Paras keino vähentää ay-mafian lakkoilua on erota SAK:n liitosta, koska niillä on lähtökohtaisesti vastahankainen asenne työnantajan toimintaan. Pitkälti tämä on jo tapahtumassa, kun muutama vuosi sitten SAK retosteli miljoonalla jäsenellä, niin nyt niitä on enää 520 000. Moni työntekijä ei vielä ole havahtunut siihen, että työuran aikana maksaa jopa yli 10 000 euroa liitolle ja SAK:n liittojen ollessa kyseessä osa tästä rahasta menee vasemmiston puoluetukeen, vaikka maksajaa ei kiinnosta puoluepolitiikka tai kannattaa perussuomalaisia. Kohta jäsenmaksu menee Urpilaisen pressavaalimainontaan ja saa nähdä ylittääkö Haataisen 4 % kannatuksen, ei kovin hyvä tulos jäsenten maksuilla. Taloudellisesti ei ole järkeä maksaa liitolle viittä sataa, kun ansiosidonnaisen saa kassasta satasella. YTK:n jäsenmäärä sen sijaan on hurjassa nousussa, kun tavalliset kunnon työntekijät, jotka ymmärtävät että yrityksen etu on työntekijänkin kannalta tärkeintä, siirtävät jäsenyytensä sinne, ettei tarvitse osallistua änkyräliittojen lakkoihin ja menettää palkkaa ja lomapäiviä.
Kannattaa erota SAK:sta niin ei tarvitse lakkoilla
Anonyymi-ap
9194
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Eron jälkeen muistettava lähettää vaalitukirahat punapuolueille itse
Toissa eduskuntavaaleissa 1,5 miljoonaa, josta laskekoon osuutensa.
(Hakaniemen henkilökunnan työpanoskin annettiin vaalityhön.)
Oikein . Nyt Suomeen tulee venäjän malli ja kansa ja työläiset on valtion ja työnantajien orjia .
Hyvä diktatuurivaltio Persuputinland. !!
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18152466Y
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Minä liityin aamulla SAK:hon.
Ei tarvitse kuin pankkitunnukset.
Suosittelen muillekin. Laitetaan vihdoin Suomi kuntoon.
Meinaako aloittaja itse neuvotella kaikkien suomalaisten palkansaajien puolesta heidän etujen romuttamisen estämisestä hallituksen kanssa 🤣🤣🤣
Voi äiti mitä idiootteja täältä löytyykin 🤪
Liittoaktiivina saan piIIua työpaikalla.
Maksavat SAK jäsenet on liiton kusetuksen uhreja.Ketkä asuvat Lumon vuokra asunnoissa rahoittavat tätä sirkusta lisää.Kyllä toiset duunarit on tyhmiä
Pam on paska liitto ja liityin ilolla Ytk:n jäseneksi.30 vuoden jälkeen Securitas potki minut pihalle laittomasti ja luottamusmiestä/Pam ei ollut kiinnostanut minua auttamaan yhtään.
SAK ja AY-mafia ylipäätään edustavat diktatuuria ja halventavat demokratiaa kaikkialla missä ovat edustettuina!
Suomalaiseen oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu että meillä on vapaat ja riippumattomat eduskuntavaalit aina nejän vuoden välein ja vaalitukoksen perusteella käydään hallitusneuvottelut ja muodostetaan hallitus joka johtaa maata seuraavat neljä vuotta!
Jos meno ei miellytä niin neljän vuoden kuluttua on uudet vaalit jossa voi ilmaista oman mielipiteensä ja sitten taas mennään sen kertaisen enemmistön mukaan. Kannattaa muistaa että viime vaalikausikin mentiin demokratiaa kunnioittaen VAIKKA suurta osaa kansasta se hulvaton rahantuhlaus ei miellyttänytkään niin siitä huolimatta OIKIESTO kunnioitti vaalitulosta!
AY-liikkeellä on täysi oikeus lakkoilla työnantajan ja työntekijän välisissä konflikteissa MUTTA tällaiset hallitusta vastaan osoitetut lakot (oli ne sitten minkä tahansa yhteisön järjestämiä) ovat OIKEASTI isku demokraattista vaalijärjestelmää vastaan koska tässä pyritään viimekädessä tekemään tyhjäksi kansalaisten äänioikeus ja heidän antamansa mandaatti päättäjille!