Putinhan se ajoi Suomen Natoon, ei käy kiistäminen

Ja jos asiasta olisi ollut kansanäänestys, niin ehdottomasti kansan suurin osa olisi ollut Nato-jäsenyyden kannalla - ei epäilystä. Kun jopa vasliitto käänsi takkinsa ja kannatti jäsenyyttä.

Jokainen tolkun ihminen tietää, että Putinin sanoihin ja lupauksiin ei ole luottamista. Hän ei ollut hyökkäämässä Ukrainaan, sitten hyökkäsi.

Jokainen venäjämielinen on roskaa, heitä ei voi sanoa ihmisiksi. Toivottavasti elämänsä on niin surkeaa ja kurjaa kuin mahdollista.
13184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Suomen venäjämieliset pitäis lopettaa kuin vesikauhuiset koirat.

Äänestä
  • 👍👍👍

    Äänestä

Venäjä lupasi taata Ukrainan alueellisen koskemattomuuden ja rajat, mikäli Ukraina luopuu ydinaseistaan. Näin sovittiin Budabestin sopimuksessa.

Ukraina noudatti sopimusta ja luovutti pois kaikki ydinaseensa. Onko Venäjä noudattanut sopimusta? Siellähän se parhaillaan rikkoo törkeästi Ukrainan alueen koskemattomuutta ja siirtelee Ukrainan rajoja mieleisikseen.

Venäläisiin voi luottaa vain yhdessä ainoassa asiassa, eli siinä että venäläiset valehtelevat ja petkuttavat aina. Ainoa asia missä Venäjä ei koskaan petä.

Äänestä

Ei ajanut, nopeutti kylläkin.

Äänestä

Suomikin olisi voinut olla kohteena, mutta ei enää.

Äänestä
  • 😂Teinin lätinää.

    Äänestä

25. 2. 2022 Putin perusteli erikoisoperaatiota natsien tuhoamisella, ja joukkomurhan estämisellä.
Taitaa vieläkin Putinilla olla samat tavoitteet, juutalaispresidentin maassa. Tosin Putinilta on kuultu monia muitakin syitä hyökkäyssodalleen.
Ukrainalle on tärkeää, että maa alkaa käydä neuvotteluja liittymisestä Euroopan Unioniin. NATOn liittymisneuvottelut käydään myöhemmin. Ne ovat myös viestejä Putinille, että etupiiriajattelun ajat ovat olleet, ja menneet. Jokainen maa tekee omat ratkaisunsa, mihin haluavat kuulua.

Äänestä

Miten olisi oma liputuspäivä Putinille.

Hän yhdisti suomalaiset ja sai meidät vihdoin liittymään natoon.

Äänestä

Suomi ajoi Putinin hyökkäämään Venäjän turvallisuuden vuoksi Ukrainaan ilmoittamalla pääministeri Marinin suulla Suomen nato-opttiosta.
Suomen johtajat ovat ajaneet koko maailman sodan partaalle sekä sen lisäksi tuhonneet mm. Suomen hiilinielut.

Äänestä

VMP!

Äänestä

Oli vain sopiva tekosyy tarttua tilaisuuteen kun Naton oven kahvassa oli ensin roikuttu vuosikaudet.
Ukrainan tilanteella ei ollut yhtään mitään tekemistä Suomen kanssa.

Äänestä

Jenkkien paskapuheet, aivopesu se paras kuin almamedian lehtitalolla.

Äänestä

Venäläisillä on aina keksitty syy hyökätä.
Yleensä se on ollut venäläisväestön suojelutarve.
Siitä viisastuneena pitäkäämme venäläisväestö mahdollisimman pienenä. Koskee myös kaksoiskansalaisia, koska hekin ovat vain venäläisiä.
Putinin vastustajat voivat liittoutua ja toimia maan sisällä ottamalla riskejä maan vapauttamiseksi diktaattorista. Vain sisäinen vallankumous saa kansan taakseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja jos asiasta olisi ollut kansanäänestys, niin ehdottomasti kansan suurin osa olisi ollut Nato-jäsenyyden kannalla - ei epäilystä. Kun jopa vasliitto käänsi takkinsa ja kannatti jäsenyyttä.

Jokainen tolkun ihminen tietää, että Putinin sanoihin ja lupauksiin ei ole luottamista. Hän ei ollut hyökkäämässä Ukrainaan, sitten hyökkäsi.

Jokainen venäjämielinen on roskaa, heitä ei voi sanoa ihmisiksi. Toivottavasti elämänsä on niin surkeaa ja kurjaa kuin mahdollista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu