Iiro Viinanen haukkuu AY-liikkeet.

Joille ei mikään järkipuhe mene perille. Nyt ei ole aika lakkoilla hän sanoo painavasti.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be8a790e-c60c-4d78-9778-6da526e3c549
Kerrankin mies joka uskaltaa avata suunsa Ay-likkeiden mielivallalle jotka ovat lakkoilemalla tällaisessa vaikeassa taloustilanteessa.
64346
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Suomessa ei ole koko itsenäisen historian aikana ollut koskaan oikea aika palkankorotuksille, eikä oikea aika lakkoila.

Jos siis kysytään oikeistoporvareilta, jotka ovat tottuneet laiskottelemaan. Oletko esimerkiksi nähnyt koskaan töitä tekevää porvaria? Et niin. Uuninpankolla makailevia kyllä riittää.

Kaikki jäljet vievät sylttytehtaalle, eli porvaristoon, joka on syypää Suomen ongelmille.

Eipä ihme miksi talous mataa, kun kansalaisilla ei ole ostovoimaa, koska rahat ovat hurahtaneet osinkoihin.

Äänestä
  • No mutta kuinkas niitä tehtaita ja firmoja perustetaaan ja pyöritetään , jos työnantajat vain makailee uuninpankolla.

    Perusta punapoika oma firma tai tehdas ja jaa itselllesi kaikki osingot...sen luulisi puheittesi perusteella olevan helppoa!

    Näitä vanhan ajan omissa maailmoissaan höyriviä korpikommunisteja taitaa löytyä vielä digiaikanakin!!!

    1Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    No mutta kuinkas niitä tehtaita ja firmoja perustetaaan ja pyöritetään , jos työnantajat vain makailee uuninpankolla.

    Perusta punapoika oma firma tai tehdas ja jaa itselllesi kaikki osingot...sen luulisi puheittesi perusteella olevan helppoa!

    Näitä vanhan ajan omissa maailmoissaan höyriviä korpikommunisteja taitaa löytyä vielä digiaikanakin!!!

    Sekoitat työnantajat ja porvarit. Porvarit ovat passiivisia. Lähinnä perinnöillä rikastuneita, jotka eivät ole tehneet koskaan töitä.

    Toki heillä on ansaitsematonta rahaa sijoituksina siellä täällä, joista rahastonhoitajat ja vastaavat ohjaavat sijoituspääomia investointeihin.

    Pelle peloton, joka keksii jotain ja perustaa firman autotalliinsa ei ole mikään porvari.

    Porvareista olisi syytä hankkiutua eroon, ja se onnistuu kivuttomimmin nostamalla perintövero 100 prosenttiin. Aika hoitaa sitten tehtävänsä. Jäljelle jää vain se väestönosuus, joka on omalla työnteollaan hankkinut vaurautensa.

    Äänestä

  • "Suomessa ei ole koko itsenäisen historian aikana ollut koskaan oikea aika palkankorotuksille, eikä oikea aika lakkoila."
    Minulla on onnistunut palkan nosto, kun vain menee keskustelemaan työntatajan kanssa. Sen joko saa, tai sitten ei, jos siihen on varaa, tai sitten ei saa, mutta itkupotkuraivareilla saa vain ansaitut potkut.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sekoitat työnantajat ja porvarit. Porvarit ovat passiivisia. Lähinnä perinnöillä rikastuneita, jotka eivät ole tehneet koskaan töitä.

    Toki heillä on ansaitsematonta rahaa sijoituksina siellä täällä, joista rahastonhoitajat ja vastaavat ohjaavat sijoituspääomia investointeihin.

    Pelle peloton, joka keksii jotain ja perustaa firman autotalliinsa ei ole mikään porvari.

    Porvareista olisi syytä hankkiutua eroon, ja se onnistuu kivuttomimmin nostamalla perintövero 100 prosenttiin. Aika hoitaa sitten tehtävänsä. Jäljelle jää vain se väestönosuus, joka on omalla työnteollaan hankkinut vaurautensa.

    Olet keksinyt oman määritelmän porvarille...

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Sekoitat työnantajat ja porvarit. Porvarit ovat passiivisia. Lähinnä perinnöillä rikastuneita, jotka eivät ole tehneet koskaan töitä.

    Toki heillä on ansaitsematonta rahaa sijoituksina siellä täällä, joista rahastonhoitajat ja vastaavat ohjaavat sijoituspääomia investointeihin.

    Pelle peloton, joka keksii jotain ja perustaa firman autotalliinsa ei ole mikään porvari.

    Porvareista olisi syytä hankkiutua eroon, ja se onnistuu kivuttomimmin nostamalla perintövero 100 prosenttiin. Aika hoitaa sitten tehtävänsä. Jäljelle jää vain se väestönosuus, joka on omalla työnteollaan hankkinut vaurautensa.

    Taisat lukea jotakin 100 vanhaa neuvostoliittolaista pamflettia. Nyt on 2023.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    "Suomessa ei ole koko itsenäisen historian aikana ollut koskaan oikea aika palkankorotuksille, eikä oikea aika lakkoila."
    Minulla on onnistunut palkan nosto, kun vain menee keskustelemaan työntatajan kanssa. Sen joko saa, tai sitten ei, jos siihen on varaa, tai sitten ei saa, mutta itkupotkuraivareilla saa vain ansaitut potkut.

    Kultainen kädenpuristus työsopimukseen

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olet keksinyt oman määritelmän porvarille...

    Sinä taas et näemmä tiedä mitä ne tarkoittavat. Työnantaja on työmarkkinoiden termi, kun taas porvari määritellään yhteiskuntaluokissa.

    Porvari on suomeksi sanottuna koko ikänsä töitä vältellyt sukunsa rahoilla vaurastunut hylkiö. Ei kuulu mitenkään työmarkkinoille, koska ei ole päivääkään työmarkkinoilla ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Sinä taas et näemmä tiedä mitä ne tarkoittavat. Työnantaja on työmarkkinoiden termi, kun taas porvari määritellään yhteiskuntaluokissa.

    Porvari on suomeksi sanottuna koko ikänsä töitä vältellyt sukunsa rahoilla vaurastunut hylkiö. Ei kuulu mitenkään työmarkkinoille, koska ei ole päivääkään työmarkkinoilla ollut.

    Kun kommunisti pääsee vaotaan, siitä tulee satavarmasti stalin -pohjoiskorean pötjäke- zeausesku- polpot ja putin. Kaikki rikastui rosvoamalla kansalta ja valtioltaan kaiken mikä oli huonosti kiinni, ja tappoivat oppositiot sukupuuttoon syyttäen heitä kansan vihollisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Kun kommunisti pääsee vaotaan, siitä tulee satavarmasti stalin -pohjoiskorean pötjäke- zeausesku- polpot ja putin. Kaikki rikastui rosvoamalla kansalta ja valtioltaan kaiken mikä oli huonosti kiinni, ja tappoivat oppositiot sukupuuttoon syyttäen heitä kansan vihollisiksi.

    Tässä nyt ei päästetä ketään valtaan, vaan laitetaan porvarit töihin laihtumaan ja opettelemaan nöyryyttä.

    Äänestä

Iiro Viinanen toteaa, että Suomen taloudellinen tilanne on heikko. Varaa on kuitenkin hallituskauden aikana antaa 9 miljardin veroalet lähinnä hyvätuloisille.

Hallitusohjelma on suoraan työnantajajärjestöjen kynästä sisältäen keppiä palkansaajille ja porkkanoita työnantajille. Ei ihme, että Ay-liike panee kampoihin kaikkien palkansaajien puolesta.

Viinanen mainitsee myös Ay-liikkeen veroedut. Ay-liike on itsekkin ehdottanut niistä luopumista, mutta samalla työnantajajärjestöjenkin veroedut poistuisivat. Kappas kummaa kun EK ei ole veroeduista luopumista ehdottanut.

Myös IMF-pelottelut ja ulkomaiset investoinnit on taas mainittu. Suomessa lakkoillaan varsin vähän verrattuna muuhun Eurooppaan ja Suomen Ay-liike on säyseä lammas verrattuna vaikka Ranskan lakkoiluihin.

Ay-liike on myös palkkamaltissaan liikaakin peesaillut elinkeinoelämän tahtotilaa, jonka takia elintasomme ja palkkamme ovat jääneet jälkeen muista kilpailijamaista parantaen kuitenkin tätä maagista "kilpailukykyämme". Sillä kilpailukyvyllä ei vaan duunari maksa laskujaan, vaikka kuinka ennätysosingot paukkuneet viime vuosina.

Palkkojen ja työehtojen heikennyksillä päästään toki etusijalle kilpailussa pohjalle, mutta en ole varma haluaako kukaan meistä voittaa sitä kilpailua.

Äänestä
  • Kyllä se investointiluottamus voidaaan vielä menettää kun oikein innostutaan lakkoilemaan.

    Äänestä

  • >> Ay-liike on itsekkin ehdottanut niistä luopumista<<

    Tuo oli uutinen! Onko SAK tosiaan esittänyt ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistoa..oho!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    >> Ay-liike on itsekkin ehdottanut niistä luopumista<<

    Tuo oli uutinen! Onko SAK tosiaan esittänyt ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistoa..oho!

    Ei tässä mistään ihmisten eduista ole, vaan AY-liikettä ottaa niin pannuun, kun ihmiset äänestivät viime vaaleissa väärin, ja sen seurauksena kansa on huomannut, ettei AY-keisarilla on vaateita vaatteiden sijasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    >> Ay-liike on itsekkin ehdottanut niistä luopumista<<

    Tuo oli uutinen! Onko SAK tosiaan esittänyt ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistoa..oho!

    Sekoilet. Verovähennysoikeus on palkansaajalle annettava tulonhankkimisvähennys. Ei se ole ammattiliiton verotusta. Eduskunta voi poistaa sen milloin tahansa, aivan kuten yritysten erilaiset verovähennysoikeudet.

    Yleishyödyllisten yhdistysten saamien osinkojen verovapaus kyllä sopii ammattiliitoille, ja sitä on yrittäneet vasemmistopuolueet myös edistää. Mutta työnantajapuoli on sen estänyt, koska samalla myös ne joutuisivat verolle.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä se investointiluottamus voidaaan vielä menettää kun oikein innostutaan lakkoilemaan.

    Investointeja on monenlaisia, niin hyviä kuin huonojakin ja niiden väliltä.

    Ei Suomeen tarvita huonoja investointeja jotka perustuu kansan työn järjestelmälliseen alihinnoitteluun.

    Suomeen tarvitaan hyviä investointeja joilla pidetään kansan työstä saatavat palkat ostovoimaisina ja veronmaksukykyisinä.

    Jokaisen hallituksen pitäisi tämä tietää varsin hyvin, mutta kansalle esitetään teatteria että halpa työ olisi se mitä halutaan. Mutta eihän se halpa työ auta mitään eikä ketään, vain niitä huonoimpia yrityksiä, joiden läsnäolo ei ainakaan Suomea ja suomalaisia auta.


    Eli hyvät ja huonot investoinnit, ok?


    Sitten tulee vielä lisäksi se, perustuuko se investointi kotimaan kustannuksilla välistävetämiseen, vai perustuuko investointi esim. viennin kautta suomalaisella työllä hyvää kauppaa tekemiseen. Vientiä ei voida korvata kotimarkkinatoiminnalla, mutta kotimarkkinatoimintaa voidaan vähentää jotta viennille saadaan enemmän toimintatilaa. Silloinkaan ei pidä alkaa tekemään Suomesta halparesurssien tuotantomaata, kaivosteollisuudestakin pitäisi pystyä poimimaan vain ne parhaiten tuottavat vähiten riskejä tuottavat alat.

    Äänestä

Menneiden aikojen köyhien kyykyttäjä, turha kiinnittää mitään huomiota.

Äänestä
  • Ei ollut kyykyttäjä, toimi erittäin vaikeissa olosuhteissa. Mutta jonne ei muista.

    Äänestä

  • Lakkoilun takia työpaikkoja menetetään, ja proletariaatti vain kasvaa, ja pian meillä on ihan aito punakaarti ja -kapina. 1918 uusiksi!

    Äänestä

Siinä on sanonko mikä!
Tuota vielä moni ihailee!
Kuinka monen itsemurha oli tuon miehen syytä?

Äänestä
  • No jos tarkoitat Mauno Koivistoa voit löytää itsemurhien pääaiheuttajan.

    Äänestä

Iiro esitti mm. suurituloisten lapsilisien poistoa aikoinaan mutta heti kaadettiin sekin.

Äänestä

Iiro ei nyt muista, miten asiat oli 90-luvulla.

Ei voi ay-liikettä kaikesta syyttää, aivan yhtä paljon syy huonoon talouteen on elinkeinoelämän (ja elinkeinoelämän alaisena toimivan maan hallituksen) päätöksissä.

Älkää tehkö sellaisia päätöksiä että työpaikkojen rahoitusta vaarannetaan, se johtaa aina systemaattisesti työttömyyden kasvuun.

Kansa on se taho, joka tekee ainoana päätösvaltaisena ryhmänä 100% kaikki mahdolliset päätökset siitä, mitä töitä valitaan, ja millä ehdoilla valitaan.

Hallituksella ja elinkeinoelämällä ei em. päätöksiin ole yhtään mitään toimivaltaa. Ei tosin ay-liikkeelläkään kuin vain edustamiensa henkilöiden osalta jotka heille valtakirjat asiasta antaneet.

Äänestä
  • Iiro on vanha ja heiveröinen vanhus, pitää aina muistaa se että vanhana alkaa ajatuksenkulku olemaan heikkoa ja helpotkin selitykset alkavat kelpaamaan, monet vanhukset eivät enää jaksa ajatella ja heille uppoaa helposti esim. elinkeinoelämästä peräisin olevat kansanvastaiset valheeseen perustuvat narratiivit.

    Koskaan ei kansan päätöksiä voida tässä aihepiirissä ohittaa, syy siihen on se että kansanvaltaa on suojeltava.

    Hallitus tekee aivan oikein pyrkiessään laittamaan viennin alat palkkoja ohjaavaksi sektoriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Iiro on vanha ja heiveröinen vanhus, pitää aina muistaa se että vanhana alkaa ajatuksenkulku olemaan heikkoa ja helpotkin selitykset alkavat kelpaamaan, monet vanhukset eivät enää jaksa ajatella ja heille uppoaa helposti esim. elinkeinoelämästä peräisin olevat kansanvastaiset valheeseen perustuvat narratiivit.

    Koskaan ei kansan päätöksiä voida tässä aihepiirissä ohittaa, syy siihen on se että kansanvaltaa on suojeltava.

    Hallitus tekee aivan oikein pyrkiessään laittamaan viennin alat palkkoja ohjaavaksi sektoriksi.

    Olipa hieno sana taas "narratiivit"..

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olipa hieno sana taas "narratiivit"..

    Olisiko sana "valheet" sitten parempi?

    Äänestä

Suomen Akatemia teetti yli 100:n eri alan asiantuntijan voimin suuren tutkimuksen 1990-luvun lamasta ja sen hoitamisesta

Siinä todettiin Ahon hallituksen, jossa Viinanen valtiovarainministerinä, talouspolitiikan olleen tilanteeseen nähden aivan vääränlaista ja sellaisena vain pitkittäneen ja syventäneen lamaa.

Viinanen on itse kertonut, että pääasia oli, että jostain leikattiin, ihan sama mistä. Siinä ei siis toteutettu valtion edun mukaista toimintaa, vaan ainoastaan ideologista; kokoomuksen päämäärähän on aina ollut hyvinvointivaltion purkaminen.

Ja tiettynä etunahan siinä saatiin samalla toteutettua merkittävä varallisuuden siirto taviskansalta niille vähemmän tavalisille, eli talouseliitille.

Tätä samaa päämäärää Viinanen nytkin kirjoituksellaan tukee.
Kirjoittaessaan, että "Meillä on yli 200 000 työtöntä työnhakijaa, mutta silti yli 50 000 avointa työpaikkaa ei saada täytettyä" Viinanen paljastaa oman kokoomuslaisen agendansa; syytetään työttömiä siitä, että he eivät kelpaa työnantajille – sen kummemmin erittelemättä syitä ja seurauksia.

Äänestä
  • "Viinanen on itse kertonut, että pääasia oli, että jostain leikattiin, ihan sama mistä. Siinä ei siis toteutettu valtion edun mukaista toimintaa"


    Tässä tulee se ERITTÄIN olennainen ero, kuinka kansan etu ja elinkeinoelämän etu alkavat menemään päinvastaisiin suuntiin, hallituksen tehdessä vääränlaisia päätöksiä.

    Ei elinkeinoelämälle voida mitään etusijaa Suomessa antaa, se johtaa täysin järjestelmällisesti sellaiseen tilanteeseen, että elinkeinoelämä alisuorittaa kaikessa täysin systemaattisesti, ja kansan maksettavaksi laitetaan lasku siitä alisuorittamisesta siten että kansan on ylisuoritettava.

    Tietenkin on päivänselvää se että jos kansa upottaa melko isot rahat kouluttautumisiin yms. ei sitä hankittua osaamisresurssia voida alkaa elinkeinoelämälle tarjoilemaan ilman kunnollista hintaa.

    Rakenteellisesta ongelmasta kyse, kun hallitus asettuu täysin väärään leiriin, ja toimii samalla myös koko kansan vastaisesti, koska päätöksiensä seurauksena elinkeinoelämässä ei vauhditu yhtään mikään muu kuin alisuorittaminen entistäkin pahemmin.

    Äänestä

  • Olipa yksipuolinen purkaus: et ehkä tunne tuota 90-luvun lama-aikaa mutta Iiro Viinanen koetti kaikin voimin estää valtionvelan räjähtämisen käsiin....ja silti se kasvoi. Suomen oli erittäin vaikeata saada rahoitusta ulkomailta enää, "limitit oli loppu". Kyllä Iiro tietää meitä paremmin kun oli silloin neuvottelemassa.
    Helppohan täällä palstalla on mässyttää jälkiviisauksia.
    Laman suurin syyllinen oli silti Holkerin-Liikasen lyhytnäköinen kasinopelihallitus ja Mauno Koiviston järjetön vahva markka.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Olipa yksipuolinen purkaus: et ehkä tunne tuota 90-luvun lama-aikaa mutta Iiro Viinanen koetti kaikin voimin estää valtionvelan räjähtämisen käsiin....ja silti se kasvoi. Suomen oli erittäin vaikeata saada rahoitusta ulkomailta enää, "limitit oli loppu". Kyllä Iiro tietää meitä paremmin kun oli silloin neuvottelemassa.
    Helppohan täällä palstalla on mässyttää jälkiviisauksia.
    Laman suurin syyllinen oli silti Holkerin-Liikasen lyhytnäköinen kasinopelihallitus ja Mauno Koiviston järjetön vahva markka.

    "Laman suurin syyllinen oli silti Holkerin-Liikasen lyhytnäköinen kasinopelihallitus ja Mauno Koiviston järjetön vahva markka."


    Tämä meni oikein, nimenomaan Holkerin hallituksen aikana päästettiin Suomen talous kasvamaan holtittomasti ulkomaiseen velkaan perustuen, ja sehän selvä että ulkomaisen velan arvo muuttuu isosti kun kotimaisen valuutan arvo devalvoidaan.

    Eurossahan tämä ei ainakaan ihan suoraan ole mahdollista, ei ainakaan tuossa mittakaavassa mitä se vielä markan aikana tapahtui.

    Vahvaa markkaa kritisoivienkin pitää muistaa se kolikon kääntöpuoli, eli eihän Suomen kaltaisen pienen maan ole ollut edes mahdollista pitää markkaa vapaasti kelluvana valuuttana, se olisi joutunut samantien Soroksen kaltaisten valuuttakeinottelijoiden hyökkäysten kohteeksi, myös brittien punta koki tämän tilanteen.


    Sen mitä Iironkin pitäisi tietää ja muistaa, on se, että tilanne Suomessa ei ollut suinkaan ay-liikeläisten aiheuttama ongelma, vaan Helsingin jäähallillakin Iirolle buuaavat vastapuolet olivat kotimarkkinoilta ja viennistä tulonsa saavat, molemmissa ryhmissä oli niin työntekijöitä kuin työnantajiakin.

    Äänestä

  • Muistan hyvin kun Iiro ja Esko hoiteli Pk yrittäjiä teuraaksi pankeille, nuorena perheellisenä yrittäjänä minulta meni kaikki firma asunto ja velkahelvettiä kesti sitten yli 10 vuotta, joka vei osaltaan myös henkisen terveyden..Kiitosta vaan, minusta olisi parempi ettei vanhus enää nostaisi lisää verenpainetta minulle meitä oli aika paljon jolta meni paljon, vaikkei Iiro &Esko yksistään olleet syyllisiä tiedetään jotta heidän valtionhoitonsa oli tuhoisaa monille..Mielenkiintoista jottei tuota aikaa ole koskaan avattu kustannuksiltaan jälkieuraamuksineen kokonaan tutkijoiden toimesta? miljardeja mutta montako kymmentä tai sataa? Iiroa ei vain enää pitäisi käyttää ja näyttää tässäkään. Hallitus (EK) tilasi lakon itse (ei neuvotella) ja saattaa tulla vielä toinenkin, toki ymmärrän sen jotta hallitus on Ek hallitus eikä sitä salailekkaan, Ps lisäksi petti jälleen äänestäjänsä ja hyvin samaan tapaan kuin edelliskertaa montako kertaa tuo voikaan tehdä?

    Äänestä

  • Olisikohan lama voinut johtua talouden ylikiehumisen seurauksista johtuvasta yleiserurooppalaisesta/ -maailmallisesta taantumasta?
    Olisko voinut johtua joidenkin alojen tuotannon keskittymisestä bulkkituotteiden vientiin Venäjälle, ja kun naapuri hajosi, ja kun tuotekehittelyä ei ollut tarvinnut tehdä koskaan, niin se kama ei kelvannut edes kotimaan markkinoille?
    Suomen hallitukset ovat pikemminkin surffanneet talouden aalloilla, eikä politiikalla ole ollut asian kanssa muuta tekemistä, kuin vain yrittää pitää huoli siitä, ettei vain kukaan pääsisi rikastumaan työllään, ja että mitääntekemättömät saisivat ansaitsematonta hyötyä toisten työstä?

    Äänestä

  • Ja lakkoilemallako se asia jotenkin parannetaan? Saanen olla 100% eri mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ja lakkoilemallako se asia jotenkin parannetaan? Saanen olla 100% eri mieltä.

    Jos katsotaan historiallisistakin näkökulmista lakkojen vaikutuksia, kyllä, lakkoilemalla saa aikaan vaikutuksia ja niin saadaan myös varmistettua se että se ei ole vain elinkeinoelämä joka yksin sanelee kaiken mitä tehdään ja millä ehdoilla tehdään.

    Ay-liikkeen lakkoilut voi harmittaa, mutta tosiasiallisestikin Suomessa lakkoileminen on varsin maltillista, tuollaiset 1 päivän lakot on vasta varoituksen luonteisia lakkoja mitä voisi tapahtua jos lakkoihin laitetaan hallituksen toimesta vauhtia enemmänkin.

    En ole ay-liikkeen puolustajia, mutta heilläkin on tässä systeemissä oma osansa, ja heidänkin on se oma tehtävänsä hoidettava, koska kansalaiset ilman järjestäytymisoikeutta johtaisi tilanteen Suomessa aika murheelliseen tilanteeseen, Suomi tulisi taantumaan massiivisesti jos kansalta alettaisiin poistamaan heille kuuluvia oikeuksia.

    Hallitus ja eduskunta, se ei ole mikään diktatuuri, vaan he toimivat kansalta lainassa olevan vallan varassa, ja eduskunta ei voi kansalta alkaa poistamaan valtaa koska silloin se edustuksellisuuskin poistuisi. Eduskunta ei voi julistaa itse itseään yksinvaltiaaksi, kuten ei kukaan muukaan merkittävässäkään asemassa oleva ryhmä tai henkilö.

    Kansalla on aina oltava valta, ja ay-liikkeen toimintakin on vain yksi osa sitä kansalle kuuluvaa vallankäyttöä.

    Äänestä

Pakottamalla ei vain saa aikaan työtä, se on ainakin asia josta jokainen hallitus Suomessa ei tunnu ottavan mitään opikseen.

Rakenteellisiin korjaustoimiin ei kuulu vain menoleikkaukset, vaan siihen kuuluu myös esim. yritysten toimintaedellytysten muutokset siten, että liian vähäistä palkkaa maksavat yritykset voivat pakata kimpsunsa ja kampsunsa kohti halpamaita, ja tilalle pitää hallituksen päätöksillä saada parempaa tuloa työntekijöille aikaansaavaa yritystoimintaa.

Tästä asiasta ei päästä temppuilemalla eroon, aina pitää muistaa se, että työstä ja siihen liittyvistä valinnoista tekee KAIKKI PÄÄTÖKSET vain ja ainoastaan kansa. Kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista toimivaltaa kun kyse on kansalle kuuluvasta lakiin perustuvasta oikeudesta vapaasti valita työnsä.

Äänestä
  • Ugh - kommunisti on puhunut, kuinka asioiden tulee olla..teoriassa!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ugh - kommunisti on puhunut, kuinka asioiden tulee olla..teoriassa!

    Ei vain teoriassa, vaan myös lain mukaan.

    Hallitus, joka ei tunnusta kansalaiselleen oikeutta työn vapaaseen valintaan, ja hoida toimiaan siten että se vapaus turvataan, toimii suoraan lain vastaisesti ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti.

    Fasismi ei tule Suomen taloutta parantamaan yhtään mitenkään, se vain tuhoaa sen.

    Äänestä

Iiro on täysin oikreassa. Eikö tuo punavihreiden sokea ja ääliömäisen pöljyyden turaaminen ala riittää.

Äänestä

"yllättäen" kokoomuslainen.

Äänestä

Ay liike olevinaan työtätekevien puolella.. Vaikka ovat suurin syyllinen työttömyyteen. Työt on loppuneet sak ansiosta hirvittävän monelta vuosien saatossa.

Äänestä

Jos perusoikeuksiin puututaan, ei puoluekannalla ole merkitystä kun niitä ryhdytään puolustamaan. Niiden puolustaminen on henkistä maanpuolustamista.

Perusoikeudet käsittävät, perustuslailiset asiat, oikeusjärjestelmän itsenäisyyden, perustoimeentulon, yksilön oikeudet, trurvallisuuden ja perusterveydenhoidon. Esimerkiksi alimman sosiaaliturvan kyseenlaistaminen uhkaa myös terveyttä.

On valitettavaa, että vain ay-liikeellä on mahdollisuus toimia. Sen perustehtävä on vähän eri, mutta sen jäsenetkin voivat joutua työtömyyden kautta kohtaamaan samat asiat.

Äänestä
  • On tämän lisäksi suoranaista järjen köyhyyttä koko maan ylimmässä parlamentaarisessa johdossa ministereineen, jos siellä ei yksinkertaisesti kyetä hyväksymään sitä tosiasiaa että vain markkinaehdoilla sopien voidaan edetä, ja markkinaehtojen olemassaolo edellyttää puolestaan sitä että koko kansalle kuuluvia oikeuksia kunnioitetaan ja ne vielä erikseen valtion pitää lainkin mukaan kansalle tunnustaa.

    Ei voida saada aikaan kannattavaa kauppaa - eikä veronmaksukykyä - siten, että markkinaehdoilla ei suostuta toimimaan. Kaikki pakottamiseen tähtäävät toimet päätyy lopulta aina siihen, että koko markkina lakkaa olemasta koska markkinan toimijat yksinkertaisesti häviää olemasta.

    Ei voida saada aikaan riittävää verotuloa jos hallitus luulee että diktatuuri saisi aikaan paremmin toimivan talouden. Näin ei tule tapahtumaan koskaan, esimerkkejä löytyy itänaapuristakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    On tämän lisäksi suoranaista järjen köyhyyttä koko maan ylimmässä parlamentaarisessa johdossa ministereineen, jos siellä ei yksinkertaisesti kyetä hyväksymään sitä tosiasiaa että vain markkinaehdoilla sopien voidaan edetä, ja markkinaehtojen olemassaolo edellyttää puolestaan sitä että koko kansalle kuuluvia oikeuksia kunnioitetaan ja ne vielä erikseen valtion pitää lainkin mukaan kansalle tunnustaa.

    Ei voida saada aikaan kannattavaa kauppaa - eikä veronmaksukykyä - siten, että markkinaehdoilla ei suostuta toimimaan. Kaikki pakottamiseen tähtäävät toimet päätyy lopulta aina siihen, että koko markkina lakkaa olemasta koska markkinan toimijat yksinkertaisesti häviää olemasta.

    Ei voida saada aikaan riittävää verotuloa jos hallitus luulee että diktatuuri saisi aikaan paremmin toimivan talouden. Näin ei tule tapahtumaan koskaan, esimerkkejä löytyy itänaapuristakin.

    Niinhän sak juuri nyt ja aina tehnyt. Mitä muuta kaikenlaiset typerät lakot on kuin pakottamista. Täytyy olla sokkee, jos muuta väittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Niinhän sak juuri nyt ja aina tehnyt. Mitä muuta kaikenlaiset typerät lakot on kuin pakottamista. Täytyy olla sokkee, jos muuta väittää.

    Ay-liikkeen työtaistelutoimien mahdollisuus on aivan asiaan kuuluva mahdollisuus, jolla laitetaan voimasuhteita tasapainoon esim. isojen työnantajien kanssa.

    Ay-liikkeeen toimia ei pitäisi ihan liikaa sekoittaa siihen, että maassa on kuitenkin perustuslakiin perustuvia oikeuksia kansalla, joita on noudatettava kaikissa olosuhteissa joka tapauksessa, riippumatta siitä mitä ay-liike ja elinkeinoelämä keskenään tekevät.

    Äänestä

Iiro Viinanen sanoi asian niin kuin se on!! Hallituksella ei ole mitään tarvetta neuvotella AY-liikkeen kanssa koska se ei ole mikään osapuoli missään!!!
Ay liike aikoo kävellä hallituksen ja eduskunnankin yli kun ei tajua ettei hallituksen heidän kanssaan tarvitse neuvotella yhtään mistään., AY liike ei ole osapuoli jolta pitäisi jotain kysyä!!!

Äänestä
  • Ay-liike on aina osapuoli, kun kyse on työhön liittyvien ehtojen sopimisesta.

    Hallitus vain tekee asiasta teatterinäytelmää, ottaessaan elinkeinoelämältä saneluja vastaan ja tehdessään elinkeinoelämän ja ay-liikkeen välisistä neuvotteluasioista lailla saneltavia asioita.

    Et sinä lailla voi kenenkään yksityisoikeudellisia sopimusasioita alkaa määräilemään, hallitus ylittää omat toimivaltuutensa jos se alkaa toimimaan noin.

    Äänestä

Montako tuhatta uutta työtöntä tulee ennen kesää sak takia.

Äänestä
  • Siis niiden kymmenien tuhansien työttömien jälkeenkö mitä Arto Satonen on työministerinä saanut Suomeen aikaan?

    Jos ay-liike saa aikaan muutaman tuhannen työtöntä, ja hallitus ennen sitä saa aikaan vaikkapa 100+ tuhatta työtöntä, eikö olisi kohtuullista nyt hieman tarkistaa näkökulmaansa siitä, kenen päätöksillä ne työttömät oikeasti tähän maahan tulee?

    Työttömiä tulee lähtökohtaisesti siksi, että työtä ei ole voitu lain mukaan vapaasti valita, ja vapaan valinnan edellytys on 99,9% tapauksissa riippuvainen siitä, onko valittavissa sellaista työtä jossa ehdot - ml. työn rahoitus - ovat kunnossa.

    Mitä enemmän hallitus töpeksii työn rahoitusta alas elinkeinoelämän mieliksi, sitä suurempi työttömyys Suomeen tulee. Tämä on 100% faktaa, etenkin kun siitä poistetaan kausiluontoiset vaihtelut, myös esim. boom-bust taloussyklien aiheuttamat näkövirheet/vääristymät.

    Äänestä

Sulla taitaa pahasti heittää nupista. Tämä vuosi mennään marinin budjetilla.. Oletko kuullut Euroopassa on syvä taantuma, Saksa lamassa. Mutta ainahan sopuli on kaikkee muuta kuin rehellinen. Eihän vasuriksi pääse kuin läpäsemällä valehtelu koulun käyneet.

Äänestä
  • Ei kaikkia elinkeinoelämän valheita kannata sellaisenaan uskoa.

    Yrityksissä on yritysten omat säännöt pelatkoon niillä, mutta valtiossa toimitaan lain mukaan, jolla varmistetaan se että yritysjohtajien sijasta se on kansa jolla on valta.

    Yritysjohtajien ja maan hallitusten on aina lopulta sopeuduttava niihin päätöksiin, joita kansa tekee parlamentin ulkopuolella. Parlamentissa ei tehdä niitä päätöksiä jotka kuuluu kaikkien kansalaisten yksityiseen päätösvaltaan.

    Parlamentissa saa ihan vapaasti tehdä päätöksiä verotuksesta ja verovarojen käytöstä, mutta parlamentissa ei ole toimivaltaa tunkeilla kenenkään yksityisen ihmisen sopimuspöytiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ei kaikkia elinkeinoelämän valheita kannata sellaisenaan uskoa.

    Yrityksissä on yritysten omat säännöt pelatkoon niillä, mutta valtiossa toimitaan lain mukaan, jolla varmistetaan se että yritysjohtajien sijasta se on kansa jolla on valta.

    Yritysjohtajien ja maan hallitusten on aina lopulta sopeuduttava niihin päätöksiin, joita kansa tekee parlamentin ulkopuolella. Parlamentissa ei tehdä niitä päätöksiä jotka kuuluu kaikkien kansalaisten yksityiseen päätösvaltaan.

    Parlamentissa saa ihan vapaasti tehdä päätöksiä verotuksesta ja verovarojen käytöstä, mutta parlamentissa ei ole toimivaltaa tunkeilla kenenkään yksityisen ihmisen sopimuspöytiin.

    Kaikki me kansalaiset sopeudumme (haluttiin tai ei) siihen, mitä hallitus parlamentissa päättää verotuksesta ja verovarojen käytöstä.

    Hallitus ja eduskunta puolestaan sopeutuu (halusi tai ei) siihen, mitä kansalaiset yksityisissä sopimuspöydissään ja kaupankäyntitilaisuuksissaan päättää.

    Mitään totaalivaltaa ei tässä asiassa ole, eli pysyköön parlamentaariset vallankäyttäjät omalla puolellaan pöytää, muu päätösvalta ei heille kuulu.

    Äänestä

Mies joka ostaa YIT:ltä vavahtelevan huoneiston, neuvoo talousasioissa.

Äänestä

Seki on semmonen naZipelle, joka joutaisi lähettää vaikkapa Siperiaan kranaatinvalmistajaksi.
Pääsisi hänkin töihin, ja siellä on suorastaan huutava työvoimapula.

Arbeit macht frei!

Äänestä
  • Ei kerkiä, kun pitää valittaa vavahtelevasta asunnosta.

    Äänestä

No olipa uutinen että kokoomuslainen haukkuu ay-liikkeet.

Äänestä

Persut koko kansan asialla 🤦🤦🤦

Äänestä
  • Vasemmisto-sosialisti-kommunistit on aina kansan asialla, ja sosiaalidemokraatit on mukana.
    Joten onkin kummallista, että heidän unelmansa koko kansan edusksi ei oikein toimi koskaan.
    Onko koko kansa niin tyhmää, ettei tajua, mitkä puolueet pelastavat heidät kurjuudesta?

    Äänestä

Ei Iiro hauku ,kertoo vain totuuden

Äänestä
  • Tarkoitin siis kokoomuksen totuuden

    Äänestä

Ay-liikkeen toiminta ja työtaistelutoimet on vain yksi osa kaikkea sitä toimintaa, jota on valtiossa harjoitettava, jotta yritystoimijat laittavat vauhtia omiin yrityshimmeleihinsä.

Kyse on paljolti rakenteellisestakin asiasta, eli jos yrityksiin ei muodostu mitään painetta hoitaa toimintaansa paremmin tuottavaksi siten että työntekijän palkkakin nousee, se johtaisi siihen, että kaikki yritykset alkavat järjestelmällisesti optimoimaan toimintaansa 100% täydelliseen passiivisuuteen. Tällöin yritykset siis vain vaatimalla vaatii itselleen tuottoja, perusteena vaikkapa jokin vuosikymmeniä sitten vanhentunut liiketoiminta jolla ei ole mitään virkaa missään.

Ay-liikettä ei voi yksin syyttää sellaisesta asiasta, johon on aivan yhtä paljon syyllisiä myös elinkeinoelämä ja maan hallitus. Kaikki ne haluaisivat optimoida oman tilanteensa sellaiseksi että saisivat itselleen mahdollisimman paljon hyötyä tekemällä asian eteen mahdollisimman vähän.

Tämän seurauksena tietenkin haetaan syyllisiä aina muista ryhmistä, ensin työmarkkinoiden vastapuolista esim. elinkeinoelämästä tai ay-liikkeestä mutta lopulta aina yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista, työttömät, eläkeläiset, opiskelijat, lapset, sairaat, vanhukset yms.

Ainoa joka tämän kehityssuunnan voi estää - ja lain mukaan myös kuuluu estää - on eduskunta ja maan hallitus.

Äänestä

Viimeiset uutiset kertovat, että humonoidirobotteja aletaan valmistamaan liukuhihnalta Yhdysvalloissa. Kiina kehittelee omiaan, ja muissakin maissa kehitellään robotteja jotka tulevat korvaamaan ihmisten työpanoksia.
Tenkologiajätit, verkkokaupat, terminaalit, postikeskukset, varastot, logistiikkakeskukset.....ym,ym tulevat muuttumaan siten, että ihmistyövoima vähenee, ja tilalle tulee robottiteknologiaa.
Osaltaan ay-liike on tässä tärkeässä roolissa. Mitä enemmin ay-liike lakkoilee, vaikeuttaa työelämän muutoksia, tehden työstä kallista, ja elämällä mennyttä aikaa. Sen nopeammin etsitään kilpailukykyratkaisuja esim. roboteista.
Toivottavasti ay-liike ei elä menneessä, vaan huomioi, että kaikki ollaan samassa junassa. Itse olen SAK:n jäsen, ja olen nähnyt miten pienehkö yritys voi menestyä, jos joustavuutta, kilpailukykyä, ja tulevaisuuteen katsova löytyy niin tekijöistä, kuin johdosta.

Äänestä

Viinanen ei vissiin pääse julkisilla bingoon torstaina, kun on noin kiukkuinen. Että jaksaa vielä toinen jalka haudassa kiusata duunaria.

Äänestä
  • Viinasen kosto on julma!

    Äänestä

Huomiset poliittiset lakot kohdistuvat työnantajiin.
Luultavasti lakot tulevat maksamaan yrityksille lähes yhtä paljon, kuin ay-liikkeen lakot Sipilän hallituksen aikana, eli 120 miljoonaa euroa. Esim. Varsowood olettaa huomisen lakon kustannuksen olevan puolen miljoonan luokkaa.
Kyllä ay-liike on järjetön, kun ottaa poliittista valtaa, vaikka heille ei sitä ole vaaleissa annettu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Joille ei mikään järkipuhe mene perille. Nyt ei ole aika lakkoilla hän sanoo painavasti.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/be8a790e-c60c-4d78-9778-6da526e3c549
Kerrankin mies joka uskaltaa avata suunsa Ay-likkeiden mielivallalle jotka ovat lakkoilemalla tällaisessa vaikeassa taloustilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu