JHL aikoo pysäyttää koko Suomen junaliikenteen ja keskeyttää sähköntuotannon useissa voimalaitoksissa, lapset jätetään kouluissa ja päiväkodeissa ilman ruokaa, tänä vuonna ei joululounasta nautita. AKT pysäyttää linja-autoliikenteen monissa kaupungeissa. Aivon idioottimaista toimintaa.
Kysymys ei ole hallituksen ohjelmasta, koska osa ohjelmaa on jo mennyt eteenpäin ja loppuosa on vain pieniä muutoksia. Vaikka ammattiliitot olisivat eri mieltä hallituksen kanssa, niin se ei oikeuta lakkoihin, jotka aiheuttavat haittaa yrityksille ja ihmisille. Kysymys on myös sdp:n politiikasta, koska viime kaudella poistettiin eläkeputki ja tuli tyttömien aktiivimalli kakkonen, mutta ei ollut lakkoja. Nyt on, kun sdp on oppositiossa. Sama tapahtui Sipilän aikana. Pelkkää ammattiliittojen pullistelua ja kiukuttelua. Naurettavaa touhua.
Suomen talous pitää saada kuntoon. Keväällä ilmoitetaan noin 500 miljoonan lisäleikkauksista. Ensi vaalikauden hallitukselle jää vielä suuret leikkaukset, koska Orpon hallituksen toimet ovat "kainoja". Näin on asiantuntijat sanoneet.
Aloilla on TESsit voimassa, mikä tarkoittaa, että työrauhavelvollisuus sitoo työntekijöitä ja työnantajia. Silloin ei sovi lakkoilla. Lisäksi lakoista ei ole ilmoitettu säädetyssä ajassa etukäteen. Lakot ovat siten de facto laittomia. Häpeä sopimusyhteiskunnalle.
Ammattiliiton sisäinen nokittelu, kuka tekee kauheampaa, JHL:n erouhkailu SAK:sta ja AKT:n mielivaltainen uhittelu etsien syitä Ruotsista ja ties kohta Kremlistä, ovat osoituksia siitä, että lakkoase on vastuuttoman käsissä vaarallinen. Vaarallinen ase. Kysymys ei ole enää lakoista. Kysymys on yhteiskuntaterrorista. Ei ihme, että työntekijöitä alkaa eroamaan liitoista, joiden toiminta ei ole yhteiskunnan kannalta kestävää eikä eettisesti oikeata.
Hallitus etsii säästötoimia ensi keväälle 500 miljoonaa. Ammattiliittojen jäsenmaksun osittainen verovähennys vie valtion kassasta 200 miljoonaa. Siinä hyvä alku. Suomessa on liittymisen vapaus ja ennen vähennystä perusteltiin tulonhankkimisvähennyksenä. Sitä se ei ole, koska sama palkka on liitossa tai ei. Liiton jäsenien netto on pienempi, koska Hakaniemeen tilitetään siivu joka palkasta.
Lisäksi ammattiliittojen osinkojen verovapaus pitää poistaa. Ne kuuluvat yleishyädyllisille yhteisöille. Lakkojen järjestäjät eivät tee mitään yleishyödyllistä.
Lakoissa ei ole voittajia. Idioottimaista toimintaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hallitus ei järjestä lakkoja. SAK (SDP) on syyllinen.
Emme ole vielä venäläisiä orjia . Meillä on SAK joka puolustaa köyhiä ja työläisiä,diktaattori hallitusta vastaan .