirje 1: 15-26

1. Korinttolaiskirje
15:19 Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.
15:20 Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
15:21 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 
15:22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
15:23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
15:25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
15:26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.

15:20 Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. 

Piru petti Aatamia ja Eevaa ja tottelemattomuus Jumalan sanalle aiheutti sen että synnin myrkky on levinnyt sukupolvesta toiseen aina näihin päiviin asti. Sinäkin olet syntinen ihminen - myönsitpä sen tai et.
Maailmassa riehuvan synnin huomaat kun vilkaiset iltapäivälehden otsikoita.
Pelastus on on myös ihmisen kautta, ihmiseksi tulleen Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen kautta.

Hän on sovittanut sinunkin syntisi verisellä Golgatan ristin kuolemallaan.
Eikö tämä sovitus kelpaa sinulle?
Olisiko ollut mukavampi tie sinulle jos syntisi olisi sovitettu vaikka kirkossa urkujen soidessa samaan aikaan kun hartaana - sotilaan naamasi peruslukemilla - naukkailet pelkoosi viiniä.

Mutta Jumala tekee niinkuin Hän tahtoo.
Muuta tietä pelastukseen ei ole - Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä.

Johannes 14:6 
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Ateistit jankuttavat "mikset Jumala tee sitä, miksei Jumala tee tätä, miksei Jumala tee tuota".
Eihän Jumala tee ateistien mielenliikkeiden mukaan.
Hän on Jumala, hän tekee niinkuin tahtoo.
Siihen on kaikkien ateistienkin tyytyminen, vaikka olisi kuinka Kova-Ateisti.

Äänestä
  • Kerrotko Raamatusta kohdan missä sanotaan Pirun olleen asialla Aatamin ja Eevan kanssa?

    Miksi Jumala loi synnin? Toivottavasti sinä et ala kiemurtelemaan kuinka hän ei olekaan kaiken luoja.

    Tuossa pelastus asiassa ei ole järjen häivääkään. Etkö itse kykene tosiaan ymmärtämään, että uhkaaja on lähtökohtaisesti Jumala? Ja sinun uskosi mukaan siis kukaan ei voinut pelastua tuolta sadistilta ennen kuin Jeesus oli uhrilahjana?
    Vielä pahemmaksi asian tekee se fakta, että koko paratiisi taru on sepitetty. Tämä tekee koko Jeesus tarinan turhaksi.

    Et siis ymmärrä ettei ateisti usko syntiin.

    Onkohan sinulla mennyt puurot ja vellit sekaisin ateistejen väitteiden kanssa. Itse toit ensin esille kuinka Jumalasi on tumpelo idiootti, ja varmasti tuollaisiin väitteisiin on kysytty miksi se ei hoida asioita järkevämmin. On se nyt kumma kun ihminen osaisi hoitaa paremmin asiat.

    Väitetyt jumalat ei tee muutenkaan ikinä mitään. Sen takia niihin ei uskota.

    Äänestä

Persoonallisen ihmisen edellytys on hänen vapaa tahtonsa. Sitä ei Jumala ole koskaan rajoittanut. Ideana on, että ne, jotka selviävät tämän elämän kujanjuoksun läpi, vaikka kompastellen lankeillen, mutta rehellisesti vieden erehdyksensä Jeesuksen eteen, katuen ja parannusta tehden, hän on pelastunut. Jeesus ei muistele hänen rötöksiään. Langennut saa elää riemullista ja vapaata elämää, pitäen kunniassa Jeesuksen neuvoja. Me kristityt tulemme elämään Jeesuksen johdolla tuhatvuotisen valtakunnan ruhtinaina, kukin kykyjensä mukaisissa viroissa. Olemme ylösnousu ruumiillisia, joka on ylivertainen lihalliseen ruumiiseen verrattuna. Edelleen meillä on vapaa tahto ja rajoittamaton persoona. Myös ylienkeli Luziferilla oli vapaa tahto, mutta hän ylpistyi, eikä ymmärtänyt Jumalan valtavaa viisautta. Mutta me kristityt , joilla on horjumaton usko, vaikka emme näe fyysisesti Jumalaa, mutta uskomme Häneen Hänen tekojensa ja tahtonsa ja vaikutuksensa viisauden tajuten, olemme Hänen valittujensa aatelia.

Äänestä
  • "Sitä ei Jumala ole koskaan rajoittanut." Ei tietenkään ole. Jumalaa ei ole olemassa.
    Yritäppä hetken ajatella omilla aivoillasi.

    Äänestä

Kysyin, montako syntymätöntä lasta jumala murhasi tekemässään tulvassa. Nyt kysymykseni on poistettu. Hassua. Eikö ripulivajakki osaa vastata?

Äänestä
  • Tietenkin kaikki syntymättömät ja syntyneet lapset kuolivat fyysisesti, vanhempiensa lopullisesti saastumisen johdosta. Mutta vielä viattomien lapsien sielut otettiin Jeesuksen luo taivaaseen. Hukkuneille Jeesus meni saarnamaan ilosanomaansa tuonelaan ja Aabrahamin helmoihin, kun hän kuoli ristillä. Näin myös kaikki ennen Jeesusta kuolleet saivat reilusti valita ilosañoman tai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Tietenkin kaikki syntymättömät ja syntyneet lapset kuolivat fyysisesti, vanhempiensa lopullisesti saastumisen johdosta. Mutta vielä viattomien lapsien sielut otettiin Jeesuksen luo taivaaseen. Hukkuneille Jeesus meni saarnamaan ilosanomaansa tuonelaan ja Aabrahamin helmoihin, kun hän kuoli ristillä. Näin myös kaikki ennen Jeesusta kuolleet saivat reilusti valita ilosañoman tai ei.

    Luulisi olevan helppoa uskoa Jeesukseen ja Jumalaan, kun saa kuulla ja nähdä Jeesuksen vielä kuoleman jälkeen. Eihän silloin tarvitsisi edes uskoa, kun näkisi Jeesuksen tämän kuolleista heräämisen jälkeen!

    On sinulla ihmeellinen käsitys asioista. Olet näköjään uskonut satuja, joita uskovaiset levittävät.

    Äänestä

Tuhosi vanhan, ihmiset keksi uuttaa!

Äänestä

> Miksi Jumala ei hävittänyt pahuutta Tulvassa?

Raamatun perusteella tavaoite oli hävittää kaikki pahat maan päältä. Ja se toki onnistui, pahat hukkuivat ja kuolivat. Raamattu ei kerro, että tavoite oli hävittää pahuus ikuisesti silloin. Mutta, sekin päivä vielä koittaa, älä ole huolissa.

Äänestä

Täällä kommentoitiin etteivät nykyajan kristityt enää usko juutalaisten tarinoihin - viitaten tulvamyyttiin.

Ja hyvä niin, tarina on satua. Ei oikeasti tapahtunut asia.

Uskooko nykyajan kristityt enää Paratiisiin ja Aatamiin sekä Eevaan ensimmäisinä ihmisinä? No evoluutio todistaa ettei ole ollut koskaan kahta ensimmäistä ihmistä, Aatamia ja Eevaa. Kun heitä ei ole niin ei ole ollut Paratiisia. Eikä silloin ole ollut syntiinlankeemusta.

Jos ei ole ollut Aatamia eikä Eevaa. Ei ole syntiinlankeemusta. Eikä silloin ole perisyntiä.

Jos ei ole perisyntiä niin pohja Jeesuksen syntymälle, uhrille ja synnistä vapautumiselle.. Siitä putoaa pohja pois.

Kristinuskolta putoaa pohja pois.

Äänestä
  • Pelkästään ristinuskolla on tuhansia eri lahkoja tällä hetkellä ja jokaisella niistä on hallussaan juuri SE AINOA OIKEA TAIVASTENWALTAKUNNAN avain.Kaikkien muiden uskontokuntien tunnustajat joutuvat Helkuttiin ikuiseen rääkkäykseen.
    Aika hämmästyttävää,että noiden pronssikautisten puolivillien heimojen maailmanselitykset edelleenkin nappaavat kiinni merkittävään osaan kanssaihmisistämme...

    Äänestä

  • Eivät kaikki kristityt usko perisyntiin. Esimerkiksi helluntailaiset eivät usko vauvojen syntyvän synnin turmelemina ja kadotukseen joutuvina, jos sattuisivat kuolemaan. He uskovat siihen, että lapsesta tulee tuomion alainen vasta sitten, kun oppii ymmärtämään hyvän ja pahan välisen eron ja valitsee pahan ja paatuu. Siihen asti lapsi on taivaskelpoinen.

    Jotkut harvat kristityt pitävät Raamattua esoteerisena teoksena. Se sisältää paljon kuvaannollista Jumalan ilmoitusta, joka on salaisuus asiaan vihkiytymättömille, mutta valaistuneet ymmärtävät sitä ilmoitusta. Niinpä luomismyyttejä ei tule ottaa kirjaimellisesti: eivät sitä täysin kirjaimellisesti muutkaan ota.

    Näin tulkittuna ei tarvitse uskoa kirjaimellisesti Aatamin ja Eevan olleen olemassa ja langenneen ensimmäisenä syntiin. Kertomus syntiinlankeamisesta on kuvausta siitä, miten jokainen ihminen lankeaa lopulta pahaa tekemään, kun oppii erottamaan hyvän ja pahan.

    Esoteerikon ei tarvitse uskoa edes syntien sovitukseen. Hän voi valita Jeesuksenkin elämästä ja opetuksista vain sellaiset kohdat, jotka sopivat hänen omaan uskoonsa. Näin ollen usko Raamatun kertomusten jumalalliseen inspiraatioon ei katoa, vaikka pidettäisiin kiinni tieteen selityksistä koskien elämän syntyä ja evoluutiota.

    Mitä ihan tavallisiin kirkon uskovaisiin tulee, niin nämä tuskin kovin paljon asiaa ajattelevat. He voivat uskoa rinnatusten Raamatun kertomuksiin ja tieteen selityksiin tutustumatta tarkemmin näiden väliseen ristiriitaan.

    Äänestä

  • Kristinuskon pohja on Jeesus kallio. Kun rakennamme uskomme tuolle horjumattomalle kalliolle, niin pelastus on varma. Olipa majamme rakennettu kullasta, tiilestä, risuista tai heinistä, niin me pelastumme, myös risumajassamme, mutta ikäänkuin tulen läpi käyden.. Jeesus on ainoa portti Taivaan Isämme luo.

    Äänestä

Monet myytit ovat syntyneet todellisista kataklysmeistä tai historiallisista kriiseistä. Troijaa pidettiin Atlantiksen kaltaisena myyttinä, kunnes Troijan rauniot löytyivät sieltä, missä niiden uskottiin olevan. Troija oli merkittävä pronssikautinen kaupunki n. 3000 eaa. Myös Jeriko oli/on todellinen kaupunki, joka alkoi rakentua 9000 eaa.

Erään hypoteesin mukaan Atlantis löytyy sieltä, missä sen kerrotaan olevan - Atlas-vuorten eteläpuolelta Saharasfa - tarkemmin Mauritaniasta. Kuvaukset Atlantiksesta muistuttavat huomattavan paljon Mauritaniassa sijaitsevaa Saharan silmää. Huomionarvoista on, että viimeisimmän jääkauden jälkeen Saharan alue oli vehreää järvien ja jokien kirjomaa savannia, jossa asui runsas eläinkanta ja ihmisyhteiskuntia. Monsuunisateet olivat alueella yleisiä, mutta ne alkoivat vähentyä noin 8000 vuotta sitten. Egypti oli Rooman vilja-aitta, vaikka nykyään maa on lähes täysin aavikoitunut. Joidenkin hypoteesin mukaan Atlantiksen pakolaiset perustivat Egyptiin valtakunnan (esidynastinen Egypti kehittyi n. 6000 eaa.) Atlantiksen uakorn vajonneen mereen n. 9600 eaa. mutta Platonin määrittelemä aika on todennäköisesti virheellinen.

Pointti: tarinoita vedenpaisumuksesta löytyy kuvauksia helleeneiltä ja sumereilta. Ne edeltävät VT:n tarinaa. Jonkinlainen vedenpaisumus (tsunami / meren pinnan nousu) on voinut tapahtua viimeisen jääkauden jälkeen merenpinnan kohoamisen seurauksena tai esim. mereen iskeytyneen asteroidin aiheuttamana.

Sen sijaan kaikki myytit, legendat ja uskonnolliset konnotaatiot näihin liittyen ovat taikauskoisten ja oppimattomien ihmisten kertomuksia. Tarut kulkivat suullisena perimätietona ja muuttuivat ja saivat uskonnollisia sisältöjä varhaishistorian aikana.

Mä pidän mahdollisena, että Atlantis-myytin taustalla oli todellinen valtakunta aivan kuten Troijan (Ilium) ja Jerikon tapauksissa, mutta sen jäljeet ovat haihtuneet historian tomuun.

Uskonnollinen ja symbolinen tulkinta on, että gnostilainen maailmankuva on tosi ja luojajumala on paha ja kyvytön. Kysymykseen tulee Teodikean ongelma: jos Jumala on täysin hyvä ja kaikkivoipainen, Jumala ei anna pahan tapahtua; loogisesti Jumala ei voi olla kaikkivaltias ja kaikkihyvä, koska Paha on olemassa; Jumala ei joko pysty korjaamaan pahuutta tai ei halua sitä tehdä. Gnostilaisen mytologian mukaan Jumala ei halua, eikä pysty.

Filosofinen tulkinta on vapaa tahto: Jumala rakastaa ihmisiä niin paljon, että antaa ihmisten tehdä pahaa, koska on antanut ihmisille vapaan tahdon. Tämän näkemyksen mukaan Helvetti ei ole rangaistus, vaan Jumalan rakkauden osoitus: Jumala kunnioittaa ihmisten persoonallista tahtoa ja identiteettiä niin paljon, että ei väkisin muuta ihmisiä.

Nämä tulivat mieleen...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hard_atheist kirjoitti:

Miksei hoitanut hommaa loppuun, hukuttanut koko Nooan perheen ja luonut uudet ihmiset? Tulvan jälkeen oli ilmeistä, ettei pahuus hävinnyt. Herra myönsi sen itsekin, että ihminen on edelleen paha, vaikka Tulvalla kurittikin ihmiskuntaa.

[21] Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: »Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.

Ja onhan ihan ilmeistä, että Nooa perheineen oli läpeensä pahoja. On paljon sukupuolitauteja ja muita inhottavia tauteja, jouden aiheuttajat eivät pysy hengissä ihmisruumiin ulkopuolella. Siispä jollain Nooan perheenjäsenellä täytyi olla esimerkiksi kuppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu