Siis niinkuin otsikossa lukee, niin osaatteko sanoa anteeksi, jos olette loukanneet toista?
Jos ette sano, niin miksi?
Eikö oma tunto yhtään kolkuttele?
Itse pyydän anteeksi.
Haluan olla sovussa, koska riidoissa olo kuluttaa ihmistä.En halua tahallani ketään loukata.
Itselläni on yksi lähisukulainen, jonka kanssa joudun olla tekemisissä.
Hän loukkaa jatkuvasti sanoillaan ja teoillaan toisia, ei kaikkia vaan meitä lähisukulaisia.
Mä en millään jaksa häntä. Ikinä ei pyydä anteeksi tai ole edes sen oloinen, että häntä harmittaisi
kun muut loukkaantuu.Olen joutunut aloittaa seronilin syönnin, ahdistaa kun joku voikin olla niin kylmä ja tunteeton.
Ei yhtään auta jos hänelle sanoo asiat niinkuin ne on. Koska hän haluaa olla "sellainen herra=kuningas"
Jos ette sano, niin miksi?
Eikö oma tunto yhtään kolkuttele?
Itse pyydän anteeksi.
Haluan olla sovussa, koska riidoissa olo kuluttaa ihmistä.En halua tahallani ketään loukata.
Itselläni on yksi lähisukulainen, jonka kanssa joudun olla tekemisissä.
Hän loukkaa jatkuvasti sanoillaan ja teoillaan toisia, ei kaikkia vaan meitä lähisukulaisia.
Mä en millään jaksa häntä. Ikinä ei pyydä anteeksi tai ole edes sen oloinen, että häntä harmittaisi
kun muut loukkaantuu.Olen joutunut aloittaa seronilin syönnin, ahdistaa kun joku voikin olla niin kylmä ja tunteeton.
Ei yhtään auta jos hänelle sanoo asiat niinkuin ne on. Koska hän haluaa olla "sellainen herra=kuningas"
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuttua juttua.
on pakko nöyrtyä ja pyytää anteeksi. Mutta yleensä olen omasta mielestäni oikeassa;) Jos ei ole vakavasta asiasta kyse, huumorin piikkiin.
No onhan se toisinaan perhanan vaikeaa tavallaan nöyrtyä toisen edessä ja madella omien toilailuiden takia anelemaan anteeksiantoa, mutta minä kun olen niin kovin herkkäuninen, että pienetkin kärhämät jää vaivaamaan ja unet menee, niin en mielelläni painu pehkuihin riidan tuoma tuska niskassa. Ennen nukkumaanmenoa kaikki selviksi, niin polla, maha sekä suhde kestää.
Olen ollut koko (lyhyen) suhteemme ajan se, joka aloittaa sovittelun, pyytää anteeksi ja menee lähelle, pyrkii esittämään ratkaisumalleja, kompromisseja, tai antaa periksi jos asia on toiselle niin tärkeä. Olemme puhuneet myös siitä voisiko hänkin joskus olla riidan jälkeen se joka ottaa ensimmäisen askeleen sovitteluun. Olen myös yrittänyt olla aiheuttamatta riitaa tai provosoitumatta riitelyyn kun toinen korottaa ääntä. Mutta ei auta. Joskus kun olen pyytänyt anteeksi, saan kuulla anteeksipyynnön ja että on hänessäkin vikaa, "mutta kun sinä..."... Sellainen ei paljoa naurata. Eli vika on yksinomaan minussa.
Enää en jaksa. Osankohan olla välittämättä? En välitä riitelystä. Siitä tulee paha mieli. Haluan sovinnon ennen kuin riita edes alkaa. Haluaisin tietää, että sovinto on mahdollinen. Aina ei voi välttyä riitelemästä, mutta se pitää osata lopettaa ja selvittää ja palata takaisin rauhaan. Mutta enää en jaksa välittää. Jääköön selvittämättä. Seuraavalla kerralla se en ole minä. Olen hiljaa juuri niin kauan kuin on tarvis. Veikkaan, että riitaa ei edes sovita, vaan elämä jatkuu ja asia hautautuu. Jään mielenkiinnola odottamaan. Tänään on hyvä päivä aloittaa. Aamulla riitelimme mitättömästä asiasta. Olisin halunnut edes muodollisen kohteliasta keskustelua kun erosimme jatkaaksemme matkaa omille työpaikoillemme. Pysähdyin, odotin, mutta toinen jatkoi matkaa ja huusi vain olkansa yli hei hei. Unohdan asian. En mainitse mitään. En edes käyttäydy kuin meillä olisi ollut riitaa. Päinvastoin. Olen aivan kuin kaikki olisi normaalisti ja hyvin. Lyön vetoa ettei riitelyn kohteena olevasta asiasta enää puhuta, eikä myöskään siitä että aamulla oli riitaa. Lakaistaan roskat maton alle ja jatketaan elämää. Jossain vaiheessa matolla ei enää voi kävellä, eroon tämä päättyy, tunnen sen. Kaksi vuotta olen vetänyt kivirekeä perässä, nyt se loppuu.
Kiitos vastauksesta "kaikella" samoin kaikille muille kiitos.On ilo saada uusia näkökulmia asiaan.