Tappelua työpaikoilla

Miksi helvetissä kiusaajat ja häiriköt saavat olla töissä??? Se on vakava yhteiskunnallinen ongelma ja työnantajien sekä päättäjien on ryhdistäydyttävä.
Työnantajat! Valvokaa työntekijöitä ja kuka ryhtyy pelleijäksi niin eikun kenkää vaan.
Ketkä ei halua tehdä töitä niin menkööt kortistoon ja sen tien Kelan päivärahalle.
Ensi vuonna semmoset pääsevät ns. kyykytyslistalle ja orjatöihin myöhemmin, kunhan 500 työttömyyspäivää täyttyy.
Mitä te teittekään SAK kun hyväksyitte ns. kyykyytyslain.
62624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käytännössä se on kuitenkin niin päin, että kiusattu irtisanotaan kortistoon ja kiusaajat jäävät työelämään ja menestyvät. Kiusaaja saa vakituisen työn, pääsee projektipäälliköksi - mitä hyvänsä voi saavuttaa kiusaamalla.

Kiusattu taas riutuu kortistossa sen 500 päiväänsä ja sen jälkeen hän menettää kaiken. Käytännössä nämä ovat kuitenkin niin isoja asioita ja kärsijiä on niin monia, että kiusaajillekin tulee vielä itku pitkästä ilosta kun tulee vastuun kannon aika.

Äänestä
  • Minulle kävi noin edellä kuvaamaallasi tavalla. Hommasin taannoin hyvää hyvyyttäni työpaikan eräälle saman ammatin omaavalle naapurikadulla asuvalle työttömälle työtoverille, samasta työpaikasta missä minäkin olin työssä kesälomien sijaisena.
    Kuinka ollakaan hän sai vakiopaikan ja minä sain kenkää.
    Tämä tapahtui silloisen esimiehen ja silloisen pääluottamusmiehen yhteistyöllä, sekä joidenkin työtovereiden myötävaikutuksella.
    Juoruttiin, pelattiin ja kanneltiin perättömiä juttuja ylimmälle johdolle yläkertaan minusta ja joistakin toisista työtovereista.
    Tämä silloinen esimies sai ylennyksen tuotantopäälliköksi kun sai minut pois työpaikastani.
    Tämä tapahtui taannoin Outokummussa.
    Mitä tastä opin?
    Älä koskaan kutsu entisiä työtovereitasi samaan työpaikkaan. Itse joudut lähtemään. Se on maailman palkka. Kaipa nämä "herrat " ovat nyt onnellisia!!!
    Ärsyttää ja suoraan sanoen v-ttaa kun tuo yksi työterveyslaitoksen tutkija MT oikein lehdissä kirjoitti, että joskus kiusaajat lähtevät. Eivät varamsti lähde. Kiusaajat saavat jäädä ja kiusttujen on lähdettävä. Tämänkin tutkijan pitäisi tietää ensin työpaikojen taustat ja antaa vasta sitten lausuntoja.

    Äänestä

Useimmat pomot ovat työpaikkakiusaajia ja he vetävät "hovin" ympärilleen. Nämä pomot ovat tunnettuja ja heistä on tehty valituksia. Kuitenkin he ovat omien esimiestensä suojeluksessa.

Sille ei voi mitään muuta kuin TAISTELE vastaan! Ja vitut siitä mitä muut sinusta ajattelevat, pääasia on, että sinä itse säilytät itsekunnioituksesi.

Lopuksi, tappele vastaan!!! Älä anna periksi!!! Tarvittaessa ota asia esiin luottamusmiesten kanssa, työsuojeluvaltuutetun kanssa, henkilöstöpäällikön kanssa. Mene tapaamaan isointa pomoa mitä firmassa löytyy, ja puhu suusi puhtaaksi. Tee selväksi, että tarvittaessa tappelet vastaan ja älä anna muiden kuvitella, että olet nöyränä!

Äänestä
  • Myöhäistä ovat työsuojeluvaltuutetut, henkilöstpälliikkö yms. - nämä vaiheet olen jo käynyt läpi yli vuosi sitten, kun vielä olin työssä. Luottamusmiestä ei muutekseen edes vielä silloin ollut koko firmassa, vaikka yrityksessä oli jo tuolloin noin 1500 työntekijää! Nykyäänkään ko. työntekijämäärää kohden on vain yksi luottamusmies, mutta hän ei enää halua ajaa asiaani eteenpäin, koska minuthan on uhrina irtisanottu. Eli kaiken yrittämisen ja taistelun tuloksena järjestettiin vain uhrille irtisanominen.

    Tällä tavoin asioita ratkotaan Oululaisen tietoliikennealan alihankintafirman Varkauden yksikössä ei osata selvittää tällaisia asioita normaalisti keskustelemalla. Ongelmia työyhteisössä ei edes myönnetä, ongelmat lakaistaaan maton alle ja kaadetaan syyllisyys uhrin niskaan. Syytetään asioista, joissa uhrilla ei ole mitään osuutta. Näinhän se on helppoa ja toisaalta vain tällä tavoin myös kiusaajat voivat edetä urallaan; saada vakituisen työn, päästä päälliköiksi jne. Päällikkönä heidän onkin sitten entistäkin helpompi harrastaa harrastaa henkistä väkivaltaa tai vetää kortinpeluuporukkaa työajalla. Varmasti korttipelistäkin on vaikeampaa kieltäytyä, kun ehdottajana onkin esimies... Tietäisipä ko. firman asiakkaat, miten heidän maksamaansa työaikaa noin 100 euron tuntihinnalla todellisuudessa käytetään!!!

    Mitä tulee taisteluun; se ei tietenkään ole lopussa, oikeastaan tästähän se vasta alkaa. Siinä vaiheessa, kun joku ryöstää toiselta työpaikan ja/tai aiheuttaa muutoin toiminnallaan toiselle irtisanomisen tahallaan, muuttuvat monet asiat siten, ettei niitä voi enää "katsoa läpi sormien". Joten työelämässä vielä anteeksiannettavissa olevat väitteet esim. siitä että kiusattu olisi aiheuttanut jonkun toisen henkilön irtisanoutumisen, muuttuvat tällaisessa tilanteessa anteeksiantamattomiksi.

    Äänestä

  • Kipupiste kirjoitti:

    Myöhäistä ovat työsuojeluvaltuutetut, henkilöstpälliikkö yms. - nämä vaiheet olen jo käynyt läpi yli vuosi sitten, kun vielä olin työssä. Luottamusmiestä ei muutekseen edes vielä silloin ollut koko firmassa, vaikka yrityksessä oli jo tuolloin noin 1500 työntekijää! Nykyäänkään ko. työntekijämäärää kohden on vain yksi luottamusmies, mutta hän ei enää halua ajaa asiaani eteenpäin, koska minuthan on uhrina irtisanottu. Eli kaiken yrittämisen ja taistelun tuloksena järjestettiin vain uhrille irtisanominen.

    Tällä tavoin asioita ratkotaan Oululaisen tietoliikennealan alihankintafirman Varkauden yksikössä ei osata selvittää tällaisia asioita normaalisti keskustelemalla. Ongelmia työyhteisössä ei edes myönnetä, ongelmat lakaistaaan maton alle ja kaadetaan syyllisyys uhrin niskaan. Syytetään asioista, joissa uhrilla ei ole mitään osuutta. Näinhän se on helppoa ja toisaalta vain tällä tavoin myös kiusaajat voivat edetä urallaan; saada vakituisen työn, päästä päälliköiksi jne. Päällikkönä heidän onkin sitten entistäkin helpompi harrastaa harrastaa henkistä väkivaltaa tai vetää kortinpeluuporukkaa työajalla. Varmasti korttipelistäkin on vaikeampaa kieltäytyä, kun ehdottajana onkin esimies... Tietäisipä ko. firman asiakkaat, miten heidän maksamaansa työaikaa noin 100 euron tuntihinnalla todellisuudessa käytetään!!!

    Mitä tulee taisteluun; se ei tietenkään ole lopussa, oikeastaan tästähän se vasta alkaa. Siinä vaiheessa, kun joku ryöstää toiselta työpaikan ja/tai aiheuttaa muutoin toiminnallaan toiselle irtisanomisen tahallaan, muuttuvat monet asiat siten, ettei niitä voi enää "katsoa läpi sormien". Joten työelämässä vielä anteeksiannettavissa olevat väitteet esim. siitä että kiusattu olisi aiheuttanut jonkun toisen henkilön irtisanoutumisen, muuttuvat tällaisessa tilanteessa anteeksiantamattomiksi.

    Myöhäistä on minullakin, mutta en voi olla purnaamatta ja julkistamatta, koska näistä henkisistä haavoista ei koskaan toivu.
    Entä myöhempi tapaus.
    Ryhmäurakka ei ole kenellekään oikeudenmukainen.
    Siinä jos missä aidan alittaminen ja valkkaaminen on helppoa ja siipeillä voi toisen kustannuksella niin paljon kuin haluaa.
    Henkilökohtaiset urakat käyttöön, niin eipähän tule epäselvyyksiä työstä eikä ansioista.
    Sittenpähän pelatkoot työtoverit korttia, tai seisokoot vaikka päällään pää kolmantena jalkana omaan piikkiinsä.
    Showta showta ja showta ! Välillä huopaamistakin.

    Äänestä

sitä kun koulusta tulee niin kelaa että työelämä olis jotenkin sivistynyttä mutta se vasta täyttä kusetusta onkin. ei mitään sääntöjä. ainakaan kuljetusalalla. palkatkin joutuu työsuojeluviranomaisen kautta hankkimaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nähnyt ja kokenut kirjoitti:

Miksi helvetissä kiusaajat ja häiriköt saavat olla töissä??? Se on vakava yhteiskunnallinen ongelma ja työnantajien sekä päättäjien on ryhdistäydyttävä.
Työnantajat! Valvokaa työntekijöitä ja kuka ryhtyy pelleijäksi niin eikun kenkää vaan.
Ketkä ei halua tehdä töitä niin menkööt kortistoon ja sen tien Kelan päivärahalle.
Ensi vuonna semmoset pääsevät ns. kyykytyslistalle ja orjatöihin myöhemmin, kunhan 500 työttömyyspäivää täyttyy.
Mitä te teittekään SAK kun hyväksyitte ns. kyykyytyslain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu