Mieheni ex-vaimo jätti tämän toisen miehen takia, minkä aiheuttamista haavoista olen saanut kuulla koko yhdessäoloaikamme. Mies ei kuulemma ikinä pettäisi. Nyt kuitenkin petti! Ja kosto elää. Hän haluaa, että palaamme vielä yhteen ja suostuin. Vain siksi, että hommaan panon tai pari, ja vietämme mukavia hetkiä aviovuoteessamme. Ja hups, erään kerran niin, että hän sattuu kotiin tulemaan.
kosto elää
sarianne
41162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä, että sinuun sattuu, mutta tuolla kikalla et hanki itsellesikään kuin entistä kurjemman olon. Kosto ei ole suloinen. Ole reilu ja päätä suhde niin kuin aikuinen.
Vaimo petti mua ja ensi järkytyksestä toivuttuani tarkoitukseni oli tehdä aivan samoin. Mutta kun kului jokunen viikko ajattelin, että aivan vitun sama, ei kiinnosta enää. Kostokierre ei oo aikusten hommaa
..olen sinun kanssa samaa mieltä. Aioin kostaa miehelleni myös. En tietysti ole niin toivoton, että tekisin sen varta vasten tahallani sillä en voisi nauttisi silloin itse tilanteesta. Monia tilaisuuksia olisi minullakin ollut, mutta tyhmyyttäni olen pysynyt uskollisena. Ei olisi kannattanut.Olen lopen väsynyt mieheeni joka myöntää sen että suhteessamme ei ole mitään vikaa, mutta silti teki mieli vierasta. Kyse taitaakin parisuhteessa olla siitä, kumpi ehtii ensin. Nykyään on kaikki sallittua. Naidaan vaikka kaikki naiset toistemme miehiä kilpaa, sitten ei ole kenelläkään paha mieli ja miehetkin ovat tyytyväisiä. Voisin vaikka ilmoittaa oman mieheni ensimmäisenä tähän peliin. Kenelle kelpaa sinisilmäinen...???
jos jaksat nähdä sen vaivan. Minä en pitäis kyllä moista minkään arvoisena. Mut kuka tietää, voit jopa saada koko homman näyttämään suunnittelemattomalta; tosin siihen kyllä kuluu työtunteja. Kukin laittakoon asiansa tärkeysjärjestykseen!