Nytkö vasta huomaavat että Putin elää harhoissa

Putin elää keskiaikaa vielä:

https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putin-on-venalaisarvion-mukaan-irtautunut-todellisuudesta/#6ed0f3e5

Se, että tuollainen karttaukkeli saa olla Venäjän johdossa; kertoo kyllä Venäjän täysin välinpitämättömästä kansasta. Eivät uskalla vastustaa menneisyyteen taantuneita, väkivaltaa politiikassaan käyttäviä narsisteja.
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taitaa olla ukko jo vanhuudenhöperö

Äänestä

Tuonhan Merkel totesi ääneen tavattuaan putinin 2014. Moni ei halunnut uskoa. Tuhotyöt saaneet jatkua vapaasti taas vuosikymmenen.

Äänestä

Sitten hölisee tuolla, että venäläisiä kohdellaan huonosti Latviassa jne.
eiköhän tuo ole päinvastoin koko historiassa ollut.

Kremlin väki on täyttä röyhkimystä ollut koko Putinin ajan, heillä on sairas kiihko- ja valehteluvaihe koko ajan päällä.

Moni Venäläinen on käyttäytynyt turistinakin kuin mitkäkin paremmat ihmiset, mutta katsokaa heidän maata ja sen ympäristönhoidon jne. tasoa.

Tuossa kansassa ei näkyvältä osin ole nöyryyttä sitten yhtään, vaikka köyhyydessä osaavatkin kurjistella diktaattoriensa orjina. Eivät tunnista omaa röyhkeyttään ja brutaaliuttaan Ukrainaa vastaan , eivät tunnista oman historiansa röyhkeyttää ja karttaukkeli vääristelee mielikuvituksestaan nuorelle väestönosalleen miten huvittaa menneisyyttä !

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Putin elää keskiaikaa vielä:

https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putin-on-venalaisarvion-mukaan-irtautunut-todellisuudesta/#6ed0f3e5

Se, että tuollainen karttaukkeli saa olla Venäjän johdossa; kertoo kyllä Venäjän täysin välinpitämättömästä kansasta. Eivät uskalla vastustaa menneisyyteen taantuneita, väkivaltaa politiikassaan käyttäviä narsisteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu