Kuka muu saa ilmaiseksi kymmeniä vero-ohjeita Suomen mediassa ja jopa vero professoreilta ?? Hyvä kun Sannalla on vahva tuki verkko .
Ihanaa kuinka super Marinia rakastetaan !!
Anonyymi-ap
8133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Yrittäjänä minä joudun maksamaan rutkasti verosuunnittelusta .
Niin kaikki veronkiertäjät joutuvat. Maksun aika tulee.
Saa veronkierto-ohjeita mutta oli niin tyhmä että yritti aamupaloineen kiertää veroja itse.
No kiinnihän jäi heti.
Työnantaja sanoi aamupalan kuuluvan työantajan maksaa . Työantajan edustaja puhui paskaa ja Marin sitten maksoi aamupalan . Asia ei edes ehtinyt verottajalle asti käsiteltäväksi . Koska veroilmoituksen teko aika oli vasta vuoden lopussa . Suomessa hassu tapa et veroilmoituksen tehdään verovuodeb päättyessä näin ollen Marin ei tee veroilmoitusta kesällä .
Kuullut olen et hullut voivat tehdä veroilmoituksen koska vaan . Siihenkin kyllä saa hoitoa ja hulluille hankitaan edunvalvoja , joka tekee veroilmoituksen oikeaan aikaan . Eri maissa on hieman eri käytäntöjä . kannattaa selvittää vieraassa maassa verotuskäytäntö ja ohjeet . Suomessa aivopierut saavat ohjeet verotukseen .
Yrittänyttä ei laiteta, kuin ehkä vain tässä tapauksessa.
On se Sanna Marin niin nopeasti rikastunut ilman perintöä, ilman menestyvää normaalia työelämän uraa, ilman menestyvää omaa rehellistä firmaa pelkällä kunnallispolitiikalla sekä parilla kansanedustajuuskaudella ja sattumapääministeriyydellä, että olisi varmaan hyvä saada poliisiltakin neuvoja.
Normaalisti ilman mainittuja ominaisuuksia äkkirikastutaan vain korruptiolla, viran väärinkäytöksiä, taloustikoksilla , huumekaupoilla jne. (sen rikastumisen annetaan myös näkyä).
Mutta mikä on ollut Sannalla rehellisenä keinona, muutamassa vuodessa köyhyydestä jetset-elämään?
Kopioit viestiäsi useaan ketjuun.
Perustele tietosi Sanna Marinin rikkaudesta. Asuntovelka ei viittaa rikkauteen.
Kun ei joka päivä ryyppää, kuten keskiverto-persu, niin voi pari kertaa vuodessa juhlia ihan näyttävästi, vaikka olisi keskituloinen.
Lopeta siis spämmääminen.
Spekulaatioilla spekuloiminen on elävä esimerkki somen ja median alennustilasta.