liekit lyövät videolla turbiineista
Venäläisten lentokoneiden ongelmat ovat jatkuneet kiihtyvää tahtia. Siperialaisen lentoyhtiö S7:n Boeing 737 joutui tänään palaamaan Novosibirskiin, kun koneen molemmat moottorit menivät epäkuntoon.
Koneen nousussa kuului räjähdyksen ääniä ja matkustajat todistivat liekkejä turbiineista. Tapahtumasta ilmestyi myös lyhyt video (alla) sosiaaliseen mediaan.
Novosibirskistä Moskovaan matkalla olleen koneen kyydissä oli 176 matkustajaa. Yhtiö ilmoitti myöhemmin, että koneen moottorit tullaan korjaamaan.
tämä on kahdeksan päivän sisällä jo kymmenes onnettomuus Venäjän lentoliikenteessä.
Eilen rahtikone Tupolev Tu-204:n moottori syttyi tuleen ja kone palasi kentälle. Keskiviikkona Aeroflotin Boeing-777:n Moskovasta lähteneessä koneessa oli matkustamossa tulipalo ja matkustaja raportoi nähneensä johdot oikosulussa oman penkkinsä alla.
Tiistaina Antonov-kuljetuskoneen peräsimen ohjausjärjestelmä vikaantui ja kone joutui laskeutumaan, ja Moskovasta Kazaniin matkalla ollut kone puolestaan teki hätälaskun Šeremetjevoon vakaimen ongelmien vuoksi.
Šeremetjevoon hätälaskun teki myös Aeroflotin Airbus A321 2. joulukuuta toisen moottorin rikkouduttua, kone oli matkalla Pietarista Moskovaan, Herastshenko luettelee esimerkkejä.
Venäläiselle Nordwind -lentoyhtiölle aiemmin työskennellyt kapteeni luonnehtii, että matkustajat luottavat nyt ”venäläiseen tuuriinsa”.
https://www.verkkouutiset.fi/a/kymmenes-matkustajakone-hajosi-lyhyella-aikaa-venajalla-liekit-lyovat-videolla-turbiineista/#8e2af054

Vastaukset 23
Vanhimmat
Venäläiselle Nordwind -lentoyhtiölle aiemmin työskennellyt kapteeni luonnehtii, että matkustajat luottavat nyt ”venäläiseen tuuriinsa”.
Venäläiseen tuuriin 😁🤣😂
Itse en luottaisi 🥴
Maailmassa on kahdenlaista tuuria ensin on sitä hyvää tuuria ja sitten on sitä venäläistä tuuria 😁
"Keväästä 2022 lähtien lentoyhtiöt ovat vaatineet henkilöstöä jättämään laiteviat kirjaamatta ja lentämistä on jatkettu, venäläinen riippumaton media Project on selvittänyt."
Laiteviat voi hyvin jättää korjaamatta ja korvata korjaukset "venäläisellä tuurilla "Se on paljon halvempaakin eikä haittaa vaikka on pakotteita ei tarvita nääs osia
Venäläinen ruletti nykymuodossa. 65% lentovuoroja karsittu jo tänä vuonna. Ja 5v takaista lentovuoroista 78%. Nämä luvut tulevat kansainvälisen ilmailu liikenteen julkaisusta Olikos se nyt IATA tai joku sellanen...löytyy netistä kuitenkin
"tämä on kahdeksan päivän sisällä jo kymmenes onnettomuus Venäjän lentoliikenteessä."
Ens viikolla tehdään uus ennätys venäläiset lentoyhtiöt jakavat matkustajille kuponkeja joissa voi veikata lento-onnettomuusien määrää aina tulevalla viikolla ja oikein arvannut voittaa pääpalkinnon kilon Oltermanni juustoa joka sitten jaetaan perikunnan kesken
Onneksi nuo pakotteet ei vaikuta kun tilanne muutenkin mennyt noin katastrofaalisen huonoksi venäjän lentoliikenteessä että joka päivä lento-onnettomuuksia
Jostain syystä nuo venäläisten ongelmat eivät sivistysmaissa herätä ainakaan myötätuntoa.
Jos myötähäpeä ei ole myötätuntoa niin sitten ei aiheuta .
Nyt pelokkaimmat venäläiset matkustavat enään ladoillaan ei se turvallisempaa ole mutta ei ainakaan putoa korkeelta
Nyt tämä Suomen Natoon meno masentaa todellakin depressio jyllännyt pahasti siitä lähtien kun mentiin Natoon .
Vetäiskö ranteet auki ,ampuisko kuulan kalloon ,virittelisikö itsensä hirteen vai ostaisiko lipun venäläiseen matkustajakoneeseen .
Osaako kukaan kertoa mikä on helpoin tapa hoitaa homma ?
Hys, hys, ei noita julkisuuteen saa kertoa. Kohta kukaan ei uskalla matkustaa lentämällä, ja sehän tietää täydellistä katastrofia lentoliikenteeseen.
Ollaan hiljaa ja uskotellaan että koneet on huollettu, ja kaikki kunnossa. Luultavasti valtionmedia näin koittaa rauhoitella kansalaisia.
Tätä nyt tuntuu tapahtuvan jo päivittäin. Tähän saakka on ollut tuuria, mutta iso ja näyttävä onnettomuus on vain ajan kysymys.
Tässähän nähdään käytännössä miten paikkaansapitävä tiltujen kovaan ääneen kirkuva väite siitä että "Lännen talouspakotteet eivät toimi, eikä niillä ole mitään vaikutusta venäjällä" on?
Koskaan en ole ymmärtänyt miksi Venäjällä on vieläkin suljettuja kaupunkeja kymmenittäin, joihin täytyy olla erikoislupa jos niihin aikoo matkustaa. Onko jäänne NL:n ajoista, vai ollaanko kaikkeen epäluuloisia, ja pelätään vakoilijoita?
Haapasalon Villen matkaohjelmissa näitä sivuttiin, ja taisi Ville päästä jossain näistä käymään, kuuluisa kun on. Maitse matkustavaa on aina helpompi seurata, kuten NL:n ajoista vanhemmat muistavat. Leningradiin autolla menevät tiedettiin tarkalleen minkä tarkastuspisteen välillä ovat. Jos oli erehtynyt sivutielle, niin siitä joutui tekemään selvityksen.
Venäjän lukuisat vaikeudet autojen, laivojen ja lentokoneiden parissa viittaa siihen että sieltä on loppunut heidän tärkein materiaali.
https://i.etsystatic.com/6653699/r/il/d8db0c/5372650027/il_fullxfull.5372650027_ler8.jpg
Turhaa lentopelkoa kun venäläiset koneet lentää venäläisellä "venäläisellä tuurilla !
Mihin perustuu nämä ns. uutiset?
Verkkouutisiin ja johonkin ukrainalaiseen lähteeseen.
Ne onnettomuudet ovat tottakai jopa Venäjän tiedotusvälineissä.
Eihän sielläkään kaikkea pimitetä vaikka yritetään kovasti.
Mutta tiltu tekee samat kysymykset aina ja itsestään pellen.
"Mihin perustuu nämä ns. uutiset?"
Venäläisiin uutislähteisiin
Aina voi myös katsoa aviation sivuilta .....
https://www.aviation24.be/airlines/aviastar-tu/tupolev-tu-204-suffers-engine-failure-on-departure-ulan-ude-airport-russia/
näin
Miten kuolee varmimmin ....venäjän kotimaan lennolla Putinin värvättynä Ukrainassa vai rekan kanssa nokkakolarissa ...tilanne alkaa kohta olla aika tasainen
Eikö natohuorilla ole mitään muta tekemistä, kuin päivittää vuosia vanhoja onnettomuuksia?
Joka maassa on omat juttunsa ja nyt vaikuttaa että Venäjällä sattuneet on nostettu erikoisasemaan.
Jaa viime viikko oli vuosi sitten 😁
näin