Ei yhtään mitään.
Nada.
Nothing.
Ingenting.
Kuolemaa ja hävitystä, ruttoa ja swedupellelaumojen hajua sieltä on tullut.
Siis ihan pelkkää paskaa.
Rååtsi on aina ollut ihmiskunnan ja inhimillisen kehityksen vihollinen. Onko Rååtsin olemassaolosta ollut mitään hyötyä ihmiskunnalle. Ei!
Olivat hyvinkin aktiivisia esim. siinä kansanmurhassamme 1918, joka meillä tunnetaan mm nimillä "kansalais" ja "sisällis" sota.
OIKEASTI se "sota" oli vain swedupellelauman Venäjälle n. 100v aikaisemmin hävityn sodan revanssi, jonka he kostivat: MEILLE.
Hehän olivat silloin hävinneet, ei pelkästään tämän pläntin, vaan myös palvelusväkensä, eli orjansa.
Eli meidän isovanhempamme.
Ovat myös vieneet meidät niihin lukuisiin hävittyihin sotiinsa kautta historian ja orjuuttaneet ja alistaneet meitä kaikin tavoin.
Entäpä ne riistoverot, mitkä meidät on pakotettu maksamaan heille?
Viimeksi veivät meidät alkuperäismaansa, eli "germania" saksan aloittamaan operaatio barbarossaan, jonka sen(kin) he hävisivät.
Sitä ennen olivat hävinneet sen 1. maailmansodan.
Se 1.msota meni todella paskasti, mutta se 2.maailmansota meni siis VIELÄKIN paskemmin, heidän osaltaan. Ja siis myös meidän osaltammekin.
Koppavat ja ylimieliset ja suuruudenhullut pelle-"germaanit" saivat opetuksen, jälleen kerran.
Ei tullut "liebenraum", ei, eikä myöskään uusia orjia Venäjältä.
Ja hyvä niin.
Jo varhain historiassa muinaiset Roomalaisetkin antoivat niille germanian metsissä lymyileville ja ryösteleville ja öriseville olioille turpaan tuon tuostakin.
Valloittivatkin lopulta ne metsät.
😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

Vastaukset 11
Vanhimmat
SIvistys tuli Suomeen Turun kautta. Oltiin kyllä Ruotsin siirtomaa. Sotamiehiä haettiin ja piikoja Ruotsiin. Sama silloin kun oltiin Venäjän alaisuudessa.
On meilla keskellä Suomeakin sanoja, joiden alkuperä on ruotsalainen. Mun mummu puhui nestuukista, hantuukista,vampusta, jolla pestiin saunassa-.
Jos oikeasti puhutaan, monet Suomen lait ovat käännös Ruotsista, koska oikeuslaitos olis siellä kehittyneempi,
Suomalaisia Saappeja saatiin.
Suomi ei ollut Ruotsin siirtomaa, vaan osa Ruotsia. Suomessa ihmisillä oli samat oikeudet ja velvollisuudet kuin ihmisillä muuallakin Ruotsissa. Suomesta valittiin edustajat Ruotsin sen ajan ’eduskuntaan’ niinkuin muistakin Ruotsin maakunnista. Minunkin yksi esi-isäni oli yksi heistä.
Ruotsin historiaan ei kuulu Suomessa keksitty sanapari ’Ruotsi-Suomi’. On vain Ruotsi.
Aina köyhiltä syrjäseuduilta on ’haettu’ sotamiehiä ja palvelusväkeä. Niin myös täältä. Sitähän tapahtuu nykyisinkin Suomessa, ihmisiä muuttaa mm pk-seudulle jatkuvasti köyhimmiltä syrjäseuduilta. Sitä samaa tapahtui myös mm Pohjois-Ruotsin syrjäseuduilta. Kielisyrjintäkään ei ole tuntematonta edes nykySuomessa eikä nykyRuotsissa, eikä siis tuonkaan ajan Ruotsissa. Sitä esiintyy kaikkialla maailmassa. Muukin syrjintä on yhä edelleen hyvin voimissaan myös Suomessa ja Ruotsissa ja niin oli ennenvanhaankin.
Kun Venäjä sai liitettyä nyky-Suomen itseensä v 1808 , niin suomalaisten kannalta siinä oli parasta se, että saimme pitää Ruotsin ajan hallintorakenteet ja kulttuurin eikä meitä venäläistetty. Venäläistäminen alkoi kuitenkin myöhemmin suomalaisten ankarasta vastustuksesta huolimatta ja sen seurauksenahan Suomi sitten itsenäistyikin.
Muuten käytännössä Ruotsi muutti politiikkaansa, kun kuninkaaksi nimitettiin Napoleonin sotamarsalkka Jean Bernadotte, nykyisen kuninkaan esi-isä. Hän katsoi pohjolan karttaa sotilaan silmin ilman omakohtaista historian ’painolastina’ ja onhan helppo nähdä, että Ruotsin puolustuksen kannalta Suomi oli vähän hankala verrattuna Ruotsiin, jossa Norja on osa Ruotsia. Niinpä kovin suurta panostusta Suomen pitämiseksi osana Ruotsia hän ei nähnyt järkeväksi.
Ruotsissa käydessä piti jaloissa olla nauhattomat kengät, ei tarvinnut pyllistää kengän nauhoja sitomaan, jos sattui nauhat irtoomaan.
"ENNEN HAETTIIN SMÖÖRIÄ JA BREGOTTIA RUOTSISTA"!!!
Ruottinkielinen 'herraskansa' , ' parempi kansa' eliitti.
Uppsalan ekonomit.
Rååtsi ehkäisi Suomen väestön kasvun, tapattamalla suomalaisen silloisen nuorison ympäri Eurooppaa käymissään sodissa.
Kyllä se hapansilakka on. Laitoin tämän jo tänne mutta se poistettiin. Miksi?
Kyllä Suomi oli Ruotsille kuin Siperia venäläisille. Sinne karkoitettiin hallinnolle epämieluisat henkilöt. Takapajula.
Sama alistaminen jatkuu terroristipuolueeksi julistetun RKP:n kautta. Suomen suurin vihollinen on tullut aina lännestä, ei idästä. On ollut ja on edelleen kolme valtiota, joille Maan ulkopuoliset demoniset olennot ovat antaneet tehtäväksi tuhota Suomi, suomalaisuus ja Kalevalan kansa, joka asuu suomalaisten joukossa piilossa. Ne valtiot ovat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ruotsi.
Miksi Suomi pitäisi tuhota? Siksi, koska Kalevalan kansa on ainoa heimo, joka pystyy estämään äärinegatiivisen UusiMaailmanJärjestys-ohjelman mukaisen valtakunnan perustamisen Maan päälle. Sen kalevalaiset torppasivat jo vuonna 2006, joten vieläkin jatkuvat Suomen tuhontatoimet ovat myöhässä. Nostradamuksen ilmoitus; tulee kauhun kuningas ...Helena Blavatsky; katsokaa silloin Suomeen ...nyt on sen aika.
Suomen valtiojohto on hakenut sotilaallisia turvatakuita juurikin näiltä Suomen tuhontaan vihkiytyneiltä valtioilta; Yhdysvalloilta, Iso-Britannialta ja Ruotsilta. Eli Suomen valtiojohto vei suomalaiset vihollistensa syliin.