Korkeampaa opetusta aktiivi uskovaisille täällä.

Ikuinen käristyminen helvetissä on jo ajatuksena aivan järjenvastainen kaikista mahdollisista näkökulmista katsottuna, ja oppi siitä kehitettiin alunperinkin vain hyväuskoisten ruodussa pitämiseksi. Ei siis pelota yhtään, kun ymmärtää koko asian järjettömyyden. Jumala on myös todella heikkoa tekoa jos ei kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Miksi ylipäätään aina marttyyrimäisesti kysytään, että miksi ihmiset pilkkaavat Jumalaa? Eikö ole outoa, että on sellainen lähtöajatus ettei Jumalaa saisi arvostella mitenkään? Saahan kaikkia muitakin arvostella ilman että siitä kukaan vetää samalla tavalla hernettä nenään, ellei kyseessä sitten ole diktaattori. Ja aika usein jos jotain tiettyä henkilöä kohtaan esitetään paljon kritiikkiä niin ei se ihan tyhjästä tule. Eli eivät kaikki nämä ihmiset vain huvikseen ja ajankulukseen tai pahuuttaan ja syntisyyttään pilkkaa Jumalaa kuten jotkut haluavat esittää, vaan koska Vt:n Jumala oli oikeastikin mielenvikainen ja verenhimoinen tyranni.
20204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Jumalan pilkkalaki on paha jäänne menneisyydestä läheisestä.

Äänestä
  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🔞 ­N­y­­m­f­­­o­m­­­a­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18152891l

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Hyvin harvat meistä enää uskovat ja opettavat, että kenelläkään olisi odotettavissa mitään kärsimystä. Uskomme, että Kristuksen voitto on täydellinen.

Äänestä
  • ArtoTTT

    Ja kaikki pääsivät luvattuun maahan?

    Heb. 3:
    17Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. 18Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. 19Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    ArtoTTT

    Ja kaikki pääsivät luvattuun maahan?

    Heb. 3:
    17Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka lankesivat syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. 18Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. 19Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko.

    ArtoTTT: <<Ja kaikki pääsivät luvattuun maahan?<<

    Aivan kaikki.

    Äänestä

  • Brasil kirjoitti:

    ArtoTTT: <<Ja kaikki pääsivät luvattuun maahan?<<

    Aivan kaikki.

    ArtoTTT

    Artonkin pitää mennä Raamattukouluun ja opiskella lisää! Kukahan jäi joukosta pois, kun kansa pääsi luvattuun maahan? Luepa 4. Moos. 20.

    Suora vastaus kysymykseen löytyy yllämerkittyä jaejaksoa seuraavasta jakeesta 20: ”Siellä Herra osoitti pyhyytensä heidän keskuudessaan”. Mooses oli saanut selkeän tehtävän tuoda puheella eli sanalla avun sen kertaiseen hätätilaan, kansan janoon. Hän salli kuitenkin omien kyllästymisen ja vihan tunteidensa saada vallan, ja niin hän vimmastuneena pelkän puheen sijasta iski kalliota. Vettä janoon löytyi, mutta Mooseksen asenne apua välitettäessä oli väärä. Jumala on pyhä: tässä tilanteessa tarkka käskynsä oikeasta täyttämisestä, ja niin tottelemattomuutta seurasi ankara rangaistus.

    Sorry, että korjasin!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja sitten lukemaan Jeremia 7 luku, kukahan todellisuudessa teki ja mitä, sekä 15 luku, kun Israelin Jumala käski Mooseksen mennä silmistään, kun johdatti kansan Baalin palvontaan - johdatti myös siis teidät.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ja sitten lukemaan Jeremia 7 luku, kukahan todellisuudessa teki ja mitä, sekä 15 luku, kun Israelin Jumala käski Mooseksen mennä silmistään, kun johdatti kansan Baalin palvontaan - johdatti myös siis teidät.

    Ja juutalaiset veivät uhrikultti-iljetyksen Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin, vaikka Israelin Jumala kielsi viattoman veren vuottamisen.

    Ja nyt siellä teidän palvomana on Jeesuksen nimeen hänen opettama Israelin Jumala, taivasten valtakunnan isä, ristiin kirottuna ja lampaana teurastettuna uhrina .

    Ja temppelissä on turmion iljetys eli hävityksen kauhistus.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    On ollut jo Paavalin kirjeistä lähtien, kun hän teki kristinuskon, ja juutalaiset lopettivat uhraamisensa.

    Mikä älli on islamisteilla uhrata eläimiä JUUTALAISTEN JUMALALLE, kun juutalaiset eivät tee sitä itsekään?

    Mikä älli on kristittyjen uhrata Jeesus tosi Jumalana syntiuhrilahjanaan, kun juutalaiset eivät sitä tee itsekään?

    Äänestä

  • Brasil kirjoitti:

    ArtoTTT: <<Ja kaikki pääsivät luvattuun maahan?<<

    Aivan kaikki.

    Sarjamurhaaja Hitlerin Persut kiittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On ollut jo Paavalin kirjeistä lähtien, kun hän teki kristinuskon, ja juutalaiset lopettivat uhraamisensa.

    Mikä älli on islamisteilla uhrata eläimiä JUUTALAISTEN JUMALALLE, kun juutalaiset eivät tee sitä itsekään?

    Mikä älli on kristittyjen uhrata Jeesus tosi Jumalana syntiuhrilahjanaan, kun juutalaiset eivät sitä tee itsekään?

    Juutalaiset lopettivat BAAL Jumalan palvonisen vuonna - 79 temmppeli hävityksen jälkeen vasta.

    Roonalaiset puhdistivat heidät.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ups

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sarjamurhaaja Hitlerin Persut kiittävät.

    Omaisuuskansan harventaja oli Jumalan suunnitelmissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Juutalaiset lopettivat BAAL Jumalan palvonisen vuonna - 79 temmppeli hävityksen jälkeen vasta.

    Roonalaiset puhdistivat heidät.

    Jahve on sama kuin Baal-jumala. Se Jeremia 7. Et sitten lukenut? IÄ Jeesuksen taivasten valtakunnan isä Jumalalle tai Luojajumalalle ei lampaita tai ihmisiä uhrata, vaan BAAL-JUMALALLE, JOKA ON JUUTALAISTEN OPILLA MYÖS KRISTINUSKON Jumala . Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen.

    JEESUS ON RISTIIN KIROTTU UHRI JA TEURASTETTU SYNTILAMMAS.

    Myös arkeologiset todisteet todistavat, että kristinuskon Jumala on Baal.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Saatana, kun tuhat kertaa selittää, todistaa ja vääntää rautalangasta, ja nyt jo teologit manaavat kirotuista demoneja, niin ei vaan mene perille!

    Se Jeesuksen opettama Jumala on hänen nimeensä Kristus, se ristiin kirottu uhri Baal-jumalalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juu, voi olla vähän järkytys, kun on päässä paha muuttunut pyhäksi, mutta tämä nyt vain on se totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saatana, kun tuhat kertaa selittää, todistaa ja vääntää rautalangasta, ja nyt jo teologit manaavat kirotuista demoneja, niin ei vaan mene perille!

    Se Jeesuksen opettama Jumala on hänen nimeensä Kristus, se ristiin kirottu uhri Baal-jumalalle!

    Jeesus oli israelilainen opetti Israelin Jumalasta, joka kielsi viattoman veren vuodattamisen. Ja juutalaiset ovat olleet Benjaminin heimoa, joiden Jumala on uhrikulttijumala Baal. Ja juutalaisen Paavalin opilla Baal on myös kristinuskon ja islamin uhrikulttijumalana. Minkä sinä kuvittelet olevan sen ristiinnaulitun kuvan?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saatana, kun tuhat kertaa selittää, todistaa ja vääntää rautalangasta, ja nyt jo teologit manaavat kirotuista demoneja, niin ei vaan mene perille!

    Se Jeesuksen opettama Jumala on hänen nimeensä Kristus, se ristiin kirottu uhri Baal-jumalalle!

    nää Jehovatkin taas täällä kristinuskon sivustoilla seilaa , kun ei vois vähempää ketään
    jehovat kiinnostaa .

    jehovat: "luulevat viisaita olevansa ja ovat tyhmiksi tulleet"

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jahve on sama kuin Baal-jumala. Se Jeremia 7. Et sitten lukenut? IÄ Jeesuksen taivasten valtakunnan isä Jumalalle tai Luojajumalalle ei lampaita tai ihmisiä uhrata, vaan BAAL-JUMALALLE, JOKA ON JUUTALAISTEN OPILLA MYÖS KRISTINUSKON Jumala . Israelin Jumala kieltää viattoman veren vuodattamisen.

    JEESUS ON RISTIIN KIROTTU UHRI JA TEURASTETTU SYNTILAMMAS.

    Myös arkeologiset todisteet todistavat, että kristinuskon Jumala on Baal.

    "Myös arkeologiset todisteet todistavat, että kristinuskon Jumala on Baal."

    Löytyykö tuohon linkkiä tai muuta lähdettä, josta asiaa voisi todentaa ja tutkailla?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Myös arkeologiset todisteet todistavat, että kristinuskon Jumala on Baal."

    Löytyykö tuohon linkkiä tai muuta lähdettä, josta asiaa voisi todentaa ja tutkailla?

    Uskomusolennot eivät ole olemukseltaan tarkkarajaisia. Esimerkiksi tontut, haltiat, peikot, äpärät, kyöpelit, keijut (sekä suomalaistyyppiset että englantilaistyyppiset), vedettäret sun muut, menevät iloisesti päällekkäin.

    On laadittu myös kansanperinnekarttoja, joissa tätä liukumaa erilaisena eri alueilla on kuvattu. Kun jossakin uskotaan, että jonkin ilmiön aiheuttaja on tonttu, jossakin uskotaan, että sen aiheuttaa haltia, jossakin kyöpeli.

    Jos asiaan liittyy jokin havainto, se on aluksi aivan numenasteella, aivan sekava, mutta on selvä tuntemus yliluonnollisen läsnäolosta. Porukalla mietitään, mikähän se oli, ja tullaan sitten yhteiseen tulokseen, että kyllä sen täytyi olla tässä tapauksessa kyöpeli.

    Aivan samoin on myös korkeammissa uskomusolennoissa. Eivät ne ole luokiteltavissa tarkkarajaisiksi olennoiksi, vaan ne ovat yhtä vellovaa sekamelskaa, jossa olennon nimi vaeltelee kyllä eri yhteisöissä mutta olento muuttuu koko ajan vaeltelun mukana. Raamatussakin on lukuisia Jumalan nimiä, jotka jumalat on lopulta mielletty samaksi.

    VT kertoo ajasta, jolloin samaa kieltä puhuvat ja samaa kansaa olevat laaksoissa asuvat palvoivat baaleja ja Astartea. Vuorten paimentolaiset osin Jahvea, mutta tunsivat vimmattua halua laaksojen mehukkaampia menoja kohtaan. Todellisuudessa paimentolaiset olivat vielä monijumalaisuuden asteella, mutta niin olivat laaksojenkin asukkaat.

    Juutalaisuus syntyi yhtenäisenä vasta Baabelin vankeudessa, vaikka siitä sitten kerrottiinkin monenlaista nuotiojuttua, joka koottiin Raamatuksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ikuinen käristyminen helvetissä on jo ajatuksena aivan järjenvastainen kaikista mahdollisista näkökulmista katsottuna, ja oppi siitä kehitettiin alunperinkin vain hyväuskoisten ruodussa pitämiseksi. Ei siis pelota yhtään, kun ymmärtää koko asian järjettömyyden. Jumala on myös todella heikkoa tekoa jos ei kestä minkäänlaista itseensä kohdistuvaa kritiikkiä. Miksi ylipäätään aina marttyyrimäisesti kysytään, että miksi ihmiset pilkkaavat Jumalaa? Eikö ole outoa, että on sellainen lähtöajatus ettei Jumalaa saisi arvostella mitenkään? Saahan kaikkia muitakin arvostella ilman että siitä kukaan vetää samalla tavalla hernettä nenään, ellei kyseessä sitten ole diktaattori. Ja aika usein jos jotain tiettyä henkilöä kohtaan esitetään paljon kritiikkiä niin ei se ihan tyhjästä tule. Eli eivät kaikki nämä ihmiset vain huvikseen ja ajankulukseen tai pahuuttaan ja syntisyyttään pilkkaa Jumalaa kuten jotkut haluavat esittää, vaan koska Vt:n Jumala oli oikeastikin mielenvikainen ja verenhimoinen tyranni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu