Jeesuksen mukaan isä on yksin totinen Jumala

Kolmiyhteisen jumalan oppi on muodostunut vähän kerrassaan 100–400 -luvuilla varhaisten kirkkoisien ja katolisen kirkon kirkolliskokousten päätösten kautta. Profeetat, Jeesus ja apostolit uskoivat vielä yhteen ainoaan Jumalaan, joka on meidän taivaallinen isämme ja Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä. Jeesus sanoi tämän asian selvästi:

Johanneksen evankeliumi:
5:43 Minä olen tullut isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.
5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen kristuksen.

Jeesus sanoi selvästi, että hänen isänsä on yksin ainoa totinen Jumala.

Kuka, mikä ja millainen on Jeesus? Ihminen hän aivan varmasti on, mutta onko hän sen lisäksi jotakin muuta? Enkeli tai jokin muu isää alempi taivaallinen henkiolento?
70611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 70

Vanhimmat

Jumala on Kolmiyhteinen Jumala. Kaikki Kolme ovat yhtä ja ovat sitoutuneet Jumalan sanaan.

Ei Jeesuksella ja Pyhällä Hengellä mitään omia lievempiä lakeja ole, kuten hellarit eksyttää.

1.Joh.5
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat. (Kristillinen yksi kaste, Ef.4:5)

Äänestä
  • Eihä tuon selvemmin voi asiata ilmaista.

    " Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat"

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eihä tuon selvemmin voi asiata ilmaista.

    " Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat"

    Minäkin noin ajattelen, terveisin Anu Saukko.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Eihä tuon selvemmin voi asiata ilmaista.

    " Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat"

    Se on miten sen ottaa. Sinä näet noissa sanoissa merkityksiä, joita niissä ei suomen kielessä ole. Näet niissä teologisen tulkinnan. Ulkopuoliselle nuo sanat eivät merkitse sitä samaa asiaa, jonka te kolminaisuusoppiin uskovat olette yhdessä sopineet niiden tarkoittavan. Ne eivät siis todista yhtään mitään muille kuin sinulle itsellesi ja kaltaisillesi "uskottelevaisille".

    Äänestä

Ei-helluntailainen kommentti:

Minun uskonnossani on mahdollista, että Jumala esiintyy/ilmestyy enkelinä, ihmisenä, palavassa pensaassa, puhuu aasin suulla, ja monenlaista muuta. Raamatussa puhutaan esim. Herran enkelistä, siis Jumalan ilmestymisestä enkelihahmoisena. Jeesus nimitti ilmeisesti kolminaisuuden Isä-persoonaa Voimaksi. On siis mahdollista ajatella, että Jumala esiintyy jossain voimana, energiana, ja jossain persoonan tavalla. Jumalasta käytetään Raamatussa myös sellaisia abstraktilta kuulostavia ilmaisuja kuin kuluttava tuli, tai valo.

Tämä monenlaisten nimitysten viidakko mahdollistaa vertailun eri uskontoihin ja oppisuuntiin. Että kyllä, Jumalasta ollaan jotain tietävinään eri uskonnoissa. Esim. hindu saattaa luterilaista evoluutiouskovaa paremmin puhua, että Jumala on luoja.

Minulla on tapana ajatella, että Jeesuksen henki on Pyhä henki (Room 8), ja Jumala on henki (Joh 4), ja Jeesuksen sanat ovat henki ja elämä (Joh 6). Joten yksi mahdollinen tulkinta on, että Jumalan sana vanhurskauttaa, pyhittää, herättää kuolleita, ym.

Äänestä
  • Ne hahmot ovat Jumalan enkekeitä, ei Isä Jumala ilmesty vaikka aasin hahmossa.
    Niistä kaiksista enkelin ilmestyksistä käytetäään sanaa Herra.

    Jumalalla on käytössä seitsemän erilaista Henkeä, jotka niitä asioita hoitaa.

    Taivas on Jumalan taivas, missä Jumala asuu. Ei sinne ole ihmisillä mitään asiaa mennä.

    1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen. [2. Moos. 33:20; Ps. 102:28, 104:2; Joh. 1:18]

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ne hahmot ovat Jumalan enkekeitä, ei Isä Jumala ilmesty vaikka aasin hahmossa.

    Joh.3: 13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

    Lahkosaarnaajien kertomukset taivaassa käymisestä ovat puuta heinää. Ei sellaisia valheita pidä uskoa.

    Äänestä

  • Jeesuksen kasteeseen helluntaina lähettämä lahja on nimeltään Totuuden Henki, koska Jeesuksen yksi nimistä on Totuus.
    Jeesusta tarkoittavia sanoja ovat Tie, Totuus ja Elämä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ne hahmot ovat Jumalan enkekeitä, ei Isä Jumala ilmesty vaikka aasin hahmossa.
    Niistä kaiksista enkelin ilmestyksistä käytetäään sanaa Herra.

    Jumalalla on käytössä seitsemän erilaista Henkeä, jotka niitä asioita hoitaa.

    Taivas on Jumalan taivas, missä Jumala asuu. Ei sinne ole ihmisillä mitään asiaa mennä.

    1. Tim. 6:16

    Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen. [2. Moos. 33:20; Ps. 102:28, 104:2; Joh. 1:18]

    Ei-helluntailainen kommentti:

    Jumala puhui aasin suulla Bileamille 4. Mooseksen kirjan luvussa 22. Itselleni tapahtui vastaavaa, kun isoisä nukahti television ääreen, pää kallistui taaksepäin, ja kuorsauksen keskeytti hetkeksi puhe, siinä sitä nyt on, kun televisiosta tuli jokin ajankohtainen asia, jota olin juuri ajatellut ja ihmetellyt. Jumala, totuuden henki saattaa puhua vaikka torven kautta. Jumalalle kaikki on mahdollista.

    En pidä kovin olennaisena nipottaa kolminaisuudesta, ja luokitella ihmisiä harhaoppisiksi sillä perusteella. Mutta jos Jeesuksen jumaluutta joku vastustaa, pidän sitä jotenkin outona. Jehovan todistajien uskonto on mielestäni eri uskonto kuin kristinusko, koska Jumalan inkarnaatio Jeesuksessa on olennaista kristinuskossa, ja sovituksen uhrin kelvollisuus ja arvokkuus sitä kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Jeesuksen kasteeseen helluntaina lähettämä lahja on nimeltään Totuuden Henki, koska Jeesuksen yksi nimistä on Totuus.
    Jeesusta tarkoittavia sanoja ovat Tie, Totuus ja Elämä.

    Höpöhöpö.
    Surkeita selityksiä olemattomasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Höpöhöpö.
    Surkeita selityksiä olemattomasta.

    Helluntailaisilta puuttuu kokonaan Totuuden Henki.

    Muita tämän maailman heikkoja alkeisvoimia heissä kyllä näyttäisi olevan.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Helluntailaisilta puuttuu kokonaan Totuuden Henki.

    Muita tämän maailman heikkoja alkeisvoimia heissä kyllä näyttäisi olevan.

    Pyhä Henki on Totuuden Henki

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Joh.3: 13 Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.

    Lahkosaarnaajien kertomukset taivaassa käymisestä ovat puuta heinää. Ei sellaisia valheita pidä uskoa.

    Kolmiyhteinen Jumala oli maaiiman luomisessa " Tehkäämme ihminen kuvaksemme."

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ei-helluntailainen kommentti:

    Jumala puhui aasin suulla Bileamille 4. Mooseksen kirjan luvussa 22. Itselleni tapahtui vastaavaa, kun isoisä nukahti television ääreen, pää kallistui taaksepäin, ja kuorsauksen keskeytti hetkeksi puhe, siinä sitä nyt on, kun televisiosta tuli jokin ajankohtainen asia, jota olin juuri ajatellut ja ihmetellyt. Jumala, totuuden henki saattaa puhua vaikka torven kautta. Jumalalle kaikki on mahdollista.

    En pidä kovin olennaisena nipottaa kolminaisuudesta, ja luokitella ihmisiä harhaoppisiksi sillä perusteella. Mutta jos Jeesuksen jumaluutta joku vastustaa, pidän sitä jotenkin outona. Jehovan todistajien uskonto on mielestäni eri uskonto kuin kristinusko, koska Jumalan inkarnaatio Jeesuksessa on olennaista kristinuskossa, ja sovituksen uhrin kelvollisuus ja arvokkuus sitä kautta.

    Ei se kristinuskokaan ole kovin olennaista. Jeesus ei tiennyt olevansa Jumala. Et löydä Raamatusta Jeesuksen sanomia sanoja, jossa hän sanoisi suoraan olevansa Jumala. Et myöskään löydä Raamatusta ainuttakaan kohtaa, jossa Jumala puhuttelisi Jeesusta Jumalana tai kutsuisi häntä Jumalaksi. Eikä kukaan koskaan keskustele Raamatussa Pyhän Hengen kanssa, niin kuin Jumalan kanssa puhutaan, eikä kukaan ikinä rukoile Pyhää Henkeä niin kuin Jumalaa rukoillaan.

    Muunlaiset tulkinnat ovat vain tulkintoja. Tai kuten sinä sanoisit, outoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Ei-helluntailainen:

    Jos Raamattua ajatellen luetaan, kyllä sieltä löytyy Jeesuksen puheesta vihjettä jumaluudesta esim. Joh 15 ilman Jeesusta ei voida mitään tehdä. Luukkaan evankeliumissa moneen kertaan nimitetään Jeesusta herraksi, niin kuin 2. Moos 20 puhuu Herrasta myös.

    Äänestä

Jeesus oli omituinen höpöttäjä.
Jeesuksen isä oli ilmeisesti Rooman sotilas.
Tarina ei kerro raiskattiinko Maria vai antoiko vähästään.

Äänestä
  • Hellareilla on monelaisia uskomuksia, koska tuntevat huonosti oikean Raamatun. Lukevat enemmän sitä Mormonin kirjaa ja Vartiotornilehteä.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Hellareilla on monelaisia uskomuksia, koska tuntevat huonosti oikean Raamatun. Lukevat enemmän sitä Mormonin kirjaa ja Vartiotornilehteä.

    Jallua ja Kallea salassa.

    Äänestä

Miten sitten kaikki kristilliset uskonnot opettavat että on kolmiyhteinen Jumala?
Onko Raamatussa oppi kolmiyhteisestä Jumalasta? Laittakaa se näkyville. Näin asia selviää kaikille.

Äänestä
  • Kolminaisuus on, mutta kolmiyhteistä jumalaa ei. Minua hämmentää kun sanotaan että Jeesus oli maan päällä ihminen ja jumala,mutta kuitenkin luopui jumaluudestaan, eihän molemmat voi pitää paikkaansa. Joko Jeesus oli ihminen tai sitten jumala ihmishahmossa. Kumpi?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Kolminaisuus on, mutta kolmiyhteistä jumalaa ei. Minua hämmentää kun sanotaan että Jeesus oli maan päällä ihminen ja jumala,mutta kuitenkin luopui jumaluudestaan, eihän molemmat voi pitää paikkaansa. Joko Jeesus oli ihminen tai sitten jumala ihmishahmossa. Kumpi?

    >>>Joko Jeesus oli ihminen tai sitten jumala ihmishahmossa. Kumpi?<<<

    Jeesus oli Jumala taivaassa ennen ihmiseksi tulemistaan.
    Hän jätti asemansa ja kirkkautensa Jumalana ja tuli ihmisen lihaan
    ihmiseksi, Ihmisen lihassa, ihmisenä, Hän on tietysti ihminen.

    Ikuisuudessa Hän on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka OLI vähän
    aikaa ihminen ja ON Jumala ikuisuudessa ja ON TULEVA hallitsemaan
    Jumalana tänne tellukselle.

    https://www.jumala-kanssamme.se/448537510/451158715
    https://www.jumala-kanssamme.se/448537510/448537517
    https://www.jumala-kanssamme.se/439624466/448369774

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Eikä tuommoisillakaan uskomuksilla ole niin kovin paljoa väliä. Kunhan nyt uskoo jonkun muun kuvitelmia Jeesuksesta, sehän on pääasia. Itsehän ei kannata Raamattua tutkia.

    Äänestä

Vai on isäsi yksitotinen? No kerro vaikka vitsi, ehkä saat sen nauramaan.

Äänestä

Areios taisi uskoa että Jeesus on Isän ensimmäinen luomus, eli Jumalasta alempi henkiolento.

Äänestä

>>>Jeesus sanoi selvästi, että hänen isänsä on yksin ainoa totinen Jumala.<<<

Jeesus sanoi selvästi paljon muutakin.
Jos otat vakavasti ja uskot yhden Jeesuksen Sanan,
otatko yhtä vakavasti ja uskot muutkin Jeesuksen Sanat?

Olen kirjoittanut aiheesta tällä palstalla lukuisia kirjoituksia
ja osallistunut ehkä satoihin kolminaisuutta käsitteleviin
ketjuihin. Joskus tuntuu turhauttavalta vastata näihin
jatkuviin samaa kysyviin ja ihmetteleviin ketjuihin.

Jos joku on kiinnostunut vastineestani, voit käydä lukemassa
kolminaisuus aiheisia tekstejäni sekä opetuskirjoitus
tekstejä. Siellä käy ilmi mitkä tekstit käsittelevät kolminaisuutta
tai Jeesuksen persoonaa. Kolminaisuuden ymmärtäminen
alkaa Jeesuksen Kristuksen tuntemisesta. Ja Jeesus Kristus
on sivustollani päähenkilö. Jeesuksessa Kristuksessa löydät
ja opit tuntemaan Jumalaa.

https://www.jumala-kanssamme.se/

Mvh J- K

Äänestä

On olemassa vain yksi Jumala eli siis isä!

https://mega.nz/file/1ARhWQ5A#CHEFDmmwmWMXKWkL14A8VT7hIYMDWEqwX_v83x_Wd-A

Mutta on olemassa myös Jumalallinen PERHE joka jakaa saman Jumaluuden isän kanssa perustuen isän omaan sallimukseen.

https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-15.png

Jeesus eli siis Yeshua tai Yahushua on siis isän POIKA! Poikana hän jakaa saman kunnian ja voiman isänsä kanssa mutta isä on ainoa oikea Jumaluus!

https://tomialatalo.files.wordpress.com/2023/12/image-14.png

Äänestä
  • Kolme eri Persoonaa, mutta kaikki toimivat yhden ja saman tahdon mukaisesti.
    Kaikki ovat sidottuja Jumalan lakiin ja sanaan.
    Jeesus puhui maan päällä vain sen minkä on kuullut Isänsä puhuvan.
    Pyhä Henki on Jumalan Henki.
    Ei mikään irrallinen hurmoshenki, mikä hellareita nurin viskoon lahkokellareissa.

    1.Joh.5
    6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
    7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat.
    8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kolme eri Persoonaa, mutta kaikki toimivat yhden ja saman tahdon mukaisesti.

    Saatana pyrkii erottamaan yhteenkuuluvat asiat toisistaan.

    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen se pyrkii erottamaan toisistaan.

    Kolmiyhteisenä Jumalana esiintyminen on vaikeata itse Saatanallekin.

    Siksi Saatana esiintyy erikseen Jumalana, erikseen Jeesuksena, erikseen Pyhänä Henkenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kolme eri Persoonaa, mutta kaikki toimivat yhden ja saman tahdon mukaisesti.
    Kaikki ovat sidottuja Jumalan lakiin ja sanaan.
    Jeesus puhui maan päällä vain sen minkä on kuullut Isänsä puhuvan.
    Pyhä Henki on Jumalan Henki.
    Ei mikään irrallinen hurmoshenki, mikä hellareita nurin viskoon lahkokellareissa.

    1.Joh.5
    6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
    7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat.
    8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    Jos kolme persoonaa toimii tismalleen samalla tavalla, niin miksi heitä tarvii olla kolme. Eikö yksi riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos kolme persoonaa toimii tismalleen samalla tavalla, niin miksi heitä tarvii olla kolme. Eikö yksi riitä?

    Yksin olisi tylsää. Kun on kolme, niin voi rupatella muiden kanssa. Paitsi että Pyhä henki ei puhu Isälle eikä Pojalle eivätkä nämä puhu Pyhälle hengelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Yksin olisi tylsää. Kun on kolme, niin voi rupatella muiden kanssa. Paitsi että Pyhä henki ei puhu Isälle eikä Pojalle eivätkä nämä puhu Pyhälle hengelle.

    Katsoin jotakin luentoa youtubesta kolminaisuudesta, siinä puhuja selitti että Isää ja Poikaa ei erota toisistaan muu asia kuin eri tehtävät. Samassa kuitenkin todettiin että molemmat ovat esim.luojia ja lunastajia, eihän tuossa ole päätä eikä häntää että kaikki kolme persoonaa tekee tismalleen samat asiat, eihän siihen todella tarvitse silloin kolmea vaan riittää yksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sinun "uskosi" rajoittuu siihen, mitä voit omalla älykkyydelläsi
    käsittää. Kristinuskossa usko Jumalaan ei perustu järjen päätelmiin.
    Eikä kristinuskon Raamatun Jumalaa opita tuntemaan järjen kautta.

    Kristinuskon Jumala on ilmoittanut itsensä Jeesuksessa Kristuksessa.
    Sinulla tulee olla elävä suhde Jeesukseen Kristukseen. Vasta sen
    jälkeen sinä voit alkaa tutustumaan Jumalaan ja tulla tuntemaan
    Häntä. Hän ilmoittaa itsensä mielellään sinulle mutta ei ohi
    Jeesuksen Kristuksen.

    Jumala tulee siis sinun elämääsi ja kertoo itsestään sinulle kun
    sinä tulet Herran Jeesuksen Kristuksen luokse ja uskot Hänen
    ristin sovitustyönsä sinun hyväksesi. Silloin sinä opit tuntemaan
    Jumalaa Hänen itsensä opettamana. Ihminen ei voi opettaa sinulle
    Jumalan tuntemista ellei Jumala opeta sinua.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tuota samaa olet jankannut joka ketjussa ja suoraan sanottuna se on uskolla manipulointia.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Tuota samaa olet jankannut joka ketjussa ja suoraan sanottuna se on uskolla manipulointia.

    Joko sinä käsität, että sinun tulee elää henkilön kanssa,
    jonka tahdot tuntea hyvin. Jos et ole koskaan tavannut
    Mattia, tuskimpa tunnet häntä. Mutta jos olet Matin
    kanssa tekemisissä päivittäin, sinä voit jopa väittää
    tunteasi hänet ja puhut totta.

    Sama sääntö pätee myös Jumalaan. Jumala on
    tullut tänne Tellukselle Jeesuksessa Kristuksessa.
    Hänessä asuu koko jumaluus ruumiillisesti lihassa.
    Hän elää tänä päivänä täällä Pyhässä Hengessä ja
    Jumalasta tulleessa Sanassa. Siksi sinä ja minä
    voimme kohdata Hänet.

    Hänessä, Jeesuksessa Kristuksessa, sinä ja minä opimme
    tuntemaan Jumalaa. Mutta se edellyttää, että me tulemme
    Hänen luokseen ja otamme Hänet vastaan siksi joka Hän on;
    Herra ja Vapahtaja.

    Jos sinä kuitenkin elät erossa Hänestä, sinä et voi tulla
    tuntemaan Häntä. Tämä pitäisi olla selviö. Siksi tälläkin
    palstalla monet kyselevät, mutta eivät koskaan pääse
    tuntemaan Jumalaa koska eivät ole tulleet Hänen
    luokseen.

    Miten on sinun kanssasi? Oletko kyselevä ihminen
    joka ei tahdo tulla Jeesuksen luokse mutta tahtoisi
    tietoa Hänestä ohi Hänen itsensä? Se ei ole mahdollista.

    Sain kerran jokunen vuosi sitten aiheesta tällaisia
    ajatuksia ja pränttäsin sen nettiin sivustolleni.

    https://www.jumala-kanssamme.se/439625207/439657387

    Mvh J - k

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Katsoin jotakin luentoa youtubesta kolminaisuudesta, siinä puhuja selitti että Isää ja Poikaa ei erota toisistaan muu asia kuin eri tehtävät. Samassa kuitenkin todettiin että molemmat ovat esim.luojia ja lunastajia, eihän tuossa ole päätä eikä häntää että kaikki kolme persoonaa tekee tismalleen samat asiat, eihän siihen todella tarvitse silloin kolmea vaan riittää yksi.

    >>>eihän tuossa ole päätä eikä häntää että kaikki kolme persoonaa tekee tismalleen samat asiat, eihän siihen todella tarvitse silloin kolmea vaan riittää yksi.<<<

    Kirjoittaessasi tuota tekstiä, "mukanasi" oli kirjoittamassa
    sinun henki, sielu ja ruumis. Vai minkä näistä jätät itsestäsi pois?

    1 Tess 5: 23 "Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan,
    ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne
    nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
    tulemukseen."

    Jos jätät pois hengen, sinä et ole koko ihminen.
    Jos jätät pois sielun, sinä olet kuollut ruumis.
    Jos jätät pois ruumiisi, sinä olet sielu ja henki ilman ruumista.

    Et voi heittää narikkaan mitään näistä kolmesta ja olla se
    ihminen, joka sinä nyt olet.

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ihmisessä ei ole mitään aineetonta henkeä tai sielua, joka olisi itsestään tietoinen ruumiin ulkopuolella tai ruumiista ja toimivista aivoista riippumatta.

    Ihmisen tietoisuus on kokonaan riippuvaista toimivista aivoista ja ruumiista aisteineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kolme eri Persoonaa, mutta kaikki toimivat yhden ja saman tahdon mukaisesti.
    Kaikki ovat sidottuja Jumalan lakiin ja sanaan.
    Jeesus puhui maan päällä vain sen minkä on kuullut Isänsä puhuvan.
    Pyhä Henki on Jumalan Henki.
    Ei mikään irrallinen hurmoshenki, mikä hellareita nurin viskoon lahkokellareissa.

    1.Joh.5
    6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
    7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat.
    8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    Missäs on sanottu, että Pyhä Henki olisi oma itsenäinen muista erottuva persoonansa? Ei ainakaan Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Missäs on sanottu, että Pyhä Henki olisi oma itsenäinen muista erottuva persoonansa? Ei ainakaan Raamatussa.

    Raamatussa ei sanota sitä, että pedofilia olisi syntiä. No, onko se?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Missäs on sanottu, että Pyhä Henki olisi oma itsenäinen muista erottuva persoonansa? Ei ainakaan Raamatussa.

    Pyhä henki ei koskaan juttele isän ja pojan kanssa, sitä ei rukoilla, siltä ei lähetetä terveisiä, se ei istu valtaistuimella, sille ei osoiteta kiitosta ja ylistystä eikä anneta kunniaa, Jumala jakaa sitä tahtonsa mukaan ja voitelee sillä, ja siitä käytetään kreikankielisessä Uudessa testamentissa demonstratiivipronominia (tämä; se) persoonapronominin sijasta (hän).

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Ihmisessä ei ole mitään aineetonta henkeä tai sielua, joka olisi itsestään tietoinen ruumiin ulkopuolella tai ruumiista ja toimivista aivoista riippumatta.

    Ihmisen tietoisuus on kokonaan riippuvaista toimivista aivoista ja ruumiista aisteineen.

    Näyttää siltä, että sinä et usko Raamatun Kirjoituksia.
    Koska sinä et usko, sinä et tiedä. Uskon kautta Raamatun
    Kirjoituksiin Jumala kertoo meille totuutta.

    Ihmisessä on sielu. Sielu on se ihminen, joka sinä ja minä
    olemme. Sielussamme on esim. tunne-elämämme.
    Sielussamme me kärsimme ahdistusta, tuskaa, pelkoa tai
    koemme iloa ja hyviä tuntemuksia.

    Emme ole pelkkä ruumis, keho. Olemme henki,
    sielu ja ruumis. Näistä kolmesta "osasta" koostuu koko
    ihminen. Tämän kertoo Jumala sinulle ja minulle Raamatun
    teksteissä.

    Oletko muuten kuullut sanottavan kuolleesta ihmisestä:
    "Siltä lähti henki", tai joltakin "otetaan henki pois".

    Tiede on tutkinut, mitä tapahtuu ihmiselle hänen kuolinhetkessä.
    Kuolevia ihmisiä on pantu erittäin herkän vaan päälle makaamaan,
    Kun he henkäisevät viimeisen kerran ja sydän pysähtyy, on todistettu,
    että ihminen kevenee muutaman kymmenen grammaa. Ihmisen
    kehosta siis poistuu jotakin. Mikä se on, joka jättää kehon kun se
    kuolee? Raamatun mukaan SIELU!

    Sinä ja minä olemme siis sielu, joka asuu kehossamme.
    Sielumme on ikuinen koska se on ikuisesta Jumalasta Jumalan luoma.

    1 Tess 5: 23 "Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan,
    ja säilyköön koko teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne
    nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
    tulemukseen."

    Mvh J - K

    Äänestä

Saatana esiintyy Jumalana.

2. Tess. 2:4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

Saatana esiintyy Jeesuksena

Matt. 24:24

Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.

Saatana esiintyy Pyhänä Henkenä.

1. Joh. 4:1

Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

Jer. 29:26

'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina.

Äänestä

Saatana on latinaksi Diabolos, verbi diabollo, mikä tarkoittaa erottaa yhteenkuuluvat asiat erileen toisistaan hajottaakseen ja särkeäkseen ne.

Saatana erottaa toisistaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

Saatana erottaa toisistaan kasteen Hengen ja veden ja sovintoveren erillisiksi asioiksi.

1.Joh.5
6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat.
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

Äänestä

Aloittaja edustaa Jehovan todistajia, jotka ei kuulu kristinuskoon.
Olen keskustellut heidän kanssaan: "Jeesus sanoi Isä on suurempi (eivät ymmärrä että Jeesus sanoi sen alennetussa, lihansa päivinä), ja Pyhä Henki ei ole persoona".
Kuitenkin Raamattu opettaa; älkää saattako murheelliseksi Pyhää Henkeä.
Jeesus sanoi; Isä ja minä olemme yhtä.
Ja Johanneksen evankeliumissa Jeesus käyttää jopa kymmeniä kertoja itse olevan Jumala: "minä olen" nimitystä.

Äänestä
  • Jumala, Pyhä Henki, Jeesus ovat eri Persoonia, mutta toimivat saman tahdon mukaisesti ja ovat sidottuja Jumalan lakiin. Ei niillä mitään omia lakeja ole, kuten hellarit eksyttää.

    Äänestä

  • Jos Jeesus sanoi sen lihansa päivinä eli ihmisenä, niin silloin Jeesus ei mitenkään voinut olla Jumala maan päällä. Miksi hänestä pitää väkisin tehdä jumala, kun kerran itse luopui jumaluudestaan ihmiseksi tullessaan?

    Äänestä

  • Ego eimi, Minä olen, on ihan tavallinen kreikankielen ilmaisu, jota ovat käyttäneet kaikki siihen aikaan eläneet ihmiset. Mutta eihän Jeesus puhunut kreikkaa vaan arameaa. Ei se silläkään kielellä mikään Jumalaksi tunnustautumisen tapa ollut vaan ihan arkikieltä.

    Johanneksen evankeliumi:
    9:8 Silloin naapurit ja ne, jotka ennen olivat nähneet hänet kerjääjänä, sanoivat: ”Eikö tämä ole se, joka istui ja kerjäsi?”
    9:9 Toiset sanoivat: ”Hän se on”, toiset sanoivat: ”Ei ole, vaan hän on hänen näköisensä.” Hän itse sanoi: ”Minä se olen.” (EGO EIMI)

    Apostolien teot:
    26:29 Mutta Paavali sanoi: ”Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen (EGO EIMI), näitä kahleita lukuun ottamatta.”

    Markuksen evankeliumi:
    13:6 Monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä se olen’ (EGO EIMI), ja he eksyttävät monta.

    Aika monta Jumalaa on jo Uudessa testamentissa, jos sanojen EGO EIMI sanominen tekee ihmisestä Jumalan. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ego eimi, Minä olen, on ihan tavallinen kreikankielen ilmaisu, jota ovat käyttäneet kaikki siihen aikaan eläneet ihmiset. Mutta eihän Jeesus puhunut kreikkaa vaan arameaa. Ei se silläkään kielellä mikään Jumalaksi tunnustautumisen tapa ollut vaan ihan arkikieltä.

    Johanneksen evankeliumi:
    9:8 Silloin naapurit ja ne, jotka ennen olivat nähneet hänet kerjääjänä, sanoivat: ”Eikö tämä ole se, joka istui ja kerjäsi?”
    9:9 Toiset sanoivat: ”Hän se on”, toiset sanoivat: ”Ei ole, vaan hän on hänen näköisensä.” Hän itse sanoi: ”Minä se olen.” (EGO EIMI)

    Apostolien teot:
    26:29 Mutta Paavali sanoi: ”Toivoisin Jumalalta, että, olipa vähällä tai paljolla, et ainoastaan sinä, vaan myös kaikki te, jotka minua tänään kuulette, tulisitte semmoisiksi, kuin minä olen (EGO EIMI), näitä kahleita lukuun ottamatta.”

    Markuksen evankeliumi:
    13:6 Monta tulee minun nimessäni sanoen: ’Minä se olen’ (EGO EIMI), ja he eksyttävät monta.

    Aika monta Jumalaa on jo Uudessa testamentissa, jos sanojen EGO EIMI sanominen tekee ihmisestä Jumalan. :)

    JHWH nimi tarkoittaa minä olen mikä olen. Jeesus nimi tarkoittaa immanuel. Kumpikaan ei ole nimi, vaan nimen tarkoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    JHWH nimi tarkoittaa minä olen mikä olen. Jeesus nimi tarkoittaa immanuel. Kumpikaan ei ole nimi, vaan nimen tarkoitus.

    YHWH (englanniksi translitteroituna) nimi on suomeksi "hän on". Se on arkaaisen heprean olla-verbin yksikön maskuliinin kolmannen persoonan preesens muoto (hän on).

    ehjee asher ehjee on suomeksi "minä olen se joka minä olen". Tämän enkeli sanoi nimekseen Moosekselle. 2Moos 3:1-14

    Kun enkeli puhui Jumalan nimessä hänen edustajanaan, niin hän käytti minä pronominia.

    Kun Israel puhuu Jumalasta, niin se käyttää hän-pronominia (hän on).

    Jumala on se, joka hän on. On ollut, on ja on oleva: Herra Kaikkivaltias.

    Tällä tavalla Jumalan nimi kuvaa sitä, mikä ja millainen Jumala on. Hän on "tosi olevainen". Kaiken alku ja luoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    no entäs miksi jätit pois 2 Moos. 3 : 15 - 16.

    kuka on Herra Jumala

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    YHWH (englanniksi translitteroituna) nimi on suomeksi "hän on". Se on arkaaisen heprean olla-verbin yksikön maskuliinin kolmannen persoonan preesens muoto (hän on).

    ehjee asher ehjee on suomeksi "minä olen se joka minä olen". Tämän enkeli sanoi nimekseen Moosekselle. 2Moos 3:1-14

    Kun enkeli puhui Jumalan nimessä hänen edustajanaan, niin hän käytti minä pronominia.

    Kun Israel puhuu Jumalasta, niin se käyttää hän-pronominia (hän on).

    Jumala on se, joka hän on. On ollut, on ja on oleva: Herra Kaikkivaltias.

    Tällä tavalla Jumalan nimi kuvaa sitä, mikä ja millainen Jumala on. Hän on "tosi olevainen". Kaiken alku ja luoja.

    "YHWH (englanniksi translitteroituna) nimi on suomeksi "hän on"."

    "Hän on" on hebreaksi Jehovah.

    Äänestä

Jumala nauraa lahkolaisille , jotka väittävät, että Jumalan lait on kumottu ja nyt vaan hurmostellaan ja kaatuillaan ja puhutaan sekavia. Ollaan laista vapaita.

"Me heitämme pois ikeemme, katkomme orjuuden kahleet!
Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä."

Äänestä

Jeesus sanoi selvästi, että hänen isänsä on yksin ainoa totinen Jumala.

Kuka, mikä ja millainen on Jeesus?

On Isä totinen,siis järkähtymätön koska hän on luonut kaiken.
Isä on meidän ihmisten luoja ja Rakastaa meitä.
Kuten Kristus on sanonut :Rakkaus on ja pysyy,se voittaa kaiken !

Jeesus Kristus on inkarnaatiossa syntynyt,siis hengen välityksellä ja on tullut taisvaasta,sieltä minne meidänkin pitää mennä kun oppimme ja aika on täyttynyt.
(kukaan ei sinne pääse suoraan).
Kristustuksen sanoma oli : RAKKAUS !
Se pitää niin paljon sisällään ja kannattaa lukea tehdä sitä !
Ei pidä antaa kirkon tai lahkojen sotkea pelolla RAKKAUTTA !

Äänestä
  • Siis se että Jeesus syntyi Isästä, tarkoittaakin sitä että ihmisJeesus syntyi Isästä eikä sitä että Jeesus syntyi iänkaikkisuudessa Isästä? Jos näin on, niin oliko Jeesus Isä silloin kun oli Sana, Jumalan luona iänkaikkisuudessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Siis se että Jeesus syntyi Isästä, tarkoittaakin sitä että ihmisJeesus syntyi Isästä eikä sitä että Jeesus syntyi iänkaikkisuudessa Isästä? Jos näin on, niin oliko Jeesus Isä silloin kun oli Sana, Jumalan luona iänkaikkisuudessa?

    Raamatussa ei muuten lue että Jeesus syntyi Isästä. Se on vasta kirkkoisien teksteissä kirjoitettu Jumala Jumalasta, valo valosta ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Raamatussa ei muuten lue että Jeesus syntyi Isästä. Se on vasta kirkkoisien teksteissä kirjoitettu Jumala Jumalasta, valo valosta ym.

    Raamatussa ei myöskään lue, että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
    Mutta Raamatusta voimme lukea, että Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Kaikki ihmiset eivät automaattisesti käsitä lukemaansa Raamatun tekstiä.
    Monesti ihminen tarvitsee jonkun toisen selittämään ja niin avamaan tekstiä.

    Filippos selitti hoviherralle Raamattua:

    Apt 8:29 -35 "Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja".
    Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?" Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
    Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi; ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa.
    Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois. Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä." Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta."

    Paavali selitti Raamatun Kirjoituksia:

    Apt 17:2 "Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista, selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus"."

    Jeesus selitti Raamatun Kirjoituksia:

    Luuk 24:25-27 "Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.rofeetat ovat puhuneet! "

    32 "Ja he sanoivat toisillensa: "Eikö sydämemme ollut meissä palava, kun hän puhui meille tiellä ja selitti meille kirjoitukset?""

    Mvh J - K

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Siis se että Jeesus syntyi Isästä, tarkoittaakin sitä että ihmisJeesus syntyi Isästä eikä sitä että Jeesus syntyi iänkaikkisuudessa Isästä? Jos näin on, niin oliko Jeesus Isä silloin kun oli Sana, Jumalan luona iänkaikkisuudessa?

    >>>Siis se että Jeesus syntyi Isästä, tarkoittaakin sitä että ihmisJeesus syntyi Isästä eikä sitä että Jeesus syntyi iänkaikkisuudessa Isästä? Jos näin on, niin oliko Jeesus Isä silloin kun oli Sana, Jumalan luona iänkaikkisuudessa?<<<

    Jeesus on Jumalan Sana, joka on Jumalasta.
    Jumalan Sana syntyy Jumalasta aivan niin kuin
    sinun sana syntyy sinusta.

    Mutta Jumalan ja ihmisen; sinun ja minun, ero on siinä,
    että me ihmiset olemme luotuja olentoja ja Jumalan on
    Luoja. Meidän alkumme on munasolun hedelmöittymisessä
    ja meidän sanamme alku on siinä hetkessä kun me sanoimme
    ensimmäisen sanan.

    Isä ja äiti odottavat suurella mielenkiinnnolla koska
    heidän vauvansa sanoo se ensimmäisen sanan ja mikä
    sana se mahtaa olla.

    Siis meidän itsemme alkuperä on tietyssä hetkessä ja päivässä
    samoin kuin meidän ensimmäisen sanamme syntymä, ja sen
    kaiuttua ilmoille, on yksi hetki ja päivä. Isä ja äiti voivat kertoa
    missä hetkessä heidän pienokaisensa sanoi se ensimmäisen
    sanan.

    Jumala ei ole syntynyt mistään eikä koskaan koska Hän on
    aina ollut ja tulee aina olemaan. Hän on iankaikkinen. Ymmärrän,
    että tämä on ihmisjärjelle käsittämätön yhtälo mutta Jumala on
    aina ollut vaikka ihminen ei sitä käsittäisikään.

    Jumala on myös täydellinen, ei Hänessä ole mitään vajavuutta,
    ei virhettä eikä puutetta. Koska näin on, Jumala on AINA kyennyt
    puhumaan ja on AINA puhunut.

    Jumalan Sana on näin ollen syntynyt silloin kun Jumala
    sanoi sen ensimmäisen Sanan, Ja koska Jumala sanoi
    sen ensimmäisen Sanan, sitä ei kukaan voi kertoa.
    Ymmärrämme, että Jumalan Sana on ollut yhtä kauan
    olemassaolossa kuin Jumala itse. Siksi Jeesus Kristus
    on iankaikkisuudesta asti aina ollut olemassaolossa.

    Koska Jumala on ollut ilman Sanaa? Onko Jumala kehittynyt
    puhekyvyttömästä puhekykyiseksi vai miten on?

    Mikäli Jumala olisi joskus ollut puhekyvytön ilman Sanaa, Hän ei
    olisi täydellinen Jumala, eikä Hän olisi aina ollut olemassaolossa
    vaan Hänelläkin olisi alku, josta Hän olisi sitten kehittynyt
    puhekykyiseksi yksilöksi. Silloin Raamattu olisi ristiriidassa
    itsensä kanssa.

    https://www.jumala-kanssamme.se/448537510/448537531

    Mvh J - K

    Äänestä

luomiskertomuksessa on kaksi jumalaa.

1 Moos 1 : 1 - 1 Moos 2 : 3 Jumala...tuntematon
jonka nimeä ei mainita. Tuon nimi mainitaan vasta Joh. evankeliumissa luku 1 : 1-18.

Toinen jumala on nimeltään Herra, joka alkaa 1 Moos 2 : 4 , jossa on Herra Jumala. tuo jumala on läpi koko Raamatun.

Äänestä

Hebrean kielessä ko. sanonta olisi, joka on yksi Jumala.

Äänestä
  • Joh 10:30 Minä ja Isä olemme yksi."
    - STLK

    Äänestä

  • Jesajan kirja profetoi, että Isä Jumala syntyy poikalapseksi.

    Jes 9:5 Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.

    Jeesuksen sanojen mukaan, joka on nähnyt hänet, on nähnyt Isän. Jeesus sanoi olevansa Isä.

    Joh 14:8 Filippus sanoi hänelle: "Herra, anna meidän nähdä Isä, muuta emme pyydä."
    9 Jeesus vastasi: "Etkö sinä, Filippus, tunne minua, vaikka olen jo näin kauan ollut teidän seurassanne? Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän. Kuinka voit sanoa: 'Anna meidän nähdä Isä'?
    10 Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa? Kun puhun teille, en puhu omissa nimissäni: Isä on minussa, ja minun tekoni ovat hänen tekojaan.

    Äänestä

Jeesus on Vanhan testamentin Jahve ja Isä.

Jeesus on tappanut ja käskenyt tappaa.

Miksi Jeesuksesta annetaan väärä kuva seurakunnissa?

Äänestä
  • Yllä olevan kommentin on tehnyt nimimerkki "Henki", joka on tunnustuksellinen saatananpalvoja ja vaarallinen sekopää. Hän on ottanut käyttöön myös uuden nimimerkin "imbecille".

    Asiasta on esitetty pitävät todisteet täällä:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17992903/jeesuksen-synnittomyys---osa-3#comment-122835492

    Nimimerkki "Henki" on tullut tänne vain provosoimaan uskovia ja myös kiihottamaan adventisteja ja juutalaisia (toraisteja) vastaan. Hänellä on hillitön tarve vääristellä toisten sanomisia ja valehdella.

    Hänen kommentteja ei kannata lukea eikä hänen kanssa kannata keskustella ollenkaan.

    Perkeleen Temppeli ry on aktivoitunut ja alkanut levittää somessa kaikenlaista valheita.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18177859/perkeleen-temppeli-ryta-johtaa-kirjastonhoitaja-henri-hiljander

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Yllä olevan kommentin on tehnyt nimimerkki "Henki", joka on tunnustuksellinen saatananpalvoja ja vaarallinen sekopää. Hän on ottanut käyttöön myös uuden nimimerkin "imbecille".

    Asiasta on esitetty pitävät todisteet täällä:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17992903/jeesuksen-synnittomyys---osa-3#comment-122835492

    Nimimerkki "Henki" on tullut tänne vain provosoimaan uskovia ja myös kiihottamaan adventisteja ja juutalaisia (toraisteja) vastaan. Hänellä on hillitön tarve vääristellä toisten sanomisia ja valehdella.

    Hänen kommentteja ei kannata lukea eikä hänen kanssa kannata keskustella ollenkaan.

    Perkeleen Temppeli ry on aktivoitunut ja alkanut levittää somessa kaikenlaista valheita.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18177859/perkeleen-temppeli-ryta-johtaa-kirjastonhoitaja-henri-hiljander

    Miksi copy pasteat samaa roskapostia ja puutut henkilöön, mutta et kommentoi millään tavalla itse asiaan?

    Eikö Jeesus olekin sinun mielestäsi Jahve, joka tappoi ja käski tappaa?

    Ja sinähän tappaisit itsekin, jos Mooseksen laki olisi Suomen laki. Tappaisit kristittyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Pirun kanssa ei pidä keskustella.

    Äänestä

  • Hyvä kysymys, miksi Jeesus on glorifoitu rauhan ruhtinaaksi jos uskotaan että hän oli VT:n Jhvh?

    Äänestä

Kolmiyhteinen Jumala ilmoitettiin jo maailman luomisessa. " TEHKÄÄMME ihminen kuvaksemme."

1Äänestä
  • Ja missä tuossa on kolme? Siinä oli Jumala ja Jumalan henki. eli kaksi.

    Äänestä

Aloitus on jumalaton.Herjaajan tekemä.

Äänestä
  • Aloitus on Raamatun mukainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kolmiyhteisen jumalan oppi on muodostunut vähän kerrassaan 100–400 -luvuilla varhaisten kirkkoisien ja katolisen kirkon kirkolliskokousten päätösten kautta. Profeetat, Jeesus ja apostolit uskoivat vielä yhteen ainoaan Jumalaan, joka on meidän taivaallinen isämme ja Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä. Jeesus sanoi tämän asian selvästi:

Johanneksen evankeliumi:
5:43 Minä olen tullut isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.
5:44 Kuinka te voisitte uskoa, te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toiseltanne, ettekä etsi sitä kunniaa, mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala?

17:3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen kristuksen.

Jeesus sanoi selvästi, että hänen isänsä on yksin ainoa totinen Jumala.

Kuka, mikä ja millainen on Jeesus? Ihminen hän aivan varmasti on, mutta onko hän sen lisäksi jotakin muuta? Enkeli tai jokin muu isää alempi taivaallinen henkiolento?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu