Minä uskon ja hän ei

syntiä on se mikä minkin opin mukaan synniksi määritellään. ehkä voisit kysyä mielipidettä omalta hengelliseltä opettajaltasi, esim. papilta tai kuka hän lieneekään.

omalta kohdaltani voin sanoa, että synnin kuvitelmasta luopuminen helpotti elämääni paljon. jatkuva perusteeton syyllisyydentunne hävisi ja ilo voitti. suosittelen lämpimästi.

parisuhteenne onnistumista voisi helpottaa jos ensi alkuun luovut määrittelemästä sitä ja mennyttä elämäänne synnilliseksi. teillä on nyt kuitenkin uusi hieno mahdollisuus rakentaa hyvä parisuhde, ja minusta kannattaisi keskittyä siihen, kenties ottaen opiksi menneistä virheistä ilman sen kummempaa syyllisyydentunnetta. elämä on elämää eikä aina suju niin kuin toivoisi, vilpittömästä yrityksestä huolimatta. hyväksytään tämä lähtökohdaksi, niin jo helpottaa ahdistus.


ystävällisesti,

Seurustelin 4 vuotta ja olin sitä mieltä, että pitäis mennä naimisiin. Tunsin tekeväni syntiä Jumalan edessä, kun asuimme susiparina 2 vuotta, kunnes erosimme, koska mies ei halunnut naimisiin ja pilkkasi minua ajatusteni tähden. Tunsin mieletöntä helpotusta, kun synti siltä osin loppui ja tiesin toimineeni oikein. Omatunto se sinuakin puhuttelee, älä vaienna sitä, vaan tee, niin kuin tiedät oikein olevan.

Harvoin suhde ei-uskovan ja uskovan välillä onnistuu. Täytyy perustua tosi rakkauteen, että onnistuu ja myös yleensä se uskova osapuoli joutuu tekemään enemmän myönnytyksiä ja antamaan periksi kuin ei-uskova. Niin kauan, kun ihminen ei itse usko Jumalaan, hän ei kykene ymmärtämään toisen argumentteja siten kuinka asia on. Vasta henkilökohtainen usko avaa tuon ymmärryksen.

Itse löysin uuden miehen, joka on uskovainen. Seurustelimme vuoden, menimme kihloihin ja siitä 6 kk päästä naimisiin. Asuimme viikonloput yhdessä ja ostimme asunnon jo ennen häitä, mutta tiesimme, että häät on tulossa ja että olemme loppuelämämme yhdessä. Kihla-aikana harrastimme seksiä, mutta en kokenut sitä vääräksi. Susiparina en olisi suostunut enää elämään sen aiemman pahan kokemuksen opettamana. Haluan elää avioliitossa. Nyt on hyvä olla.

Yksi hyvä määritelmä on, jota olen yrittänyt noudattaa elämässäni ja olen uskossa: "Kaikki, mikä erottaa sinut Jumalasta on syntiä."
Elämäntilanteeseesi en enempää kommentoi, Kristus-suhde on niin yksilöllinen asia. Avioerossa erotaan edellisestä puolisosta ei Jeesuksesta, eikö niin. Jeesuksen liitto pitää hän ei hylkää sinua minkään epäonnistumisen vuoksi. (hyvä-pappi saarnaa taas itsestään)

Sitten tuohon toiseen että onnistuuko parisuhde eripuolilla elävien kesken. Alkuun se onnistuu hyvinkin, mutta kun suhde ikääntyy, alkaa useinmiten ei-uskovaa ärsyttää sinun raamatunluku ja varsinkin hengellisten laulujen laulaminen ärsyttää heitä tosi-paljon. Jossain vaiheessa alkaa tulla palautetta myös sinun seurakunnassa käymisestä ja uskonystävistäsi.

terveisiä toivottaa nimimerkki "kokemuksen rintaääni"

No silloin uskonasioista tulee ongelma jos siitä kehittää ongelman!Ajattele mieluummin niin,että mikä teidän suhteessanne on hyvää ja positiivista.

Minun mielipiteeni on se,että ketään ei voi pakottaa uskomaan etkä sinäkään voi sitä tehdä tämähän on vapaa maa!Tuohon sitoutumis asiaan en oikein osaa sanoa mitään se on ikävä kyllä teidän itse ratkaistava!

Tsemppiä!