Negatiivinen uskova vanha mieheni

No sehän oli myös se miehen valitus.

Trans kristitty.

Näsäviisaat takertuvat inhimillisiin pikku virheisiin.

Sano sille ettei ole vieläkään myöhäistä valita eri vaimo , ja jätä se odottelemaan aitä ihmenaista joka tekee hänestä onnellisen. Luulenpa ettei sellaista naista ole syntynytkään joka olisi sellaisen pyhimys joka tekisi hönen elämänsä paratiisiksi .

<<Ehkä olet niin ilkeä itse.<<

On melko hyödytöntä hakea tukea netistä. Heti ilmestyy trolli, joka selittää ongelman omaksi syyksesi. Joka tapauksessa, siunausta sinulle, kestävyyttä ja Hyvää Joulun Odotusta!

Siis mitä kunnioitettavaa miehessä pitäisi olla jotenkin vaan siksi että sillä on pallit jalkojen välissä . Miehet ja naisesta ovat ihmisiä ainoastaa ja tasa-arvoisia toistensa kanssa .
Ne ajat kuuluu historiaan että mies muka päätti perheen asiat jotenkin .änykyäön on tasarvo sukupuolien välillä siis ihmisiä vaan ollaan riippumatta siitä ollaanko miehiä tai naisia ja kunnioitus kuuluu molemmille puolisoaan kohtaan .valittaja mies on niitä vaikeampia katseltavia , kun elämä menee etsiessä vikoja joka asiasta. Äitse lähtisin ja sellaiseen mies saisi jäädä yksin valittelemaan joka vielä pohtii mielessään että olisi pitänyt olla toinen nainen puolisona .

Brasil kirjoitti:

<<Ehkä olet niin ilkeä itse.<<

On melko hyödytöntä hakea tukea netistä. Heti ilmestyy trolli, joka selittää ongelman omaksi syyksesi. Joka tapauksessa, siunausta sinulle, kestävyyttä ja Hyvää Joulun Odotusta!

Lue lisää

Mielestäni ei kenenkään tarvitse olla suhteessa jossa vaaditaan kestävyyttä kuuntelemaan toisen ilkeyksiä .

Anonyymi kirjoitti:

Mielestäni ei kenenkään tarvitse olla suhteessa jossa vaaditaan kestävyyttä kuuntelemaan toisen ilkeyksiä .

Ymmärrät väärin. En vaadi kestävyyttä, mutta koska ihminen ei useimmiten voi valita, mitä joutuu kestämään, toivotan kestävyyttä. Voihan olla niin, että on pitkän liiton aikana sitoutunut toiseen niin, ettei näe eroakaan mahdolliseksi.

Onneksi niitä ei päästetä tuomareiksi.

Suloisen vaimoni toinen sisko kuoli koronaan syvästi dementoituneena. Nyt on jo dementoitunut toinenkin sisko. Kuitenkin vaimoni on ainut koko suvussaan, joka täysin ymmärtää, mistä on kyse. Hän tekikin työnsä mielenterveysalalla. Muut taas edelleen ihmettelevät, kuinka joku voi toimia näin.

Ihmiset eivät vain pysty syvällisesti käsittämään, että joku sukulainen on dementoitunut ja siten täysin syyntakeeton.

Brasil kirjoitti:

Suloisen vaimoni toinen sisko kuoli koronaan syvästi dementoituneena. Nyt on jo dementoitunut toinenkin sisko. Kuitenkin vaimoni on ainut koko suvussaan, joka täysin ymmärtää, mistä on kyse. Hän tekikin työnsä mielenterveysalalla. Muut taas edelleen ihmettelevät, kuinka joku voi toimia näin.

Ihmiset eivät vain pysty syvällisesti käsittämään, että joku sukulainen on dementoitunut ja siten täysin syyntakeeton.

Lue lisää

Huomaatko, sielua ei ole olemassa, pelkkä katoava aivohahmotelma.

Brasil kirjoitti:

Suloisen vaimoni toinen sisko kuoli koronaan syvästi dementoituneena. Nyt on jo dementoitunut toinenkin sisko. Kuitenkin vaimoni on ainut koko suvussaan, joka täysin ymmärtää, mistä on kyse. Hän tekikin työnsä mielenterveysalalla. Muut taas edelleen ihmettelevät, kuinka joku voi toimia näin.

Ihmiset eivät vain pysty syvällisesti käsittämään, että joku sukulainen on dementoitunut ja siten täysin syyntakeeton.

Lue lisää

Dementia voi edetä usealla tavalla, mutta valitettavan usein juuri aloittajan kuvaamalla tavalla.

Isoäitini oli pitkään vanhoilla päivillään hyvin tuomitseva ja riitaisakin, mutta sitten hän yhtäkkiä lauhtui ja muuttui lähes ystävälliseksi, mutta samalla myös hyvin väsyneeksi. Sitten tuli lievä halvaus, joka näkyi vain kasvolihaksissa ja sen jälkeen muistikatkot ja aika pitkään kestänyt puhekyvyttömyys. Mutta kärttäyisyys katosi kokonaan.

Isäni, hänen poikansa, tuli myös vanhemmiten kärttyisäksi, mutta ei nyt sentään ollenkaan noin paljon kuin aloittaja kuvasi. Hänen serkkunsa taas paljn pahemmaksi kuin aloittajan mies, löi vaimoaan ja usein sanoi, että "kuka sinäkin olet, mene pois". Oli myös aina lähdössä kotiinsa, jossa asui ja oli todella vaikea tapaus.

Äitini taas, vaikka oli sairastanut elämässään aika vakavastikin, käynyt nuorempana lähellä kuolemaa, taas oli ikänsä melkoisen valoisa ihminen ja oli sitä loppuunsa saakka, myös siinä viimeisessä puhelussa, jonka hänelle soitin. Hän tiesi kuolevansa, kun oli itse käskenyt lopettaa hoidon, vaivat kun kävivät jo niin raskaiksi, ettei enää niitä kestänyt. Oli käskenyt olla kertomatta minulle, vaikka tiesin tilanteen täysin. Mutta siinäkään puhelussa ei sanonut mitään, vaan puhui niitä näitä sen ajan kuin jaksoi ja totesi lopuksi, että huomiseen. Sitä huomista ei tullut, oli sitten jo vaipunut nestehukankin takia tokkuraan. Vaikka vaivat olivat jo kovia, ja hoitohenkilökuntakin luuli, että sydän pettää ja homma on nopeasti ohi, niin taistelemaan tottunut kroppansa ei helpolla luovuttanut. Kuolinkamppailu kesti kolme päivää. Välillä jo pulssi katosi joksikin aikaa, sitten sydän yhtäkkiä alkoikin taas lyömään, joten ei auttanut muu kuin antaa lisää huumaavaa lääkitystä. Hän kärsi sydämen vajaatoiminnasta todella pitkään, kymmeniä vuosia ja lopussa juuri se teki elämästä helvettiä, alkoi tulla nestettä keuhkoihin, sitä sieltä imettiinkin muutama kerta, joka oli tuskaisa kokemus siksikin, että keskussairaalaan oli matkaa 80 kilometriä, jalat turposivat ja kunto meni niin, ettei kaikkina päivinä jaksanut enää sängystä nousta. Mutta silti se sama sydän, ilman lääkitystä, ei meinannut millään luovuttaa silloin kun itsekin toivoi sen niin tekevän. Toisaalta kun nesteytys oli lopetettu, ei keuhkoihinkaan kertynyt nestettä. Ikää oli 92 vuotta ja totesi hoitajille päätöksensä tehtyään, että hän on elänyt hyvän elämän ja lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että ei tarvitse enää vahtia (johan tässä nuorimmatkin viisissä kymmenissä ollaan). Se huumori, jolla hän selätti kuolemantaudin nuoruudessaan, säilyi siis loppuun saakka.

Kyllä mietin, miksei sitä loppusuoraa voi tehdä helpommaksi.

Maailmaan mahtuu monenlaista tarinaa. Voimia toivon avaajalle. Ja sitä toivon, että noita asioita ymmärrettäisiin paremmin, osattaisiin hoitaa se loppusuora paremmin ja hoitoa ylipäätään olisi tarjolla. Ja tuollaisissa tapauksissa varsinkin tukea puolisolle ja muillekin läheisille. Isän serkun osalta tarina oli tosiaan niin rankka, että on ollut todella kova paikka kaikille. Kyllä tällä vuosituhannella pitäisi noissa asioissa pystyä parempaan.

Anonyymi kirjoitti:

Huomaatko, sielua ei ole olemassa, pelkkä katoava aivohahmotelma.

Aivan oikein. Aivot ovat verrattavissa yhtaikaa tietokoneeseen, analogiatietokoneeseen, kvanttitietokoneeseen ja verkkoon, jossa on takaisinkytkentä. Se tekee mahdolliseksi oman toimintansa tarkkailun. Aivoissa syntyy mielikuva sielusta, mutta se kuolee samalla kun 'tietokone' hajoaa.

Kun osa aivoista tuhoutuu, tuhoutuu myös osa sielusta. Ei sielu ole mitään muuta kuin aivojen toimintaa.

Kuten tavallinenkin tietokone, aivot voi käsitellä ja varastoida tietoa, joka on sekä oikeaa että väärää. Se voi suunnata huomionsa vain pienen pieneen osaan todellisuutta, mutta muodostaa palasista jatkumon, vaikka todellisuudessa huomiossa on valtavia aukkoja.

Se voi myös luoda loogisen ajattelun vastaisia mielikuvia, kuten nelikulmainen kolmio, eduskunnan säveltäjä, numeron väri tai vapaa tahto, aivan kuten tavallinenkin tietokone voi prosessoida tietoa, joka on aivan älytöntä ja loogisen ajattelun vastaista.

Anonyymi kirjoitti:

Dementia voi edetä usealla tavalla, mutta valitettavan usein juuri aloittajan kuvaamalla tavalla.

Isoäitini oli pitkään vanhoilla päivillään hyvin tuomitseva ja riitaisakin, mutta sitten hän yhtäkkiä lauhtui ja muuttui lähes ystävälliseksi, mutta samalla myös hyvin väsyneeksi. Sitten tuli lievä halvaus, joka näkyi vain kasvolihaksissa ja sen jälkeen muistikatkot ja aika pitkään kestänyt puhekyvyttömyys. Mutta kärttäyisyys katosi kokonaan.

Isäni, hänen poikansa, tuli myös vanhemmiten kärttyisäksi, mutta ei nyt sentään ollenkaan noin paljon kuin aloittaja kuvasi. Hänen serkkunsa taas paljn pahemmaksi kuin aloittajan mies, löi vaimoaan ja usein sanoi, että "kuka sinäkin olet, mene pois". Oli myös aina lähdössä kotiinsa, jossa asui ja oli todella vaikea tapaus.

Äitini taas, vaikka oli sairastanut elämässään aika vakavastikin, käynyt nuorempana lähellä kuolemaa, taas oli ikänsä melkoisen valoisa ihminen ja oli sitä loppuunsa saakka, myös siinä viimeisessä puhelussa, jonka hänelle soitin. Hän tiesi kuolevansa, kun oli itse käskenyt lopettaa hoidon, vaivat kun kävivät jo niin raskaiksi, ettei enää niitä kestänyt. Oli käskenyt olla kertomatta minulle, vaikka tiesin tilanteen täysin. Mutta siinäkään puhelussa ei sanonut mitään, vaan puhui niitä näitä sen ajan kuin jaksoi ja totesi lopuksi, että huomiseen. Sitä huomista ei tullut, oli sitten jo vaipunut nestehukankin takia tokkuraan. Vaikka vaivat olivat jo kovia, ja hoitohenkilökuntakin luuli, että sydän pettää ja homma on nopeasti ohi, niin taistelemaan tottunut kroppansa ei helpolla luovuttanut. Kuolinkamppailu kesti kolme päivää. Välillä jo pulssi katosi joksikin aikaa, sitten sydän yhtäkkiä alkoikin taas lyömään, joten ei auttanut muu kuin antaa lisää huumaavaa lääkitystä. Hän kärsi sydämen vajaatoiminnasta todella pitkään, kymmeniä vuosia ja lopussa juuri se teki elämästä helvettiä, alkoi tulla nestettä keuhkoihin, sitä sieltä imettiinkin muutama kerta, joka oli tuskaisa kokemus siksikin, että keskussairaalaan oli matkaa 80 kilometriä, jalat turposivat ja kunto meni niin, ettei kaikkina päivinä jaksanut enää sängystä nousta. Mutta silti se sama sydän, ilman lääkitystä, ei meinannut millään luovuttaa silloin kun itsekin toivoi sen niin tekevän. Toisaalta kun nesteytys oli lopetettu, ei keuhkoihinkaan kertynyt nestettä. Ikää oli 92 vuotta ja totesi hoitajille päätöksensä tehtyään, että hän on elänyt hyvän elämän ja lapsetkin ovat jo sen verran isoja, että ei tarvitse enää vahtia (johan tässä nuorimmatkin viisissä kymmenissä ollaan). Se huumori, jolla hän selätti kuolemantaudin nuoruudessaan, säilyi siis loppuun saakka.

Kyllä mietin, miksei sitä loppusuoraa voi tehdä helpommaksi.

Maailmaan mahtuu monenlaista tarinaa. Voimia toivon avaajalle. Ja sitä toivon, että noita asioita ymmärrettäisiin paremmin, osattaisiin hoitaa se loppusuora paremmin ja hoitoa ylipäätään olisi tarjolla. Ja tuollaisissa tapauksissa varsinkin tukea puolisolle ja muillekin läheisille. Isän serkun osalta tarina oli tosiaan niin rankka, että on ollut todella kova paikka kaikille. Kyllä tällä vuosituhannella pitäisi noissa asioissa pystyä parempaan.

Lue lisää

Kirjoituksesi oli hyvin valaiseva, vaikka osaan asioista tutustuin juuri vanhustyön vastaavana. Vaikka tapasin monia myös sairaalassa loppusuoralla, ei sairaalahenkilökunta tietenkään kertonut lääketieteellisestä hoidosta, potilaan yksityisasioista.

Minulle jäi lopultakin epäselväksi, toteutetaanko potilaan toive nesteytyksen lopettamisesta aina, vai riippuuko se siitä, millä lailla ajattelevan lääkärin määräysvaltaan joutuu. Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Brasil kirjoitti:

Kirjoituksesi oli hyvin valaiseva, vaikka osaan asioista tutustuin juuri vanhustyön vastaavana. Vaikka tapasin monia myös sairaalassa loppusuoralla, ei sairaalahenkilökunta tietenkään kertonut lääketieteellisestä hoidosta, potilaan yksityisasioista.

Minulle jäi lopultakin epäselväksi, toteutetaanko potilaan toive nesteytyksen lopettamisesta aina, vai riippuuko se siitä, millä lailla ajattelevan lääkärin määräysvaltaan joutuu. Mielelläni kuulisin tästä lisää.

Lue lisää

En osaa tuohon yleisemmin mitään vastata. Kaksi tapausta tiedän, sieltä pieneltä kotipaikkakunnaltani, joissa nesteytys lopetettiin. Tuon äitini tapauksessa, jossa hän itse pyysi, että hoito lopetetaan, kun huonot jaksot kävivät vain pahemmiksi ja pahemmiksi.

Sitten oli edes lapsuudenkotini naapuri, äidin koulukaveri, jonka itsekin hyvin tunsin, kävi meillä kylässä ja isä varsinkin tykkäsi kovasti keskustella hänen kanssaan. Hän sai jonkun sairaskohtauksen ja makasi sängyssään monta päivää. Vaimonsa, vaikka ei ollut dementoitunut, meni kai järkytyksesta niin sekaisin, ettei osannut hälyyttää apua. Kotiapua heillä ei käynyt, taisi joku sukulainen auttaa siivouksessa silloin tällöin. Urheilijamies kun oli, niin kunto oli kohtuullinen vielä yli 80 iässäkin, kunnes sitten jotain tapahtui.

Kun apu sitten tuli, niin oli erittäin heikossa tilassa, mutta hengissä. Sairaalassa saivat vähän virkoamaan. Kun käytiin katsomassa, ei pystynyt puhumaan, vähän sai kättä ojennettua kun käteltiin. Se vähä mitä sai ääntä, oli heikkoa valitusta, eli ilmeisesti oli kipuja. Hänen kohdallaan tietääkseni tekivät myös päätöksen nesteytyksen lopettamisesta ja hän kuoli aika pian sen jälkeen.

Siitä opin sen, että soitin äidille joka ilta, Hänen luonaan kotihoito kävi viikoittain, vai oliko kahden viikon välein ja jos kävi, etten saanut yhteyttä, niin otin yhteyttä kotihoitoon ja kun heillä oli asunnon avain avainkaapissaan, niin hoitaja saattoi käydä tarkistamassa tilanteen, usein samalla kun kiersi ne potilaat, joiden luona kävi aamuin illoin joka päivä. Ne hälytykset olivat turhia, en nimittäin aina tiennyt hänen menojaan, siskon porukka, joka ei minuun paljon yhteyttä pitänyt, oli välillä hakenut hänet mukaansa, ja matkalla puhelin ei välttämättä toiminut, pöytämallia kun oli.

Sitten sattui se kaatuminen, yöllä vessareissulla (jota ihmettelen, kun hänellä normaalisti käytti yöastiaa, joka oli sängyn vieressä, kun kysyin, miksi oli mennyt vessaan, ei itsekään osannut siihen vastata) silloin oli kuitenkin jo jonkin aikaa ollut käytössä hätäpainike ja vaikka hän yleensä riisui sen yöksi, niin oli ranteessa kun meni vessaan ja kun ei itse päässyt ylös lattialta, niin painoi painiketta ja apu tuli aika äkkiä. Se nimittäin hälyytti 2-3 km päässä olleella hoivakodilla, jossa on aina yöpäivystys, joka lähti niin nopeasti kuin pääsi tarkistamaan tilanteen, Hoitaja auttoi ylös lattialta ja takaisin sänkyyn ja aamulla heti kun työvoimaa oli paikalla, tuli kotisairaanhoidossa häntä hoitanut hoitaja tutkimaan tilanteen ja tilasi ambulanssin, jolla lähdettiin tutkimuksiin sairaalaan. Sisko toimi välittömästi ja alkoi järjestää paikkaa sinne hoivakodille ja kun äiti pääsi sairaalasta, olivat tavaransa jo siellä omassa huoneessa ja asunto tyhjennetty ja vuokrasopimus sanottu irti. Niitä sairaalareissuja tuli sitten useita, ja kuolema oli parikin kertaa jo hyvin lähellä. Pahinta oli se nesteen kertyminen keuhkoihin. Paitsi että matka ambulanssilla sairaalaan kesti, niin siellä piti vielä odotella kun oli se verenohennuslääkitys, ennen kuin imu voitiin suorittaa. Sitten meni noin vuosi siellä hoitokodilla, ettei tarvinnut käydä sairaalassa.

Oli hyvin tyytyväinen, sanoi, että on hyvä kun saa apua askareisiinsa ja kaverit olivat tärkeä juttu. Hupaisin oli eräs kerta kun heikkous taas iski. Oli tiedossa askartelua ja kun lanssi tuli, niin oli sitä mieltä, että olisi tullut vasta sen askartelun jälkeen. No askartelun vetäjä teki hänelle itse sen jutun, mitä siellä askartelivat ja lähetti sairaalaan. Palattuaan reissultaan, jolla oli taas imaistu keuhkoista nestettä, oli todennut, että ei enää halua seuraavan kerran lähteä. Oli sanonut, että tämä on nyt hänen kotinsa, jossa hän haluaa olla sen aikaa kun elää eikä halua enää lähteä minnekään. Joulun aikaan oli taas ongelmia, mutta niistä selvittiin lääkärin avulla ilman sairaalaa vaikka vähän aikaa oli aika hankalaa. Sitten keväällä aika yllättäen tuli taas ongelmia. Hoitaja oli soittamassa ambulanssia kun äiti sanoi, että älä soita, ei hän sen kyytiin lähde. Sanoi, että ne ovat niin kovia reissuja, että mieluummin jää huoneeseensa kävi miten kävi.

Kun olo oli melkoisen tuskaisa, päätti, että hoito lopetetaan, että kärsiminen loppuu nopeammin.

Anonyymi kirjoitti:

En osaa tuohon yleisemmin mitään vastata. Kaksi tapausta tiedän, sieltä pieneltä kotipaikkakunnaltani, joissa nesteytys lopetettiin. Tuon äitini tapauksessa, jossa hän itse pyysi, että hoito lopetetaan, kun huonot jaksot kävivät vain pahemmiksi ja pahemmiksi.

Sitten oli edes lapsuudenkotini naapuri, äidin koulukaveri, jonka itsekin hyvin tunsin, kävi meillä kylässä ja isä varsinkin tykkäsi kovasti keskustella hänen kanssaan. Hän sai jonkun sairaskohtauksen ja makasi sängyssään monta päivää. Vaimonsa, vaikka ei ollut dementoitunut, meni kai järkytyksesta niin sekaisin, ettei osannut hälyyttää apua. Kotiapua heillä ei käynyt, taisi joku sukulainen auttaa siivouksessa silloin tällöin. Urheilijamies kun oli, niin kunto oli kohtuullinen vielä yli 80 iässäkin, kunnes sitten jotain tapahtui.

Kun apu sitten tuli, niin oli erittäin heikossa tilassa, mutta hengissä. Sairaalassa saivat vähän virkoamaan. Kun käytiin katsomassa, ei pystynyt puhumaan, vähän sai kättä ojennettua kun käteltiin. Se vähä mitä sai ääntä, oli heikkoa valitusta, eli ilmeisesti oli kipuja. Hänen kohdallaan tietääkseni tekivät myös päätöksen nesteytyksen lopettamisesta ja hän kuoli aika pian sen jälkeen.

Siitä opin sen, että soitin äidille joka ilta, Hänen luonaan kotihoito kävi viikoittain, vai oliko kahden viikon välein ja jos kävi, etten saanut yhteyttä, niin otin yhteyttä kotihoitoon ja kun heillä oli asunnon avain avainkaapissaan, niin hoitaja saattoi käydä tarkistamassa tilanteen, usein samalla kun kiersi ne potilaat, joiden luona kävi aamuin illoin joka päivä. Ne hälytykset olivat turhia, en nimittäin aina tiennyt hänen menojaan, siskon porukka, joka ei minuun paljon yhteyttä pitänyt, oli välillä hakenut hänet mukaansa, ja matkalla puhelin ei välttämättä toiminut, pöytämallia kun oli.

Sitten sattui se kaatuminen, yöllä vessareissulla (jota ihmettelen, kun hänellä normaalisti käytti yöastiaa, joka oli sängyn vieressä, kun kysyin, miksi oli mennyt vessaan, ei itsekään osannut siihen vastata) silloin oli kuitenkin jo jonkin aikaa ollut käytössä hätäpainike ja vaikka hän yleensä riisui sen yöksi, niin oli ranteessa kun meni vessaan ja kun ei itse päässyt ylös lattialta, niin painoi painiketta ja apu tuli aika äkkiä. Se nimittäin hälyytti 2-3 km päässä olleella hoivakodilla, jossa on aina yöpäivystys, joka lähti niin nopeasti kuin pääsi tarkistamaan tilanteen, Hoitaja auttoi ylös lattialta ja takaisin sänkyyn ja aamulla heti kun työvoimaa oli paikalla, tuli kotisairaanhoidossa häntä hoitanut hoitaja tutkimaan tilanteen ja tilasi ambulanssin, jolla lähdettiin tutkimuksiin sairaalaan. Sisko toimi välittömästi ja alkoi järjestää paikkaa sinne hoivakodille ja kun äiti pääsi sairaalasta, olivat tavaransa jo siellä omassa huoneessa ja asunto tyhjennetty ja vuokrasopimus sanottu irti. Niitä sairaalareissuja tuli sitten useita, ja kuolema oli parikin kertaa jo hyvin lähellä. Pahinta oli se nesteen kertyminen keuhkoihin. Paitsi että matka ambulanssilla sairaalaan kesti, niin siellä piti vielä odotella kun oli se verenohennuslääkitys, ennen kuin imu voitiin suorittaa. Sitten meni noin vuosi siellä hoitokodilla, ettei tarvinnut käydä sairaalassa.

Oli hyvin tyytyväinen, sanoi, että on hyvä kun saa apua askareisiinsa ja kaverit olivat tärkeä juttu. Hupaisin oli eräs kerta kun heikkous taas iski. Oli tiedossa askartelua ja kun lanssi tuli, niin oli sitä mieltä, että olisi tullut vasta sen askartelun jälkeen. No askartelun vetäjä teki hänelle itse sen jutun, mitä siellä askartelivat ja lähetti sairaalaan. Palattuaan reissultaan, jolla oli taas imaistu keuhkoista nestettä, oli todennut, että ei enää halua seuraavan kerran lähteä. Oli sanonut, että tämä on nyt hänen kotinsa, jossa hän haluaa olla sen aikaa kun elää eikä halua enää lähteä minnekään. Joulun aikaan oli taas ongelmia, mutta niistä selvittiin lääkärin avulla ilman sairaalaa vaikka vähän aikaa oli aika hankalaa. Sitten keväällä aika yllättäen tuli taas ongelmia. Hoitaja oli soittamassa ambulanssia kun äiti sanoi, että älä soita, ei hän sen kyytiin lähde. Sanoi, että ne ovat niin kovia reissuja, että mieluummin jää huoneeseensa kävi miten kävi.

Kun olo oli melkoisen tuskaisa, päätti, että hoito lopetetaan, että kärsiminen loppuu nopeammin.

Lue lisää

Muistihäiriöitä totta kai oli niiden kovien reissujen jälkeen, ja lääkäri muka diagnosoi demetiaa. Ei sellaista todellisuudessa ollut, vaan väsymyksestä, hapenpuutetiloista ja ikääntymisestä johtunutta heikkenemistä. Nimistä suuri osa katosi mielestä eikä aina muistanut, mitä oli syönyt ruokailussa, mutta läheisten ihmisten nimet muisti loppuun saakka ja tunnisti kaikki läheiset, nekin, jotka kävivät harvemmin. Kun dementiaa diagnosoidaan kysymällä vaikkapa presidentin nimeä, se kyllä varmasti oli kadonnut mielestä.

Viimeisessä puhelussa kertoi, että serkkupoika oli käynyt siellä ja kertoi mitä olivat siinä jutelleet. Jos on oikeasti muistisairas, kuten isoäiti oli, niin ei tunnista edes läheisimpiäkään ihmisiä ja puhuu vain lapsuudestaan, ja siitäkin hyvin sekavasti. Äiti taas ei puhunut lapsuudestaan mitään, jollei kysynyt ja siinä loppuvaiheessa kun joskus kysyin jotain, niin hän ei enää muistanut niitä asioita. Kyseessä oli siis ylikuormituksesta ja yleisestä fyysiten toimintojen heikkenemisestä johtunut muistin heikkeneminen, ei mikään erillinen muistisairaus. Pelkästään kivun ja kuolemanpelon aiheuttama stressi ja trauma saa unohtmaan presidentin nimen monelta nuoremmaltakin. Kuormitustilanteessa aivot keskittyvät siihen, mikä on tärkeintä selviämiselle eli nykyhetkeen. Oikeasti muistisairaalla ne eivät siihen pysty ja käytös muuttuu täysin irrationaaliseksi.

Vaikka lääketiede on meidän kaikkien onneksi kehittynyt melko tavallakin, niin kovin lähellä täydellistä se ei muutamissakaan suhteissa vielä ole.

Siitä, mitä olen ihmisten vanhenemistä lähipiirissä seurannut, niin verenkiertoelimistön kunto on aivan keskeinen dementia torjunnassa ja sitten myös ne sosiaaliset suhteet. Suhteiden on oltava sellaisia, että pysyy aivot virkeinä. Hoitohenkilökunnalla ei siihen aina ole aikaa, joten me sukulaiset pidimme yllä sitä puolta. Niinpä sitten juteltiin viimeiseen puheluun saakka päivän uutisista ja suomalaisten menestysestä jääkiekossa, säästä ja Atlanttisesta oskillaatiosta, kaikesta taivaan ja maan välillä.

Keskustellessa hän saattoi muistaa asioita väärin, joihin yleensä heti totesin, että eihän tuo nyt noin ollut. Seurasi sekunnin tauko, sitten naurahdus ja sitten hän totesi, että no eipä ollutkaan, vaan näin. Sekunnin tauon aikana aivot etsivät oikeaa muistikuvaa ja löysivät sen. Sen sijaan, että olisi alkanut puhua omiaan, hän vain totesi joihinkin asioihin, että ei voi muistaa.

Kaiken kaikkiaan aika hyvin, kun ilmeisesti hänen keuhkoistaan oli osa tuhoutunut ja tuberkuloosi oli saattanut vaurioittaa muitakin elimiä. Sen takia hän joutui luopumaan uimisesta, josta piti nuorena. Niinpä hän talvella sitten hiihti satunnaisesti ja eläkeiässä otti tavaksi säännöllisen päivä- tai iltakävelyn. Ja alkoi seurata innokkaasti urheilua, jääkiekkoakin.

Isoäiti taas vajosi ihan omaan maailmaansa, jossa hän palasi lapsuuteensa. Alussa oli selkeitä päiviä, jolloin hän puhui järkeviä ja muisti asiat oikein, seuraavana päivänä taas koko todellisuus oli vääristynyt ja lapsuuden muistikuvat hallitsivat, nekin sekavasti. Jos yritti korjata jotain, hän väitti vastaan tai katsoi vain epäuskoisesti ja jatkoi samaa rataa. Itsepäinen hän kyllä oli koko vanhemman ikänsä, mutta muistisairauden myötä hänen kohdallaan kaikki aggressio katosi kokonaan, hän ei enää suuttunut ollenkaan puhumattakaan mistään haukkumasanoista, joita jonkun verran aiemmin harrasti suuttuessaan. Kuten sanottua, usein se käy juuri toisin ja täysin rauhallisesti ihmisestä voi tulla aggressiivinen, kuten kävi isäni serkulle.

Isoäidin tilan kehittymiseen saattoi vaikuttaa myös sokeritauti, joka todettiin aika myöhäisessä vaiheessa. Siihen aikaanhan mitään kotisairaanhoitoa ei ollut. Akuutissa tapauksessa sairaanhoitaja kävi kotona, sen halvauksen jälkeen niin tapahtui ja lääkärissäkin kävivät, ihan vain taksikyydillä. Siihen aikaan vaivoihin puututtiin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa, mitään viikkoseurantaa, tai edes kuukausiseurantaa ei ollut. Hän oli vuotta vanhempi kuin presidentti Kekkonen ja eli vuoden tai parin erolla yhtä kauan ja kummatkin sairastuivt samanlaiseen dementiaan. Isoäitini ei urheillut koskaan eikä käyttänyt alkoholia lainkaan, Kekkonen taas harjoitti kumpaankin runsaasti.

Anonyymi kirjoitti:

Muistihäiriöitä totta kai oli niiden kovien reissujen jälkeen, ja lääkäri muka diagnosoi demetiaa. Ei sellaista todellisuudessa ollut, vaan väsymyksestä, hapenpuutetiloista ja ikääntymisestä johtunutta heikkenemistä. Nimistä suuri osa katosi mielestä eikä aina muistanut, mitä oli syönyt ruokailussa, mutta läheisten ihmisten nimet muisti loppuun saakka ja tunnisti kaikki läheiset, nekin, jotka kävivät harvemmin. Kun dementiaa diagnosoidaan kysymällä vaikkapa presidentin nimeä, se kyllä varmasti oli kadonnut mielestä.

Viimeisessä puhelussa kertoi, että serkkupoika oli käynyt siellä ja kertoi mitä olivat siinä jutelleet. Jos on oikeasti muistisairas, kuten isoäiti oli, niin ei tunnista edes läheisimpiäkään ihmisiä ja puhuu vain lapsuudestaan, ja siitäkin hyvin sekavasti. Äiti taas ei puhunut lapsuudestaan mitään, jollei kysynyt ja siinä loppuvaiheessa kun joskus kysyin jotain, niin hän ei enää muistanut niitä asioita. Kyseessä oli siis ylikuormituksesta ja yleisestä fyysiten toimintojen heikkenemisestä johtunut muistin heikkeneminen, ei mikään erillinen muistisairaus. Pelkästään kivun ja kuolemanpelon aiheuttama stressi ja trauma saa unohtmaan presidentin nimen monelta nuoremmaltakin. Kuormitustilanteessa aivot keskittyvät siihen, mikä on tärkeintä selviämiselle eli nykyhetkeen. Oikeasti muistisairaalla ne eivät siihen pysty ja käytös muuttuu täysin irrationaaliseksi.

Vaikka lääketiede on meidän kaikkien onneksi kehittynyt melko tavallakin, niin kovin lähellä täydellistä se ei muutamissakaan suhteissa vielä ole.

Siitä, mitä olen ihmisten vanhenemistä lähipiirissä seurannut, niin verenkiertoelimistön kunto on aivan keskeinen dementia torjunnassa ja sitten myös ne sosiaaliset suhteet. Suhteiden on oltava sellaisia, että pysyy aivot virkeinä. Hoitohenkilökunnalla ei siihen aina ole aikaa, joten me sukulaiset pidimme yllä sitä puolta. Niinpä sitten juteltiin viimeiseen puheluun saakka päivän uutisista ja suomalaisten menestysestä jääkiekossa, säästä ja Atlanttisesta oskillaatiosta, kaikesta taivaan ja maan välillä.

Keskustellessa hän saattoi muistaa asioita väärin, joihin yleensä heti totesin, että eihän tuo nyt noin ollut. Seurasi sekunnin tauko, sitten naurahdus ja sitten hän totesi, että no eipä ollutkaan, vaan näin. Sekunnin tauon aikana aivot etsivät oikeaa muistikuvaa ja löysivät sen. Sen sijaan, että olisi alkanut puhua omiaan, hän vain totesi joihinkin asioihin, että ei voi muistaa.

Kaiken kaikkiaan aika hyvin, kun ilmeisesti hänen keuhkoistaan oli osa tuhoutunut ja tuberkuloosi oli saattanut vaurioittaa muitakin elimiä. Sen takia hän joutui luopumaan uimisesta, josta piti nuorena. Niinpä hän talvella sitten hiihti satunnaisesti ja eläkeiässä otti tavaksi säännöllisen päivä- tai iltakävelyn. Ja alkoi seurata innokkaasti urheilua, jääkiekkoakin.

Isoäiti taas vajosi ihan omaan maailmaansa, jossa hän palasi lapsuuteensa. Alussa oli selkeitä päiviä, jolloin hän puhui järkeviä ja muisti asiat oikein, seuraavana päivänä taas koko todellisuus oli vääristynyt ja lapsuuden muistikuvat hallitsivat, nekin sekavasti. Jos yritti korjata jotain, hän väitti vastaan tai katsoi vain epäuskoisesti ja jatkoi samaa rataa. Itsepäinen hän kyllä oli koko vanhemman ikänsä, mutta muistisairauden myötä hänen kohdallaan kaikki aggressio katosi kokonaan, hän ei enää suuttunut ollenkaan puhumattakaan mistään haukkumasanoista, joita jonkun verran aiemmin harrasti suuttuessaan. Kuten sanottua, usein se käy juuri toisin ja täysin rauhallisesti ihmisestä voi tulla aggressiivinen, kuten kävi isäni serkulle.

Isoäidin tilan kehittymiseen saattoi vaikuttaa myös sokeritauti, joka todettiin aika myöhäisessä vaiheessa. Siihen aikaanhan mitään kotisairaanhoitoa ei ollut. Akuutissa tapauksessa sairaanhoitaja kävi kotona, sen halvauksen jälkeen niin tapahtui ja lääkärissäkin kävivät, ihan vain taksikyydillä. Siihen aikaan vaivoihin puututtiin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa, mitään viikkoseurantaa, tai edes kuukausiseurantaa ei ollut. Hän oli vuotta vanhempi kuin presidentti Kekkonen ja eli vuoden tai parin erolla yhtä kauan ja kummatkin sairastuivt samanlaiseen dementiaan. Isoäitini ei urheillut koskaan eikä käyttänyt alkoholia lainkaan, Kekkonen taas harjoitti kumpaankin runsaasti.

Lue lisää

Kiitoksia. Voi vain toivoa, että eduskunta ja lääkärit osaisivat taata niin hyvän hoidon kuin mahdollista, ja tarvittaessa radikaalinkin ratkaisun.

Brasil kirjoitti:

Aivan oikein. Aivot ovat verrattavissa yhtaikaa tietokoneeseen, analogiatietokoneeseen, kvanttitietokoneeseen ja verkkoon, jossa on takaisinkytkentä. Se tekee mahdolliseksi oman toimintansa tarkkailun. Aivoissa syntyy mielikuva sielusta, mutta se kuolee samalla kun 'tietokone' hajoaa.

Kun osa aivoista tuhoutuu, tuhoutuu myös osa sielusta. Ei sielu ole mitään muuta kuin aivojen toimintaa.

Kuten tavallinenkin tietokone, aivot voi käsitellä ja varastoida tietoa, joka on sekä oikeaa että väärää. Se voi suunnata huomionsa vain pienen pieneen osaan todellisuutta, mutta muodostaa palasista jatkumon, vaikka todellisuudessa huomiossa on valtavia aukkoja.

Se voi myös luoda loogisen ajattelun vastaisia mielikuvia, kuten nelikulmainen kolmio, eduskunnan säveltäjä, numeron väri tai vapaa tahto, aivan kuten tavallinenkin tietokone voi prosessoida tietoa, joka on aivan älytöntä ja loogisen ajattelun vastaista.

Lue lisää

Koko NS. sielu.
Yrität pitää viimeiseen asti toiveesi kuolemattomuudesta.

Ihan niin ajattelin minäkin, nähnyt niin monen Alzheimerin potilaan alku taipaleen dementiaan. Se alituinen toisen haukkuminen on se ensimmäinen merkki sairausådesta ja yleinen tyytymättömyys joka asiasta . Jotka tekevät sen terveen elämän helvetiksi kerralla.
Itse lähtisin sillä kun sairaus edistyy niin sen kanssa on helisemässä ja vaaditaan puolison hoitamis panosta , siksi en jäisi elämään ihmisen kanssa joka saa paremman hoidon jos on yksin asuja kun ei yhteiskunta voi vaatia että puolison pitäisi hoitaa höntäm.
Se sairaus on omaisten sairaus ja todella raskasta , moni sairastuu itse hoitaessaan näitä ihmisiä

Brasil kirjoitti:

Suloisen vaimoni toinen sisko kuoli koronaan syvästi dementoituneena. Nyt on jo dementoitunut toinenkin sisko. Kuitenkin vaimoni on ainut koko suvussaan, joka täysin ymmärtää, mistä on kyse. Hän tekikin työnsä mielenterveysalalla. Muut taas edelleen ihmettelevät, kuinka joku voi toimia näin.

Ihmiset eivät vain pysty syvällisesti käsittämään, että joku sukulainen on dementoitunut ja siten täysin syyntakeeton.

Lue lisää

Ihan niin se on vaikea sellaisille ymmärtää joilla ei ole tietoa asioista, myös toisinaan sillekkin jolla on tietoa dementiasta jos joutuu elämään sairaan ihmisen kanssa .
Ei ole helppoja asioita mitenkään , ja typerät ne vaan ihmetteleee että kun niin tai näin tekee vaikka kuikansanoo. Sairaalla ei ole enää todellisuutta elämässään vaan elää täysin sairautensa uhrina

Brasil kirjoitti:

Aivan oikein. Aivot ovat verrattavissa yhtaikaa tietokoneeseen, analogiatietokoneeseen, kvanttitietokoneeseen ja verkkoon, jossa on takaisinkytkentä. Se tekee mahdolliseksi oman toimintansa tarkkailun. Aivoissa syntyy mielikuva sielusta, mutta se kuolee samalla kun 'tietokone' hajoaa.

Kun osa aivoista tuhoutuu, tuhoutuu myös osa sielusta. Ei sielu ole mitään muuta kuin aivojen toimintaa.

Kuten tavallinenkin tietokone, aivot voi käsitellä ja varastoida tietoa, joka on sekä oikeaa että väärää. Se voi suunnata huomionsa vain pienen pieneen osaan todellisuutta, mutta muodostaa palasista jatkumon, vaikka todellisuudessa huomiossa on valtavia aukkoja.

Se voi myös luoda loogisen ajattelun vastaisia mielikuvia, kuten nelikulmainen kolmio, eduskunnan säveltäjä, numeron väri tai vapaa tahto, aivan kuten tavallinenkin tietokone voi prosessoida tietoa, joka on aivan älytöntä ja loogisen ajattelun vastaista.

Lue lisää

Minä kun yritin työvuosinani selittää omaisille asiaa, ja käytin esimerkkinä kuolevaa puuta , josta runko alkoi olla jos kuollut mutta puun oksat vielä elivät ne olivat niitä vanhoja tapahtumia vertauksessa siis mustissa vanhat asiat muisti sairaalla . Jokainen puun oksa oli joku elävä muisto ajasta kauan sitten , lopulta ne oksatkin kuihtuvat ja silloin potilaalta mene taito formata puhettaan ei pysty ilmaisemaan itseään . Joten jotenkin oli ihmisille helppo ymmärtää vertausta luonnosta

Brasil kirjoitti:

Kiitoksia. Voi vain toivoa, että eduskunta ja lääkärit osaisivat taata niin hyvän hoidon kuin mahdollista, ja tarvittaessa radikaalinkin ratkaisun.

Hoidon tehokkuutta ei kouluttamattomat kotiavustajaa ymmärrä kun käyvät muistisarasta katsomassa , ensinnäkin pitäisi koulutus olla hyvä näistä muistisairauksista ettei ihmisparat saisi kärsiä jonkun tomppelin käytöksestä .
Sillä usein näkee näitä tapauksia missä joku kouluttamaton käy hoitamassa ihmistä ja ei ymmärrä yhtään mitää dementisen ihmisen elämästä,
muistisairas ihminen haluaa lähteä äidin luokse käymään niin hoitaja sanoo kylmästi että koska hän on 80 vuotias niin miksi kuvittelee että äiti eläisi, ja sanoa paukauttaa että äitisi on ollut kuolleena jo vuosi kymmeniä. Sellaista on näiden hoito

Se kun hienosti ohjaisivat puheen toisiin asioihin ja sanoisivat että mennään joku toinen kerta sinne äidin luokse niin kuisti sairas tyytyy asiaan ja ei muista aitä edes hetken päästä.

Mutta jos sanoo että,äitis on kuollut niin se antaa muistisairaalle ahdistusta ja vaikka unohtaa asian niin ahdistus jää kehoon, siksi pitäisi kouluttaa näitä ihmisiä ja ns totuuden sanojia potilaalle , jolla ei ole aivoissa kapasiteettia ymmärtää asioita enää. Mutta lämmin kohtaaminen ja rauhallinen puhe vaikuttaa muistisairaan elämään positiivisesti

Anonyymi kirjoitti:

Minä kun yritin työvuosinani selittää omaisille asiaa, ja käytin esimerkkinä kuolevaa puuta , josta runko alkoi olla jos kuollut mutta puun oksat vielä elivät ne olivat niitä vanhoja tapahtumia vertauksessa siis mustissa vanhat asiat muisti sairaalla . Jokainen puun oksa oli joku elävä muisto ajasta kauan sitten , lopulta ne oksatkin kuihtuvat ja silloin potilaalta mene taito formata puhettaan ei pysty ilmaisemaan itseään . Joten jotenkin oli ihmisille helppo ymmärtää vertausta luonnosta

Lue lisää

Sielu tavallaan hajoaa ympäristömme.

"Luonteen muutos on tyypillisin oire otsalohkodementiassa, mutta myös Alzheimerin taudissa ja verenkierrollisessa muistisairaudessa luonne voi muuttua. Joskus ihmisestä tulee ronskimpi, joskus kiltimpi.

Ero entiseen johtuu siitä, että muistisairaus aiheuttaa muutoksia aivoissa, esimerkiksi otsalohkoissa. Ne ohjaavat aivojen toimintaa, käyttäytymistä ja impulssikontrollia.

Jos otsalohkojen toiminta häiriintyy, käyttäytyminen muuttuu. Sairastunut voi olla impulsiivinen, joustamaton ja empatiakyvytön. Hänen puheissaan ei ehkä enää ole filtteriä, eikä hän osaa asettua toisen asemaan.

Läheisten on hyvä tiedostaa, ettei sairastunut ole tahallaan ilkeä. Sairauden takana on yhä sama ihminen."

Lisää: https://seura.fi/terveys/10-kysymysta/puolison-muistisairaus-muutti-arjen-mika-auttaa-sairastuneen-laheista-jaksamaan/

Anonyymi kirjoitti:

Koko NS. sielu.
Yrität pitää viimeiseen asti toiveesi kuolemattomuudesta.

<<Koko NS. sielu. Yrität pitää viimeiseen asti toiveesi kuolemattomuudesta.<<

Suoraan sanoen, en ymmärrä lainkaan, mitä tarkoitat. Mikä kirjoituksessani viittasi haluun elää? Minustahan on SUURIN onnettomuus, mitä voi yleensä tapahtua, että syntyy kärsimään.

Jos ei synny ei ole pienintäkään halua elää. Suurimmalla osalla meistä ihmisistä on geeniemme mukaisesti halu elää. On myös vähemmistö niitä, jotka eivät halua. Minä kuulun niihin.

Anonyymi kirjoitti:

Ihan niin se on vaikea sellaisille ymmärtää joilla ei ole tietoa asioista, myös toisinaan sillekkin jolla on tietoa dementiasta jos joutuu elämään sairaan ihmisen kanssa .
Ei ole helppoja asioita mitenkään , ja typerät ne vaan ihmetteleee että kun niin tai näin tekee vaikka kuikansanoo. Sairaalla ei ole enää todellisuutta elämässään vaan elää täysin sairautensa uhrina

Lue lisää

Lukuunottamatta näitä palstoja ihmisillä on kohtuuttoman voimakas halu nähdä mielisairas, sosiaalisesti hankala, vajaamielinen tai muuten vammainen terveempänä, kuin tämä on.

Täällä taas kiertelee trolleja, jotka sydämensä kyllyydestä parjaavat terveitäkin sairaiksi, ja selittävät, että jos joku on joutunut hankalaan tilanteeseen, se johtuu hänestä itsestään.

Tavallisesti tämä esitetään potentiaalisena: <<Ehkä olet itse hapan muija jota se on pikku hiljaa kyllästynyt katselemaan.<<

Eipä ehkä moni kuitenkaan halua elämänkumppaniaan jättää siinä loppusuoralla, vaikka se rankaksi meneekin.

Anonyymi kirjoitti:

Eipä ehkä moni kuitenkaan halua elämänkumppaniaan jättää siinä loppusuoralla, vaikka se rankaksi meneekin.

Se on jokaisen itse punnittavissa.

Anonyymi kirjoitti:

Eipä ehkä moni kuitenkaan halua elämänkumppaniaan jättää siinä loppusuoralla, vaikka se rankaksi meneekin.

Kyllä vaan monet vanhemmatkin nykyää jättävät avioliiton taakseen kun huomaavat ettei se enää suju mitenkään. Miksimkenenkäön pitäis jäädä olemaan suhteessa mikä ei toimi enää. Niitä vanhanaikaisia olettamuksia kunnes kuolema eroittaa aina vaan höpötetään ja omaista laitetaan pakolla omais hoitajia eikä edes ajatella onkiåo heillä osaamista muistisairaan hoitamiseen
Tiedä yhdeksän parin jotkamerosivatmkunnolivat melkei 80 vuotiaita, kaksi viisasta ihmistä joss molemmat totesivat ettei liitto enää anna kummallekkaan mitään. Ovat silti toistensa ystäviä vaikka erosivatkin . Niin tekee viisas ihminen eikä jää taakaksi toiselle. Näillä kummallakin on oma ystäväpiitårinwää ja viihtyvät uudessa elämän muodossaan .

Oppi uskoontulosta ei KOSKAAAN jätä rauhaan. Jos ei itse epäile uskoontulonsa aitoutta, eli onko uudestisyntynyt, niin ainakin muut siitä jatkuvasti muistuttavat. Loputon kierre. Ei ole sellaista uskoontullutta, joka ei olisi toisen uskoontulleen mielestä valheveli.

Tässä ketjussa jo toinen trolli, joka yrittää vierittää syytä miehen dementoituneesta käyttäytymisestä vaimolle.

No eihän se noin ole. Ei se ihmisen perusluonnetta kuitenkaan muuta.
Saattaa hyvin olla että muuttaa negatiivista ihmistä tietyllä tavalla negatiivisemmaksi tai ainakin tuomitsevaksi.

Anonyymi kirjoitti:

No eihän se noin ole. Ei se ihmisen perusluonnetta kuitenkaan muuta.
Saattaa hyvin olla että muuttaa negatiivista ihmistä tietyllä tavalla negatiivisemmaksi tai ainakin tuomitsevaksi.

Lue lisää

Päivi Räsäsiä maailma on taakaksi asti ihmiskunnan riesana.

Anonyymi kirjoitti:

Päivi Räsäsiä maailma on taakaksi asti ihmiskunnan riesana.

Ihan niin uskon voimalla nohjqillaqn muita jotka eivät mitenkään ole pyytäneen sen sortin ohjausta

Jeesus kuuntelee ja Jumala tietää kaiken.

Pyhä henki kaikessa viisaudessaan opetti kaiken tämän.
Jukupliut mikä onni.